Käsityöt auttavat jaksamaan arjessa

Onni on pienissä hetkissä. Juuri niin. Niissä hetkissä, kun huomaa ettei siihen onneen tarvitse mitään suurta ja maata mullistavaa. Huomaa vain sen, että oma elämä on ihan hyvä. Ympärillä on rakkaat, ne, jotka tietävät minut sellaisena kuin olen. Ja silti, ja sen vuoksi, rakastavat.

Ne rakkaat, joiden kanssa istutaan sohvalla illalla. Ei ole kiire mihinkään. Pysähdytään hetkeksi ja kuunnellaan, mitä toisella on sanottavana. Sillä arjen kiireessä sen voi helposti unohtaa. Sen, että sillä rakkaalla on myös sanottavaa. Kokemuksia, tapahtumia, omassa elämässään tärkeitä. Pikaiset kuulumisen vaihdot, ja päivän tapahtumien kuuntelu kotitöiden lomassa, eivät ehkä anna sitä, mitä haluan antaa. Jakamatonta huomiotani. Että kuuntelen myös sydämelläni ja mielelläni, en vain korvillani.

Jotta voisin olla paremmin läsnä, tarvitsen myös hetken omaa aikaa. Sen pienen hetken, kun saan kasattua omat ajatukseni. Tehdä sitä, mistä nautin. Ottaa esille kirjontalangat, neulan, kirjontakehyksen. Istua hetken kuunnellen omaa sisäistä ääntäni. Nauttien siitä, että käteni tekevät uusia pistoja, uusia kuvioita. Etsien niistä voimaa arjen keskelle.

Tai sitten kaivaa käsityökorista neuleen. Tikuttaa menemään muutaman kierroksen. Jotta perheen ei tarvitsisi kulkea kylmin varpain. Eikä minunkaan. Nautin puikkojen kilkatuksesta samalla tietäen, että jokainen silmukka on matka. Matka siihen sisäiseen rauhaan, omaan itseeni, omiin ajatuksiini, omiin tunteisiin. Siihen kuka minä olen. Joskus unohdan myös itseni ja kaiken muun. Katoan hiljaiseen hetkeen, langan kulkuun kankaalla tai puikolla. Ei ole aikaa eikä paikkaa. Ei minuakaan. Olen lanka, neula, puikko, väri. Kuljen ylös ja alas, eteen ja taakse. Jättäen kuitenkin jäljen itsestäni. Muiston. Ehkä se viipyilee vielä vuosikymmenien päästä, nousee esiin jossakin, ja saa aikaan jotain liikahdusta katsojassaan.

Tarvitsen sen hetken vain. Sellaisen sopivan pituisen. Vaikka koko viikonlopun, jos olisi mahdollista. Mutta edes sen kymmenen minuuttia. Sitten minä taas jaksan. Jaksan kuunnella rakkaita. Olen siinä. Heitä ja itseäni varten.

Mitä sinä mietit tehdessäsi käsitöitä? Oletko koko ajan tietoisesti läsnä tekemisessä, vai harhailevatko ajatuksesi jossain muualla? Tuovatko käsityöt sinun arkeesi iloa?

Kooste Instagramissa julkaistuista kuvista. Keskeneräisistä käsitöistäni, joista osa on jo valmistunut tai osa odottaa valmistumista. Ihanat Isagerin langat on hankittu Kässäkerho Pompomista. Minun ja pojan villasukat on neulottu (joku muu tällä kertaa kuin minä), miehen tossut virkattu ja julkaistu blogissa kaksi vuotta sitten.

Rakkaudella tehty, ylpeydellä pidetty - omat suosikkini itsetehdyistä vaatteista

Ensimmäisenä haluan esittää syvimmät anteeksipyyntöni teille kaikille lukijoille. Blogi on ollut kovin hiljainen, vaikka aiheita blogata olisikin PALJON :). Elämäni on kokenut jonkin sortin muutoksia tänä syksynä, ja siitä on luvassa teille lisää tietoa myöhemmin. Mennään kuitenkin nyt aivan ihanien naisten minulle heittämään haasteeseen: Kiitoksia teille DIY Storiesien Paulina ja Cause to Wearin Sinikka <3!

Ilokseni olen huomannut, että omassa vaatekaapissani suurimmat suosikkini ovat niitä itsetehtyjä vaatteita. Harvoin nykyään edes ostan mitään valmista vaatetta, takinkin ompelin viime kesänä itselleni (ni-i-in kyllä se tänne blogiin joskus tulee). Suurimmat suosikkini omissa vaatteissani ovat klassisia, simppeleitä, mukavia käyttää. Värimaailma saa olla hillitty, vaikka tunnustan nykyään kaipaavani hieman väriä elämään.

Ensimmäisenä esittelen teille tämän kestosuosikin. Tein sen pari vuotta sitten Helmoja ja Hepeneitä -blogin haasteeseen. Juhlavuus, yksinkertainen malli sekä itse tehdyt kirjonnat ovat edelleen minun mieleeni. Paita on monet kerrat ollut käytössä esimerkiksi ravintola illallisilla ja muutamassa konsertissa.

Tämän vuoden tammikuussa vietimme pitkän viikonlopun mieheni kanssa Roomassa. Reissuun ompelin mukaan tunikan, ponchon sekä legginsit. Huippumukava, siisti asu sujahtaa usein päälleni. Neuloskangas on miellyttävän lämmin, ja olen vielä pärjännyt tällä asukokonaisuudella syksyn kylmenevissä säissä.

Hoikemmassa olomuodossani vuonna 2014 tein itselleni myös ihastuttavan satiinipaidan, joka on vieläkin minusta kaunis. Monet juhlat on tälläkin paidalla juhlittu :). Tästä löytyy lisäksi sellaista väriä, joka viehättää minua. Turkoosit ja sinisen sävyt tuntuvat omimmille.

Blogissa on tainnutkin monta kertaa vilahtaa tämä pikkuinen laukku, jonka tein kravatista. Tykkään sen käytännöllisyydestä sekä tyylikkyydestä. Mukaan mahtuu vain kaikki todella tarpeellinen, eikä tarvitse kantaa selkä väärällään suurta laukkua.

Opettelin kaksi (?) vuotta sitten neulomaan. Siitä muodostui rakas uusi juttu. Sukkia on kiva tehdä, sillä käytän villasukkia paljon. Kotona viihdyn tunikoissa ja legginseissä, joten tarvitsin kylmemmille säille pitkävartiset villasukat. Palmikot ovat minun mieleeni :).

Viimeisenä vielä monen menon villatakkini. Paljon käytetty, suuresti rakastettu. Yksi minun turvavaatteistani. Siihen on hyvä kääriytyä, kun haluaa olla yksin. Suojella itseään. 

Tähän haasteeseen voi osallistua kuka vain, mutta haluaisin haastaa erikseen Helmojen ja hepeneiden sekä Villa Pipon bloggaajat mukaan tähän :). Kertokaahaan ystäväiset omista rakkaudella tehdyistä ja ylpeydellä pidetyistä jutuistanne :). Kiitän vielä lämpimästi sekä Sinikkaa, että Paulinaa (haasteen alulle laittajaa) haasteesta!

Syksy on pitkällä. Rakastan syksyä valtavasti! Aina alkaa uusia kursseja, joilla voi oppia uutta. Ajan puutteen vuoksi tosin en tänä vuonna ehtinyt kuin yhdelle päivän kurssille, jossa opettelin pirtanauhan tekoa. Mielenkiintoista puuhaa :). Instagramissa voi käydä kurkkaamassa, mitä minä olen viime aikoina puuhaillut. Löydät sieltä minut @hannamiblog nimellä :). Mukavaa viikonjatkoa!

ps. olen kyllä käynyt katselemassa teidän muiden bloggaajien blogeja ahkerasti, mutta en ole ehtinyt entiseen tahtiin kommentoimaan.

Hyvää kesää!

Työ painaa mieltä, aikaa harrastamiseen jää vähän. Kotityöt odottavat. Pölyt kasaantuvat tasojen päälle. Pihalla kasvaa rikkaruohoja. Nurmikko on liian pitkä. Varasto huutaa puita talven varalle. Yritän nyppiä pihalta kiireellä pahimmat rikkaruohot. Lapsi tulee selkäni taakse. Kivahdan, että anna minun tehdä edes tämä homma rauhassa. "Äiti, minulla on sinulle lahja". Seisahdun, käännyn ja katson lapsen ilmettä. Rakkautta, iloa ja onnea. Kaikki se työn määrä katoaa siinä hetkessä. Kireys, kiire ja stressi. Pysähdyn ja näen taas selvästi sen, mikä on tärkeintä. Antaa rakkautta niille, jotka ovat sydäntäni lähellä. 

Aamulla löydän lapsen viestin pöydältä. Koko päivän herkistyn, kun katson kuvaa puhelimesta. Minun lapseni. Muistuttaa jatkuvasti siitä, että on tärkeää pysähtyä. Olla läsnä. Katsoa toista silmiin ja aidosti kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan. Mihin minulla on kiire? Miksi en voisi olla taas tämän hetken hänen kanssaan? Siivota ehtii myöhemmin. Mutta koskaan en saa takaisin sitä hetkeä, jolloin lapsi käpertyy syliin ja saamme olla yhdessä. En varmasti tule murehtimaan vanhainkodissa kiikkustuolissa sitä, etten siivonnut ihan niin usein. Tai jätin yhtenä kesänä pihan vähän enemmän oman onnensa nojaan. Minä muistan vain tämän. Sen, kun lapseni laittoi kätensä omaani ja kulki vieressäni. Hymyili minulle ja sanoi rakastavansa.

Aloitan neulomaan hänelle villasukkia. Rakkaan varpaat pysyvät sitten talven kylmyydessä lämpiminä. Ehkä hän muistelee näitä hetkiämme samanlaisella lämmöllä, mitä minä muistelen omien vanhempieni kanssa vietettyjä. Ei niitä matkoja, ei huvipuistokäyntejä, vaan sitä rakkautta mitä olen saanut osakseni. Hetkiä sylikkäin, vierekkäin. Yhdessä. Sillä aina voi pysähtyä ja kuunnella. 

Viettäkää ihanaa kesää läheistenne kanssa! Minä palailen taas, kun aikaa on :).

Neuletakki äidilleni

Apua, en minä kuitenkaan osaa. Teen ihan surkean takin. Tämä on hirveän vaikeaa kuitenkin. Ei, kyllä minä siihen pystyn. Pakko minun on opetella. Entäs jos mokaan ja arvokkaat langat menee hukkaan? Söhlään jotain rasvaa valkoisiin lankoihin? Voi ei, miksi edes aloitin? On tässä niin iso homma, etten kuitenkaan saa äitienpäiväksi valmiiksi. Entäs sitten? Annat myöhemmin lahjaksi, kerrot vaikka kortissa, että on työn alla. Niin, mutta minähän opettelin neulomaankin kunnolla vasta vuosi sitten. Ei tämä voi onnistua.

Tunteiden kirjo uuden opettelussa on ihmeellinen asia. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja heivata kaikki negatiiviset ajatukset nurkkaan. Olla itselleni armollinen. Ei se maailma voi kaatua siihen, jos joskus epäonnistuu. Olenhan niin monet kerrat elämässäni noussut uudestaan ylös isommissakin asioissa. Tämä on vain materiaa; lankoja, joita saa kyllä lisää. Harva on mestari heti syntyessään. Ja jos nyt ei onnistu, niin aina on mahdollisuus kokeilla joskus toiste uudestaan.

Äitini on muutaman vuoden etsinyt kaupoista itselleen mieleistä valkoista neuletakkia. Kävin äitini luona kyläilemässä hiihtolomalla ja mukanani oli silloinen uusin Suuri Käsityö -lehti. Äiti selasi lehteä ja näytti sieltä tämän neuletakin kuvaa, että tämä olisi sellainen, mistä hän on haaveillut. Kuopion Napista ja Nauhasta löysin sopivaa lankaa. Ja voin kehua taas, miten ihanaa palvelua siellä saa! En olisi osannut valita itse laajasta lankavalikoimasta juuri oikeanlaista, kun ohjeen lankaa ei ollut.

Elämäni ensimmäinen neuletakki. Monta monituista tuntia työtä, ei niin tasaista jälkeä, joitakin virheitäkin löytyy, mutta hei: siitä tuli ihan ok ja minä tein sen!

Ohje Suuri Käsityö 3/2016 38. Jakku (koko 38. Hihoista tein n. 5cm pidemmät, mitä ohjeessa oli. Äidilläni on pitkät kädet, kuten minulla, ja kuvissa kyllä huomaa ettei lisäys ollut huono päätös)
Lanka Sandnes Garn Line väri 1002 53% puuvilla, 33% viskoosi, 14% pellava
Napit omista varastoista (ehkä mummoltani saatuja tai kirppikseltä löydettyjä)
Mekon tein äidilleni vuosi sitten, siitä postaus täällä (<-klik)

Kauniita kevätpäiviä ja inspiraation tuulia teille kaikille!

ps. Tunnustan. Ei minusta ihan heti tule neuletakkien neulojaa. On siinä vaan suuri työ. Itse neulominen ei kovin kauaa aikaa vie, mutta kaikki viimeistelyt kylläkin. Pingotukset, käsin takin kasaaminen, lankojen päättelyt jne. Tällaiselle nyt heti valmista -ihmiselle ehkä liian hidas projekti :D.

Shhh, blogissa on ollut hiljaista

Tulin vain huikkaamaan, että täällä ollaan! Blogi on nyt ollut kovin hiljainen, mutta kyllä täällä työstetään pikkuhiljaa sisältöä. Malttakaahan vielä tovi vartoilla, niin minä saan jotain valmista aikaiseksikin. Juhlapyhät ovat hieman sotkeneet käsitöille jäävää aikaa. Ja niinhän se myös menee, että työt "haittaa" harrastamista :). Kun lumetkin ovat sulaneet, menee vapaa-aika pihan kevätpuuhissa. Kesäkukat ovatkin jo löytäneet paikkansa.

Saatte nyt tyytyä pariin huonoon puhelimella otettuun räpsäisyyn, kun kameran kanssa en ole ehtinyt heilumaan. Keväisiä sukkia olen neulonut itselleni ja nappejani ihastellut. Kevättakki jäi (toistaiseksi) ompelematta alkuperäisen materiaalin sopimattomuuden vuoksi. Mutta jospa sille ei olisi tänäkään keväänä tarvetta, kun olen jo monta vuotta pärjännyt ilmankin :D. Muutenkin ompeluaika on siis ollut minimissään, joten ei ole ollut mitään varsinaista kuvattavaa tänne blogiin. Instagramin puolelta voitte käydä maistelemassa tunnelmia enemmän, sinnehän pääsee kurkkaamaan ihan ilman sovellustakin sivupalkissa olevan linkin kautta.

Kesää kohden mennään ja lujaa. Nautitaan kauniista kevätpäivistä! 

Yllättikö pääsiäinen? DIY vinkkejä nopeasti valmistuviin pääsiäisen koristeisiin

Text only in Finnish. Aikatyhjiö. Sellaisessa minä elän. Kuvittelen, että minulla on aikaa vaikka kuinka paljon. Ja sitten havahdun taas siihen, että hups se menikin jo. Aikatyhjiöni liittyy puhtaasti harrastamiseen. Säännöllisesti katson kyllä kalenteria ja tiedostan, että tietyt juhlapyhät ovat taas tulossa. Silti aloitan tekemään jotain ihan muuta ja huomaan aivan liian lähellä tulevaa tapahtumaa, että en ole vieläkään aloittanut niitä varsinaisia juttuja. Joulu on toki vahvasti aina mukana tässä. Samoin pääsiäinen. Joka vuosi suunnittelen, että ensi vuonna minä aloitan ajoissa. Ja joka vuosi havahdun liian myöhään siihen, etten ole aloittanut taaskaan niitä, mitä olin suunnitellut edellisenä vuonna. 

Tämäkään pääsiäinen ei tehnyt poikkeusta. Haahuilin omassa aikakuplassani. Kyllä tässä vielä ehtii! Sitten herään taas siihen aamuun, jolloin se iskee. Apua! Palmusunnuntai jo samalla viikolla. Poika haluaa virpomaan. Asu? Vitsat? Miten kodin koristelu? Sovittu koko viikolle menoja ja tapaamisia. Työt puskee kanssa päälle. Eikä. 

Onneksi kaupasta saa. Vaikka ei oikeasti haluaisi maksaa mistään, minkä voisi tehdä itsekin. Pojan kanssa neuvotellaan asusta, kerron ettei tänä vuonna tehdä uutta. Lupaan ostaa kaupasta valmiin noitahatun ja puen lapsen päälle oman mustan villatakin. Eihän sitä muuta tarvitakaan. Itse saa lapsi vitsansa koristella, ja ne on aika värikkäitä. Samalla väsään pari vitsaa sillä suunnitelmalla, mitä edellisenä vuonna olin ajatellut. Laitetaan ne kotia koristamaan. Munia oli nopea virkata (ohje virkattuihin muniin) ja lautasliinoista saa näppärästi kivoja kukkasia.

Kotiin nopsasti uusi kranssi edellisen rikkoutuneen tilalle. On se helppoa, kun valmiita kranssipohjia saa kaupasta. Tökkii vähän hyöheniä koristeeksi ja liimaa pari munaa.

Tuhraan tussien kanssa, onneksi olin sentään miehen pyytänyt ruuan laiton lomassa tyhjentämään kananmunia (herääkö minussa kuitenkin harrasteitakin organisoiva ihminen?). Narsissi sinne sekaan, pajunkissoja ja huovutusvillaa. Voiko asetelmien teko olla näin helppoa?

Rairuohot ja ohrat itävät nopeasti. Päälle vaan elmukelmua pienillä rei'illä varustettuna ja tadaa, pari päivää siihen meni. Munankuoret ruohoineen, narsissi ja huovutusvilla vaan ruukkuun. No niin, se on siinä.

Pääsiäiskortteja ei enää monikaan taida lähettää? Me olemme liittäneet kortit virpomavitsoihin, sillä poika käy virpomassa vain lähimmät. Tässäkin lähikauppamme pelasti. Kuvioteippiä, valmiit pupukuviot ja pari hyöhentä. Kortit ehtii vielä huomenna tiistaina 22.3 lähettää, jos se on jäänyt tekemättä.

Ja aikaa ei sitten mennytkään kovin kauaa. Viime vuonna tekemäni pompom-pupuset ovat jo nauttimassa ohrasta. Pöydälle heitän vielä aiempina vuosina tehtyjä pupuja (ohje nopeisiin pupuihin) ja nyt saa pääsiäinen tulla. Koristeista ei kyllä ehdi nauttia niin kauan mitä olisin halunnut, mutta onpahan edes jotain. Edellisien vuosien pääsiäisaskarteluihin ja puuhiin pääsette kurkkaamaan myös pääsiäinen tunnisteella.

Elätkö sinä omassa ihanassa aikakuplassa, jossa ehtii aina tehdä vaikka mitä superhyperhienoa hyvissä ajoin? Vaikka todellisuudessa havahtuu aina liian myöhään? Vai oletko sinä niitä ihmisiä, joilla on kaikki valmiina kuukautta ennen?

Turvapaikka (tunika ja villasukat)

On hetkiä, jolloin haluaa käpertyä omaan itseensä. Olla tavoittamattomissa, hiljaa, ilman mitään teknistä vimpainta, ylimääräistä ääntä paossa. Paossa sitä kuva- ja ideatulvaa, mitä sosiaalinen media tuottaa omaan päähäni. Silloin hakeutuu omaan turvapaikkaan. Siihen paikkaan, jossa aika pysähtyy ja pääsee kokoamaan itsensä, ajatuksensa ja tunteensa taas kasaan.

Niinä hetkinä haluaa ettei mikään ärsytä aisteja tarpeettomasti. Pukee päälleen sen kaikkein mukavimman asun, lämpimimmän, värittömimmän. Istahtaa alas ja antaa turvapaikan parantaa oman mielen. Minulle paras turvapaikka on metsä. Luonto ja sen kauneus parantaa mieltä kaikkein parhaiten. Jos metsään ei sillä hetkellä pääse, istun mielelläni kiikussa lukemassa kirjaa. Tai katselen ulos, metsää sielläkin näkyy. Luonnon keskellä asumisessa on se hyvä puoli, että mieltään saa parannettua helposti. Minulla aivot käyvät usein ylikierroksilla, ideoiden ja päivän tapahtumien, tekemättömien ja tehtyjen töiden ja kotitöiden vuorottainen pyöriminen päässä tekee koko kehonkin levottomaksi. 

Metsäretken korvaa myös jooga ja illalla sängyssä jonkun kirjan lukeminen. Koskaan en ota liian jännittävää kirjaa tai kielellisesti/ajatuksia haastavaa, niitä luetaan sitten illalla sohvalla. Sänkykaverikseni kelpuutan hömppää tai muuten hyvän mielen tuovaa lukemista. Minulle on äärimmäisen tärkeää pysähtyä välillä. Kunnollisen rauhoittumisen jälkeen tuntuu, että oma luovuus ja ideat pääsevät parhaaseen loistoonsa. Pystyn paremmin käsittelemään uutta ideaa ja työstämään ajatusta oikeaan suuntaan. Kuuntelemalla omaa sisintään saa myös yllättävän paljon voimaa toteuttaa unelmiaan.

Mitkä teidän konstinne aivojen rauhoittamiseen ideoiden ja kuvien runsaudessa ovat? Tarvitsetteko ollenkaan hetkiä rauhoittumiseen, vai pystyttekö olemaan ilman hiljaisia hetkiä? Mistä teidän luovuutenne ja ideanne saavat voimaa kasvaa?

Tahdoin ensimmäistä kertaa kokeilla Ottobren naisten kaavoja, ostin oikein viimeisimmän lehden sitä varten. Vaatteiden mallit vaikuttivat mielenkiintoisilta ja kaava oli ihan ok. Valitsin hieman liian suuren koon itselleni, enkä ole vieläkään jaksanut pienentää tätä. Taskupussi on liian pieni, sinne ei mahdu nenäliinaa ja kotiavaimia kummempaa (ja saa koko ajan pelätä, että se avain tippuu taskusta).

Kaava/Pattern Ottobre Woman 5/2015 1.Twig
Kangas/Fabric MiszkoMaszkon Suomut trikoo Käpyseltä

Tällaisista pitkistä palmikkosukista olen haaveillut kauan. Ja kauan näiden teossa menikin. Aloitin sukkien neulomisen juhannuksena. Tavoitteena oli saada nämä valmiiksi syksyyn mennessä ja tadaa, 31.8 päättelin viimeisen langan. Tavoite saavutettu :). Välissä oli tietenkin aikoja, jolloin en puikkoihin koskenut ollenkaan. Se toisen sukan tauti vaivasi. Minulle nimittäin iskee tylsyys toista sukkaa neuloessa, kaipaan jo jotain uutta :).

Mallista kyllä tykkäsin, vaikka alun pienet palmikkorivit olivatkin aika työläitä. Yritin neuloa niitä ilman apupuikkoa (videon opastuksella), mutta eihän siitä mitään tullut. Hidasta oli touhu. Joten apupuikon kanssa tein sitten vanhalla tutulla tavalla.

Sukkien ohje/Pattern for woolen socks Drops 103-10
Lanka/Yarn Novita 7 veljestä
Puikot 3,5

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! Näemme taas ensi viikolla!

Ihan vaan villasukat!

Pihapuuhailua. Kitkemistä. Katteiden levittämistä. Uusia istutuksia.

Villeinä kasvavista kasveista puna-ailakit, orvokit ja voikukat kukkivat. Muut luonnonkukat vielä odottelevat lämpimiä säitä. Lempikukkani kielo saisi jo ilahduttaa kukillaan.

Hetken voi istahtaa ihailemaan pihaa ja toivomaan, että uudet taimet jaksavat kasvaa. Erityisessä suojeluksessa on kirsikkapuun taimi. Toivon, että se kasvaa suureksi ja ilahduttaa meitä kauniilla kukilla ja toivottavasti herkullisilla kirsikoilla.

Sukat jälleen Novitan 7 veljeksestä

Ohjeena Novitan Piirakkasukka

Aika kiva malli. Helppokin.

Ompeluiden kanssa on tuhrattu tämä päivä. Joskus ei vaan kaikki mene putkeen ja ratkoja on paras kaveri. Mutta kyllä sieltä itselleni syntyi mekkonen sekä pojalle farkkucaprit. Niistä toivottavasti mahdollisimman pian lisää täällä blogissa.

Mukavaa loppu viikonloppua kaikille!

Jalat eivät tämän tummemmiksi muutu. Pahoittelen valkoista hyppäystä silmille kuvien reunassa :D.