"Tahdon sydämeesi joulun tuoda puhtaanvalkoisen, lämpöisen ja suloisen ja ruusunpunaisen."
Ehdin sittenkin tehdä joulukortit itse. Lähellä oli, että tänä vuonna olisin marssinut ensimmäistä kertaa valmiskorttien ääreen. Nopeat ja helpot kortit nämä olivatkin, minusta on mukava välillä askarrellakin. Kivaa vaihtelua käsitöihin.
Sydän on piirretty piparimuottia apuna käyttäen, paperi Suuresta Suomalaisesta kirjakaupasta viime vuonna ostettu. Korttipohjat Askartelukulmasta (olivat kierrätyspaperista valmistettuja, jee). Leimasin ja leimasinväri molemmat Askartelukulmasta. Kaksipuoleisella teippityynyillä (mikä näiden virallinen nimi on?) kiinnitin sydämet korttiin. Kuvassa näkyvät enkeli-koristeet ovat viime vuoden askartelujen tuotoksia, ne löytyvät tarkemmin täältä (<-klik). Postauksessa on myös meidän saunatupaa jouluisena.
Joulukorttiteline on myös viime vuoden tuotoksia. Tässä (<-klik) postauksessa se näkyy edes jotenkuten :). Meille tulikin tänään jo ensimmäiset joulukortit oksaa koristamaan.
Odotan innolla ihanaa joulua! Läheisten kanssa oleilua, herkkuja, kotia kauniin jouluisena ja toivottavasti todella iloisia ilmeitä lahjojen saajilta. Lahjojen antaminen on minusta parasta joulussa. Jätimme tänään joulupuu-keräykseen omat paketit ja muutamaan muuhun lahjakeräykseen osallistumme myös. Ihana voida auttaa edes pienellä tavalla.
Mikä teistä on parasta joulussa?
ps. Pikkujoulumekkoni odottaa edelleen ompeluhuoneessa purkamista :). Pääntie tuotti minulle harmaita hiuksia, mutta kyllä se sieltä valmistuu jossain vaiheessa. Ensin alta pois kiireisimmät lahjat ja sitten takaisin mekon kimppuun. Onneksi vaatekaapista löytyi muutakin vaatetta pikkujouluihin, vaikka suuresti harmittikin etten mekkoa saanut valmiiksi. Vielä paria tuntia ennen lähtöä yritin pelastaa pääntietä, mutta eihän viime tipassa saanut kaunista lopputulosta :(.











