keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Mekko äidille osa 2


Alkuperäinen suunnitelma oli ommella äidille kaksi mekkoa. Yhteisellä Eurokankaan reissulla palalaarista sattui vastaan tämä kangas. Äiti ihastui siihen ja sovimme, että teen siitä vielä yhden mekon. 
Kankaan kuvioinnit toimivat mielestäni parhaiten pitkänä mekkona, palasta ei enää hihoihin saanut riittämään. Kankaasta jäikin jäljelle vain hyvin pieniä suiroja, joten aika tehokkaasti sain sen käytettyä.

Takakappaleen kädentiet ja pääntie on käännetty framilonilla. Etuosan vuoritin ja ompelin pussiin. Vuorina käytin vuosia kaapissa lojunutta trikoopalaa. 

Helmaan halkio. Vaikka trikoo joustaakin, on siinä mukavampi liikkua halkion ansiosta. Halkion käänsin mekon kankaasta tehdyllä kaitaleella. Suunnitelmissa oli tehdä tähän hihatin kaveriksi, mutta se jäi vielä odottamaan. Neuletakin kanssakin mekko varmasti toimii. Vyö on omani, joidenkin housujen mukana tullut.  

Kangas Eurokangas palalaari
Kaava oma (samalla kaavalla olen tehnyt äidille mm.paidan ja itselleni mekon)

Ja se kolmas mekkokin on työn alla :). Mikä on muuten teidän ehdoton kaavasuosikkinne? Minä olen tykästynyt tähän kaavaan, toimii sekä äidille että minulle pienin muutoksin. Se on aika harvinaista, kun olemme kuitenkin kroppamme mallilta aika erilaisia.

Hauskaa Vappua kaikille!

32 kommenttia:

  1. En yhtään ihmettele, että kangas ihastutti, kaunis se onkin! Upea vesiputouspääntie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin näin päin ostoksilla, äiti katsoo tytärtään anovasti: vielä yksi mekko, jooko? :D. Kiitoksia Vaateviidakon Pirjo!

      Poista
  2. Tämä on upea! Tykkään itse kovasti maksimekoista, vesiputouspääntiestä ja tuo kangas on niin kaunista. Kankaan kuviointi tekee mekosta todella näyttävän. Ja tuon halkion ansiosta liikkuminen on todellakin helpompaa, ainakin itseäni hieman ärsyttää, kun harpon menemään ja maximekon tai hameen helma meinaa hidastaa vauhtia:D Minulle ei ole oikein vielä kerennyt kehittyä sellaista vakio kaavaa, suosikkeja kylläkin runsaasti. Kaavoista tuli mieleen, silloin kun aloittelin ompeluharrastusta, päätin kokeilla todella monen kehumaa Onion 2035-kaavaa. Leikellyt kankaan kappaleet on edelleenkin kaapissa. En jotenkin saanut siitä mieleistä ja purin koko tunikan. Taitaa olla tällä hetkellä ainoa keskeneräiseksi jäänyt projekti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Minulla jäi parista omasta maximekosta halkiot uupumaan, sen kyllä huomaa kävellessä (minä en osaa kävellä silleen naisellisesti nätisti sipsuttamalla). Ehkä kaavoissa ei niin paljon ehdi suosikkeja tullakaan. Minä huomaan kyllästyväni nopeasti yhteen ja samaan, vaikka tätä olen käyttänytkin paljon. Tämä kaava on sellainen takuuvarma, jos on kiire saada äkkiä joku vaate valmiiksi. Minä mietin pitkään tuon Onionin hankkimista, kun kaikki sitä kehuivat. Mutta en sitten koskaan tullut hankkineeksi ja hyvin olen pärjännyt ilmankin :).

      Poista
  3. Mulla on samaa kangasta mutta siitä tuli jotain muuta :) Kaunis mekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, minun pitää lähteä äkkiä tutkimaan, onko minulta jäänyt joku postaus ohi (vai oletko vielä blogiin laittanut?). Kiitos Nelli L.!

      Poista
    2. En ole vielä postannut sitä. Tarkoituksena olisi kuvata se vasta Kazimierzissa. Mutta katsotaan :)

      Poista
    3. Mahtavaa, odotan mielenkiinnolla sitäkin postausta :)!

      Poista
  4. Tosi kaunis mekko aivan ihanasta kuosista! Tykkään kovasti pääntiestä, vesiputous on minulla kokeiltavien listalla.. Minulla ei taida olla mitään ehdotonta kaavasuosikkia.. Paitsi aina hetkellisesti joku ihan peruskaava jolla tulee tehtyä useampia juttuja ja sitten se suosikki taas vaihtuu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiputous pääntie on aika helppo kaavoitettava ja valmiita kaavojakin löytyy paljon. Kokeile ihmeessä, ompelukaan ei kovin vaikeaa ole. Samoilla linjoilla taitaa moni mennä kaavojen kanssa :). Kiitoksia Raisa P!

      Poista
  5. Mahtava kangaslöytö ja siihen sopiva malli.

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis mekko! Kankaan sävyt ovat ihanan rauhalliset. Mekon malli taas sopii kankaaseen täydellisesti! Vesiputouspääntie laskeutuu tosi nätisti. On kyllä kaikin puolin onnistunut mekko ja sopii äidillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangasta katsellessani en nähnyt tätä minään muuna kuin maksimekkona :). Kuvio pääsee silloin parhaiten oikeuksiinsa. Minä voisin kuvitella nämä sävyt myös itseni päälle. Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  7. Tämä mekko saa äitisi näyttämään todella pitkältä ja upealta naiselta! Vesiputouspääntie tuo aina kyllä näyttävyyttä vaatteeseen. Kangas on minustakin kaunista, ei näytä kuvissa yhtään trikoolta :). Minulla ei oikeastaan ole mitään suosikkikaavaa, paitsi ehkä voisi sanoa että peruskaava, se on kuin tyhjä paperi, jota voi yrittää taiteilla aina oman mielen mukaan ;). Oikein mukavaa vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista, myös äidin puolesta! Peruskaava on paras kaava :). Vielä omilla mitoilla tehtynä, niin muuta ei tarvitse. Meillä vappu vietetään paksun lumikinoksen keskellä. Reilut 10cm lunta satoi yön aikana ja lisää tulee :(.

      Poista
  8. Hieno löytö palalaarista ja olet hyvin hyödyntänyt kuvioinnin. Se todella näyttää upealta maksimekkona. Vesiputouspääntie on kuin piste iin päälle.
    Ei ole kaavasuosikkia, miw:llä nyt olen eniten tehnyt yläosia itselleni, mutta ei se ehkä ole se mitä etsin/haluan. Täytyisikin seuraavaksi panostaa yläosan kaavan etsintään ja piirtelyyn.
    Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvän peruskaavan löytäminen helpottaa ompelua huomattavasti. Onnea sinulle etsintöihin :). Kiitoksia mARa!

      Poista
  9. Kyllä olette aarteen palalaarista löytäneet - ja miten upean mekon olet kankaasti taituroinut! :-)

    VastaaPoista
  10. Kangas on todella ihastuttava ja niin hyvin sopii tuohon pitkään mekkomalliin. Kankaan kuviointi istuu niin hyvin tuohon malliin. Aivan upean näköinen on kyllä äitisi päällä. Itsekin löysin eilen EK:sta kuviokankaan, ilmeisesti jotain viskoosia, ja ajatuksena tehdä joku pitkä kesämekko. Minä käytän aika paljon samoja kaavoja ja olenkin niin laiska piirtämään uusia kaavoja :) Hyvää vapun aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minultakin löytyy sitä laiskuutta kaavojen piirtämistä kohtaan, mutta nykyään enenevissä määrin alkaa saman kaavan käyttö kyllästyttää :). Varsinkin lehdistä kaavojen kopioiminen on aika työlästä. Burdan kaavat ovat ainakin niin viidakkoa, että oikeiden viivojen löytyminen käy työstä :D. Piirtelin sieltä äidin seuraavaan mekkoon kaavaa, ja aika kauan meni, että oikeat osat löytyivät. Kiitoksia Kanneli kommentistasi!

      Poista
  11. Upea kangas ja kaunis mekko. Tuo vyökin on tuohon ihan nappivalinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vöitä on muutamia kertynyt, onneksi löytyi mekkoon sopiva edes kuvauksiin :). Kiitoksia Pikku Akka!

      Poista
  12. Ihana äidin vaatetusprojekti sinulla on ollut! Kaikki niin sopivia ja istuvia, tarkoituksenmukaisia. Kyllä hänen nyt kelpaa <3.

    Odotan myös oman äitini vierailua, sillä täällä on kasa kankaita hänelle valmiina. On mukavampi tehdä, kun pääsee sovittelemaan samantien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne-Maija! Mukavampi olisikin, kun pääsisi samantien sovittamaan. Meillä välimatkan vuoksi sovitukset venyvät, mutta nyt on sattunut sopivasti käynnit, ettei kovin montaa viikkoa ole ollut välissä.

      Poista
  13. Mahtavia nämä äidillesi ompelemasi mekot. Tämäkin on todella kaunis ja sopii äidillesi kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia NorppaStiina! Kolmaskin mekko olisi kuvattuna, kunhan saisin kuvat selkattua läpi :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).