Virkatut lumihiutaleet osa 2

 

 

Koska näitä lumihiutaleita on tullut virkattua, täytyyhän niitä johonkin käyttääkin. Verhoon (<-klik) meni vain 6kpl, joten jäljelle jäi n.50.

 

 

Tärkkäsin osan näistä hiutaleista (vesi-sokeritärkillä, kirjoittelen ohjetta myöhemmin) ja pujottelin ketjuiksi Tiimarista vuosia sitten ostettuihin sydänketjuihin. Virkkauksessa käytin ihan puuvillaista virkkauslankaa, muutaman hiutaleen virkkasin Kelolla (ja kaikki tietenkin puhtaan valkoisella. Kelosta virkatut näyttävät kuvassa kellertäviltä, vaikka valkoisia kyllä ovat). Näistä tuli mukavan näköiset ketjut. Ripustin näitä keittiön ja ruokailutilan suuriin ikkunoihin. Eihän näihinkään uponneet kaikki hiutaleet, joten osa 3 on ainakin vielä luvassa.

 

 

Tästä se alkaa…

...nimittäin tämä kirjan tuotosten esittely. Tilasin taannoin itselleni 100 virkattua lumihiutaletta – kirjan (Caitlin Sainio). Olen tykännyt kirjasta, tosin muutamissa ohjeissa on selkeitä virheitä. Onneksi vieressä on myös kaaviokuva (vai miksi sitä nyt viralliselta nimeltä kutsutaan), sillä pelkän sanallisen ohjeen mukaan tehdessä menisi virkkuut metsään. Jotkin mallit tietenkin ovat äärimmäisen samankaltaisia toistensa kanssa, eivätkä kaikki niin makuuni ole. Muutamia ihania yksilöitä siellä kyllä on! Käsityömessumatkalla aloin linja-autossa virkkaamaan ensimmäistä. Otin suuren ja kunnianhimoisen tavoitteen, aioin tehdä joka ikisen hiutaleen jouluun mennessä! Arvatahan sen saattaa, että olen menossa vasta n. numerossa 60. Ehtisin varmaankin kaikki virkata jouluksi, jos ei olisi muuta elämää tai muita projekteja. Yleensä virkkausaikaa on telkkarin ääressä iltaisin lapsen mentyä nukkumaan, mutta nyt jostain kumman syystä on oma työhuone kutsunut uuden ompelukoneen vienolla hurinalla.

 

 

 

 

Verho on ommeltu vanhasta pöytäliinasta, siinä oli sen verran kestotahroja, että peitin ne näillä lumihiutaleilla. Älkää vaan kysykö mitkä mallinumerot nämä lumihiutaleet olivat! Tarkoitus oli virkata tähän verhoon pieniä pyörylöitä keskelle tai painaa niitä kangasväreillä, mutta ehkä ensi jouluna on siihen aikaa (suomeksi: verho on jo pysyy samanlaisena niin kauan, kun haluan tehdä uuden). Verho on ruttuinen, myönnän, enkä sitä lukuisilla konsteillakaan tämän sileämmäksi saanut. Mitäs seisotin kaapissa vuosikaudet! Kiinnitin tällä kertaa hiutaleet ihan ompelukoneella, vaikka käsin ne olisi saanut paremmin asettumaan.

 

Norbertin lasten tärkeä tehtävä

Norbertilla (<-klik) on kaksi lasta, Tuomas ja Annastiina. Annastiina on aika hämmästynyt tyttö, mitäpä hän mahtaa kummastella vuodesta toiseen? Ehkä häntä hämmästyttää joulun loisto? Joulun salaisuudet, joita iltaisin kuiskitaan? Paperin rapina, kuiskutus?

 

Yhdessä Tuomas ja Annastiina vartioivat meidän joulukorttipussia. Poro haaveilee olevansa ihka oikea Petteri Punakuono, unelmissaan laukkaa öisellä joulutaivaalla Joulupukin reen edessä. Tänä vuonna pussi kätkee sisäänsä kaukosäätimet, niissä riittääkin vartioitavaa!

 

 

Suunnitelmissa on vuosikaudet ollut joulukorteille uusi säilytyspaikka. Alkuvuosina täällä asuessamme ne roikkuivat juuttinarussa pyykkipojilla. Haluaisin kaikki kauniit kortit näkyville, pussissa ne ikään kuin unohtuvat eivätkä pääse loistoonsa. Tälle vuodelle olen aloittanut tekemään uutta viritelmää joulukorteille.

 

(kuva on vanha ja epätarkka, mutta idea ajasta ennen joulukorttipussia selviää. Nykyään näillä seinillä on valokuvia, joten minkään vastaavan systeemin teko ei onnistu)