sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Tässä on Leonardo...



Leonardo asuu Viemärikadulla New Yorkissa. Se taistelee, kun kohtaa vihollisen. Se syö pizzaa, pastaa, kaikkia ihmisten ruokia. Paitsi ei ihmisten ostamia ruokia. Zau!

Näin poikani runoili viestiin mummilleen, kun halusi esitellä uutta asua kuvaviestin välityksellä.



Turtles-asun kilpi on tehty Eurokankaan Polar-fleecestä. Pehmusteena välissä on vanhaa petauspatjaa, jota joskus käytin kiikkutuolin pehmusteena (klik). Vyötärölle ompelin pari palaa kuminauhaa, johon Leonardo saa aseensa kiinni. Vyötärö kiinnittyy tarranauhalla. Kilpi on siis irroitettava. Kilvestä löytyy myös pari tarranauhan pätkää selässä, näistä kohdin kilven saa kiinni pojan fleecestä tehtyyn naamiaisasuun, josta on tulossa kuvia myöhemmin. 



Halusin tehdä nämä vaatteet sellaisiksi, että niitä voi käyttää muutenkin kuin Turtles-asuna. Paidan trikoo ja resorit Eurokankaasta. Pitää kehua, miten sain hyvää palvelua Kuopion Eurokankaassa! En löytänyt oikean väristä vihreää ja sitä myyjälle harmittelin. Myyjä kaiveli tiskin alta pienen palan juuri oikean sävyistä trikoota. Hän oli sen itselleen sinne varannut, mutta möikin minulle! 



Housujen bambujoustofrotee Kangas ja Sisustus In:stä. Housuissa ja paidoissa molemmissa resoria myös kyynärpäiden ja polvien kohdalla. Tein päähineen vanhan kypärämyssyn (klik) kaavalla paidan trikoosta jääneestä palasesta. 



Silmänaamion kangas on jotain iänikuista sinistä joustavaa kangasta, joka on kaappiini eksynyt jostain.



Vaikea arvata, että poika ei olisi malttanut asua riisua ollenkaan. Mukavaa, että lapsi saa toteuttaa leikeissään itseään myös vaatteiden avulla.

Jes! Vihollinen voitettu!


Tervetuloa Sikurina joukkoon mukaan! Ja arvontaan (klik) ehtii vielä pitkän aikaa osallistua!

8 kommenttia:

  1. Kerrassaan upea! Tämä on niin hieno rooliasu, etten osaa edes kommentoida mitään enempää. Joten menen osallistumaan arvontaan, kun olen nyt saanut päätettyä mitä palkintoa tavoittelen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Yleensä teen rooliasut aika nopsasti sen kummemmin niiden viimeistelyyn puuttumatta. Pahvista tai vastaavasta saa kätevästi kaikkea pientä aikaiseksi.Arpaonnea :).

      Poista
    2. Kyllä on upea rooliasu ja värit ovat huippuhienot. Meidänkin pikkuiset leikkivät mielissään rooliasuilla ja sitä on kyllä kiva katella. On kyllä niin mukava, kun saa hyvää palvelua kaupoissa. Minäkin niin tykkään käydä meidän Eurokankaassa. Saan kyllä hyvää palvelua, uutuuskankaat esitellään, samoin kuin uudet palat palalaatikoissa. Ja niistähän minä pidän erityisesti :)

      Poista
    3. Rooliasut ovat aina kivoja toteutettavia, niissä saa käyttää kunnolla mielikuvistusta ja luovuutta. Kaupasta toki joissakin tapauksissa saisi halvemmalla, mutta näitä on kiva näpertää! Meillä poika kyllä osaa jo pyytää eri asuja ja tarkistaa kaikki yksityiskohdat ovatko oikein :). Olin itse Eurokankaassa töissä 8 vuotta sitten, ei ole enää montaa tuttua myyjää jäljellä. Mukava, kun saa hyvää palvelua myös niiltä myyjiltä, joita ei tosiaankaan tunne. Hyvän palvelun saaminen ei ole aina kovin itsestäänselvää, Suomessa asiakaspalvelu tuntuu olevan aika takapajuista :(. Monta kertaa olen hämmästellyt, kun asiakkaita ei edes tervehditä ja yksinkertaiset kiitos ja ole hyvä unohtuvat. Annan herkästi palautetta niin hyvissä kuin huonoissakin tapauksissa, muuten asiakaspalvelu ei koskaan parane :). Ja muistan itsekin, miten kiva oli saada hyvää palautetta tekemästään työstä! Esimies ei välttämättä tiedä, miten hyvä tyyppi hänellä on töissä, jos sitä ei kukaan kerro. Minulle ainakin hyvä mieli tarttuu, jos asiakaspalvelija hymyilee ja on iloinen. Ja sen yritän itsekin muistaa. Kiitoksia Kanneli kommentista!

      Poista
  2. Voi ihanuus, mikä puku!!
    Meillä ei poika ole vielä löytänyt mitään hahmoa, jota tahtoisi leikkiä. Autot ja legot kiinnostaa, mutta ei hahmot :/ Tytöt taas tahtoo aina olla prinsessoja, pupuja ja kissoja, ja niitä meiltä jo löytyy. Noita pukuja olisi tosi kiva tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia! Meillä poika on onneksi kiinnostunut milloin mistäkin hahmosta, ja ensimmäisenä pyydetään "tee äiti minulle sen asu" :). Lapset on niin erilaisia näissä roolileikeissä ja niistä kiinnostumisessa. Meillä jo tosi pienestä (pienihän hän vieläkin 4-vuotiaana on) poika on leikkinyt olevansa milloin mikäkin. Ensimmäisenä leikittiin tiuhaan Sebastian Vetteliä ja maanviljelijä-kummia. Ensimmäiset suosikkiammatit olivatkin formulakuski ja maanviljelijä. Näihin asuihin riitti ihan haalari ja lippalakki :D.

      Poista
  3. voi ei.tää on hieno. mun poika varmaan tykkäisi jos sille tekisi ninja turtlespuvun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun ompelemaan ;). Itse aluksi suunnittelin ihan ostavani vain vihreät vaatteet, mihin olisi yhdistänyt kilven ja suojat. Onneksi kuitenkin innostuin ompelemaan, kiva oli tehdä pitkästä aikaa rooliasua. Kiitoksia Unikuu!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).