maanantai 28. syyskuuta 2015

Hattu ja paita minulle, terveiset Espanjasta! (Hat and t-shirt for me, greetings from Spain)

Rakastan matkustelua. Uusia kulttuureja, uusia ihmisiä, nähtävyyksien katselemista. Ja ennenkaikkea perheen kanssa yhdessä vietettyä aikaa. Minun kiireinen viime viikkoni johtui matkasta Barcelonaan. Pojan ollessa pienempi jäi enemmän aikaa hotellissa blogin päivittämiseen ja kommentointeihin. Nyt pojan kasvettua kävimme hotellissa käytännöllisesti katsoen vain nukkumassa. Lomalla ei ole niin väliä, jos aikataulut välillä vähän venyvät ja ilta meni ihan huomaamatta kuljeskellessa kaupungilla tai altaalla uidessa. 

Aurinkoa ja lämmintä, niitä riitti. Tukahduttavan kuumaa ei ollut, päälle 20 astetta kuitenkin. Viileä tuuli mereltä teki hyvää. Minä, kalkkilaivan kapteeni, tarvitsin tietenkin matkalle kasvoja hyvin suojaavaa hattua. Rapuna en halunnut palata takaisin Suomeen.

Hattuun käytin anopilta saatua pitsiverhoa sekä lakanakangasta. Harsin pitsikankaan lakanakankaaseen kiinni ennen hatun kokoamista. Lierin tuin tukikankaalla. Viime vuonna tein samalla kaavalla mustan hatun, tähän valkoiseen levensin n. 3cm lieriä. Hyvin kasvot välttyivät palamiselta. Kaavan löydät Moda -lehdestä 3/2005.

Siisteistä t-paidoista on ollut vaatekaapissani iso pula. Vihdoinkin sain sellaisen ommeltua. Pääntie oli hurjan suuri, joten toppia oli pakko käyttää alla. En ehtinyt pienennys puuhiin ennen matkaa, mutta hyvin tämä paita meni ilmankin.

Paita sai kivaa ilmettä solmittavasta nauhasta pääntiellä. Kuvauspaikkana toimi upea Montserrat-vuoristo. Mahtava paikka, jonne saisi hyvin uppoamaan kokonaisen päivän retkeilyreittejä kulkiessa ja luostariin tutustuessa. Tällä kertaa emme ehtineet luostarin sisätiloihin tutustua.

Kangas tähän paitaan on ostettu pari vuotta sitten Ottobren myymälästä, vihdoinkin sain sen käytettyä. Kaavana käytin Suuri Käsityö - lehden numeron 10/2014 8. puseroa. Kivan rento ja väljä malli, vaikka toki raidat näinpäin leventävät. Metri kangasta tähän meni, pienen pientä silppu jäi vähän tähteeksi.

Lomalle ommelluista vaatteista ei kovin montaa ehditty kuvaamaan. Meillä oli niin paljon nähtävää, ettei siinä tullut mieleen itsensä kameran eteen tällääminen :). Vielä tällä viikolla näette itselleni ommeltua vaatetta sekä pojan shortsit. Kuvaamatta siis jäivät kaksi reissuun ommeltua mekkoa. Paluu arkeen ja Suomen sateisiin ei tuntunut pahalta, neuleet odottavat jo neulomistaan. Toki lomalla on aina ihanaa ja voisin vakavasti harkita myös asumista ulkomailla.

Blogin banneri näyttää vielä hetken hieman hassulle, sillä muutin blogin leveyksiä myös pienemmille näytöille sopivammaksi. Pieniä ulkonäkö-muutoksia on blogiin lisäksi tällä viikolla tulossa ja samalla uusi banneri. 

Mitä muutoksia te toivoisitte blogiini luettavuuden kannalta? Toimiiko leveydet ja kuvat hyvin käyttämällänne selaimella/laitteella?

Ihanaa syyskuun loppua ja mukavaa viikonjatkoa kaikille!

I sewed hat using old lace curtains and white cotton. Pattern is from Moda - magazine 3/2005. Pattern in t-shirt is from Suuri Käsityölehti 10/2014 8.Pusero and fabric is from Ottobre-shop.

32 kommenttia:

  1. Onpahan ollut reissu ja hienoja matkavaatteita! Itse kun tekee, niin istuu hienosti. Kivannäköisiä kerrakseen. Seuraavia kuvia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Suvituulia! Reissu oli kyllä todella mukava.

      Poista
  2. Vau mitkä kuvat :) Mulla on taas kova hinku matkustamaan...

    VastaaPoista
  3. Ihana Hanna hattuineen ja paitoineen <3
    Kiitos pienestä lomatunnelmoinnista maanantain keskelle... kyllä tuommoisiin lämpötiloihin ja maisemiin olisi kiva sukeltaa hetkeksi.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihana Ellis <3! Minä rakastan kyllä Suomea ja mielelläni täällä asun, vuodenajan vaihtelut tekevät niin ihanan lisän. Viihdyn myös ulkomailla ja kuten tuossa kirjoitin, voisin harkita jonkin aikaa asuvani jossakin muualla. Mutta aina haluan palata tänne.

      Poista
  4. Ooh, olisi ihana päästä matkoille! Kaunis paita ja upeat maisemat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni irtiotto arjesta tekee aina hyvää (vaikka tunnustan, että nyt vielä vaivaa matkaväsymys ja pyykkivuori on järkyttävä, matkustamisen huonoja puolia..). Kiitos Hannariina!

      Poista
  5. No minä ajattelinkin siitä viime viikkoisesta Instagram-kuvasta että hellehatulle ei taida enää käyttöä olla Suomessa, vaikka melko mukavat syyskelithän viime viikolla täällä oli :). Lomailu ulkomailla on aina ihanaa minustakin, katkaisee mukavasti arkista aherrusta ja vieraat kulttuurit kiehtovat itseänikin.

    Pitsihattusi on kaunis! Ja nuo siistimmät t-paidat - juuri sellaisia minäkin kaipaisin vaatekaappiini. Siitä pitää ottaakin ensi kesänä projekti itselle. Paitakaavasi on kivan näköinen, tosin ne avarat pääntiet ei ole mun juttu. Mutta tuota nyöri-ideaa voisi soveltaa.

    Minulla on blogisi luettavuus toiminut hyvin, useimmiten luen kannettavalta ja välillä puhelimesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Mukava kuulla, että toimii hyvin. Meillä taisikin olla sivulauseessa joskus puhetta tästä reissusta, joten ihan oikein arvelit Insta-kuvan sijoittuvan muualle kuin Suomeen. Tässä paidassa oli ihan liian suuri pääntie, en minäkään näin avarista tykkää. Nyt on kaavaan tehty muutokset, ja seuraava t-paita on varmasti taas tätä parempi :).

      Poista
  6. Ihana tuo pitsinkäyttöidea ja hattu itse! <3 Kiitos vinkistä. Ja tuo etelän valo, ah! Kelpaisi kuvailla vaatetta jossain lämpimässä. Siinä olisikin hyvä syy tehdä ulkomaanmatka! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D matkalle blogikuvauksia varten, siinäpä olisikin syy! Meillä ei tullut kuvattua kyllä kovin paljoa näitä vaatteita, kun se aika tahtoo mennä kaikkeen muuhun reissuissa. Suuret minulla oli suunnitelmat kuvien suhteen, mutta loppujen lopuksi mentiin sillä; nyt äkkiä pari räpsyä -linjalla. Kiitos Tiina!

      Poista
  7. Oi miten kauniit maisemat, mukavaa kun olette päässeet yhdessä rentoutumaan! Barcelonassa en ole itse käynytkään. Kova hinku iskee päästä matkustamaan kun tällaisia kuvia katselee:) tosi nätit matkavaatteet, tykkään kovasti tuosta paidan nyörisysteemistä. Tutunnäköistä raitatrikoota..kaapista löytyy samaa silputtuna. Hame ei ottanut oikein onnistuakseen:D blogisi luettavuus on toiminut ongelmitta, luen kannettavalta ja puhelimelta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Villa Pipo! Nyt äkkiä hame ompelemaan loppuun, kyllä se onnistuu ;). Minulle tämä olikin ensimmäinen kerta Espanjassa. Mies on käynyt töiden puolesta muutaman kerran ennenkin. Poika rakastui Espanjaan, tosin on jokaiseen matkakohteeseen rakastunut ja kaipaa niihin uudestaan :).

      Poista
  8. Oi, kuulostaa mahtavata reissuta. Lämpötila kuulostaa oikein sopivalta, ei liika kuumuuskaan kiva ole.. Ihana hellehattu ja kivan näköinen paita. Nauhat on kiva yksityiskohta! Mitähän muuta ihanaa sinä oletkaan reissuun ommellut.. Niitä odotellessa.. :)

    Minun näytöllä kaikki leveydet ja kuvat näyttää hyvältä, luen usemmiten tabletilla ja joskus läppärillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen lämpötila onkin paras, kesällä voisi olla liian kuumaa. Kovilla helteillä ei jaksa oikein kierrellä ja katsella nähtävyyksiä niin paljoa, joten oikein sopivat säät sattuivat. Mukava kuulla, että blogi toimii myös tabletilla selatessa. Kiitos Raisa P!

      Poista
  9. Matkakuumetta pukkaa kun kuviasi katselee :) Ihana reissu teillä ollut! Hattu näyttää eri hyvältä, kiva idea tuo pitsi. Paitakin on kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eerika! Hatusta tykkään itsekin paljon :).

      Poista
  10. Miten ihania lomakuulumisia! Paidassa on kivana yksityiskohtana nauhat ja raita toimii aina monenlaisessa käytössä. Hieno hellehattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mARa! Raidallisista kankaista tykkään paljon :).

      Poista
  11. Ola! IHANIA lomakuulumisia, minähän tunnetusti rakastan Espanjaa ja espanjalaisia. Iski heti kuvia katsellessa matkakuume. Miten osaatkaan vangita kuviin tunnelman <3 Tuo paita on juuri sellainen kun minäkin haluan, pituus...leveys ja tuo pääntie-nerokas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia Milmajohanna! Luinkin blogistasi, että olet aloittanut Espanjan kielen opiskelun. Minäkin opiskelin...18 vuotta sitten? Tai 17..en muista kyllä enää kuin numerot Espanjaksi :D. Että ei ollut minun kielitaidosta matkalla apua.

      Poista
  12. Varmasti aivan huippu reissu! Tyylikkään juhlava hellehattu ja varmasti valkoisena hyvä hohtavan aurinkotaivaan alla. Itsekin kiinnitin erityishuomiota paidan pääntiehen. Kivan mallinen ja nauha sopiva mauste siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä huippu. Parasta koko matkassa oli kuitenkin se, että poika oppi uimaan ja sukeltamaan :). Joskus on lähdettävä merta edemmäs kalaan. Kiitoksia Pikku Akka!

      Poista
  13. Voi, varmasti tähän aikaan vuodesta matka auringon alle tekee niin hyvää :) Kaunis hattu ja niin käytännöllinen paahteessa. Ihana idea yhdistää pitsiä yksiväriseen pohjakankaaseen. Tykkään tosi paljon tuosta reippaasta ja raikkaasta paidan raitakuosista. Ensi kesää varten sinulla on sitten hellevaatetta jemmassa ja toivottavasti niille olisi enemmän käyttöä, kuin tänä kesänä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Kyllä sitä toivoo, että hieman lämpimämpi kesä olisi ensi vuonna. Olemme yleensä aina sijoittaneet lomamatkan tähän syksyn aikaan, vielä löytyy lämpimiä paikkoja Euroopasta ja kuumuus ei ole enää niin polttavaa ja tukalaa. Perheen miehistä näkee, että ollaan oltu matkoilla, mutta minä olen ihan yhtä valkea kuin lähtiessä :). Hentoa punaa ilmestyi, mutta enhän minä rusketu lainkaan.

      Poista
  14. Mainiot lomavaateet ja kauniit maisemat! Tuo paidan kaulus on tosi kiva, erilainen. Hyvin toimii verhot hatussakin :) Minulle ainakin blogin luettavuus on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut vuosia nämä verhot kaapissa odottamassa inspiraatiota. Vielä sitä jäi paljon, hattuun ei kovin isoa määrää kangasta mene :). Kiitoksia Saija!

      Poista
  15. Kiva tuo paita ja voih, miten ihanat maisemat! Peruspaidat. Miten niitä voikin olla välillä niin vaivalloista saada aikaiseksi? Ja kuitenkin niitä käyttää aina kaikkein eniten. Itselläkin ois tarvetta kyllä. Ulkoasusta. Minusta tää on kivan raikas jo nyt. Sanon aina kaikille, jotka pohtivat blogger-bloginsa visun viilailua, että kaikki mikä rikkoo Bloggerin perus laatikkomaista ja perinteistä ilmettä on plussaa. Valkoista tilaa sulla on jo nyt kivasti eli kuvat nousee hyvin esiin ja kuvat on isokokoisia ja kivoja. Fonttien muutoksella tietty saa aina jo aika ison muutoksen aikaan. Courier on kyl fonttina sellainen jotenkin ikityylikäs. Ei ehkä niin yleisesti käytetty tällä hetkellä, mutta siitä tulee aina sellainen kivan taideorioentoitunut fiilis. Jännä nähdä uusi bannerisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sanna! Valkoinen on kieltämättä hallitsevassa roolissa. Toisaalta se antaa tilaa kuville, mutta on todella persoonaton värinä. Ihan blogin alkuaikoina minulla oli oranssia, ruskeaa ja mustaa blogin väreissä, kyllästyin siihen värimaailmaan, kun se tuntui sitovan myös blogin sisältöä retrompaan suuntaan. Fonteilla saa tosiaan ilmettä muunnettua paljon. Bloggerin oma fonttitarjonta on aika tylsä. Varmasti on olemassa jokin kikkakolmonen, jolla fontteja saisi tuotua tänne, en ole siihen tutustunut. Fontissa on itselleni tärkeintä helppo luettavuus. Monet koukeroiset fontit ovat toki kauniita, mutta joskus äärimmäisen hankalia lukea. Bannerin työstäminen taitaa vähän venyä, en ole vielä siihen tyytyväinen :D.

      Perusvaatteiden ompelu on kummallinen juttu. Niitä eniten tarvitsee, mutta niiden työstäminen on jotenkin niin tylsää.

      Poista
  16. Hienoja kuvia, maisemia ja matkavaatteita. :-) Mukavan näköinen tuo paidan kaulus. Leveään reunaan kiinnitetty nauha iski minuun heti. Pitää korvan taakse laittaa jos johonkin paitaan saisin samantyyppisen tehtyä. :-) Minullakin on muuten haavelistalla tuo Barcelona, toivottavasti sinne joskus pääsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Barcelona ei ollut ykkösenä matkustuslistalla, mutta oli mukava kokemus nähdä se :). Siellä olikin yllättävän paljon nähtävää. Toivottavasti pääset käymään siellä, minä ainakin tykkäsin. Kiitos Oman näköinen!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).