sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Lennä lapseni, lennä!



Äiti. Ihminen, joka pitää hellässä huomassaan. Sulkee syliinsä maailman kolhuissa. Antaa rakkauttaan. Rohkaisee ja kannustaa.


Kuiskaa: lennä lapseni lennä! Maailma on sinulle avoin. Voit aina palata takaisin, minä olen täällä ja sidon vuotavat haavasi. Nostan sinut taas ilmaan.

Sillä mitään suurempaa ei ole kuin äidin rakkaus.


Äitini, tukeni ja turvani. Ihminen, joka antoi minulle siivet, joilla voin lentää. Hänen puoleensa voin aina kääntyä, oli huoli suuri tai pieni. Hän ei tuomitse, ei arvostele. Antaa minun tehdä omat virheeni.

Sillä hän tietää, että meistä jokaisella on oma polkumme kuljettavana. Omat vaikeudemme voitettavana. Räpiköidessäni elämän karikoissa, hän puhaltaa minulle voimaa ja ojentaa kätensä, johon voin halutessani tarttua.

Kiitos Äiti!

Äitienpäivän lahjaksi äidilleni takkinen. Kaulus jatkuu huivina, jonka voi halutessaan solmia.

Kaava Moda 10/2014 4. Olopaita koko 38
Kangas Mummolan tuntu joustocollege Verson Puodista
Musta trikoo Eurokangas palalaari

Weekend Chicin inspiroivassa blogissa on kiva äitienpäivähaaste. Käykää katsomassa, mitä kaikkea mukavaa muut bloggaajat ovat äitienpäivään liittyen kirjoittaneet.

Äitini, anoppini ja poikani varamummo saivat vielä muutakin itsetehtyä lahjaksi. Lahjat näette ensi viikolla. Minä sain pojaltani itsetehtyä sitruunan tuoksuista kylpysuolaa pojan koristelemassa lasipurkissa tietenkin ihanien halauksien ja pusujen kera. Jalkakylvyt siis odottavat, pojan kerhon ohjaajat olivat keksineet mahtavan lahjaidean lasten kanssa toteutettavaksi!

Toivottavasti teidän muiden viikonloppu on sujunut mukavissa merkeissä! Aurinkoista tulevaa viikkoa!


30 kommenttia:

  1. Kiitos kun osallistuit postauksen tekemiseen :) Jos haluat, voit laittaa mulle sähköpostiin jonkun kuvan äitienpäiväpostauksestasi niin liitän ne mukaan koontipostaukseen Weekend chiciin tällä viikolla. Mun sähköposti on sinisentalonneiti@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Piia! Lähetän sähköpostia sinulle :).

      Poista
  2. Ihana postaus ja ihana takkinen äidillä. Sinullekin oikein hyvää äitienpäivän iltaa! <3

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus tosin täytyy tunnustaa, että en pystynyt lukemaan ihan kaikkea vaan piti hyppiä vähän yli (palaan ehkä myöhemmin kun ei ole juuri äitienpäivä niin lukemaan). Olen kokenut juuri äitienpäivän alla niitä elämän onnellisempia mutta myös surullisimpia hetkiä ja tämä sinun kaunis postaus sai minut nyt kyllä herkistymään, arvaatkin ehkä miksi. Ihanaa äitienpäivän iltaa sinulle Hanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Krista❤ . Ymmärtäisin kyllä, vaikka et olisi jättänyt ollenkaan kommenttia. Arvostan todella paljon, että kaikesta huolimatta kirjoitit. Suuri lämpöinen halaus sinulle ❤ . Olet tänään ollut useasti mielessäni; vaikka toisen surun määrää ei voi tietää, voi sitä edes hieman aavistaa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitoksia Epäonninen puutarhuri, äidistä ei kovin rumia asioita tule mielenkään :).

      Poista
  5. Todella kaunis postaus äidistä <3

    VastaaPoista
  6. Todella ihana. Itselläni on kova ikävä omaa rakasta Imaa joka asuu minusta turhan kaukana. Nähdään hyvä jos kerran vuodessa. Onneksi puhelimet on keksitty mutta eihän se aina edes riitä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkät välimatkat ovat aina hankalia. Meillä on onneksi vain tunnin ajomatka äitini ja isäni luo. Vaikka välillä sekin tuntuu liian pitkälle. Kiitoksia Nelli L!

      Poista
  7. Kirjoitit niin kauniisti äidistäsi<3. Ihanan takinkin olet tehnyt!

    VastaaPoista
  8. Herkistyin. Ihana kirjoitus ja tuli jotenkin pysäyttävä hetki. Sitä pysähtyii miettimään, miten tärkeä oma äiti on itselleni. Ihanaa seurata sinun ja äitisi keskisiä juttuja, niistä huokuu niin paljon lämpöä:) Ja lahja on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on mukavaa kuulla, jos kirjoitukseni herättää ajatuksia ja tunteita. Äiti on yksi ystävistäni, niin voisi sanoa :). Meillä on aina ollut lämpimät välit ja murrosiän kuohuissakin välimme säilyivät. Kiitoksia Villa Pipo!

      Poista
  9. Ihana äitienpäivälahja, ihana runo. :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis kirjoitus ja upea lahja ♥ Tuo edellisen postauksen mekkokin on hieno. Ja taustalla oleva luonto niin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eerika! Vielä on luonto aika ruskean sävyistä, mutta kyllä sieltä hennon vihreää jo alkaa esille tulla :).

      Poista
  11. Niin kaunis postaus. <3 Ja kaunis on takkinenkin.

    VastaaPoista
  12. Kyllä tuo kuosi vaan on sitten ihana ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti, kun oli tilatessani viimeinen pala tätä. Olisin itselleni jotain myös tehnyt. Jäi siitä vähän, johonkin kyllä käytän :). Kiitos LeenaH!

      Poista
  13. Iahstuttava postaus <3 Ihan liikutuin... Juuri tuollainen takkinen olisi minullakin haussa-kukahan tekisi ;) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Milmajohanna! Äidilleni tuli tästä takista mieleen oma äitinsä, mummollani oli tämän tapaisia neuleita käytössä eläessään. Ei onneksi huonolla tavalla, onhan tämä hieman modernimpi kuin mummoni käyttämät.

      Poista
  14. Kaunis teksti <3 Ja ihana tuo takki, tosi hyvän mallinen. Itselläni on vähän vastaavanmallinen Nanson "jakku" ja se on ihan lemppari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia aino-maria! Tämän mallista jakkua voisi tulla itselläkin käytettyä.

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).