perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kesän ensimmäinen mekkonen (vai tunika?)



Kesä saa minut aina haaveilemaan ja unelmoimaan. Luonnon kauneus pysäyttää ja antaa jokaiseen päivään silmäniloa. Kaikki se herkkyys, joka on omalla tavallaan myös vahvaa, koskettaa. Herkät pienet kukat, jotka kuitenkin jaksavat pysyä pystyssä tuulen tuivertaessa.

Mekkotehdas aikuisille -kirja on odottanut tovin siihen tarttumista. Kuten moni muukin, aloitin tällä Aino-mekolla. Trikoisena tällä kertaa.

Monien kokemuksia kaavasta luettuani päädyin valitsemaan mittataulukosta kaksi kokoa pienemmän koon, eli koon 42(rinnanympäryksen mukaan olisin kirjan mukaan ollut kokoa 44). Lopputuloksena teltta. Järkyttävä teltta. Edes puuvillasta ei olisi tullut siinä koossa sopivaa. Loppujen lopuksi mekko päätyi niin moneen muokkaukseen, että en tiedä muistuttaako tämä yhtään alkuperäistä kaavaa. 


Sivuilta poistin kaikkiaan n.20cm (10cm puoleltaan) väliltä rinta-helma. Hihoja kavensin varmaan 10cm ja keskelle taakse oli pakko tehdä sauma, josta poistin vielä notkoselkääni varten n.10cm. Helmaakin pidensin 20cm ja hihoja  10cm. Vieläkään istuvuus ei ihan täydellinen ole, mutta tällaiseksi kotoisaksi mekoksi ihan riittävä.

Kirja on aivan ihastuttava mahtavine kuvineen. Kroppani monet kurvit ja makkarat eivät tosin istuneet tähän kaavaan. Kokeilen vielä kaavaa puuvillaisena, sillä pidän mekon mallista paljon. Luksusta on myös taskut, joita aina tarvitsee!

Kaava Mekkotehdas Aikuisille Aino
Kangas Verson Puoti Tuohikontti

Sain mieheltäni äitienpäivälahjaksi lahjakortin Verson Puotiin. Ompelevalle ihmiselle oivallinen lahja. Muutama viikko meni, kun mietin mikä kuoseista tuntuu omimmalle. Ihastuin sitten tähän Tuohikonttiin. Ja tämä kangas lumosi minut saavuttuaan. Niin ihanan pehmeää ja miellyttävän tuntuista. Kuin toinen iho.

Ihana aurinko on jaksanut ilahduttaa, vaikka sää onkin aika kylmä ja tuuli tekee siitä kylmemmän tuntuista. Pihapuuhat ovat olleet katkolla, olen lepäillyt tämän viikkoa. Lääkäri totesi akillesjänteeni tulehtuneen, ja määräsi lepoa. Ompelua hän ei kieltänyt, vaikka kaasujalka onkin kipeä :). Joten huruuttelin itselleni maksimekon, johon pitäisi vielä tehdä vyö.

Millaisista mekoista te pidätte? Minä ihailen kaikkia lyhyitä mekkoja, erityisesti kellohelmaisia ihanuuksia, mutta en osaa niitä käyttää. Legginsien kanssa menee, mutta eniten tykkään ihan reilusti pitkistä mekoista. Ja hihoissa pitää myöskin olla pituutta, silloin tunnen oloni kaikkein kotoisimmaksi.

Mukavaa viikonloppua! Pysähdytään edes hetkeksi unelmoimaan ja haaveilemaan ja katsomaan, mitä kaikkea luonto meille tarjoaa.

36 kommenttia:

  1. Kaunis mekko ja kaunis nainen ♥ Mie tein ensimmäisen mekkoni tuosta kirjasta, ja valitsin kyllä liian pienen koon :( Eivät mitoituksiltaan istu kropalleni. Mutta lisää muita mekkoja on haaveissa, katsotaan ehtiikö toteutua tänä kesänä ;) Tosin ei näytä kiireelliseltä, täällä saa kiskoa tuulipukua päälleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Hannariina <3! Minullakin olisi monia mekkoja suunnitelmissa, mutta ei ole mekkokelejä vielä näkynyt täälläkään. Hitusen lämpimämpää saisi olla, vaikka niiden kovien helteiden ystävä en olekaan.

      Poista
  2. Minä olen tehnyt myös tuon Ainon ja se onnistui ihan hyvin. Jonkin toisenkin mekon ompelin ja siitä en sitten tajunnut ohjetta ja mitoitus oli outo... se meni roskiin ja päätin, etten tuosta kirjasta mitään enää tee - vaikka kirja sinällään on kyllä kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tässä kirjassa olla se, että siinä toisille istuvat toiset mallit ja mitoitukset eivät noudata yhtä linjaa. Harmillista, että joutuu jokaisen kaavan kohdalla etsimään sen omia mittoja vastaavan. Kiitos kommentista Maj!

      Poista
  3. Mulla on tuo kirja ollut kirjaston varausjonossa jo kauan.. Toivottavasti kirja pian vapautuu ja pääsen minäkin ihailemaan kirjan mekkoja. Ja toivottavasti myös ompelupuuhiin.. :) Hyvä tietää että mittoja kannattaa tarkistaa. Ihanan mekon olet tehnyt, kuosi on tosi kiva! :) Mun suosikkeja on kyllä ehdottomasti polvipituiset hameet ja mekot ja mielellään lyhythihaisena versiona.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Raisa P! Kirja on aivan ihastuttava, mutta nuo mitat mättää. Joten niitä saa kyllä tarkistaa huolella :).

      Poista
  4. Olen samaa mieltä Hannariinan kanssa, näytät kyllä todella kauniilta! Ja sinun hiukset on kyllä upean väriset:) Mekko myös kaunis ja istuu aivan mainioisti sinulle. Kangas on myös minun mieleen, heti sen nähtyäni aloin mielessäni jo suunnittelemaan mitä siitä voisi itselle tehdä. Kuulostaa tutulle tuo kavennushomma, nips sieltä ja naps tuolta, ei taida minun kavennukset mennä kirjojen oppien mukaan:) Mekkotehdas kirjoihin en ole päässyt vielä tarkemmin tutustumaan, muutamia kuvia vilaukselta nähnyt ja upeita mekkoja vilissyt eri blogeissa. Vaikuttaa kyllä tutustumisen arvoiselle kirjalle. Mekoista vielä, itse pidän maximekoista kovin paljon. Mutta tykkään ja haluaisin kovasti pitää myös lyhyitä mekkojakin, sääret vain sattuivat kärsimään sen verran raskausajoista etten kehtaa kyllä niitä paljon esitellä. No onneksi maximekot on muodissa:D Taidanpa tästä itsekin lähteä unelmoimaan, mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia oikein paljon Villa Pipo! Hiukset on ihan kaupasta ostetulla värillä värjätty tällä kertaa. Alexille pitää varata aika piakkoin, tukka on päässyt olemaan leikkaamattomana pitkään ;). Enää en muille kampaajille mene :D. Tämä kangas on ihana, kannattaa ehdottomasti tilata, jos kuosista tykkäät. Verson Puodin toimitukset ovat olleet aina nopeita, kaksi kertaa olen sieltä tilannut ja tämä viimeisin tupsahti jo seuraavana päivänä postiin. Edellinenkin tuli parin päivän sisällä (viikonloppu oli välissä).

      Poista
  5. Aivan ihanat kuvat sinusta Hanna! Olet munkin mielestä kaunis ja erittäin valokuvauksellinen! Mekkokin on kaunis, tosi mukavan näköinen päällä. En ole vuosiin uskaltautunut ompelemaan kaavojen mukaan yhtään mitään. Ja silloin aikanaan, kun ompelin, tein pienille lapsilleni vaatteita, en itselle. Mitenkähän rimaa saisi tuossa asiassa alaspäin... Tosin, tää jo auttaa, kun katselee näitä kuvia, voi vaikka joskus rohkaistua kokeilemaan :D
    Mä tykkään mekoista laidasta laitaan.. Useimmiten kumminkin huomaan kiskovani farkut jalkaan, vanhasta tottumuksesta. Aurinkoisia viikonlopun päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkaistu ihmeessä ompelemaan myös itsellesi, olethan sinä tehnyt niitä ihania tuunauksia vanhoista vaatteista. Farkut ja sinä kyllä kuuluvat jotenkin yhteen, joten en yhtään hämmästynyt, että puet ne jalkaasi mieluiten :). Ystävä ehdotti jo kuvat nähdessään mallin hommia :D. Pieni ongelma moisessa olisi, olen liian pieni xl-malliksi ja tavalliseksi malliksi liian suuri ;). Joskus kuvat onnistuvat, kuten on suunnitellut, joskus tulee sutta ja sekundaa. Kiitoksia ihana Ellis <3!

      Poista
  6. Hienot kuvat ja mekko sopii sinulle todella hyvin :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan tunnelmalliset kuvat. Kaunis olet ja mekko myös! Minä pidän mieluiten juuri tuon tapaisia rentoja mekkoja, kotona sellaisenaan mutta ihmisten ilmoille en osaa mennä ilman leggingseja. Muutamaa mekkoa olen tuosta kirjasta kokeillut, mutta tämä Aino on vielä testaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ihana nähdä sinun tekemiä mekkoja! Minä olen vasta nyt tämän mekon myötä innostunut näistä, kotiin on ehdottomasti saatava tämän tyylisiä lisää. Ilman leggareita en osaa pitää kotonakaan. Kiitoksia Manda <3!

      Poista
  8. Ihania tunnelmakuvia <3 Mekko näyttää todella hyvältä sinun päälläsi! Sinnikkästä työtä olet tehnyt mekon muokkauksen kanssa. Tämä malli on todella kiva ja jotenkin tässä on kaikki tarvittava, eikä yhtään liikaa. Kangas sopii mekkoon ja sinulle tosi hyvin! Minä en ole oikein mekkoihmisiä, mutta tunikoiden kautta olen viime vuosina oppinut muutamia mekkojakin käyttämään. Pitkät mekot ovat minunkin mieleen ja lyhyemmät menevät sitten leggareiden kanssa. Hyvää viikonloppua! Yritän muistaa minäkin pysähtyä nauttimaan tästä kauniista kesästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato <3! Ennen saatoin jättää vaatteet kesken, jos ne eivät jostain syystä istuneet. Nyt on ollut erilainen into saada ne oikeasti toimiviksi ja istuviksi. Tämän kuosin kohdalla erityisesti halusin saada tästä sellaisen, että voin sitä pitää miettimättä miltä se päällä näyttää. Kangas on vaan niin ihana, en voi sille mitään, että rakastan sen tuntua iholla :D. Nautiskellen viikonloppuun!

      Poista
  9. Ah kuinka ihania kuvia, täytyi oikein pysähtyä moneen kertaan katsomaan niitä! Olet kaunis, tuo toiseksi ylin kuva on ihan suosikkini :) Onpas ollut harmia kaavan kanssa, lopuutulos on kyllä niin upea, että kaikki puljaaminen on ollut sen arvoista. Itse en ole tuohon kirjaan vielä tutustunut, mitä nyt olen blogeissa katsellut toisten luomuksia. Minä tykkään eniten noin polvipituisista mekoista, helma voi olla leveä tai kapea. Mulla on juuri yksi syksyinen maksimekko korjauskorissa menossa lyhennykseen, kun ei siä tule pidettyä - jospa lyhennys auttaisi asiaan :). Ihanaa vikonlopua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan hämmentynyt näistä kommenteista kauneuden suhteen :). Tämä kaava kyllä oli hankala minulle, pääntie asettui kauniisti ja olkakin on ihan ok (hieman saisi pidentää olkaa ja siirtää hihaa, jos oikein muokkaamaan lähtisi), mutta muuten istuvuus ei vastannut kroppaani. Itselle sovittaminen on aika hankalaa, joten aika tavallahan sitä sai käyttää aikaa, että tämän sai paremmaksi. Toki tämä malli on aika suoralinjainen, olen huomannut ettei minun sellaisia kannata tehdä. Sinulle sopiikin mahtavasti lyhyet mekot, minä olen niitä maxin ystäviä :). Kiitoksia Krista <3!

      Poista
  10. Siis, on kyllä ihana mekko ja ihanat kuvat! Sopii sinulle hyvin tuon mallinen mekko ja tuo kuosi.
    Itse tykkään eniten hulmuhelmaisista ja sellaisista löysistä, keveistä mekoista. Niissä on mukava hulmutella menemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pikku Akka! Minäkin tykkään eniten noista hulmuhelmoista ja löysistä mekoista, sellainen onkin seuraavaksi tulossa :). (kuvauksessa käytetty omenapuun kukkanen aiheutti pienelle pojalle suuren surun, ei olisi saanut mennä puusta ottamaan :).)

      Poista
  11. Ihania kuvia ja upea lopputulos! Mukavan näköinen ja todella hyvin istuva mekko, joka sopii kantajaleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Vaateviidakon Pirjo! Mekko on todellakin mukava päällä.

      Poista
  12. Aivan upean näköinen asu ja sopii sinulle todella kauniisti. Mekon malli on ihanan näköinen. Hyvin olet onnistunut muokkauksessa. Mekon kangas on niin hieno ja mustat leggarit/housut sopii tosi hyvin alle.

    Kyllä pitkät hameet ja mekot tuntuu omimmalta. On lyhyetkin mekot ihania, niistäkin tykkään. Pitkät hameet kuitenkin vievät voiton:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyt helmaiset mekot ja hameet kuuluvat kesään, kyllähän niitä pitäisi, jos tuntisi olonsa mukavaksi niiksi :).

      Olen tätä mekko käyttänyt myös farkkujen kanssa pari kertaa, ihan kivasti käy kapealahkeistenkin kanssa. Nyt on niin viileät kelit, että legginseissä ei aina tarkene. Villasukat sitten tietysti kanssa kaveriksi :). Kiitoksia Kanneli!

      Poista
  13. Tosi kauniita kuvia! Ja kaunis on mallikin :) Itse en osaa poseerata sitten yhtään ja hävettää niitä kuvia blogiin laittaa, mutta ei ne vaatteet henkarilla miltään näytä, joten täytyy uhrautua, heh.

    Itse tein Ainon itselleni normaalikokoisena. En edes vertaillut mittoja, vaan otin suoraan sen tavallisesti käyttämäni koon, kun olin myös lukenut siitä, että koot mekkotehtaassa on reiluja. Mä en joutunut muuttamaan kavaa yhtään, vaan istui sellaisenaan. Hyvä on tuo sinun lopputuloksesi, vaikka jouduit muokkailemaan. Istuu tosi hyvin ja kaikin puolin kaunis mekko! Itsekin tykkään pukeutua pitempään mekkoon ja hihoissa on mukavampi olo kuin hihattomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia oikein paljon Ompiainen! Minulla on välillä ihan ok olo kameran edessä, siihen on ehkä jo tottunut, kun on tullut kohta kaksi vuotta kuvattua blogiin omiakin vaatteita. Jos joku toinen kuvaisi, en varmasti osaisi olla luonnollisesti. Poika joskus auttaa, mutta nykyään ei ole innostunut siitä touhusta, joten kaukolaukaisimella on pelattava :).

      Minulla olisi voinut hartioista jäädä oma koko pieneksi tässä Ainossa. Tässäkin koossa jää olkalinja vähän liian kapeaksi, mutta ei tunnu päällä huonolta. Olisi niin ihana tehdä niitä hihattomia ihanuuksiakin, mutta kuitenkin vetäisin päälle jonkun ohuen takkisen, joten sama tehdä hihat jo suoraan mekkoon :).

      Poista
  14. Taas niin kauniita kuvia! :-) Hyvin istuu mekko sun päälle, olet onnistunut mallin muokkauksessa. - Ja tuo kangas on aivan ihana, sopii täydellisesti sun mekoksi.

    Minä olen pitkään vierastanut mekkoja, pitänyt helteilläkin vain hameita ta shortseja. Viime kesänä löysin sitten hellemekot ja niitä olenkin pitänyt ahkerasti. Nyt eivät puutu kuin ne helteet niin pääsisin jälleen mekkoihmiseksi. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin sitä hieman lämpimämpää säätä kaipaisin. Tein oikein ihanasta ohuesta viskoosista pitkän mekon, ja ei vielä ole ollut niin lämmintä, että sitä voisi käyttää. Minäkin vasta viime kesänä ihastuin mekkojen mukavuuteen kesäasuina. Kiitoksia Oman näköinen!

      Poista
  15. Ihania kuvia ja mekko+ kangas ovat todella kauniit! Olen huomannut, että monen on kavennettava kaavoja reilusti, materiaalikin vaikuttaa paljon asiaan. Ja minusta tuo ei ole pelkkä kotimekko, vaan tyylikäs vaate.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psst. Älä kerro kenellekään, olen sitä pitänyt ihan kaupungilla eilen ;). Silläpä tässäkin valitsin reilusti kirjan mittataulukkoa pienemmän koon, kun tein trikoosta. Ainohan on malliltaan aika väljä, mutta olikin sitten minun päällä teltan näköinen. Muuten ihan mukava, mutta teki minut entistä isomman näköiseksi :D. Kiitoksia Sanne-Maija <3!

      Poista
  16. Ihastuttavia kesäkuvia!!! Uskomattoman muokkaustyön olet jaksanut tehdä ja työ kyllä kannatti! Kauniit kankaat huutavat itselleen yksinkertaisen mallin - tässä olet onnistunut. Minä itse pidän tunikoista, joissa ehdottomasti legginsit / farkut alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milmajohanna! Mekon malli ei vaan minun kropalleni sopinut, olisi pitänyt tehdä suosiolla itselleni sopivalla mekkomallilla :). Kauniit kuosit ja yksinkertainen malli ovat kyllä parhaita yhdessä.

      Poista
  17. hieno tunikamekkonen ja hyvin sopii sulle. en jotenkin osannut ajatella millainen vaate tästä kankaasta tulisi mutta hyvin taipui. mäkin voisin haluta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin kesti kauan ennen kuin keksin, mitä tämä kuosi voisi vaatteena olla. Minusta on aina kiva nähdä, mitä muut tekevät eri kuoseista. Niistä saa paljon inspiraatiota. Kiitos Unikuu!

      Poista
  18. Ihana <3 Ja kaiken vaivan arvoinen, harmittavaa vain että joskus niiden valmiskaavojen käyttäminen on melkoista arpapeliä. Itse pidän kellohelmaisista mekoista pienillä hihoilla tai sitten kokonaan hihattomista/olkaimettomista kesämekoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia aino-maria! Tai eihän se olisi arpapeliä, kun kokeilisi aina niitä kaavoja ennen mekon ompelua ;). Tunnustan, että olen vuosien saatossa laiskistunut ja joskus on kiva napata vain joku valmis kaava ja surauttaa sillä. Tosin siinä käy sitten useimmiten juuri näin, joudun muokkaamaan ja paljon :D. Joten ihan sama olisi piirtää itse se kaava jo alkuaan, kun muutoksia kuitenkin tulee valmiskaavoihin. Kellohelmaisia mekkoja minä ihailen kyllä todella paljon, ne on niin naisellisia. En osaa itse niitä käyttää, kun tuntuu, että ne leventävät paksuja pohkeitani entisestään :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).