tiistai 19. toukokuuta 2015

Kesän vakiovarusteet?


Kylmää. Kylmää. Kylmää. Sateista ja koleaa.
Mutta varpaita ei ainakaan palele.

Kesät talvet käytän villasukkia. Tänä vuonna otin tavoitteeksi opetella neulomaan. Kahdet villasukat olen jo neulonut. Pienet sukat sekä yhdet naisten koossa (klik). Ja näitä alkoi nyt putkahdella.

Nämä valkoiset palmikkosukat näittekin jo vilahdukselta äitini mekon yhteydessä. Silloin jäivät postaamatta tarkemmin. 

Huomaan, että kyllästyn samalla mallilla neulomiseen. Joten kaikkea uutta pitää kokeilla. Kirjoneuleiseen en vielä ole uskaltautunut, mutta aion sitäkin kokeilla vielä tämän vuoden aikana.

Olen sairastunut siis neuloosiin. Kyllä, tunnustan. En uskonut sen olevan näin hauskaa.

Valkoiset palmikkosukat Novita 7 veljestä Novitan malli Palmikkosukat
Lilat pitsineulesukat Novita 7 veljestä, Novitan malli Neulotut valkoiset pitsisukat

Lankakaapissani riittää 7 veljestä lankaa (olen niitä paljon saanut ja muutamia ostanut alekoreista), ja aioin tuhota niitä varastoja reilusti. Uusia tottakai haluaisin ostaa, maailma on täynnä niin kauniita lankoja. Jospa nämä täältä vähenisivät.

Pojan vaatekaappi on siivottu, ja lapsethan kasvavat... Viime vuonna tein pojalle useat kesähousut ja farkut. Ja eihän ne enää pojalle mahdu. Seuraavaksi onkin ompeluvuorossa pojan vaatekaappiin täytettä. 

Inspiroivaa viikkoa ja tervetulotoivotus uusille lukijoille!

28 kommenttia:

  1. Tosi kauniit nuo molemmat sukat! Palmikot ja pitsi ihastuttavat kerta kerran jälkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eerika! Palmikot ovat minun rakkauteni neuleissa :)

      Poista
  2. Wau! Todella kauniita molemmat sukat! Siistinnäköistä jälkeä. Noilla on ihana tepsutella viileinä päivinä.
    Aurinkoista viikkoa! Täällä ainakin tänään lämpö ja aurinko hellii, taisi koko loppuviikoksi lämmintä luvatakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kesäisin sisällä aina viileää, joten minun viluiset varpaani tarvitsevat villasukkia :). Voi, toivottavasti se aurinko eksyisi meillekin. Sateista, harmaata ja kylmää on ollut. Pilvistä on luvannut koko viikoksi. Takkaakin piti eilen lämmittää, kun kaikkia alkoi paleltaa. Kiitos mARa!

      Poista
  3. Olet kyllä huippunopea oppimaan, noin upeat sukat kolmansina tekeleinä! Mie paukutan vaan perusmallilla silloin, kun sukkainto iskee ;) Pitäisi opetella lukemaan noita neuleohjeita, niin uskaltaisi yrittää kuvioitakin. Oliko vaikeat tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Hannariina! Minua pelotti kamalasti nuo neulekaaviot, mutta ne olivatkin selkeitä. Molemmat näistä malleista oli minusta itseasiassa todella helppoja, kun alkuun niissä pääsi. Toinen sukka sujui jo helposti. Varmasti osaat, kun olet perussukkia neulonut. Minä en ollut sellaisiakaan aiemmin tehnyt :).

      Poista
  4. Kauniita villasukkia ja olet kyllä nopea oppimaan, todella taidokkaasti tehty, ei onnistuisi minulta! Täällä olisi tarvetta villasukille kun olen kuluttanut entiset puhki. Ja rakastan villasukkia, kuuluvat päivän vakiovarusteeseen, myös kesällä:) täytyy vinkata taas ystävälle josko neuloisi parit sukat ja antaisin vaihtiksena jotain ommeltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtokaupat ystävän kanssa ovat ihania! Minä olin ennen ihan varma, etten koskaan opi neulomaan sukkia, vaan tulen olemaan aina torimummojen asiakas. Toisin kävi :). Kiitoksia Villa Pipo!

      Poista
  5. Kauniita sukkia. Kuvioihin kyllästyykin nopeasti, mutta onneksi erilaisia malleja löytyy pilvin pimein.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Oikeastaan on harmi, miten paljon niitä erilaisia sukkamalleja onkaan...kaikkea ei ehdi kokeilemaan ;).

      Poista
  6. Oi, miten kauniita sukkia. Ei uskoisi että olet vasta "harjoitteluvaiheessa".

    VastaaPoista
  7. Nämä sukat on niin ihanat, olet todella taitava neuloja, ei millään voisi uskoa, että olet vasta nyt innostunut neulomisesta tosissaan! Minulta jäi villasukat neulomatta, mutta nyt kesällä on tarkoitus tehdä itselle edes ne yhdet, minulla on meinaan monen vuoden tauon jälkeen villasukkapula! Täällä myös perattu jo tyttöjen vaatekaappi ja mikä ihana yllätys sieltä paljastuikaan - pienemmälle erityisesti tarvitaan muutama uusi mekko kesäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, lisää ihania mekkoja tulossa :)! Minulla oli aiemmin kovakin sukkapula, kun en osannut/uskaltanut itse neuloa. Nyt voi aina herkutella ajatuksella, että ehtii yhdet sukat sujauttamaan puikoille, jos entiset kuluvat puhki. Neulominen sujuu yllättävän mukavasti, yllätyin itse siitä suuresti. Kiitoksia Krista!

      Poista
  8. Voi ihanat on molemmat sukat! Me ei neule- eikä virkkausohjeiden kanssa puhuta samaa kieltä ollenkaan... :D
    Mulla jäävät tuommoiset ihanuudet tekemättä, joten sitäkin enemmän ihailen toisten tekemiä.
    Kivaa viikkoa Hanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Ellis! Minä inhosin ennen kaikkia ohjeita (kun en vaan ymmärtänyt lukemaani), mutta niin vaan niihin on nykyään jo melkein tottunut. Ompelussa en kyllä vieläkään tykkää lukea lehtien ohjeita, ne ovat niin sekavia.

      Poista
  9. Hih, tervetuloa neulootikkojen joukkoon! ;) Neulominen on vaan jotenkin ihanan terapeuttista ja rauhoittavaa puuhaa. Ihailtavasti olet edistynyt neulomisharrastuksessa, kun noin vain tuollaisia sukkia pyöräyttelet. Tosi upeita molemmat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä olisi oikeasti uskonut, että hurahdan tähän neulomiseen. Suunnittelen jo pääseväni jossain vaiheessa neulepaitojen pariin. Paha tauti :). Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  10. Ai että kuinka kauniita ja taidokkaita sukkia! Valkoiset ovat suosikkini - niiden varsi on aivan mahtava!
    Ja äitienpäiväpostauksesta vielä. Olit kirjoittanut todella kauniin postauksen. Lämpöisen ja täynnä rakkautta. <3 Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Oman näköinen <3! Minäkin tykkään paljon noista valkoisista (ne kyllä sujahtivat äidille lahjaksi ;)), itselle teen kyllä jotkin palmikkosukat vielä lisäksi.

      Poista
  11. Kauniita sukkia! Oma mottoni on, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran; ja usein jo se ensimmäinen kerta johtaa innostumiseen, kun uskaltautuu kokeilemaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitöissä on kyllä niin paljon kaikkea mielenkiintoista kokeiltavaksi. Joihinkin koukuttuu, jotkut jäävät mukaviksi kokeiluiksi. Kiitoksia LeenaH!

      Poista
  12. Sukat on kyllä täydellisen kauniit:) Ihana kun olet noin tykästynyt neulomiseen. Uskon, että minullekin voisi käydä samoin jos enemmän tekisin neuletöitä. Nyt minulla on virkkausinto :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Mitähän ihanaa sinä virkkailet? Mielenkiintoista aina odotella teidän muiden projektien valmistumista. Itseasiassa minäkin kaivoin eilen illalla pitkän tauon jälkeen virkkuukoukun käteen :).

      Poista
  13. Sanalla sanoen: kauniit!
    Kyllä Suomen kesässä tarvitsee villasukat, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pikku Akka! Suomen kesä on arvaamaton :).

      Poista
  14. Miten nätit nuo palmikkosukat! Kyllä villasukille on aina käyttöä, oli vuodenaika mikä hyvänsä. Siivosin tässä taannoin oman sukkalaatikkoni ja laitoin villasukat toiveikkaasti pohjalle. Meni vissiin kaksi päivää, kun ne sai kaivaa taas päällimmäiseksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut niin viileää, että kyllä ne villasukat vain jalkaan sujahtavat päivittäin :). Kiitoksia Aarnilintu!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).