tiistai 16. helmikuuta 2016

Perusvaatetta pojalle / Basic Clothes for my son




Scroll down for English. Perusvaate. Mitä se on? Sitä tylsää suoraa saumaa? Arkivaatetta? Miten sinä käsität sanan perusvaate?

Minulle perusvaate on arkivaatetta, sitä mitä tarvitaan joka päivä. Oli se sitten töissä käytettävä tai kotiasu. Se vaate, mihin on helppo yhdistää kaikkea muutakin omasta vaatekaapista. Perusvaatteessa toistuu sama teema: se on mielestäni aika simppeli, toki jotain kivaa yksityiskohtaa voi olla. Monissa lehtijutuissa ja netissä on paljon vinkkejä, miten koota toimivat asut perusvaatteiden avulla.



Kätilön Käsistä blogin Johanna haastoi meidät ompelemaan perusvaatetta. Tällä kertaa ompelin pojalle, vaikka omaankin vaatekaappiin vaatetta tarvitsisin. Atopian kanssa näin talvella ollaan hieman pulassa, sillä ihohan reagoi voimakkaasti hikeen ja kuivuuteen. Tein aiemmin pojalle legginsit juuri tämän vuoksi. Siistit ja näppärät housut, joiden päälle on niin helppo vetää toppahousut. Ja ennen kaikkea riittävän ohuet. Paksut housut pahentavat hikoamista, kotona poika käyttääkin sisällä vain shortseja ja t-paitoja.









Leggareista on tullut pojalle suosikkihousut. Riittävän ohuet ja mukavat jalassa. Tikkauksilla näistä saa kivasti housumaisemmat. Kaveriksi hieman liian iso paita, sillä sopivia on kaapissa kyllä. Onpahan syksyä ja koulun aloitusta varten jo odottamassa isompien poikien paitaa (kun ne jotkut kuosilliset ovat "hyvä äiti, ihan vauvojen juttuja" :D).



Housujen ja paidan kangas molemmat Eurokankaasta, joustocollegea. Harmaa joustocollege on aivan ihanaa tunnultaan, niin mukavan pehmeää ja sopivan napakkaa sekä ohutta! Joustaa kuitenkin riittävästi, joten on täydellinen tällaisiin leggins-mallisiin housuihin.



Tikkaukset housuissa kaksoisneulalla, paitsi vyötärölle ja lahkeensuihin tein ompelukoneen joustavalla ompeleella. Niissä kohden meillä ei ole kestäneet kaksoinneulalla tikatut. Paidan saumat tikkasin poikkeuksellista myös, lähinnä saadakseni mustaan paitaan vähän ilmettä. Mitään peitetikkokonettahan en omista, olen pärjännyt omalla ompelukoneellani ihan hyvin. Käytin housujen kankaasta jääneet soirot paitaan, eipähän jäänyt tilkkuja kaappiin.



Ja meidän arkeen. Siihen mahtuu paljon mukavia hetkiä. Eskarin jälkeen on ihanaa pitää poikaa sylissä, tai pötkötellä vierekkäin sohvalla kirjaa lukien. Jutella päivän tapahtumista, suunnitella loppupäivän ohjelmaa. Mukaan mahtuu toki myös niitä kiukkuja ja harmeja. Mutta ne ovat sitä arkea, aina ei jaksa olla iloinen ja rauhallinen. On hienoa, että poika uskaltaa näyttää tunteensa meille. 

Mukavia talvisia päiviä teille kaikille!



Kankaat/Fabrics Eurokangas
Paidan kaava/Pattern for shirt Oma/My own
Housujen kaava/Pattern for leggings Ottobre 4/2015 29. Denim & Gold Leggins koko 134cm (poika kokoa 128cm, my son uses normally size 128cm)

In English: Basic clothes. What are those? Simply straight seams? Everyday clothes? What basic clothes are for you?

For me those are clothes which are used everyday. Clothes for work or for home. Simple clothes which can be combiened with many others. This time I sewed leggings and shirt for my son. All fabrics are from Eurokangas, fabric store chain in Finland (one of my favorite shops). Some stiches to make the black shirt look more interesting. Fake pockets in leggings, and twin needle stiches. 

Have a nice week!


61 kommenttia:

  1. Aivan ihana setti ja mukavasti olet saanut housuista poistettua leggarifiilikseb. Tähän haasteeseen minäkin tartun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis fiiliksen :). Mistä tuo b tuohon hyppäsi?

      Poista
    2. Kiitoksia pikkupippuri! Perusvaatehaaste on mukava, niitä kuitenkin aina tarvitsee.

      Poista
  2. Tosi hieno ison pojan setti! Ihanat yksityiskohdat ❤️ Käsitän tuon perusvaatteen aika samoin kuin sinä. Niitä tarvitaan ehdottomasti eniten, koska niitä käytetään eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusvaatteita on vaan (välillä) niin tylsää ommella :D. Mutta niitä kyllä kuluu kaikkein eniten. Kiitoksia Hannariina!

      Poista
  3. Super söpöt releet jälleen :)

    VastaaPoista
  4. Tyylikkäitä ison pojan vaatteita! Sinä teet aina niin taitavia yksityiskohtia vaatteisiin. Näillä sun kamppeilla on aina viimeisen päälle viimeistelty ilme. TYkkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitoksia Pikku Akka! Minusta taas tuntuu, että yksityiskohdat eivät ole vahvin alueeni :).

      Poista
  5. Uskottavan näköinen kokonaisuus! Leggarit näyttää ihan pillifarkuilta ja meidänkin poika tykkäisi tuollaisesta hiukan reilusta puserosta. Perusvaatetta kannattaa minusta tehdä itse, kun niiden pitää kestää käyttöä ja pesua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä pointti, itse tehdyissä saa valittua ne kestävimmät ja pestävimmät kankaat. Perusvaatteita minulla kyllä tulee ommeltua kaikkein eniten, kaikkea ei vaan blogiin tule laitettua niistä :). Kiitoksia Erja!

      Poista
  6. Ihania perusvaatteita.
    Minusta perusvaate on helppo pidettävä, helppo pestävä ja muutenkin kivoista omaan mieleen sopivista materiaaleista tehtynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Suvituulia! Helppous, totta tosiaan, sehän kiteyttää perusvaatteen hyvin :).

      Poista
  7. <3 Ihana tämä teidän malli <3 Ja tosi hyvännäköiset vaatteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, äidin oma rakas :). Kiitoksia Nadja!

      Poista
  8. Tosi kivan näköiset, ja näyttää ihan farkuilta. Tumma meleerattu harmaa kuuluu tällä htekellä meidänkin poikien vaatteiden vakioväritykseen yhdessä mustan kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nuppuja! Monella pojalla musta ja harmaa ovat suosikkiväreinä. Oman pojan kohdalla yllätyin, kun ei minun lapsuudessa saman ikäiset pojat vielä niin niistä väreistä perustaneet :). Sinistä sen olla piti.

      Poista
  9. Hienoja peruvaatteita :) Kiva idea tuo raita keskellä paitaa ja tikkaukset. Tulee heti ihan eri ilme eikä olekaan ihan perus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillä jujuilla loppujen lopuksi saa ihan yksiväriseen vaatteeseen ilmettä. Kiitoksia 9-10!

      Poista
  10. Siisti ja tyylikäs kokonaisuus! Tykkään <3

    VastaaPoista
  11. Hienot ison pojan vaatteet! Leggarit tosiaan näyttävät kuin farkuilta, taskut poistaa hyvin sen fiiliksen. Täytyy kokeilla myös, polvipaikka lisällä näitä. Perusvaate on tosiaan sitä mitä käytetään päivittäin ja mukavat päällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polvipaikat, kiitos muistutuksesta! Nehän ne olisi aika kivat lisänä. Yleensä ompelen kaikkiin perushousuihin niitä, mutta eipä nyt tullut mieleen :D. Kiitoksia Heidi!

      Poista
  12. Poikahan näyttää kasvaneen! Iho-ongelmaiselle mahtavat vaatteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Hieno tar! Poika kasvaa kovaa vauhtia, vaatteista sen huomaa :).

      Poista
  13. Minustakin perusvaatteita on juuri ne, mitä eniten arjessa käytetään.. Ihanat vaatteet. Kiva, että perusvaatteessakin on vähän jotakin yksityiskohtaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne pienet jujut saa sen perusvaatteen tuntumaan vähän mukavammalle pukea :). Kiitoksia Raisa!

      Poista
  14. Ihana setti! ♡ Niin on tyylikkäät ison pojan vaatteet, että. :)

    VastaaPoista
  15. Tosi kivat perusvaatteet pojalle pienellä jujulla, paita kävisi varmasti meidänkin pojille :)

    VastaaPoista
  16. On kyllä perusvaatteet uudistuneet siitä kun ompelin niitä pojilleni! Todella miehekkäät ja kivat leggarit ja paita, ei ihme että ovat suosikit! Nällä on mukava taas mennä viilettää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus collegehousuja on meillä jonkun verran, ovat vaan jääneet tosi vähälle käytölle juurikin pojan iho-ongelmien vuoksi :). Pientä uudistusta kaipasin niihin ja ennen kaikkea sopivan ohutta ja mukavaa. Kyllä näillä tänään taas viiletetään eskarissa :D. Kiitoksia Saija!

      Poista
  17. Ihailen taitoasi kierrättää materiaaleja ja suorastaan taikoa upeita vaatteita pojallesi. Arkivaatteitahan me eniten tarvitaan, joskus vähän siistimpiä sellaisia, joskus tosi rentoja ja vaikka hassujakin... Mutta niiden on oltava mukavia päällä. En ole kovin hyvä ompelemaan, kiitettävän sain kässästä koulussa, mutta enemmän hyvien ideoiden vuoksi. Suosin nykyisin helppoja kaavoja ja kauniita kankaita koska asua voi muutella kivoilla yksityiskohdilla. Ompelu voi olla hauskaa ja luovaa! - Sade

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanasta kommentista Sade! Ompelu on hauskaa ja luovaa, minusta ainakin :). Pienet yksityiskohdat saavat ihan tavallisenkin kaavan ja kankaan näyttämään mielenkiintoiselta. Ja perusvaatetta tosiaan eniten tarvitaan.

      Poista
  18. Viimein ehdin minäkin blogiisi kylään, kun on mennyt monta postausta ihan ohi tässä kaiken kiireen keskellä. Onneksi on kuitenkin insta! :)Hyvin määrittelit perusvaatteen. Tosi hieno ja toimiva setti tämä ja näillä yksityiskohdilla ei näytä ollenkaan tavalliselta. Minä olen viime aikoina kroonisen aikapulan takia tyytynyt ostamaan ne ns. perusvaatteet kaupasta ja ompelen vain huvin vuoksi. Oikeastaan kyllä juuri silloin, kun on kiire kannattaisi ommella helppoa ja yksinkertaista niin tulisi nopeammin valmista :) Ihana on myös tuo viime postauksen lahja ystävälle! Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on taas tullut viime aikoina ommeltua vaan perusvaatteita, isommat projektit vaatisivat paneutumista ja siihen ei ole ollut aikaa :D. Totta tosin tuokin, että ne vähäiset ompeluhetket haluaa mieluiten käyttää mielekkäästi. Toisille se on juuri isompia projekteja, toisille nopeita ja helppoja. Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  19. Minä kans näin linkin tähän postaukseen jo vähän aikaa sitten mutta vasta nyt ehdin hengähtää alas ja kirjoitella kommenttia :) Totta puhuen, olen käyttänyt luppoaikaani enemmän neulomiseen kuin koneella istumiseen. Näin välillä :D

    Itse asiaan, eli vaatteisiin. Hitsi vie kuin oletkin keksinyt kivat yksityiskohdat pojan paitaan. Juuri tällaisia minäkin haluaisin meidän herkkäihoiselle tehdä. Näyttää ja tuntuu hyvältä. Legginssit on myös meillä tuttua kauraa. Ei siedä yhtään väljiä housuja jalassa. Jopa bokserit on kuulemma hankalat :D Nämä näyttävät hyviltä ja varmasti yhdisteltävissä helposti muihinkin vaatteisiin kaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Piia! Neulominen on niin mukavaa, että ei ihmekään jos somettelu jää vähemmälle ;).

      Näistä vaatteista tuli kyllä sellaiset, että pojan ei ole tarvinnut valittaa minkään sauman kutittavan. Pitäisi useammin tikata saumat, niin eivät hankaa ollenkaan. Aina ei viitsi :D

      Poista
  20. Hyvän näköisiä sopivalla jujulla :)

    VastaaPoista
  21. Uudessa hienossa asussa onkin mukava harjoitella tanssiliikkeitä:) Joustocollegen pinta näyttää kivasti farkkumaiselle. Ja takataskut ja tikkaukset poistaa kokonaan leggarivaikutelman:) Harmaa joustocollege jatkuu kivasti myös yläosassa. Perusvaate on minunkin mielestä juuri sitä kuvailemaasi arkivaatetta, mitä tarvitaan aina. Sen pitää olla mukavaa, kestävää, siistiä, pienillä kivoilla jipoilla höystettynä:) Alaosat tulee melkeinpä aina ostettua yksivärisinä tai ainakin hyvin simppeliä, että käyvät sitten kuosillisten ja värikkäämpien paitojen kanssa. Mukavaa viikkoa sinne!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tosiaan kiva tuo pinta, vähän elävyyttä. Minäkin suosin housuissa yksivärisiä, käy useamman paidan kanssa. Mukavaa viikonloppua ja kiitoksia Villa Pipo!

      Poista
  22. Tykkään tosta paidasta tosi paljon, upeat nuo tehosteet! Housut on niin mukavan oloiset, kaunis harmaan sävy niissä. Itse haen ne ihan peruspertsat yleensä kaupasta ja itsetehtyihin pertsoihin mielellään lisäilen koristusta ja yksityiskohtaa ;). Itse toivoisin, että perusvaate (puhun nyt tyttöjen vaatteista) voisi olla joskus muutakin kuin housut ja trikoopaita, mutta onhan se täällä meidän ilmastossa varsinkin näin talvella ehdottomasti helpoin ja kätevin asukokonaisuus ;). Ps. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Minusta olisi niin ihana ommella muitakin paitoja pojalle kuin pelkkiä trikoisia, mutta tämä metsäeskari homma sotki sitä suunnitelmaa jonkin verran. Onhan ne trikoiset miellyttäviä ulkoillessa aluspaitoina. Joulujuhlaankaan en voinut tehdä mitään, kun sekin oli metsässä :D.

      Poista
  23. Kivan näköinen setti! Itse miellän perusvaatteeksi sellaiset helpot arkivaatteet. Harvemmin tulee itse muuta ommeltuakaan :) Erilaisilla yksityiskohdilla ja uuden kokeilulla saa mukavasti ilmettä perusvaatteisiin ja haastetta ompeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tosiaan kaipaa vähän haastetta ompeluun ja silloin onkin kiva keksiä uusia juttuja. Kiitoksia Unelmallinen!

      Poista
  24. On kyllä ihanan pehmoinen ja poikamainen setti :) Kivat yksityiskohdat paidan etumuksessa ja hihoissa. Perusvaatteita tarvii niin jatkuvasti. Lapsetkin kasvavat niin nopeasti, että ommeltavaa kyllä riittäisi ;) Mukavaa loppuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Lapset kyllä kasvavat hurjaa vauhtia. Juuri kun ajattelee, että nyt on sopivaa vaatetta riittävästi, huomaakin osan jo käyneen pieniksi. Pojan vaatekaappia siivotessa huomasin, että farkkuja puuttuu. Saas nähdä ehtiikö mies taas ostamaan uusia ennen kuin minä ompelemaan :D.

      Poista
  25. Tosi kiva ja simppeli kokonaisuus. Perusvaatteet ovat kaikista käytännöllisimpiä ja usein mukavimpia myös päällä. Meillä on ollut niin kiireinen viikko, että ennätin vasta nyt vastata viinipulloa koskevaan kysymykseen blogissa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin kurkkaamassa jo vastauksen, kiitoksia siitä ja kommentista Jani! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  26. Kiva kokonaisuus ja kivat yksityiskohdat! Ihanat poseeraukset!

    VastaaPoista
  27. Kivoja käyttövaatteita oot taas tehnyt :) erityisesti tykkään paidan yksityiskohdista. Pelkkä musta ois ihan tylsä, mutta näin jo paljon kiinnostavampi.

    Meillä on kans nämä meggingsit suosiossa esikoispojalla. Parit oon niitä vasta tehnyt, mutta seuraavat housut on todennäköisesti myös tätä mallia. Tykkään kyllä kovasti joustocollegesta näiden housujen materiaalina. Jämäkkää ja kuitenkin tarpeeksi joustavaa. Mun versio oli sitä Noshin farkkujoustista. Sitä kyllä voin laadun osalta lämpimästi suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitääkin tuota Noshin farkkujoustista kokeilla kanssa, kiitoksia vinkistä! Musta paita on minusta lapselle vähän karu, mutta tässä taas vaikutti se, että poika halusi mustaa. Ihmeellinen värimieltymys :D. Kiitoksia Sinikka!

      Poista
  28. Komppaan edellisiä: tyylikkäitä vaatteita, hienot yksityiskohdat :)

    VastaaPoista
  29. Hyvän mielen kuvia :). Kankaat näyttävät kyllä sekä tyylikkäiltä ja mukavilta. Paidan yksityiskohdat ovat juuri sopivan rouheita eivätkä näytä niin "vauvamaisilta". Perusvaate on mutkaton ja mukava, ei aiheuta harmia, nykimistä, kiristystä tms.
    Tytöllä ehkä sellainen leggari+ tunika on käytännöllisin hoitopäiviäkin ajatellen. Tunikassa hieman tyttömäisyyttä, mutta ei liikaa kangasta haalarin alle sullottavaksi. Kevättä kohden on tunikan helman lyhennyttävä, ettei helma repsota ulkotakin alta ja likaannu ulkoleikeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunikat ja leggarit on tytöillä kyllä mukavia. Minä olen aina kaivannut poikien arkivaatetukseen vähän sellaista siistimpää otetta, niitä college-housuja ja printtipaitoja on pilvin pimein. Meilläkin :). Kiitoksia Sanne-Maija!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).