perjantai 21. marraskuuta 2014

Arkistojen kätköistä (suuret tontut)



Täällä ollaan! Koska pitkä käsityöpaussi sotki kaikki kuviot, on ensimmäisenä ompelulistalla lahjat. Siinähän on vaan se huono puoli, että niitähän ei tietenkään voi julkaista täällä blogissa liian aikaisin. Jos jostain tempaisen aikaa, ehdin muutaman jutun itsellekin tehdä ja pääsette vähän tuoreempaa ompelusta katselemaan. Nämä kaksi suurta tonttua olen tehnyt siis aiemmin, pahoittelen kuvien huonoa laatua, sillä kuvasin ne todella pikaisesti digipokkarilla. Jospa näistä kuitenkin jonkin selvän saisitte.


Tontut ovat sellaisia hieman päälle metrin kokoisia, kaava on suurennettu Tone Finnangerin Satumainen Talvi - kirjan tonttukaavasta. Samalla kaavalla tein pojalle joulukalenteritontun, jonka löydätte täältä (klik). Sohvaan voi hyvin verrata näiden kokoa.





Tonttujen vartalot ovat ihan lakanakankaasta. Hiuksiin käytin putkimiesten käyttämää pellavalankaa, jota saa rautakaupoista varsin edullisesti. Vaatteiden kankaat ovat mummoni peruja (lukuunottamatta tonttupojan housujen ruutukangasta, joka on hankittu Eurokankaasta), samoin kaikki napit ja pitsit ovat mummon vanhoja (pöksyjen ja essun pitsit kankaineen vanhasta tyynyliinasta). Käsin pykäpistoilla kiinnitin takkiin sydämiä ja tyttötontun essuun ison sydämen. Teksti on kirjottu ompelukoneella konekirjontakurssilla. Tein tuollaisia isoja huopasydämiä samalla tekstillä joulukortteihin pari vuotta sitten.



Nämä tontut menivät rakkaalle enolleni, hän on säästänyt minulle paljon mummon vanhoja käsityöaarteita ja niistä halusin häntä kiittää. Harmittaa, etten ole ehtinyt kuvaamaan näitä niiden oikeassa paikassa, ne istuvat enon luona vanhalla puusohvalla joululahjojen kanssa. Nyt jätän teille mielikuvien valtaan miten ihanilta ne näyttävätkään siellä (vaikka itse sanokin ):).

Pää pursuaa ideoita, kädet tekevät minkä pystyvät. Toivottavasti tapaamme jälleen pian! Ihanaa viikonloppua kaikille!

ps. Loppuun vielä kuva siitä pojan joulukalenteri Norbert-tontusta, kohta hän pääseekin tositoimiin :D.


22 kommenttia:

  1. Mahtavia tonttuja, kaikki kolme! Voin kyllä sieluni silmin nähdä nuo kaksi ekaa nököttämässä puusohvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime jouluna ihailin näitä tonttuja siellä enon luona, eno oli niin kauniin asetelman osannut siihen sohvalle rakentaa <3! Onneksi tein nämä :). Kiitoksia Eerika!

      Poista
  2. Kivoja tonttuja! Tulee ihan jouluinen olo, kun selailee blogeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mandariinimania! Blogeissa onkin nyt ihania jouluideoita. Yöllä oli meille satanut lisää lunta, joulun tunnelma oikein kasvoi kohisten. Lunta oli jo maassa hitusen, mutta nyt on kunnollisempi peite maassa.

      Poista
  3. Tosi ihania tonttuja!
    Nuot vanhat pitsit ym. on niin ihania aarteita just tällaisiin juttuihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat pitsit ovat niin tunnerikkaita, ettei niitä hentoisi laittaa oikein mihinkään :). Mutta kaapissa ne eivät paljon esille pääse ;). Kiitos Silja!

      Poista
  4. Nämä isot tontut ovat niin sympaattisen näköisiä! Aivan ihana tuo sydäntakki. Ja nuo pykäpistot näyttävät niin hyviltä, niitä olen pyöritellyt mielessäni, että millaisiin talvisiin vaateompeluksiin niitä voisi laitella :) Ihanaa, kun olet taas täällä blogistaniassa, mukavia lahjantekohetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Ihana on taas päästä kirjoittelemaan ja kommentoimaan toisten blogeja. Sohvalla sain hyvän asennon käsille netin selailuun, mutta kirjoittaminen oli hankalaa. Joten pää meinaa kyllä räjähtää ideoiden paljoudesta :D. Pykäpistot antavat kivan lisän, tykkään niitä tehdä vaikken kovin taitava kirjomaan olekaan. Harjoituksen puutetta vain ;). Olisipa kyllä hienoa nähdä pykäpistoja vaatteissa, jossain törmäsin villakangastakkiin jossa niitä oli käytetty. Harmi, kun en kuvaa laittanut muistiin minnekään.

      Poista
  5. Kiva kuulla taas sinusta! <3 Tontut ovat ihan mielettömän upeat! Ja Wau, minkä kokoisia! Vaikka minullakin on noita Tilda kirjoja, niin en ole saanut yhtään Nisseä tehtyä. Niistä tulee jotenkin perinteinen joulutunnelma. Mukavaa ja sopivasti käsitöiden täyteistä joulun odottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tein silloin suurimman Tilda-buumin aikaan useita kymmeniä pieniä tonttuja viemisiksi joulukukkien sijaan. Olimme ystävän kanssa kansalaisopistollakin kurssilla niitä tekemässä, lähinnä sen takia, että saimme ihan rauhassa väsätä :). Ihana olla taas täällä blogimaailmassa. Kiitoksia Pizzicato <3!

      Poista
  6. Mukavaa että olet palannut! :) Ihania tonttuja olet tehnyt. Minulla on samaisesta kirjasta piirrettyjä kaavoja, jotka ovat jo muutaman vuoden odottaneet.. Ja saavat vieläkin odottaa.. :) TÄytyisi ensi kesänä ottaa ja tehdä tonttuja, niin olisivat sitten ensi jouluna valmiita.. Jotenkin tämä joulunalusaika on niin kiireistä, vaikka ihanaa aikaa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että joulunalusaika on aina kiireistä. Ja minulla tuntuu aina menevän siihen, etten ehdi puoliakaan suunniteltuja lahjoja ja koristeita tehdä. Aina aloitan suunnittelun hyvissä ajoin ja huomaan joka kerta, että se joulu taas on niin lähellä ettei kaikkea ehdikään :D. Kiitoksia Raisa P!

      Poista
  7. Aivan mahdottoman suloisia tonttuja:-) . Sopivat niin ihanasti koristamaan kotia saaden joulun tunnelmaa aikaan. Tuovat kotiin sitä lämmintä jouluperinnettä. Ihana kuulla sinusta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Minäkin pidän näistä tämän tyylisistä tontuista, ihastuin silloin aikanaan Mailegin vastaaviin, mutten koskaan raaskinut 100€ laittaa kalenteritonttuun. Onneksi sain kaavat suurennettua ja hinta jäi tontuille alhaisemmaksi. Tosin työtuntejahan ei kannata laskea :D.

      Poista
  8. Kerrassaan ihania tonttuja. Hienosti olet saanut suurennettua tonttujen kaavat tähän kokoon - näitä ei voi kuin ihailla! :-)

    VastaaPoista
  9. Ihania tonttuja,kertakaikkiaan. Minä olen vain kerran tehnyt Tildanuken,kärsivällisyys ei riitä näpräämiseen. Nämä sopisivat kyllä minunkin sohvalleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan nyt ole tullut näprättyä tällaisia pitkään aikaan. Aika ei tunnu riittävän ihan kaikkeen. Kiitos Milmajohanna!

      Poista
  10. Nämä ovat aarteita! Aivan ihania. Itselläni olisi kaikki tykötarpeet ostettuna, mutta joka joulu nämä jäävät tekemättä?! Joulun jälkeen olisi aikaa tehdä, mutta tonttuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu minullakin on käynyt monen jouluisen koristeen kanssa, ei ennen joulua ole ehtinyt ja joulun jälkeen ei inspiroi :). Kiitoksia Sanne-Maija!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).