Tässä minä olen. Minä. Kaikkine kiloineni ja iloineni. Virheineni, hyvine puolineni. Eletty elämä näkyy kasvoissa, ryppyinä, muutoksina. Hiuksissa jo harmaatakin. Minä. Nainen. Ihminen. Äiti. Puoliso.
Lihottuani melkein takaisin entisiin mittoihini olen useasti miettinyt, saavatko isommat ihmiset iloita olemuksestaan? Saanko olla tyytyväinen siihen mitä olen, vai onko minun mukauduttava johonkin muuhun? Voinko julkisesti tunnustaa kantavani liikakiloja ja tuntevani itseni edes jossain määrin kauniiksi? Voiko suuri olla kaunista? Kaikki eivät näe sitä, mitä kannan sisälläni. Kaikki eivät näe sitä, millainen sielu minulla on, mitä ajattelen tai tunnen. Minä voin olla kaunis myös ulkoisesti. En ole mallinmitoissa (paitsi Ninja Sarasalon, huikean Excuse My BonBonin* mallin), mutta moniko meistä on?
Sorrun usein selittämään kilojani. Mietin kehtaanko laittaa enää itsestäni kuvia blogiinkaan, kun on maha ja tissit ja takamus ja paksut pohkeet. Toki niihin kiloihin on selkeä syy. Mutta enää en pyytele anteeksi sitä, mitä olen. En vedä kuvissa mahaa sisään näyttääkseni hoikemmalta, en käsittele kaksoisleukaa pois. Sillä minne minä silloin katoan? Minä. Tämä nainen tässä.
Jos minä en hyväksy itseäni, ei sitä tee kukaan muukaan. Miksi halusin kirjoittaa tästä? Siksi, että haluan meidän olevan armeliaampia itsellemme. Itsekriittisyydessä on hyvät ja huonot puolensa. Se saa meitä ehkä suorittamaan enemmän ja ylittämään rajojamme, mutta se voi myös lamauttaa. Meissä jokaisessa on paljon kauneutta, sen myöntäminen on vaikeinta juuri itselle. Hyväksyminen, ehdoitta rakastaminen.
Ja mekko. Tämän myöhäisen kesän vilpoisin mekkoni. Niin mukava. Hihan suissa ja pääntiellä kuminauhat. Vyötäröllä myös päällitikkauksella. Pitsisen vyön olen ostanut vuosia sitten jostakin. Hihoissa halkiot, kuten helmassa. Ja ne taskut! Ihan ykköset kaikissa vaatteissa. Mitä siitä, jos mekko saa minut näyttämään vieläkin suuremmalta? Minä pidän siitä ja viihdyn siinä.
Kangas/Fabric Eurokangas palalaari (viskoosia)
Kaava/Pattern Burda Style 4/2015 Mekko 112B, helmaa pidennetty, lisätty kuminauha vyötärölle
Ehkä jonakin päivänä olen taas hoikempi. 'Normien' mukaan. Nyt olen tässä. Pysähdyn nauttimaan elämästä. Olemme kaikki upeita naisia, jokaisella jotakin, joka tekee meistä omanlaisensa.
Tänään katson itseäni peilistä ja muistan, ettei ole olemassa ketään toista minua. Rakastaen itseäni.
Katsotko sinäkin?
*Excuse My BonBon on kuopiolaisen vaatesuunnittelija Sari Hirvosen vaatemerkki. Sari haluaa herätellä meitä muuttamaan käsitystämme kauneudesta suhteessa kokoon. Tämä ei ole mainos eikä yhteistyö, vaan omasta mielenkiinnosta pohjautuva maininta :).
Voi sinä ihana nainen! Melkein tippa silmässä luin, kaunis kirjoitus ❤️ Itse olen koko ikäni ollut tyytymätön vartalooni ja kiloihini, olen aina ollut liian iso. Lasten myötä on vähän helpottanut, sillä onhan tämä keho saattanut kaksi ihmistä maailmaan ja ruokkinut ne. Mutta edelleen taistelen sen kanssa, etten haluaisi olla lihava, mutten ole valmis kuitenkaan vaadittuihin elämäntapamuutoksiin. Ihailen asennettasi, olet kaunis juuri noin, ulkoa ja sisältä ❤️
VastaaPoistaKiitoksia Hannariina! Se onkin tässä omassa kehossa elämisessä hassua, että sitä soimaa itseään hurjan paljon kaikesta. Ja mitä kaikkea sitä onkaan iskostanut omaan päähänsä omasta ulkomuodostaan :). Minä olen nähnyt sinut livenäkin ja minusta sinä et näyttänyt pätkääkään isolta, vaan niin uskomattoman kauniilta ja sopusuhtaiselta naiselta. Mutta meillä jokaisella on omat kipukohtamme kroppamme kanssa, ei kai kukaan olekaan koskaan täysin tyytyväinen kaikkeen :). En minäkään. Tuo tunne siitä, että haluaisi olla hoikempi muttei ole valmis siihen rumbaan on niin tuttu. Tiedän, että saisin kohtuullisen helposti painon putoamaan, jos jaksaisin nähdä sen eteen enemmän vaivaa. Mutta nyt nautin tästä, vaikka se joskus vaikeaa onkin :).
PoistaJuuri niin, kaunis sisältä ja päältä, sellainen sinä olet! Kukapa kiloja tuijottaisi, kun säteilet noin. Ihana kirjoitus, kiitos tästä! :)
VastaaPoistaSiellä toinen kaunis nainen huutelee :). Kiitoksia Manda!
PoistaVoi Hanna! Ihana ja koskettava kirjoitus! Ja kuvista katsoo kaunis ja viisas nainen. <3
VastaaPoistaIhmisen koolla, iällä, värillä tai muilla ulkoisilla ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä, onnellisuus tekee kauniiksi, se loistaa katseesta ja kurkkaa naururypyistä. Ja se saa ompelemaan tuollaisia ihania mekkoja ja kirjoittamaan näitä kauniita ja viisaita ajatuksia <3
Kiitoksia Ellis <3! Olet niin oikeassa. Onnellisuus paistaa ihmisistä ja se sisäinen hehku kääntää pään, oli ulkomuoto millainen tahansa :).
PoistaIhana Hanna ♥
VastaaPoistaIhana VillaKiana <3!
PoistaIhana teksi ja kaunis olet! Minusta ikääntymisessä kivointa se, että tulee yleensä armollisemmaksi itseään kohtaan. Pääasia et itsessään on hyvä olla. Muulla ei niin väliä. :)
VastaaPoistaKiitoksia Sanna! Se on kyllä totta, että ikääntymisen (en kyllä koe vieläkään olevani kovin vanha, vaikka niitä harmaita jo löysinkin) myötä antaa itselleen enemmän anteeksi. Ainakin minulla on käynyt niin. En 20 vuotiaana alipainoisena ollut tyytyväinen kroppaani lainkaan (liian paksut reidet jne). Jos olisin silloin nähnyt sen miltä näytän nyt, olisin pyörtynyt.
PoistaKun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, ilo ja onnellisuus loistaa silmistä kaikille vastaantuleville. Eikä aina ole kyse liikakiloista vaan alikiloistakin. Hieno kirjoitus, filosofi-Hanna!!
VastaaPoistaOlet oikeassa, koolla ei ole mitään merkitystä. Kiitoksia Hieno tar!
PoistaTuttuja tunnelmia, omia ajatuksiani, samoja pohdintoja. Monesti! Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on. Minä en ole koskaan ymmärtänyt sitä miksi ylipainoinen olisi huonompi kuin alipainoinen tai normaalipainoinen. Itsekin vuosia ylikilojen kanssa painineena tiedän, että saavutetut kilot ovat tiukassa. Itse niistä haluaisin eroon, ja yritän tehdä sen eteen paljonkin, mutta.... hidasta on edistyminen. Minusta kauneus ei ole hoikkuudessa tai paksuudessa. kauneus tulee sisältä. Ihanasti kyllä kirjoitit ehkä vähän vaikeastakin aiheesta. Kauniita kuvia upeasta Hannasta! Kaunis on mekkokin! Ihanaista alkusyksyn päivää Sinulle! <3
VastaaPoistaKiitos Pikku Akka! Oli ihminen pieni tai suuri, on kaikilla tasavertainen mahdollisuus onneen ja iloon elämässä. Aihe on kieltämättä monelle vaikea ja siitä saa helposti aikaan kinastelua, jos sille tielle haluaa lähteä. Nostan sinulle hattua, että haluat painoasi pudottaa ja teet sen eteen töitä! Ei sitä voi kieltää, ettenkö itsekin toivoisi saavani painon alemmas, mutta lähden asiaan tällä kertaa toiselta suunnalta kuin raivon kannalta (jolla sain puolessa vuodessa tiputettua lähemmäs 30kg). Pehmeästi, hyväksyvästi ja hitaasti. Olkoon paino mikä hyvänsä, pääasia, että viihtyy omassa kehossaan.
PoistaKiitos. Hitaasti mulla pudotus etenee ja se on ihan harkittuakin. Mahtavahan se olisi pudottaa vaikka kaikki viikossa, mutta kun ei ne pikapudotukset oikein tahdo olla pysyviä. Joskus 15 vuotta sitten pudotin melkein 20 kiloa parin vuoden aikana. Se pysyikin sitten pois, mutta lasten myötä on tullut takaisin. Tai ei niinkään lasten, vaan raskauksien. Tsemppiä meille siihen, että hyväksymme itsemme sellaisina kuin olemme. Samoin hitaaseen pudotukseen myös!
PoistaHiljaa hyvää tulee! Nopeat painonpudotukset hivelevät itsetuntoa, mutta helposti niiden jälkeen palaa entiseen. Muistetaan vaan rakastaa itseämmekin :)!
PoistaKauniita kuvia kauniista naisesta ♥ Minusta sillä ei ole väliä onko iso tai pieni, kunhan itse voi hyvin. Silloin kauneus näkyy myös muille. Itselleen on hyvä olla armollinen, että jaksaa hehkua ja hymyillä. Kovin ovat tuttuja nämä ajatukset itsellenikin. Tosin olen huomannut, että enää en niinkään paljon välitä kiloista, vaan siitä, että jaksan liikkua, pysyn terveenä ja voin paremmin. Ihana ja rohkea kirjoitus sinulta Hanna!
VastaaPoistaIhan totta, meillä jokaisella on varmasti ne omat mittarit, jonka mukaan arvotamme painoa suhteessa muuhun elämään. Pääasia, että itsellä on hyvä olla ja ne omat arvot ja ajatukset kohtaavat kehon kanssa. Vaikeaa olla onnellinen, jos ei ole tyytyväinen siihen mitä on. Minulle tämä teksti oli henkilökohtainen ja tärkeä, sillä en ole pystynyt täysin hyväksymään itseäni ylipainoisena. Havahduin siihen tänä vuonna ja nyt minun on helpompi hengittää :). Huomasin, että onnellisuus ei ole tosiaankaan kiloistani kiinni. Kiitoksia Pizzicato!
PoistaIhana nainen ja sinusta saa niin kauniita kuvia :)
VastaaPoistaKiitoksia Nelli L!
PoistaUpea, tunteita herättävä kirjoitus! Olet kaunis ja näyttävä nainen! Tuttuja ajatuksia minullekin, mutta toisesta suunnasta, olen aina ollut pieni ja muodoton ja vasta lasten syntymien myötä "normaali"painoinen kun kiloja on jäänyt. Tärkeää on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, niin kuin juuri sanoit! Mekko on upea, hämmästyin kun paljastui että se oli täyspitkä, tosin sinähän pidätkin maksimekoista, omassa päässäni olin kuvitellut sen jo polvipituisena "minun näköisenä " ;). Ihanaa tiistaita sinulle!
VastaaPoistaMinulla on ystäviä, jotka ovat olleet aina pienikokoisia ja muistan monet keskustelut vartaloiden kipukohdista heidän kanssaan. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen ovat varmasti vaikeimmat asiat kaikilla koosta riippumatta :). Itseasiassa nyt kun sanoit, tulin ajatelleeksi, että mekko voisi toimia vielä paremmin polvipituisena. Taidan vielä kokeilla lyhentää helmaa, voisi olla mukavan näköinen mekko :). Kiitoksia Krista, ihanaa tiistaita sinullekin!
PoistaIhana kirjoitus, niin täyttä asiaa. Nyt minun sormeni eivät osaa kirjoittaa sitä mitä haluaisin, mutta yhdyn kaikkien edellä kommentoineiden ajatuksiin! :) Ihana mekko ja Sinä! :)
VastaaPoistaKiitoksia Raisa P! Aina ei edes tarvita sanoja :).
PoistaMahtavasti kirjoitettu, Hanna!! Ja itse joskus kolkuttelin niitä alipainon rajoja, sama mitä söin, enkä siltikään ollut sen onnellisempi tai tyytyväisempi peilikuvaani kuin nyt 15 kiloa painavampana. Niin että mitä väliä! :D Pääasia että pysyisi terveenä ja varsinkin onnellisena.
VastaaPoistaKyllä, pääasia, että pysyy onnellisena :). En minäkään alipainon rajoilla keikkuessani ollut sen onnellisempi kroppaani. Vieläkin kriittisemmin suhtauduin, mitä nyt. Ei siis niin mitään väliä :D. Kiitoksia Tiina!
PoistaMahtava, ajatuksia herättelevä kirjoitus! Täällä on ennen vanhaa samoin kuin Tiinalla paino heilunut siellä alipainon rajoilla, eikä sekään ollut erityisen mukavaa, kun sai kuulla päivittelyjä ja tenttaamista syömisestä ym. (ruuasta en ole ikinä kieltäytynyt ;D ). Itse taas olen aina ajatellut, että mitä väliä sillä minkä kokonen on, jos itse voi omasta mielestä hyvin. Se kait se on tärkeintä! Välillä olen miettinyt, että laitetaanko yhteiskunnassa ihmiset painon mukaaan raaameihin jo lasten neuvolassa, kun aina niiden käyrien kanssa pelataan. Jos ei ole tullut tarpeeksi painoa, niin sitten joutuu lisäkontrolleihin ja jos taas painoa on tullut liikaa niin kehotetaan antamaan lapselle vähemmän ruokaa, niin kuin eräälle ystävälle sanottiin!! Siis hyvähän se on, että kasvua seurataan, mutta pitäisi myös osata ajatella, että ihmisiä on eri kokoisiä, ihan niin kuin me kaikki ollaan erilaisia! Ihana kun uskalsit kirjoittaa ehkä vähän arastakin aiheesta! Olet kyllä upea nainen!!
VastaaPoistaKiitoksia ihana Eerika! Minäkin olen ollut siellä alipainon puolella, joten tiedän senkin puolen tunteet. Oli sitten mihin suuntaan tahansa painon suhteen, siitä saa kyllä jostain aina kuulla ihmettelyjä ja kommentteja. Neuvoloissa kyllä puututaan entistä herkemmin lasten painoon. En tiedä onko se kovin hankalaa nähdä, milloin on oikeasti tarvetta lisätutkimuksiin milloin ei. Olisiko kasvukäyrien rajat sitten kaventuneet, kun yhä useampi lapsi saa kuulla, että painoa olisi hyvä seurata tarkemmin. Olisiko se ehkä sitten liikaa työtä vaativaa, että seurattaisin muuta terveyden tilaa tarkemmin siinä painokäyrien rinnalla? Jaksamista, sairasteluja, veriarvoja? Minä olen ollut lapsena tukeva, teini-iässä ihan normaali, nuorena aikuisena todella hoikka ja sitten tämä useamman kilon kanssa kulkeva. Ja minulla ei ole koskaan olleet kohonneet verenpaineet (päinvastoin) eikä kolesteroli-arvot, ei diabetesta jne (raskausajan vaivat nyt jätetään tietenkin tämän ulkopuolelle :D). Flunssia sairastan äärimmäisen harvoin (en edes joka vuosi). Joten ei sillä painolla pelkästään ole merkitystä ihmisen kokonaishyvinvointiin. Niin toivoisin, että edes lapset saisivat olla lapsia ja ulkonäkökeskustelujen ulkopuolella.
PoistaTuossa mitä Eerika edellä ja monet muutkin kirjoitti, kuulostaa niin tutulta. Olemme niin erilaisia jokainen ja miten hienoa se onkin. Olet niin kaunis ulkoisesti kuin sisäisestikin. Vaikka en ole koskaan sinua luonnossa tavannut, niin ajattelen, että sinulla on todella lämmin sydän ja olet huomaavainen ihminen. Olet myös rohkea kun uskallat kirjoittaa tällaisesta aiheesta.
VastaaPoistaMekko on kyllä todella hienon näköinen päälläsi ja onkin just parasta, että voi pukeutua sillä tavalla mistä itse eniten pitää :)
Mukavaa viikon jatkoa <3
Vaatetusalaa opiskelleena tietoisuus vartalotyypeille sopivista vaatteista tekee helposti sen, että omiin vaatteisiin suhtautuu todella kriittisesti. Tietää, mikä sopisi, mutta ei aina halua tehdä niin, kun viihtyy muunlaisissa vaatteissa :). Minusta on niin tärkeää muistuttaa itsellenikin näiden tekstien kautta, että on äärimmäisen tärkeää olla lempeä omaa itseään kohtaan. Kiitoksia Kanneli ihanista sanoistasi <3!
PoistaUpea postaus, nyt sain viimein koottua ajatukset kommentin muotoon. Emme ole pitkään tunteneet blogin kautta, mutta olen ihan alusta asti ihaillut, kuinka rohkea ja upea nainen olet ja kuinka uskallat heittäytyä tilanteisiin. Erityisesti näissä kuvissa silmistäsi huokuu juuri se, että olet sinut itsesi kanssa. Itse painiskelen ajoittain itsevarmuuden puutteen kanssa ja vähättelen itseäni. Olen luonteeltani ujo, ja ennen laitoin liian usein kaiken sen piikkiin. Iän myötä (32v"kriisi")olen saanut rohkeutta ja uskallan tuoda itseäni enemmän esiin. Tarvitsen välillä vain pientä potkua persuuksille, tämä postauksesi oli juuri sitä:)
VastaaPoistaKiitos Villa Pipo, sait minut ihan hämmästymään sanoillasi! Minä olen ollut ihan mahdottoman ujo, ja kaukana itsevarmasta. Olen viettänyt monia unettomia öitä, kun tiedossa on ollut uusien ihmisten tapaaminen. Hyväksytyksi tulemisen tarve on varmasti se suurin syy siihen, että olen ujostellut paljon. Pelko siitä, että ihmiset eivät pidäkään minusta. Vieläkin ujostelen varsinkin suuremmassa seurassa ja mielelläni kuuntelen muiden jutustelua enkä juuri kommentoi. Esiintymistä en ole koskaan paljoa pelännyt, se on minulle suhteellisen helppoa, kun siinä voi piiloutua roolin tai esitettävän asian taakse. Ujoudessa ei minusta ole mitään pahaa, kaikkien ei tarvitse olla suuna päänä joka paikassa :). Ikä on tehnyt tehtävänsä minulla, ja itsevarmuus on kasvanut. En voi mitenkään miellyttää kaikkia, eikä minun enää tarvitse. Pääasia, että pidän itse itsestäni enkä tietoisesti loukkaa toisia. Ihan mahtavaa, jos sait tekstistäni potkua!
PoistaHyvin sanottu! Ei pitäisi olla niin itsekriittinen. Varmaan lähes jokainen nainen syyllistyy siihen. Muut ihmiset eivät kuitenkaan tuijota meissä niitä "epäkohtia", ja toisaalta, jos joku sellaista harrastaa, entä sitten. Muiden mielipiteiden varaan ei pidä rakentaa omaa minäkuvaansa.
VastaaPoistaOsuvasti kirjoitettu 9-10, kiitoksia! Aina maailmaan mahtuu niitä, jotka kokevat tarpeelliseksi arvostella toisia negatiiviseen sävyyn. Sylkykupiksikaan ei pidä tietenkään suostua ja kaikkea ei tarvitse kestää.
PoistaAjatuksia herättävä postaus. Välillä kyllä tuntuu siltä että kaikki muut blogistit ovat superkauniita, huippuun treenattuja, järkyttävän taitavia (ompelukset eivät ikinä epäonnistu) ja lisäksi heillä on vielä söpöt ja nätisti kuvissa poseeraavat kiltit lapset. Siksi on ihanaa että aina välillä teksteissä esiintyy myös aidosti tosia ihmisiä huolineen ja epävarmuuksineen, niin ei nouse omakaan postaus-rimakauhu ihan pilviin. Olet kaunis ja ihana! Kiitos :)
VastaaPoistaMe kaikki olemme ihmisiä, joilla on omat ongelmamme elämässä :). Minua helpotti ajatustapani muutos, muistutin itseäni ettei kukaan meistä ole täydellinen. Siitä mitä tapahtuu upeiden postausten takana, oikeassa elämässä, ei voi tietää mitään. Asioista, jotka koetaan vaikeina, ei ole helppo kertoa. Kiitoksia Epäonninen Puutarhuri, mahtavaa jos sait tästä rohkeutta!
PoistaHanna; kauniisti, kypsästi ja avoimesti kirjoitit vaikeasta aiheesta. Niin pysäyttävä oli kirjoituksesi, että sitä piti jäädä moneksi päiväksi makustelemaan. Se on kumma, miten sitä usein katsookin itseään, omaa ulkoista olemustaan (ja luonnettaankin) kriittisten silmälasien läpi. Ja kuitenkin asia on juuri noin kun sanot: se tärkein, se on meissä sisällä. Ja että jokaisessa meissä on kauneutta, sekä sisäistä että ulkoista. Ja niin se vain on, että ilo, onni ja tyytyväisyys, ne säteilevät ihmisestä ulospäin...
VastaaPoistaKiitos, Hanna, tästä kirjoituksesta! <3
Kiitoksia Oman näköinen (sinun nimimerkkisi sopii myös tämän postauksen teemaan loistavasti :))! Helppoa ei ole aina muistaa niitä hyviä puolia. Jää liikaa tuijottamaan epäkohtia, vaikka paljon hyvää ja kaunista meissä kaikissa on. Tärkeintä on kuitenkin, että itsellä on hyvä olla ja pystyy välittämään muista ihmisistä ja arvostamaan myös heitä yksilöinä. Ihanaa syyskuun alkua sinulle ja kaikille muillekin :).
PoistaTätä oli ilo lukea. Rehellistä ja avointa. Itse taistelen omien kilojani kanssa. Reippaasti ylipainoinen ja siskot alipainoisia. Koskaan en ole joukkoon kuulunut. Lyhytkin vielä ja siskoilla reippaasti mittaa. Aina tulee verrattuna muihin, vaikka jokaisen meidän pitäisi katsoa omaan sisimpäänsä. Asenteella eteenpäin. Kiitos 😂.
VastaaPoistaTunnistan tuonkin tunteen, kun ei tunnu kuuluvansa joukkoon. Ennen murehdin paljon itsekin sitä, että kaikki ystäväni ovat niin hoikkia ja sopusuhtaisia. Onneksi pääsin siitä vertailusta irti, enkä enää koe itseäni heidän seurassaan muodottomaksi möhköfantiksi. Olen erilainen ja omanlaiseni. Kiitoksia Suvituulia kommentista!
PoistaOlen käynyt monta kertaa lukemassa tämän postauksen ja liikkuttunut. Ihastuttavat kuvat, koskettava teksti. Ei ole sanoja, on vain paljon tunteita ja sanat tuntuvat tässä tilanteessa liian pieniltä. Liki 6-kymppisenä osaan jo katsoa aamuisin peiliin ja sanoa : Hei kaunokainen - mistäs kivaa tänään tapahtuu? Lämmin kiitos Sinulle kuvista ja tekstistä <3
VastaaPoistaKiitos ihana Milmajohanna <3! Ikä tuo usein mukanaan enemmän hyväksymistä myös omaa itseään kohtaan. Ei tietenkään kaikilla, ja se on surullista. Toisille ikääntyminen tuntuu vaikealta ja sitä on hankala hyväksyä. Toivon, että tämä hyväksymiseni itseäni kohtaan jatkuu myös myöhemmin. Minulla on kyllä loistava esimerkki omassa äidissä. Hänen sisäinen hehkunsa kyllä kääntää päät. Ja onhan hän kaunis, vaikka itse sanokin :).
PoistaKauniisti kirjoitit! <3 Miksi sitä tuleekin niin usein ajateltua miltä näyttää toisen silmin?
VastaaPoistaVielä on matkaa opetella hyväksymään täysin itteni, mutta toivon, että joskus sekin aika koittaa...
Olet kaunis ja rohkea nainen!
Pienistä asioista minullakin se oman itsen hyväksyminen lähti liikkeelle. Peiliin katsoessa mielessäni sanoin joka aamu itseäni kauniiksi, vaikka se välillä tuntui lähinnä huvittavalta. Vieläkin siitä saa itseään muistuttaa, ei se ihan helppoa ole varsinkaan aamuisin, kun peilistä katsoo väsynyt ihminen :). Tsemppiä sinulle ja kiitoksia kommentista Silja!
PoistaKaunis ja koskettava teksti. Olen lukenut sen useamman kerran. Itsensä hyväksyminen on ollut pitkä tie, mutta näin kohta nelikymppisenä sitä on onneksi jo hyvinkin sinut itsensä kanssa ja se, mikä on ihanaa huomata, armoollisuus omaa kehoa kohtaan kasvaa koko ajan. Näin sen olisi pitänyt olla jo aikaisemmin. Kaikkea hyvää, olet ihana nainen :)
VastaaPoistaKiitoksia Kaikula! Jossain määrin varmasti se tyytymättömyys omaan itseensä kuuluu nuoruuteen, vaikka toivoisi, että aina osaisi arvostaa itseään. Jälkiviisaana olisin nyt äärimmäisen tyytyväinen siihen kroppaan, joka minulla nuorempana oli. Hienoa kuitenkin huomata, että aina voi kasvaa henkisesti vahvemmaksi ja itsevarmemmaksi.
Poista