tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulutervehdys (korttiaskartelua)



"Tahdon sydämeesi joulun tuoda puhtaanvalkoisen, lämpöisen ja suloisen ja ruusunpunaisen."

Ehdin sittenkin tehdä joulukortit itse. Lähellä oli, että tänä vuonna olisin marssinut ensimmäistä kertaa valmiskorttien ääreen. Nopeat ja helpot kortit nämä olivatkin, minusta on mukava välillä askarrellakin. Kivaa vaihtelua käsitöihin.



Sydän on piirretty piparimuottia apuna käyttäen, paperi Suuresta Suomalaisesta kirjakaupasta viime vuonna ostettu. Korttipohjat Askartelukulmasta (olivat kierrätyspaperista valmistettuja, jee). Leimasin ja leimasinväri molemmat Askartelukulmasta. Kaksipuoleisella teippityynyillä (mikä näiden virallinen nimi on?) kiinnitin sydämet korttiin. Kuvassa näkyvät enkeli-koristeet ovat viime vuoden askartelujen tuotoksia, ne löytyvät tarkemmin täältä (<-klik). Postauksessa on myös meidän saunatupaa jouluisena.


Joulukorttiteline on myös viime vuoden tuotoksia. Tässä (<-klik) postauksessa se näkyy edes jotenkuten :). Meille tulikin tänään jo ensimmäiset joulukortit oksaa koristamaan.

Odotan innolla ihanaa joulua! Läheisten kanssa oleilua, herkkuja, kotia kauniin jouluisena ja toivottavasti todella iloisia ilmeitä lahjojen saajilta. Lahjojen antaminen on minusta parasta joulussa. Jätimme tänään joulupuu-keräykseen omat paketit ja muutamaan muuhun lahjakeräykseen osallistumme myös. Ihana voida auttaa edes pienellä tavalla.

Mikä teistä on parasta joulussa?

ps. Pikkujoulumekkoni odottaa edelleen ompeluhuoneessa purkamista :). Pääntie tuotti minulle harmaita hiuksia, mutta kyllä se sieltä valmistuu jossain vaiheessa. Ensin alta pois kiireisimmät lahjat ja sitten takaisin mekon kimppuun. Onneksi vaatekaapista löytyi muutakin vaatetta pikkujouluihin, vaikka suuresti harmittikin etten mekkoa saanut valmiiksi. Vielä paria tuntia ennen lähtöä yritin pelastaa pääntietä, mutta eihän viime tipassa saanut kaunista lopputulosta :(.

16 kommenttia:

  1. Onpa kivoja joulupostauksia ja ideoita tämä postaus pullollaan! Enkelilätkät menivät suoraan sydämeeni, ihanat! Minä sain tänään kirjoitettua joulukortit, osa oli lasten askartelemia ja osa ihan kaupasta ostettuja. Nyt voi vetää viivan sen jouluhomman yli :). Minusta joulussa on parasta yhdessäolo ja lasten jännitys aattona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Äiti antoi nämä lätkät minulle jo monta vuotta sitten, viime jouluna ne muistuivat mieleeni ja käytin välittömästi koristeluihin. Ihanat ne ovatkin. Meillä pojalla ei ollut tänä vuonna intoa korttiaskarteluihin, niin tein sitten illan hiljaisina tunteina näitä. Lasten tekemät kortit ovat aina ihania.

      Poista
  2. Ihailen teitä jotka värkitte joulukortit itse. Minä turvauduin jälleen kerran kaupan kortteihin - ja nekin odottavat pöydällä kirjoittajaansa.
    Minusta joulussa on parasta joulun tunnelma sekä läheisten kanssa vietetty aika.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupoissa on kauniita kortteja paljon! Olen pitänyt linjan siinä, että niin kauan teen kortit itse, kun se tuntuu mukavalle. Stressiä näistä on turha ottaa :). Joulun tunnelma on aina yhtä ihanaa! Kiitos Oman näköinen!

      Poista
  3. Ihania kortteja olet tehnyt. Itsekin aika useana vuonna olen askarrellut kortteja, mutta tänä vuonna päätin tilata valokuvan pohjalta kortit. Vielä kun ne saisi kuoreen ja laitettua postin vietäväksi :) Tykkään kovasti valmistella joulua, se tuo mukavaa tunnelmaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Kortit ovat minusta mukava tapa muistaa jouluna. Valokuvakortteja mekin saamme monia, ja ne ovat aina yhtä ihania. Voisikin joku vuosi kokeilla kuvata joku kaunis jouluinen kuva ja teetättää kortit siitä. Jouluvalmistelut tuntuvat aina hauskoilta, meillä poikakin tykkää laitella koristeita omalla tavallaan.

      Poista
  4. Lapset askartelevat kortit kummeille ja jos ehdin mukaan korttitalkoisiin, teen itsekin muutaman kortin. Useana vuonna on kortteina ollut kuva lapsista, mutta nyt ei ole ehtinyt.. :)Tänä vuonna olen todennut oman joulufiiliksen olevan vähän kateissa ja päätynyt siihen, että lumen puute ja tämä synkkyys on siihen syypää.. Siksi joulun valmistelutkin vähän laahaavat jälkijunassa aiempiin vuosiin verraten.. Tule pian valkea joulu! :) Joulun tunnelma ja lasten riemu on joulussa ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tämä lumettomuus ei tee joulufiilistä, meillä onneksi on hyvin hento lumipeite ollut maassa. Mutta ei se kauaa aina pysy. Viime viikolla oli ihan kunnon lumet, nyt ne ovat muisto vaan. Kyllä se lumi jotenkin kuuluu jouluun, en kovin montaa lumetonta joulua ole viettänyt. Lasten riemu ja jännitys on aina hellyttävää <3. Kiitoksia Raisa P!

      Poista
  5. Kivoja kortteja! Ihastelen aina käsintehtyjä kortteja, niissä on kaunis ajatus takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mandariinimania! Korttien tekemiseen olen aiempina vuosina käyttänyt huomattavasti enemmän aikaa, se on niin hauskaa. Tänä vuonna ei ollut ideaa valmiina, joten jäi vähän puolitiehen koko homma :).

      Poista
  6. Sievät kortit ♥! Mie tyydyin tekemään vain puolet korteista itse, kun valmiita kortteja oli kertynyt niin paljon laatikkoon... Itsetehdyt lähetin niille, joiden kuvittelen enemmän poikani kuvaa arvostava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin olisi valmiita kortteja laatikossa, jospa ensi vuonna ne käyttäisin pois. Minusta lasten kuvilla varustetut kortit ovat aina niin ihania. En ole ikinä vaan saanut aikaiseksi kuvausta järjestettyä, joten se on joka vuosi jäänyt :(. Kiitoksia Hannariina!

      Poista
  7. Kauniit kortit olet tehnyt. Aivan ihana korttiteline! Loihdit kyllä materiaalista kuin materiaalista upeita tuotoksia.
    Itse en tänä vuonna lähetä kortteja, katsotaan tuleeko tavaksi. Ajattelin myöskin panostaa toisten auttamiseen aikaani. Joulussa parasta on kiireettömyys ja yhdessäolo, jouluntunnelma. Itse palaan vuorotyöhön, joten osan joulusta tulen jatkossa olemaan töissä, missä sielläkin on aivan omanlaisensa tunnelma, kaiken kiireen keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mARa! Ajan antaminen onkin loistava tapa auttaa. Minäkin odotan innolla sitä, että saamme koko perhe olla rauhassa yhdessä. Syksy ollut sellaista ettei kovin paljoa ole jäänyt perheen yhteistä aikaa.

      Poista
  8. Kauniita ovat. :) Ja aivan ihana korttiteline.
    Minusta joulusta on parasta kiireettömyys, yhdessäolo, lämpö ja valo pimeän keskellä. Toki rakastan jouluihmisenä tätä kaikkea jouluhössötystäkin. Kauppojen ruuhkia ja markkinamusiikkia sen sijaan vihaan. Onneksi täällä metsässä on rauhallista ja kaupassakaan ei kovin ruuhkaisaa, kun osaa ajoittaa kulkunsa oikeaan aikaan.
    Liityinpä sitten lukijaksikin, kun täällä aika usein käyn kuikuilemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pikku Akka ja tervetuloa lukijaksi! Kaikki jouluun liittyvä on kyllä minullekin ihanaa, jouluun valmistautuminen tuntuu aina yhtä lämpimältä ja kauniilta. Minä ajoitan lahjaostokset siten, että vältyn ruuhkilta. Vaikka kuinka koettaisi lähteä rauhallisin mielin sinne pahimpaan ruuhkaan, niin kyllä se ihmisten kiireisyys ja hälinä tuppaavat ainakin väsyttämään, jos ei mukaan satu tarttumaan.

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).