keskiviikko 20. tammikuuta 2016

DIY Piikkilanka "pallo" /barbed wire "ball"


Scroll down for English. Tämähän on kuin minä! Ympärillä muhkuroita ja epätasaisuutta, sisällä niitä timantteja, joita haluan vaalia ja kehittää paremmaksi. Pienesti sieltä tuikkii esille valojen muodossa se, mitä oikeasti olen. Kuten täälläkin, blogissa. Pieniä murusia todellisesta minästä, sieltä täältä. Kuitenkin hieman suojaten, etten satuta herkkää sisintä liikaa. Ja kukas se onkaan ihan täydellinen? Ei niin kukaan, en minä ainakaan :).




Mies naulasi minulle levyyn nauloja, jonka ympärille kieputin aina yhden renkaan (kuulostaa sellaiselta superhelpolta; oikeasti väänsin ja käänsin ja käytin pihtejä ja leikkuria ja uudestaan väänsin ja käänsin ja manasin). Renkaat kieputin ohuemmalla rautalangalla kiinni ja toisiinsa. Ja palloahan siitä ei tullut. Joku häkkyrä voisi olla rehellisempi ja totuuden mukaisempi ilmaisu. Sekaan pujottelin valot ja keskelle roikkumaan päätyi tuikkukuppien kuorista tehdyt himmelin osat (no kun se himmeli on vieläkin vaiheessa). Oikeastaan tämä on pimeällä ihan tosi kaunis meidän etuovella roikkuessaan. Tai ainakin ihan kiva :D.




Kaksi vuotta sitten postasin aiemmat piikkilanka-työni, sydämet ja suorakaiteen (<-klik). Piikkilanka on yksi suosikkimateriaalini, vaikka olenkin viime aikoina sitä todella vähän käyttänyt mihinkään. Sitä on todella raskasta työstää, ellei onnistu löytämään tarpeeksi ruostunutta. Ruoste hieman pehmentää piikkilankaa.



Piikkilangasta suuret kiitokset naapureille!

Pakkasta on riittänyt täällä päin. Tänään oli poikkeuksellisen lauha sää, kun mittari näytti illalla enää -22.5! Tuntui ihan lämpimältä reilun kolmenkympin pakkasten jälkeen. Pystyi jopa kameran kanssa käymään ulkona. Sisällä on ollut ihan mukava kaivaa sukkaneule esille ja nauttia takan lämmöstä. Miten te olette viettäneet pakkaspäiviä vai onko teillä ollut sopivammat pakkaset ulkoiluun? 




In English: This ball is made from barbed wire, one of my favorite materials in DIY's. It's pretty heavy to work with unless you find rusted barbed wire. I made this ball (it sure doesn't look like a ball, not at all :D). using thinner wire for attaching those rings. Inside the ball there is little decorations made from tealight candles shells. 

37 kommenttia:

  1. Onpa hieno! :)
    Apua mitkä pakkaset!! Meillä -17 ja jäädyn pystyyn :D toki silloin kun lauhtui sieltä rapiasta -27 asteesta, tuntui lauhemmalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pakkaset olleet koko ajan siinä kolmenkympin tuntumissa, suurimmaksi osaksi onneksi alapuolella. Eilinen ilta oli lämpimin pitkään aikaan. Tänä aamuna taas -27. Toivon todellakin, että nämä lauhtuisi. Haluan kunnolla ulkoilemaan :). Kiitoksia Johanna!

      Poista
  2. Onpa hieno! :)
    Apua mitkä pakkaset!! Meillä -17 ja jäädyn pystyyn :D toki silloin kun lauhtui sieltä rapiasta -27 asteesta, tuntui lauhemmalta. :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana! Piikkilanka on kyllä melko hankalaa työstettävää. Joku vuosi sitten väänsin piikkilangasta kruunun kukkapenkin koristeeksi. Eikä se ole edes ruostunut yhtään niin kuin toivoin! :) Täällä on pakkanen ollut vähän maltillisempaa, -15 tänään. Mukavan raikasta ja hyvin on tarennut ulkonakin olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Raisa! -15 tuntuisi varmaan näiden pakkasten jälkeen ihanan lämpimältä :D. Piikkilangan kanssa saa kyllä käyttää voimia, olisi tästä varmaan tullut vähän tasaisempi, jos mies olisi ehtinyt auttamaan :).

      Poista
  4. Aivan ihana. Ja hei, sinä olet timantti kokonaan :) Ensi viikolla kuulemma lauhtuu vielä. Se sopii minulle, kunhan ei suojan puolelle mene. Pikkupakkaset ovat kivoja ja sopivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu, kiitoksia Jani! Pikkupakkaset ovat tervetulleita, loskaa ja räntää en kaipaa minäkään :). Pienessä pakkasessa on niin mukava ulkoillakin.

      Poista
  5. Onpa ihan hirmunätin näköinen tuossa pimeässä otetussa kuvassa. Sano uudelleen, siis tuikkukupeista tehdyt pillit? Sanoitko tosiaan niin? Miten? Itse en ole koskaan työstänyt piikkilankaa. Eikö siinä ole sormet verillä vai tehdäänkö sitä jotenkin rukkaset kädessä.

    Joo, pikkusen on ollu liian kovat pakkaset. Ehkä oli pakkasten ansiota, että sain omat säärystimet työn alle. Toinen on kohta valmis.

    Ja ihan niin kuin Jani tuossa yllä sanoi. Timantteja me ollaan kaikki. Ihan kokonaan. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Juuri niin. Tuikkukuppien kuorista pillit. Ihan just niin :D. Liisan kotona -blogista sen idean bongasin pari vuotta sitten. Päässä sai muhia aika kauan. Tästä (<-klik) pääset suoraan himmeli postaukseen. Kunnon hanskat kädessä ja hyvät suojavaatteet, niillä pärjää piikkilangan kanssa. Ja tarvittaessa hengityssuojaimet, jos on kovin ruosteista lankaa käytössä. (oli mulla muutama haava käsissä, kun parissa kohdassa oli pakko ottaa hanskat pois).

      Säärystimet, jee! Tulee varmaan blogiin? Minä tartteisin nimittäin kanssa toiset (kun omistan siis tasan yhdet). Niinhän me ollaan, ihania timantteja kaikkia :). Kiitoksia Pikku Akka <3!

      Poista
  6. Onpa ihastuttava. Tyylikäs!
    Hämeessa pakkasta ollut -18-24. Ihan riittämiin...
    Illat mennyt takkatulen ääressä (en valita, kun takan vihdoin olen saanut), mutta eipä ole kyllä tullut paljoa ulkoitua. Luisteltua kylläkin, mutta jäi lyhyeen. Ehkäpä tuo sää tuosta pian lauhtuu, kuten on luvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Suvituulia! Minä ainakin kovasti toivon, että sää ennusteet pitävät paikkansa ja luvatut -10 pakkaset tulevat viikonlopun jälkeen :). Sitten kyllä ulkoilen näiden pakkasviikkojen edestäkin. Nyt olen vain naapuriin kävellyt, kun on ollut heidän vuoro kuskata lapsia eskariin. Ja äkkiä takaisin sisälle :D.

      Poista
  7. Oi miten hieno! Tykkään tällaisesta rosoisuudesta. Ja vielä yhdistettynä himmelien sileään pintaan ja kurinalaisempaan muotoon. Valot sitten viimeistelee kokonaisuuden. Miten sitä piikkilankaa työstetään, ettei kädet oo haavoilla? Paksuu hanskat kädessäkö? Timanttinen lopputulos timanttiselta naiselta. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän paksummat raksahanskat kädessä näitä tehdessä, aika vähillä haavoilla olen selvinnyt (ja ne muutamat on tulleet, kun olen jotain yrittänyt tehdä ilman hanskoja). Ja vaatteetkin saa olla sellaiset, ettei läpi helpolla mene ja repeämät ei haittaa. Aiempia ruosteisempia työstäessäni käytin myös hengityssuojaimia, en tiedä onko ruostepölyn hengittäminen kovin terveellistä. Parempi katsoa kuin katua. Kiitoksia Sanna <3!

      Poista
  8. Tässä koristeessa on juuri sopivasti luonnetta! Piikkilanka on upean näköinen ja sopii oikein mainiosta tuonne pakkastalven keskelle. Onpa muuten hienon näköinen tuo tuikkukuppien kuorista tekemäsi himmeli! Jännä, että vaikka materiaalina on karu piikkilanka, niin koko komeus näyttää itseasiassa minusta aika herkältä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Tuikkukuppien kuorista on suunnitelmissa tehdä suurempikin himmeli, se varmaankin on sitten ensi jouluna valmis :). Hitaampaahan se on työstää verrattuna valmiisiin olkiin ja putkiin. Tai olisihan se tottakai valmis jo, jos ei välillä neulotuttaisi tai ompeluttaisi :D.

      Poista
  9. Tosi tyylikäs valokoriste! Mie olen nauttinut pakkasista, hyvä syy vain olla kotona. Käsitöitä olen tehnyt ja yhtenä iltana kävin jumpassa, kun ystävä pyysi mukaan ja tuli hakemaan autolla, yksin ei olisi tullut lähdettyä. Parhaillaan virallinen pakkaslukema täällä Muoniossa näyttää olevan -36 C. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun en mennyt pyörällä töihin 2 km:n matkaa, vaan kävelin, jottei posket paleltuisi toista kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasenkin kestäminen on asennekysymys :). Minusta on vanhemmiten tullut aika herkkä pakkasille, ennen ne eivät haitanneet. Meidänkin suunnalla on yleensä ollut kovat pakkaset useimpina talvina, nyt oli välissä kyllä sellaisia talvia etteivät talvelta tuntuneet lainkaan. Lapsen kanssa kovat pakkaset meinaavat tuntua hieman hankalille, kun ei se energian purkaudu sisällä niin tehokkaasti ;). Kiitoksia Laura!

      Poista
  10. Oi, hauska! :D
    Jätin haasteen sinulle! ;)
    http://erityislapsiperheet.onniblogit.com/external/blog.php?url=http://kauniskaikuu.blogspot.com/2016/01/haaste-blogini-tarina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nuppuja! Käyn katsomassa, mistä haasteesta on kyse :).

      Poista
  11. Ihanasti kuvailtu <3 Valmiista työstä tuli mielenkiintoinen ja kaunis!

    VastaaPoista
  12. Upea! Ja aivan ihana vertauskuva sinusta <3

    VastaaPoista
  13. Näyttääpä hyvältä! Sopivasti vastakohtien särmää. Ei varmastikkaan helppo materiaali työstää, auts :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruosteisia piikkilankoja oli itseasiassa ihan kohtuullisen helppo työstää, raskasta toki sekin. Nämä eivät olleet vielä kovin paljoa ruostuneet, niin olivat aika jäykkiä. Onhan siinä kaksi kerrosta paksua rautalankaa väännettävänä. Kiitoksia Saija!

      Poista
  14. On kyllä hieno! Vastakohtaisuudet miellyttävät, kauneutta ja rosoa :)

    VastaaPoista
  15. Täytyy kyllä nostaa hattua tuollaisten "hankalien" materiaalien käytöstä ja sinnikkyydestäsi! Itse en ole kokeillut ikinä kummastakaan tehdä mitään. Pallo on upean persoonallinen ja sellainen ote on aina minun mieleen :). Valtavan kauniilta näyttää noissa pimeämmissä kuvissa. Kun joskus saat sen tuikkuhimmelin valmiiksi niin se tulee olemaan upea! Täällä on viihdytty aikalailla sisätiloissa, tänään kävi jo kyllä mielessä ja haaveissa taas muutto johonkin lämpöisempään, en niin kauheasti tämän talven ystävä ole vaikka todella kaunistahan tuolla ulkona nyt on. Mutta siltikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuikkuhimmelistä haaveilen kovasti, toivottavasti innostuisin sen tekemään loppuun ensi jouluksi. Toki menee talvisenakin koristeena, mutta nyt mieli jo hitusen palaa muihin hommiin ;). Minä kyllä olen talvi-ihminen, vaikka en enää näitä kovia pakkasia niin siedäkään. Onneksi tänä aamuna mittari näytti enää -10 vaikka eilen aamulla oli vielä -32 :). Nyt voi ajatella jo ulkoilua. Kiitoksia Krista!

      Poista
  16. Onpa ihana taideteos :) Varmasti todella tunnelmallinen.

    Eikö ole mukava kun pakkanen on lauhtunut. No, enpä ole malttanut sisälläkään olla kovilla pakkasilla. Välillä on ollut pakko lähteä kameran kanssa ulos ja tallettaa kaunista luontoa. Sormet vähän meinaavat paleltua, mutta sen ongelman kanssa on pärjännyt :)

    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli!

      Kyllä minäkin olen kävellyt aamuisin tai iltapäivisin naapuriin poikaa eskariin viemään/hakemaan, vaikka kylmää onkin ollut :). Ihana kyllä, kun sää lauhtui. Nyt tuntuu suorastaan lämpimältä ulkona.

      Poista
  17. Todella hieno! Varmasti pääsee pimeässä oikeuksiinsa. Mielenkiintoinen materiaali tuo piikkilanka.
    Täällä on jo lauhtunut -2, mikä tarkoittaa jo aika märkää. Ensi viikolla taisi jo plussalle mennä. En tykkää yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, jos plussalle menee! Pikku pakkaset on ihan parhaita, en minäkään sitä märkää lunta kaipaa. Tänne on kyllä luvattu pientä pakkasta ensi viikoksikin, se sopii ihan hyvin :). Kiitoksia mARa!

      Poista
  18. Ihanasti rosoisuutta ja herkkyyttä. Sinä keksit kyllä materiaalista kuin materiaalista huikeita toteutuksia! Piikkilanka on kyllä kiehtova materiaali. Jos itselläni inspiraatio yllättää tähän hommaan, niin kotoa(entiseltä maatilalta) sitä oikein ruostunutta piikkilankaa varmasti löytyisi:)
    Huh, onneksi pakkaset helpotti. -30 pakkasilla tuli oleskeltuakin ihan sisätiloissa. Lapset saivat joululahjaksi kolmipyörät, joilla huristelivat sisällä kireimpien pakkasten aikaan, etteivät nyt ihan ilman liikuntaa jääneet:) Kohtahan se alkaa olla ihan shortsikeli, pakkasta enää alle -10:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Villa Pipo! Meillä vanhemmat olivat vieneet kaikki piikkilangat metallin keräykseen. Serkulta ja naapureilta onneksi sain :). Kyllä nyt nämä -4 asteen pakkaset tuntuu ihan lämpimiltä :D. Ei tarvitse ulos mennessä montaa kerrosta vaatetta.

      Poista
  19. Oi miten kaunis, kaikessa yksinkertaisuudessaan!

    VastaaPoista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).