keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua! Merry Christmas!




Please scroll down for English. Huomenna onkin jo jouluaatto! Tänä vuonna toteutin muutaman vuoden takaisia suunnitelmiani joulukoristeisiin. Vihdoinkin! Jouluiset viirit ovat olleet listalla varmaankin viisi vuotta ja tänä jouluna (lahjakankaita odotellessa) otin tämän urakan tehtäväksi.




Huovasta leikkasin kolmiot, joihin silittämällä kiinnitin kirjaimet. Applikointiin käytettävällä silitettävällä paperilla homma oli helppoa. Kiinnitin ensiksi paperin kankaaseen. Paperiin oli helppo piirtää kirjaimet (kun vaan muisti kääntää peilikuvaksi muutamat kirjaimet) ja leikata ne irti. Paperi irti ja kirjainten silitys huopaan. Tällaisessa koristeviirissä kirjaimet pysyvät hyvin kiinni ilman ompeluakin. Lopuksi kanttinauhaa ylös ja muutamat pompomit nauhaan lisäksi. Tein myös toisen viirin Hyvää joulua -tekstillä, se roikkuu eteisessä. Valon vähyyden vuoksi en saanut sitä kuvattua (lue, eteisessä oli palanut 6 poltinta lampusta ja niiden vaihtoa sai odotella).





Minä tykkään tästä viiristä paljon. Laitoin sen keittiön ikkunaan roikkumaan. Tämä verhokangas on myös odottanut kaapissa varmaan sen samaisen viisi vuotta. Nyt päätin ommella valmiiksi. 




Samaan syssyyn tein myös sohvalle uudet tyynynpäälliset. Toissa vuonna tekemäni tyynynpäälliset olivat jo aika kärsineen näköiset (fleece ei sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi laadukasta vaan nyppyyntyi vähäisessäkin käytössä rumaksi). Verhokankaan alkuperästä en ole lainkaan varma, saatoin ostaa tämän Eurokankaasta tai sitten Anttilasta. Valkoisen tyynyn kangas on vanhaa kudottua pöytäliinaa, johon oli tullut kestotahroja. Ne sai hyvin kierrettyä. Punaisten tyynyjen kangas on pellavaa, pienet tyynyt syntyivät näppärästi vanhasta hameestani :).




Viime jouluna tein ensimmäistä kertaa osiin lahjoista kankaiset pussit. Tänä jouluna tuhosin loput kaapissa olleista jouluisista kankaista (vanhoja verhoja, kangaspaloja jnejne) näihin jouluisiin lahjapusseihin. Joulupaperithan menevät sekajätteeseen pinnoitteiden ja mahdollisten teippijäämien vuoksi, joten näillä pusseilla vähennän osaltani syntyvää jätteen määrää. Pikku Akka oli myös tehnyt ihania jouluisia lahjapusseja kankaista. Niissä olikin niin kauniita jouluisia kankaita, että taidan ensi vuodeksi yrittää metsästää kirppiksiltä kivoja jouluisia liinoja tai verhoja :). 





Vielä yksi 'tämä idea on muhinut viisi vuotta' -toteutus. Varasin itselleni sopivasti harmaantuneen laudan silloin, mutta en ollut tarpeeksi selvästi sitä merkannut, joten mies oli sen polttopuiksi pilkkonut. Onneksi luonto hoitaa tehtävänsä ja vihdoinkin yksi lauta sopivasti harmaantuneena löytyi meidän puukatoksesta. 




Mies kiinnitti ruuveilla ylös ketjun kiinnitystä varten. Minä kuumaliimalla liimasin Suomalaisesta kirjakaupasta löytyneet pyykkipojat lautaan. Nopeaa ja näppärää! Tein pari vuotta sitten kauniin oksan joulukorteille, mutta osa joulukorteista oli niin painavia, ettei rautalankasydämet jaksaneet niitä pitää paikoillaan. Nyt kortit pysyvät!



Meillä alkaa olla jouluvalmistelut tehtyinä. Laatikot paistuvat uunissa, koti on siivottu, koristeet paikoillaan. Ja mikä tärkeintä, meillä on ainakin kovin jouluinen mieli ja iloa ilmassa! Nyt hiljennymme joulun viettoon ja nautimme yhteisestä ajasta perheemme kanssa. Tahdon toivottaa teille kaikille ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulua! Tapaamme vielä tänä vuonna :).





In English: There is only one night to the Christmas Eve! I made few decorations for this Christmas. Garland is made from felt and fabric (letters). It says: Christmas Joy (joulu iloa). Curtain and pillowcases are super simply, but these do bring little bit of Christmas spirit into our kitchen. This year I decided to make less garbage so I sewed pouchecs for christmas presents. Card holder is made from old wood. I glued the clothespins with hot glue. Merry Christmas to all of You!

36 kommenttia:

  1. Tässä oli monta ihanaa ideaa :) Mistähän aloittaisin? Jouluisat käärepussit lahjoille on ollut mullakin tekolistalla, mutta miespirulainen ehti paketoida lahjat multa piilossa ennenkuin ehdin kertoa ideastani. Ensi joululle siis tuo ehdottomasti tekolistalle!

    Joulukorttiteline on kiva idea, koska muuten ne kortit ainakin meillä pyörii pitkin pöytiä ja lasten leikeissä. Tuossa ne olisi arvokkaalla paikalla.

    Jouluinen viiri on ihana sisustuselementti ja sopii nätisti verhoihin ja tyynynpäälliseen. Joulufiiliksen voi tuntea ja nähdä näissä kuvissa ihanasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Piia! Miehet ovat joskus kovinkin ehtiväisiä :D. Toisinaan vähemmän ;).

      Minustakin on mukavaa, kun kauniit kortit ovat esillä. Joskus pidin niitä jouluisessa pussissa, mutta eihän ne sieltä näy. Tasoilta ne tippuvat tai kulkeutuvat tosiaankin jonnekin ihan muualle.

      Joulufiilis vain kasvoi, kun saimme ihanan paljon lunta tänään :). Voiko paremmin näin aatonaattona ollakaan, koti siivottu, lahjat paketeissa, ruuat suurimmalta osin valmiina ja kaikilla iloinen mieli :).

      Poista
  2. Ihanaa joulun tunnelmaa! <3 Joulupussukka idea on loistava! Täytyy heti toteuttaa kun lasten usko pukkiin loppuu.

    VastaaPoista
  3. Olipas monia ihania ideoita! Noihin lahjapusseihin törmäsin tänä jouluna ensi kertaa. Ensi jouluna täytyy kyllä koittaa itsekin toteuttaa! :) Hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pusseja on muuten todella nopea ommella. Kun tekee monen kokoisia, on aina mistä valita :). Kiitoksia Raisa P!

      Poista
  4. Aivan ihanat viirit! Nuo kankaiset lahjapussit onkin loistava idea. Meillä on suvussa ollut tapana käyttää paperisia lahjapusseja niin jouluna kuin synttäreinä, ja ne käytetään uudelleen niin kauan kuin kestävät :D Mullakin on siis aina kaapissa vino pino lahjapusseja joista sitten vaan pitää valita tilanteeseen sopiva. Näin jouluna kyllä osa lahjoista pitää paketoida ihan perinteisesti, joskus olen käyttänyt sanomalehteäkin. Mutta siis nuo pussit menee kyllä to do listalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nora! Paperisia lahjakasseja meilläkin on käytetty paljon ja käytetään vieläkin :). Kiertävät milloin kenenkin luona ja taas takaisin :D. Näitä on kyllä helppo ommella, toki saa näihin aikaakin menemään, jos tekee yksityiskohtia :).

      Poista
  5. Monta mukavaa ideaa! Erityisen paljon tykkään tuosta korttisesta puusta. :) Ja kiitos vinkkauksesta blogiini. Minua jännitti, mitä lapset sanovat kankaisista lahjapusseista, mutta kovasti ovat miettineet, mikä pussi mahtaa olla kenenkin, kun lahjoista osa on pukuhuoneessa odottelemassa Joulupukkia. :) Yhtään eivät ole kyselleet paperilahjojen perään. Ja on niitäkin meillä muutamia, kun Kummit ja Mummit niitä ovat antaneet. :)
    Aivan ihanan suloista Joulun aikaa Sinulle ja Perheellesi! Nautitaan tästä ajasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on toki muiden tuomia lahjoja, jotka on perinteisesti paketoitu. Pojan kummi oli kylläkin tehnyt niin hurmaavan pussin ompelemalla, että taidan säästää sen ihan muistona :). Pitsit ja kaikki niin upeasti. En usko, että lapsilla on väliä sillä, miten lahja on paketoitu. Onhan niissä pusseissakin nauhojen avaamista ja oma jännityksensä, ehkä se on meissä aikuisissa se paperisen lahjan joulun kuuluminen (ainakin itselle se paperin rapina on yksi joulun äänistä). Kiitoksia Pikku Akka!

      Poista
  6. Aivan ihana tuo "korttilauta", tykkään kovasti! Ihanaa ja rauhallista joulua teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  7. Tosi hieno tuo korttien pidike! Harmaantunut lauta ja tähtikuvioiset pyykkipojat mätsäävät niin hienosti. Nuo kestopussukat lahjoille ovat kyllä mainio idea! Se täytyy ehdottomasti laittaa korvan taakse, sillä jätteen määrä jouluisin on aika hirveä. Viiri on kauniin jouluinen ja tupsut erityisen somia. Oikein ihanaa joulua sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätettä kyllä syntyy joulun aikaan todella paljon. Aion tulevinakin vuosina suosia näitä kankaisia paketointipusseja. Kiitoksia Pizzicato ❤ !

      Poista
  8. Oi niin paljon ihanuuksia ♥ Tosiaan nuo joulupussit on näppärät! Ja voi vitsit tykkään tuosta viirinauhasta kovin! Ihanaa joulua teidän perheellenne ♥♥

    VastaaPoista
  9. Lahjapussit on kyllä hyvä idea. Joulukankaita löytyy kaapista ja niitä on vaikea mihinkään käyttää.
    Viiristä tykkään myös, haaveilen kesäviireistä :) Oikein hyvää Joulua ja kiva kun jaat ideoitasi :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäksi minulla on perhosviirit, mukavaa vaihdella vuodenaikaan sopivia koristeita. Kiitoksia Saija!

      Poista
  10. Ihania jouluisia ompeluksia ♥ Hyvää joulua teidän perheelle!

    VastaaPoista
  11. Lahjapussit ja korttilauta - ihanat! Tein itsekin lahjapusseja joskus, mutta kankaasi tekevät paketeista todella juhlavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisten vuosien jouluisten ompelusten jämät pääsivät vihdoin käyttöön. Kiitoksia Hieno tar!

      Poista
  12. Onnellista joulua sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  13. Aivan ihania ideoita täällä taas. En taida ikinä päästä tällaisia tekemään, sillä kankaita tuntuu olevan ihan liikaa ommeltaviksi. Lahjapussukat ovat hyvä idea, ehkä joskus saan sellaiset tehtyä. Olisi järkevää. Hyvää joulun aikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sekin päivä koittaa, että ehdit ;). Kiitoksia Sanne-Maija ❤ !

      Poista
  14. Huh, jouluhulinat olisi nyt ohi. Pitkien pyhien jälkeen perusmaanantai ei tunnu yhtään pahalta:)
    Sinähän pistit ihan töpinäksi!:) Todella hienoja ideoita ja toteutuksia siellä syntynyt! Tyynyt, viirit ja verhot näyttää tosi kauniille ja lahjapussukat on kyllä loistoidea! Pussukka itsessään voisi olla jo lahja, ompelisi siihen vielä kahvat, niin kävisi vaikka kauppakassista:) Korttiteline on myös upea! Harmittaa kun meillä kortit tahtovat pyöriä missä sattuu eikä pöydillä oikein tarpeeksi tilaa että kaikki olisi esillä. Lapset ehtivät pariin korttiin piirtelemäänkin:D Tällaiselle "muistitaululle" olisi kyllä käyttöä ihan koko vuodeksi:) Mukavaa loppuvuotta ja onnea uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin hyvä idea, tämän korttitelineen voisikin jättää koko vuodeksi. Hyvin saisi lapsen askartelut, piirrokset ja muut esille. Onneksi en laittanut jouluisempia pyykkipoikia tähän, olisi nimittäin ollut punaisetkin vaihtoehdot :). Kiitoksia Villa Pipo ❤

      Poista
  15. Täällähän on ollut kuulumisia, jotka joulurauhassani ovat menneet minulta ihan ohi ;). Toivottelen siis hyviä joulun ja uuden vuoden välipäiviä! Lahjapussukoita kankaasta taidan minäkin ensi vuonna ottaa työn alle, joitakin jouluisia kankaita nimittäin löytyy varastosta. Ja ihan ei- jouluisista kankaistakin on suunnitelmia mielessä. Jonkinlainen korttiteline olisi meilläkin kiva, nyt kortit ovat pöydällä jouluisessa peltirasiassa. Mukavaa tiistai-iltaa sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Kankaiset lahjapussit myös muille kuin joululahjoille olisikin kiva. Minulla on jonkin verran sellaisia kuoseja, joita ei oikein osaa mihinkään käyttää. Niistä tulisikin hauskoja lahjakasseja.

      Poista
  16. Oi tuo jouluviiri on kyllä niin hieno <3 Ideakoppaan ensi joulua varten :)

    VastaaPoista
  17. Ihanan jouluista <3 Mulla on pyykkipojat kiinni paksussa narussa, mutta sun idea on mielettömän kaunis, pitänee alkaa seuraavaksi puujahtiin ;) Ihania ideoita, noita pussukoita vois itekin ensvuodelle tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mia! Minullakin oli ennen tuollainen naru-pyykkipoika systeemi joulukorteille. Ei vaan enää ollut sille hyvää paikkaa, tämä mahtuu paremmin seinälle.

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).