maanantai 18. huhtikuuta 2016

Keväiset tyynynpäälliset



Kevään tullessa me suomalaiset alamme käyttää värejä myös sisustuksessa. Talven ja syksyn tummat värit vaihtuvat kirkkaampiin, valoisimpiin tai puhtaampiin sävyihin. Toisaalta ilmiö on hassu, sillä sinne talven pimeyteen niitä värejä voisi tarvita piristämään. Luulen, että se on jotenkin niin sisäänrakennettua, ettei siitä poikkeaminen ihan helpolla onnistu. Sillä minä kuulun kanssa niihin talven synkistelijöihin  ja kevään iloitsijoihin. Kaivan vaaleamman keittiön verhon kaapista (muihin huoneisiin en verhoja vaihda), vaihdan keväistä liinaa ja sohvalle tyynynpäällisiä. Nyt lisäksi keväiset linnut koristavat meidän kotiamme. Ehkä valon ja ilon määrää haluaa maksimoida?




Minulla on kyllä kauniita keväisiä tyynynpäällisiä jo valmiina, mutta tein vielä tälle keväälle muutaman uuden. Joulun alla meidän sohvalle kotiutui kaksi tyynyä lisää, ja niihin on tarvittu päällisiä. Kyllästyin nimittäin ainaiseen 'tappeluun' neljästä olemassa olevasta tyynystä. Nyt on meidän pienelle perheelle jokaiselle omat kaksi tyynyä. Vaikka siltikin meillä tahtoo tuo pienin perheenjäsen omia kaikki tyynyt itselleen, rakentaa omien sanojensa mukaan sohvalle "kunnon laiskanlinnan". 




Ruudulliseen tyynynpäälliseen ompelin pitsiä somisteeksi. Pitsi on mummoni peruja ja sitä jäi vielä monta metriä tähteeksikin. Raidallinen tyyny on ihan simppeli. Valkoisiin kokeilin vihdoinkin kangasorigamia, helppojen perhosten ohje löytyi Suuren Käsityölehden numerosta 8/2015 (ja Pinteristäkin taitaa tämä ohje löytyä). Pikkuisen piti huijata, ja ommella alinta siipiparia hieman kiinni, jotta perhoset pysyvät käytössä kunnolla asennossaan. Tikkasin perhoset vielä keskeltä tyynynpäälliseen. Näitä perhosia olisi vielä voinut yhden tehdä keskemmälle tyynyä, ja ehkäpä myös verhoja koristamaan neuloilla kiinnitettynä?






Kaikki kankaat punaista ruusukuvioista lukuun ottamatta Eurokankaasta.




Meillä vaihtuu usein tyynynpäälliset ja ruokapöydän liinat, lisäksi koristelen mielelläni kotia erilaisten vuodenaikojen mukaan. Muuten sisustus on pysynyt samana 9 vuotta. Osaksi tähän vaikuttaa myös se, että oleskelutilojen järjestystä on äärimmäisen hankala vaihtaa (ja olen kyllä tyytyväinen tähän järjestykseen, se toimii loistavasti). Oletteko te ahkeria vaihtamaan sisustusta tai tekstiilejä kotona, vai onko mukana samoja pysyviä elementtejä?

Meilläkin lumet sulavat hujahduksessa, kun luontoäiti päätti hieman auttaa vesisateen muodossa :). Pian pääseekin pihahommiin! Sateisen sään keskellä toivottelen teille iloista viikkoa!

37 kommenttia:

  1. Ihanat perhoset! Pitääkin kaivaa tuo SK esille ja kokeilla itsekin! Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä perhoset ovat kivoja pieniä koristeita, ohjeessa niistä oli tehty pinnejä. Kiitoksia Hanna!

      Poista
  2. On kyllä kauniita :) Toimisi kattauksesakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli! Totta, näitä voisi yhdistää myös kattaukseen. Lautasliinarenkaanakin voisi olla kivat.

      Poista
  3. Voi miten ihania perhosia! Mahtava keksintö. Minä tein perhosia tapetista ja liimasin niitä lasipurkin kylkeen. Tämä on kyllä ehdottomasti parempi idis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetti perhoset kuulostavat ihanalle! Kiitoksia Mira-Marie!

      Poista
  4. Nuo perhoset on niin kauniita! Juuri äsken kansioin omia monisteita ja käsityöohjeita, joita oli kertynyt vino pino. Siellä vilahti tämä perhosohjekin. Enpä ole vain saanut testattua. Yhden origami-pingviinin laitoin tehtävien listalle. Saapa nähdä, minä vuonna sen teen. :)

    Minä vaihdan verhot useamman kerran vuodessa jokaiseen huoneeseen. Mies sanoikin kerran, että "onko tuo välttämätöntä?". Eihän se välttämätöntä ole, mutta niin mukavaa. Ja tuo kivasti vaihtelua. Ja eri vuodenajat tulevat erilaisilla verhoilla niin eri tavalla esille. Kevätverhoja en ole saanut vielä vaihdettua. Se homma taitaa olla vuorossa loppuviikosta viikkosiivouksen yhteydessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pikku Akka! Nämä erilaiset tekniikat ovatkin sellaisia, että niistä kerää itselleen listaa ja sitten joskus ehkä innostuu kokeilemaan :D. Minäkin laitoin kangasorigamin kokeiltavien listalle, kun Kristan blogissa oli esillä ne huikaisevat kukat mekossa. Reilun vuoden taisin sulatella asiaa :). Pingviini kuulostaa mielenkiintoiselta!

      Verhojen vaihtaminen on yksi kiva keino saada uutta ilmettä kotiin. Minunkin on kieltämättä tehnyt mieli vaihtaa olkkariin verhoja, mutta tunnustan, että niiden ompelu ei voisi vähempää kiinnostaa. Meillä on sen verran suuret ikkunat ja vähän tilaa verhoille, joten niiden on oltava paneeliverhoja. 8kpl reilusti päälle 3 metrin pitkää ja 30cm kapeaa verhoa ei suuresti huokuttele istahtamaan ompelukoneen ääreen ;). Nämä verhot ostimme aikoinaan valmiina, mutta yhtä pitkinä ei ole nyt ollut mieleisiä tarjolla (ja ainahan se ajatus tulee, että miksi ostaa valmiina, kun osaisi itsekin :D).

      Poista
  5. Oi kun ihania perhosia! Ja niin keväisiä tyynyjä.
    Tuo mitä kirjoitit väreistä ja pimeydestä, on minustakin niin hassu ilmiö. Keittiöön minäkin hieman useammin verhoja vaihtelen, muualle lähinnä vain jouluksi vaihtuu verhot. Omaan makkariin en vaihda koskaan verhoja ,sillä sinne olen löytänyt ihan täydelliset verhot! Kerran vaihdoin sinnekin jouluverhot, vaan ne oli vaihdettava jo ennen joulua takaisin! :D Tykkäisin kyllä koristella ja laittaa kotia eri vuodenaikojen mukaan juttuja, mutta aikapula ja se, ettei lapset anna minkään olla, on vieneet viitseliäisyyteni kokonaan. Ehkä sitten joskus ,kun lapset on isompia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä varmasti riittää koristeille ihailevia sormia ;). Meillä on sen verran korkealla nuo koristeiden sijoituspaikat, että saavat olla aika rauhassa paikoillaan. Meillä on kaikissa muissa huoneissa paitsi keittiössä ollut 9 vuotta samat verhot, ainoastaan pojan huoneeseen vaihdoin pari vuotta sitten. En minä kyllä niihin ole kyllästynyt, vaikka olisikin kiva välillä vähän väriä vaihtaa. Kiitoksia Raisa!

      Poista
  6. Kaunista! Niin totta, että värisilmä muuttuu vuodenaikojen mukaan.

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja houkutteleva tyynyryhmä! Perhoset on ihania ja varmaan olisivat kivat verhoissakin! Sisustus on ihan kivaa, paitsi verhot ovat se vaikein kohta. Niillä saisi nopsaan uutta ilmettä mutta jotenkin niitä vaan ei saa ostettua, kummallista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin olkkarissa muutama valkoinen paneeliverho joihin näitä olisi ihanaa tehdä. Mutta huomaan olevani sellainen, että yhtä juttua kokeiltuani siirryn mielelläni seuraavaan :). Toki origamia voisi tehdä lisääkin, mutta eri mallisena. Toinen juttu verhojen vaihdoissa on myös se suuri silitysurakka :). Kiitoksia Saija!

      Poista
  8. Kauniita perhosia, teidän kotia koristaa nyt useampia uusia nättejä siivekkäitä.

    Jos teillä tapellaan tyynyistä niin meillä torkkupeitoista! Siksikin ne kai ovat nyt niin olleet mulla mielen päällä viime aikoina.

    Meilläkin ollut samat verhot nyt 4 vuotta enkä ole kyllä ajatellut vielä vaihtaa. Nykyään en saa edes jouluverhoja vaihdettua, olenkin antanut ne pois. Minä kyllä aina välillä lähinnä olkkarissa kääntelen huonekaluja ja koristetyynyjen sävyt meilläkin vaihtuvat vähän vaaleempiin näin keväällä. Äitini oli ihan mahdoton huonekalujen kääntelijä, useamman kerran vuoteen vaihteli järjestystä. Se oli oikeastaan ihan hauskaa ja siksi sitä kai itsekin tulee välillä harrastettua. Kyllä se aina piristää :). Mukavaa tiistain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Torkkupeitoista meillä ei tarvitse tapella, kun niitä on nyt niin isot kasat. Tosin olisi ihana tehdä ihan omanlaiset myös itselleni. Mies ei juuri vilttejä kaipaa edes talvella, shortseissa ja t-paidassa silloinkin kulkee kotona ;).

      Järjestyksen vaihtaminen piristää kyllä, tein sitä aiemmissa asunnoissa useammin. Täällä lähinnä vaihdetaan aina pojan huoneessa järjestystä :). Meillä tv-seinät ja muut ovat niin ihanteellisilla paikoilla suhteessa ikkunoihin ja takkaan/keittiöön, ettei niitä voi siirtää järkevästi minnekään.

      Poista
  9. Kauniita perhosia ja keväsiä värejä, oletpa saanut paljon uutta kaunista kotiin :).

    Minä en ole kovin ahkera vaihtamaan sisustuselementtejä, suunnittelen kyllä kaikenlaista koristusta, mutta sitten huomaan etten ehtinytkään tekemään mitä ajattelin. Eikä verhojen tai tyynyjen ompelu ole oikein lempipuuhaani, usein tuleekin napattua tyynynpäälliset valmiina kaupasta. Verhojen suhteen suosin nykyään ajattomia kuoseja ja värejä, ettei ole "pakko" vaihtaa aina sesongin mukaan. Tosin juuri eilen lapsi kysyi, eikö olisi aika vaihtaa jouluverhot pois. Ai mitkä ihmeen jouluverhot? (Verhot ovat harmaat, joissa on tyyliteltyjä katajanoksia, mielestäni ne ihan hyvin sopivat tähänkin vuodenaikaan.) "No kun niissä on lumipalloja", sanoo lapsi. Totta tosiaan, kankaan katajanmarjat ovat valkoisia ja näyttävät ihan lumipalloilta. Ennen ne ovat minusta aina näyttäneet marjoilta, koska tiedän niiden olevan marjoja, mutta nyt näen ne aivan uusin silmin. Olisikohan aika lähteä verho-ostoksille?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska, miten lapset katsovat asioita ihan eri tavalla :). Minä olen ehkä ihaillut jossain kaupassa/netissä tuota mainitsemaasi verhokangasta, sillä mieleen kyllä piirtyy selkeästi yksi kangas. Meillä verhoissa (paitsi keittiön) ei ole mitään kuvioita, sen vuoksi ne menevätkin ympäri vuoden. Vaihtelu kyllä virkistää, kivaahan se olisi sisustusta vaihtaa välillä :). Kiitoksia Manda!

      Poista
  10. Nup perhoset on tosi kivoja. En oo vielä itse kokeillut, mutta mielessä ollut, että jotain pinnejä voisi niistä tehdä kummitytölle.

    Mullakin on 1 tyyny juuri tekeillä. :) En harrasta mitään kausisisustamista. Meillä on tasaisen väritöntä aina :D mut sisustus noin niinkuin muuten vaihtuu tasaisesti, kun sisustaminen on lähellä sydäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 9-10! Minä välillä kaipaan värejä ympärille, vaikka perusvärit meilläkin on valkea/harmaa/ruskea/musta -linjalla. Pitkään kaikki tekstiilitkin noudattivat tätä linjaa. Olisi ihanaa taas pitkästä aikaa sisustaa, minäkin tykkään siitä! Siis ihan seinistä lähtien tekisi mieli maalata kaikki uusiksi :D.

      Poista
  11. Minusta on mukava seurata toisten sisustuspuuhia. En vaihtele sisustuselementtejä juurikaan. Kauniita tyynynpäällisiä olet tehnyt.

    Meilläkin on lunta sulanut jo jonkin verran, mutta hyvin pääsee vielä hiihtämään (= Tunturi-Lapin onnea :) ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä tosiaan hiihtokausi jatkuu pitkään. Se on kyllä kevään tulossa kurjinta, kun ei ladulle pääse :). Kiitoksia Laura!

      Poista
  12. Ihanan raikasta! Tosi kivan näköisiä nuo perhoset, sopisi varmasti loistavasti myös verhoihin :) Olen innokas järjestä, mutta en sisustustekstiilien ompelija. Nykyään ei enää edes pysty vaihtamaan järjestystä niin käy ahtaaksi. Haaveilen lisä huoneista, mutta tässä on niin hyvä muuten olla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Unelmallinen! Pääasiahan on, että kotona on hyvä olla ❤ . Oli sitä tilaa enemmän tai vähemmän. Minulla tulee ommeltua silloin tällöin uusia tyynynpäällisiä, tykkään niitä vaihdella.

      Poista
  13. Kauniin keväisiä tyynyjä, origamiperhoset on niin ihastuttavia! Näistä tulee mieleen myös ne aiemmat ompelemasi perhostyynyt:) Uusilla tyynyillä saa kyllä kivasti piristettyä olohuoneen tai sohvanurkkauksen ilmettä! Kangasorigameja haluan kyllä joskus kokeilla, vaatteeseen vaikka yksityiskohdaksi vai saisiko jonkin vaatteen osan kokonaan kangasorigamista..;) Meillä on tehty remonttia siitä asti kun taloon muutimme, eli lähemmäs 9 vuotta:D Huonekalujen järjestys on pysynyt melkeinpä samana, ainoastaan lasten huoneissa tehty pieniä järjestelyjä. Samat verhot ja matot edelleen, mutta en ole niihin vielä kyllästynyt. Ja mitä vähempi mattoja, sen parempi..lapset saavat rullata kolmipyörillä ihan huoletta:) Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin on kovasti kiehtonut origamien teko vaatteeseen, suunnittelin jossain vaiheessa pojan paitaan krokotiilia. Kokeilin eka paperista ja ei aivot riittänyt :D. Jäi mappi ööhön odottamaan tämä idea ;). Meilläkään ei ole paljon mattoja, lähinnä lattialämmityksen takia ei ole tullut laitettua. Vaikka aika vähän sitä lämmitysmuotoa edes käytetään, kun tykätään takkaa lämmittää. Kiitoksia Villa Pipo!

      Poista
  14. Nuo perhoset ovat aivan valloittavat ja kauniit. Kevät on kyllä mukavaa aikaa, kun harmaan talven jälkeen alkaa myös värit nousta esiin niin luonnossa kuin sisustuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jani! Värit kyllä piristävät kummasti mieltä, niin luonnossa kuin sisällä. Meillä vielä on melkein joka päivä satanut lunta ja on yöpakkasia, joten luonto vielä uinuu. Mutta kyllä se kevät tännekin ennättää :)

      Poista
  15. Mä olen melko laiska muuttelemaan sisustustani. Kun kerran teen jotain, niin saavat sen jälkeen melkein paikalleen lahota :D Ihana tyynyasetelma, sopivat yhteen. Perhoset on kyllä kaunis yksityiskohta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpäs sitä toimivaa sisustusta turhaan muuttelemaan ;). Kiitoksia Pirjo!

      Poista
  16. Aovan ihania perhosia ja herkullinen kevätväritys<3Uskaltaisikohan noita itse kokeilla? Itse olen sisustuksessa tosi tylsä: valkoista,valkoista,ripaus harmaata ja vaaleanpunaista ympäri vuoden. Onneksi mökillä voi (=lue voisi) iloitella :) Aurinkoisia hellepäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Milmajohanna! Kokeile ihmeessä, nämä ovat helppoja tehdä :). Mustavalkoisenakin tulee kivoja ;). Aurinkoa sinnekin suuntaan!

      Poista
  17. Aovan ihania perhosia ja herkullinen kevätväritys<3Uskaltaisikohan noita itse kokeilla? Itse olen sisustuksessa tosi tylsä: valkoista,valkoista,ripaus harmaata ja vaaleanpunaista ympäri vuoden. Onneksi mökillä voi (=lue voisi) iloitella :) Aurinkoisia hellepäiviä sinne!

    VastaaPoista
  18. Kauniita tyynyjä ihanilla perhosilla. Vihreä väri kyllä kuuluu ehdottomasti kevääseen. Minä olen aika laiska vaihtamaan tekstiilejä, vaikka se piristääkin niin paljon. En tiedä miksi en saa aikaiseksi, vaikka niin helppoa olisikin ommella uusia tyynynpäällisiä, verhoja ym. sisustustekstiilejä. Usein niissä on kyllä vähän turhan paljon suoria, pitkiä saumoja ja päärmeitä minun makuuni :) Kauniit ovat myös nuo edellisen postauksesi linnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Minä en erityisemmin tykkää verhojen ompelusta, ehkä juuri tuon pitkää suoraa saumaa takia :D. Tyynynpäällisiä taas tykkään hurautella, niissä on vähemmän työtä ;).

      Poista
  19. Nuo perhoset on kyllä kivoja. En ole aikaisemmin sattunut näkemään.
    Noita voi laittaa koristeeksi ihan mihin vain mielikuvitus riittää.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaankin.
    Hyvää kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosia tosiaan voisi käyttää monella tapaa koristeina. Kiitoksia kommentista ja kutsusta, tulen kyllä vierailemaan Auronkokujalla :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).