Farkkua ja ystävyyttä

Istumme siinä kahvipöydässä ja tuntuu ettei välissä ole kuitenkaan ollut montaa kuukautta. Ihminen, jolle voi kertoa surunsa, ilonsa, elämänsä. Ja tietää, että toinen kuuntelee. Kumpikaan ei odota valmiita vastauksia, sillä meillä kaikilla on omat valintamme edessä, omat vaikeutemme voitettavana. Mutta se hetki siinä kahden antaa voimia ja uskoa.

Ystävyys. Ystävä. Läheinen ihminen. Ketään ei voi tuntea täysin, mutta on sellaisia, joiden kanssa on helppo olla. Ei tarvitse soittaa ja ilmoittaa itsestään joka hetki, sillä tietää, että toinen siellä ymmärtää ja on tarvittaessa luurin päässä. Voi mennä viikkoja, kuukausia, ettei kuule toisesta mitään. Sitten taas palataan siihen, mihin viimeksi jäätiin. Kukaan ystävistäni ei aloita tapaamista sanoilla: miksi et ole pitänyt yhteyttä (no, samassa junassa ollaan sen yhteydenpidon kanssa). Ei, vaan iloitsemme aina toistemme näkemisestä. Se on minusta parasta ystävyydessä.

Ja kun nähdään, on mukava viedä jotakin. Pikainen viemiskassi vanhoista farkuista (lahkeet poikki, pohjasauman ompelu, sangat lahkeista) sai koristeeksi farkkuruusun (jonka terälehdet on muuten vain teipattu...ai miten niin jäi viime hetkeen?) ja pitsinauhaa. Sisälle sujahti perinteinen kahvipaketti, säkillinen karkkia, pari kestotiskiliinaa sekä oman yrttimaan yrttejä. Pieniä asioita, jotka toivottavasti ilahduttavat.

Virittäydyin jo Rakas farkku -haasteen tunnelmaan tämän laukun tiimoilta. Manda Viipula Vaapula Vot -blogissaan haastoi ompelemaan jotain farkusta. Varsinaisen haastetyön näette ensi viikon maanantaina. Kovin suurta ei tällä kertaa ole luvassa (kuten parilla muulla haastekerralla), ajanpuute vaivaa :). Mutta farkkua joka tapauksessa, tuota minun pitkäaikaista rakastani. 

Mikä materiaali sinulle on se rakkain ja läheisin? 

Toivottelen kaikille rentouttavaa viikonloppua! Näemme seuraavan postauksen tiimoilta jo maanantaina ;).