perjantai 20. toukokuuta 2016

Pojalle juhlavaatteet kierrättämällä



Kevään viimeinen Vaapula-blogin haaste haastoi ompelemaan kevään juhlavimman asun. Viime syksynä harmittelin, kun pojan eskarissa vietettiin järkeen käyvästi joulujuhlaa metsässä (metsäeskari), ja en silloin saanut ommella uusia juhlavaatteita. Kevätjuhla järjestetäänkin sisätiloissa, ja kesän juhliin tarvitsi muutenkin lyhythihaista juhlavampaa paitaa. 




Olen jo vuosia ommellut pojalle suurimman osan kauluspaidoista hyödyntämällä mieheni vanhoja paitoja, ja en tänäkään vuonna tehnyt poikkeusta. Käytöstä jostain syystä poistuneita kauluspaitoja meillä nimittäin riittää; milloin on kestotahraa, kellastumia, repeämiä jne. Kieltämättä vilkuilen aina kodinhoitohuoneessa niitä kaikkein kivoimpia kauluspaitoja, josko niissä olisi jokin peruuttamaton virhe ja mies ei voi niitä käyttää enää ;).




Pojan kasvettua on miehen kauluspaitojen kauluskoko sen verran sopiva, ettei sitä tarvitse juurikaan pienentää. Toki paidasta saa istuvamman, jos viitsii nähdä purkamisen vaivaa, ja pienentää myös kauluksen kaulureineen. Leikkaan kauluspaidan kaavalla etu- ja takakappaleet säästäen kauluksen ja nappilistan. Hihat saa näppärästi tietenkin hihoista. Vielä voi säästää myös hiharannekkeet tarvittaessa, mutta tällä kertaa tein lyhythihaisen paidan. Pitkähihainen kauluspaitakin on kyllä valmiina, samoin pitkälahkeiset housut, mutta niistä toisella kertaa. 




Juhlavat suorat pitkälahkeiset housut tein viime vuonna, ja ne sopivat pojalle ihan hyvin, joten tällä kertaa tein tällaiset vajaamittaiset housut. Jos vaikka sattuu sellainen ihme, että kesällä on jotkin juhlat kovalla helteellä ;). Ja nämäkin on tehty mieheni vanhasta kauluspaidasta. Shortseja ja yöasuja olen tehtaillut paljonkin kauluspaidoista, sillä niissä on miellyttävän ohut materiaali. Housuissa laitan ihan vain kuminauhaa vyötärölle, olen sen huomannut olevan lasten housuissa kaikkein paras konsti. Tarvittaessa kuminauhaa saa pidennettyä ja housujen käyttöikä kasvaa.




Miesten kauluspaitojahan saa kirppiksiltä varsin edullisesti, joten hintaa lapsen juhla-asulle ei tule paljoa, vaikka omasta kaapista ei valmiina löytyisi niitä. Ja positiivisesti minut yllätti myös se, että näistä mieheni kauluspaidoista riittää vielä pojan kasvettuakin materiaalia. Näissä vaatteissa on käytetty koon 134cm kaavoja ja hyvin sai kainalotahrat kierrettyä.



Osallistun tällä asulla myös VillaNannan haasteeseen, jossa aiheena on kierrätysmateriaali. Kuvat ovatkin tällä kertaa hieman epätarkkoja, mutta ei anneta sen häiritä ;). Pari viikkoa on ollut sen verran kiireistä, ettei olla ehditty oikein kunnolla järjestämään kuvaukseen aikaa. Kevät tuo mukanaan lisääntyvät jalkapalloharjoitukset, pihatyöt ja hurjan vauhdin työrintamalla. Minä olen tosin pitkästä aikaa ehtinyt hieman ompelemaankin, ja muutamat peruspaidat on pojalle jo viimeistelyä vaille valmiina. Kohta alkaakin kesäloma meidänkin eskarilaisella ja syksyllä on sitten suuntana eka luokka. Voi taas tuumata, että minne se aika oikein katoaa?

52 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä mahti releet pojalla :)

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavat etenkin nuo housut. Paidan tekemistä kyllä paljon jouduttaa, kun saa valmiin nappilistan. Minä kans usein tuunaan lasten juhlavaatteet aikuisten "poistoista". Onniliinin kastejuhlaankin tein Isolle Veljelle suorat housut Työkaverin Miehen juhlahousuista. Prässitkin tulivat valmiina. :) Samoin Vauvalle tein housut Sukulaismiehen paidan hihoista. Pitää vain nähdä vanhan vaatteen mahdollisuus!
    Sun Poika on kyllä mainio poseeraaja. Kivat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistankin ne sinun kierrättämällä tehdyt juhlahousut ja hihahousut, ne oli hienot! Nappien ompelu on minusta ihan liian hidasta, muuten tykkään ommella kauluspaitoja ihan alusta asti uusiakin. Joku kummallinen kiinnostus kauluspaitojen ompeluun :D.

      Pojalla tuo poseeraus menee välillä vähän yli, mutta keksii kyllä hyvin eri juttuja kuvauksiin :). Kiitoksia Pikku Akka!

      Poista
    2. Joo, määkään en tykkää nappien ompelemisesta. Hidasta! :)

      Poista
    3. Varsinkin kauluspaidoissa niitä on turhauttavan monta ;).

      Poista
  3. Kierrätystä ihan parhaimmillaan!! Miesten paidat on monesti niin laadukasta materiaalia, että pahaa tekee heittää pois mutta kellastumien takia ei voi kirppiksellekkään laittaa. Tyylikäs juhla-asu ja etenkin tuo housun nappilista on hyvä idea! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Miesten kaulauspaidoista tykkään tehdä, niiden materiaali on yleensä laadukasta, kuten sanoitkin :). Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. En kestä kuin ihana poseeraja tuo poitsu on ❤️❤️ Ja vitsi kuin hienot vaatteet! Oot niin taitava!

    VastaaPoista
  5. Hienoja kierrätysideoita sinulta taas kerran! Nappilistan käyttö sivusaumassa näyttää todella kivalta ja tuo vajaamittainen lahje on myös hurjan toimivan näköinen. Voihan sitä tosiaan niinkin hassusti käydä, että hellepäiviäkin kesään mahtuisi ;) Hieno asukokonaisuus tällä upeasti poseeravalla eskarilaisella. Meillä myös edessä eskarista ekaluokalle vaihto syksyllä ja edessä ensimmäinen ihan oikea kesäloma, niin ikään jalkapallon parissa :) Oikein hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Kyllä niitä hellepäiviä saa joku olla, vaikka itse en niin suuri helteen ystävä olekaan :). Monella pojalla se jalkapallo vie paljon kesästä. Mukava harrastushan se onkin. Voisihan näitä nappilistoja toki tehdä housuihin muutenkin kuin kauöuspaidoista ommelluissa housuissa.

      Poista
  6. Aika cool poseeraja :D Hieno kokonaisuus. Koskakohan itse tulee kokeiltua tuota kauluspaidan tekemistä. Meilläkin olisi pino miehen vanhoja kauluspaitoja materiaaliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoista kauluspaidoista onkin helppo lähteä liikkeelle :). Minä tykkään valtavasti kauluspaitojen ompelusta. Kai se on se materiaali, kun pysyy just siinä, mihin olen silittänyt. Kiitoksia 9-10!

      Poista
  7. Komeat juhlavaatteet ja itse poseeraaja! :) Onko noissa housuissa kummassakin sivussa nappilistat? Tosi kivan näköiset housut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Raisa! Nappilista on vain toisella sivulla, poika alkaa olla sen verran pitkä ettei toiselle sivulle mitenkään riitä :). Toki saisihan sinnekin ommeltua erikseen, jos haluaisi.

      Poista
  8. Kyllä on tyylikäs kaveri ja taas niin upeasti kierrätetty kauluspaitoja!

    VastaaPoista
  9. Vautsi mikä juhla-asu! Kierrätysmateriaalista valmistus on näissä hirmusen hyvä idea! Lapset kuitenkin kasvaa ja samat juhlavaatteet eivät mene kovin monissa juhlissa.. Nuo miehen kauluspaidat on näin naisvaltaisessa perheessä murheenkryyni, en oikein osaa jatkojalostaa niistä tytöille mitään. Eivät ole ehkä riittävän hempeitä omasta mielestäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on miehellä tosi kivasti sellaisia ns. tyttömäisempiäkin hempeämpiä värejä paidoissaan, olen niistä jotain tunikaa joskus itselleni tehnyt. Onhan se vähän hankala lähteä tytöille mitään tekemään, jos värit ei ole mieleiset :). Monella miehellä taitaa kuitenkin se perusväritys kauluspaidoissa olla kohtuullisen tummaa. Kiitoksia Katja!

      Poista
  10. Hienot kuteet! Sun pojalla on aina muuvsit hallussa näissä kuvissa, pistää hymyilyttämään, ja nyökkäilemään hyväksyvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Joo, hiphop ja Elastinen vaikuttaa :D. Hittijutut. En julkaissut niitä kunnon hiphop-liike kuvia tällä kertaa ;).

      Poista
  11. Kauluspaidat ovat kyllä ihan parasta kierrätysmateriaalia. Niistä saa vaikka mitä ja monista pesuista huolimatta matsku on yleisesti ottaen pysynyt hyvänä, kiertää vaan ne tahrat tms. Nämä ovat jälleen niin hauskat kuvat <3. Tuollaisista siistimmistä lyhyemmistä housuista meidänkin poika varmasti tykkäisi, täytyisikin sellaiset pellavahousut hänelle taas ommella. Mulla on nyt lasten kesäompelut kaikki jotenkin tekemättä, vaikka listalla ei varsinaisesti olekaan kuin muutama t-paita ja uimapuku ;). Se on kyllä kiva kun saa hyödynnettyä valmiita, työläitä osia kierrättämällä - näissä vaatteissa kelpaa teidän poitsun kyllä juhlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kauluspaidoista! Minäkin mietin, että vastaavia housuja voisi tehdä muutamat ihan kankaisena. Siis tuollaiset vajaamittaiset. En olekaan aiemmin pojalle tällaisia tehnyt, mutta on aika kivan näköiset. Minullakaan ei taida kovin montaa kesäompelusta olla (paitsi ne omat mekot, jotka on odottaneet jo pari vuotta), pojalla on shortseja ja t-paitoja aika hyvin. Ensi kesäksi pitänee taas sitten ommella, kun lapsi kuitenkin kasvaa. Minulla on jo syksy mielessä ompeluissa, kun ei kesällä paljon tarve vaatetta ole ommeltavana ;). Kiitoksia Krista!

      Poista
  12. No nyt kelpaa mennä kevätjuhliin! Tosi tyylikäs kokonaisuus. Nuo housut on ihan loistoidea! Hmmm... löytyisiköhän minunkin mieheltäni sopivaa paita-ainesta... :)

    VastaaPoista
  13. Hienot vaatteet! Täytyypä mennä penkomaan miehen kauluspaidat, kaapissa kuulemma on materiaalia. ;) Nappilista tuohon sivuun on loistava idea, saatan kopioida sen. Siis jos pojalle käy, se on vähän turhan tarkka vaatteistaan jo tuon ikäisenä (4v.)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojatkin osaavat olla tarkkoja vaatteistaan. Meillä on myös tarkka poika, näistä housuista tykkää kyllä, varsinkin kun ne on tehty isin paidoista ;). Ideat on tehty käytettäviksi, mukavaa, jos niistä on muillekin iloa kuin minulle! Kiitoksia Upcyclelina!

      Poista
  14. Siellä on niin tyylikäs nuori herra :) Makeet on, iso peukku :)

    VastaaPoista
  15. Aivan mahtavat releet on. Erityisesti tykkään housuista. Vajaamittaisuus ja nappilistat on aivan huippuja yksityiskohtia. Ja kierrätysmateriaalin käytöstä toki aina pisteet. Poseeraukset vielä pisteenä i:n päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama kierrätysprojekti olisi pitkästä aikaa suunnitteilla, kunhan saisi kaiken muun ommeltua alta pois :). Näitä on vaan niin mukavaa tehdä. Kiitoksia Sinikka!

      Poista
  16. Arvelinkin, että sinä teet haasteeseen jotain kivaa juhlavaa pojalle. Hieno ja mukavan rento asu, sinä sitten osaat tehdä vanhasta niin tyylikkäästi uutta. Poikasi kuvat ovat aina niin hauskoja, hän on selvästikin loistava malli :) Mukavia tulevia kesän juhlia teille!
    Kiitos muuten haastevinkistä, tämä oli jäänyt minulta huomaamatta. Yritän ehtiä osallistumaan, kun vanhoja farkkuja on viimeksi ollut paininjalan alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Manda! Oikein arvelit :). Itsellekin tarvitsisi juhlavaa, mutta en taida ehtiä suunnitelmia toteuttaa :D. Kiitoksia sinulle ihanista haasteista <3!

      Poista
  17. Todella tyylikäs pikku mies! Hän on kyllä loistava malli :) Upeaa kierrätystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä on mukavaa, kun poika itse on innoissaan kuvauksista :). Kiitoksia Unelmallinen!

      Poista
  18. Aivan mahtavat kuvat ♥ ja niin hienot vaatteet nuorella miehellä =)

    Pitääkin muistaa tämä, kun meilläkin on tuota kauluspaidan käyttäjää jälkikasvussa =) Lasten juhlavaatteissa on tosiaan se huono puoli, että niitä ei yleensä tarvitse montaa kertaa (Ei ainakaan meidän perheessä), joten niiden ostaminen uutena on vähän turhaa ja haastavaa, että löytää oikean kokoisia käytettynä =)

    Ihanaa sunnuntai-iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Johanna! Ei meilläkään juhlavaatteille ole kuin satunnaisesti käyttöä, ja silloin tuntuu niin turhalle etsiä niitä mistään. Kierrättämällä saa niin kivoja ja ihan siistejä, joten onhan se rahan haaskausta ostaa valmiita :). Lapset kasvaa niin nopeaan, että hyvä jos yksissä juhlissa vaatteet ehtii käydä.

      Poista
  19. Voi apua kuinka ihanat poseeraukset, taas jälleen kerran :D ja hienot on vaatteetkin :)

    VastaaPoista
  20. Aivan mahtavat juhlavermeet! Pojan ilmeistä ja poseerauksistakin voi päätellä, että asu on osunut nappiin, kyllä äiti osaa:) Keveät ja tyylikkäät juhlahousut nappilista erikoisuuksineen ja vajaamittasine lahkeineen rikkoo niin kivasti perinteisten, ehkä vähän tylsähköjenkin suorien housujen kaavaa. Tässä asussa on kaikki kohdallaan, tyylikkyys ja mukavuus samassa paketissa. Niistä hiharannekkeista puheen ollen..jostakin hempeän värisestä kauluspaidasta sais tyttöselle sellaiset keveät ja lököttävät kesäpöksyt, lahkeen suuhun tulis se hiharanneke..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D minä tein pari vuotta sitten just sellaiset housut kauluspaidasta itselleni. Ne oli niin järkyttävän hupaisat, että oli päällä vaan kuvauksen ajan ;). Silppusin sitten pojan päiväpeittoon ne housut. Kiitoksia Villa Pipo :)!

      Poista
  21. Kaivelin blogiarkistojasi ja löysinpäs!! Vitsit miten hienot pöksyt:D voi sinua kun menit purkamaan ne..
    Heh, en tietenkään tunnusta että ehdin eilen kaivelemaan miehen kauluspaidan kaapista ja mallailemaan paidan hihaa jalkaan:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D, tekaisepa sellaiset pöksyt! Ne oli kyllä ihan mukavat jalassa, mutta en vaan osannut käyttää. Ja kyllästyin kuuntelemaan miehen hihitystä niistä housuista ;).

      Poista
  22. Hyvännäköiset juhlavaatteet poika sai:)

    VastaaPoista
  23. Apua, miten ihastuttavat vaatteet. Meni kyllä aikaa nähdä vaatteet, kun Sinulla on aivan ylivertaisen söpö malli <3 Mitkä poseeraukset ;) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan hän söpö, ainakin äidin silmin ;). Kiitoksia Milmajohanna!

      Poista
  24. Vau, mitkä niksit! Ja tosi onnistunut lopputulos :)

    VastaaPoista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).