torstai 4. joulukuuta 2014

Joskus täytyy vääntää rautalangasta (ja ohje kuivattuihin omenoihin)


Ruostunutta lehmien aidoissa käytettyä rautalankaa kieputin metallisen putken päälle, vedin pois ja kiinnitin päät yhteen. Ympärille aikoinaan Tiimarista ostettua sydänketjua, johon lisäksi pujottelin pieniä helmiä. Vanhan kakkuvuoan päälle kynttilän kera. Joskus haluaa saada nopeasti valmista :). Liinan on äitini kutonut paperinarusta.


Omenoita kuivasin jo syksyllä ison satsin. Pussitin näitä Askartelukulmasta ostamiini paperipusseihin jouluviemisiksi. Mustat pipanat omenaviipaleissa ovat Mariannecrushia. Tässä teille vielä ohje (ruokablogiksi tämä ei tule koskaan muuttumaan, poikkeus vahvistaa säännön :D), sillä näitä ehtii hyvin tehdä vielä.

1. Omenoiksi kannattaa valita tiivismaltoisia lajikkeita. Ulkomaiset omenat kuoritaan, kotimaiset voi vaan pestä. 

2. Omenoista poistetaan siemenkodat (omenapora on kätevä) ja ne leikataan n. 0,5 cm paksuisiksi viipaleiksi. 

3. Jos haluat maustaa omenat, ripottele ennen kuivausta esimerkiksi turkinpippuricrushia tai mariannecrushia viipaleiden päälle. Ritilän alle kannattaa uuniin laittaa leivinpaperilla varustettu uunipelti, sillä molemmat crushit sulavat hieman ja saattavat tahrata uunia. Hyviä jouluisia omenoita saa sivelemällä omenaviipaleisiin hunajavettä (n.puolet hunajaa puolet vettä) ja sirottelemalla piparimaustetta tai kanelia omenoihin. Hasselpähkinärouhe hunajaveden kera toimii myös hyvin omenoiden maustamiseen :).

4. Viipaleet kuivataan uunissa 50 asteessa(suurempi lämpötila kypsyttää omenat) uuniritilän päällä kunnes ne ovat nahkeita. Uunin luukku kannattaa pitää raollaan, jotta kosteus pääsee haihtumaan. Minulla on käytössä suuri yrttikuivuri, jolla saa kerralla kuivattua suuren määrän omenoita.

5. Kuivatut omenat säilyvät parhaiten ilmatiivissä purkissa hieman viileässä ja pimeässä paikassa.


Täällä askarrellaan joulukortteja ja yritetään ehtiä ompelemaan itselle mekkoa viikonlopun pikkujouluihin. Niistä siis luvassa postauksia seuraavaksi. Suunnitelmissa on myös tehdä uusi kranssi oveen ja ommella keittiöön jouluista pyyhettä. Kummasti sitä keksii kaikkia uusia juttuja, joita olisi ihana tehdä jouluksi, vaikka tärkeintä on se ihana joulun tunnelma <3!

20 kommenttia:

  1. Kivan näköinen jouluasetelma! Nyt on oikea aika nauttia kynttilöistä :) Kiitos ruokavinkistä. Kuivatut omenat onkin tosi herkullisia, täytyy kokeilla tuota maustekikkaa, jos saamme ensi syksynä omenoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mandariinimania! Meillä kuivatut omenat maistuvat kaikille, miehelle täytyy olla maustamattomia, poika pitää marianneista ja minä turkinpippuriomenoista :). Makean nälkään vähän kevyempi vaihtoehto, kun ei sitä karkkia kovin paljon päälle tule.

      Poista
  2. Eikö juuri siinä ole joulun tunnelma parhaimmillaan? :) Kunhan vain ei liiaksi asti keksi niitä uusia juttuja.. Kivalta näyttää rautalankaspiraali. Ruostunut rautalanka on jotenkin niin kiehtova materiaali, siitä on moneksi! Mukavan näköisiä paperipussukoita olet löytänyt, ja sisältö kuulostaa oikein herkulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki jouluvalmistelut ovat osa sitä joulutunnelmaa, minä tapaan vaan kasvattaa tehtävälistaani liian suureksi :D. Olisi niin paljon kivoja juttuja, joita haluaisi tehdä, mutta aika ei riitä. Varmasti sama ongelma monella käsitöitä tekevällä :). Kiitos Raisa P.

      Poista
  3. En ole koskaan älynnyt, että kuivattuihin omppuihin voi laittaa mausteitakin. Aina sitä viisastuu:) Omenoita tulee kuivattua juurikin uunissa lähes joka vuosi isot määrät, kun vanhempien luona on paaaaljon omenapuita ja siinä vaiheessa kun pakastimet ovat jo täynnä, pitää keksiä jotain muuta. Ovat kyllä oivallisia naposteltavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aarnilintu kommentista! Viime vuonna kokeilin ensi kertaa noita maustettuja. Innostuin testaamaan monia erilaisia makuyhdistelmiä, joista kaikki eivät ihan niin hyviä olleet. Tänä vuonna aioin kokeilla myös suklaassa dipattuja, mutta jäi ensi vuoteen se kokeilu.

      Poista
  4. Todella kaunis pöytäkoriste! Ihanan rosoista ja silti herkkää :) Ja nuo omput ovat varmasti herkullisia!! Kauniit nuo kääreet myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, omput ovat maukkaita. Ja ne ovat niin näppäriä pieniä viemisiä kyläpaikkoihin. Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  5. Minä tykkään myös rouheasta rautalankakoristeesta. :) Sen voisi ripustaa kranssiksi oveenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Epäonninen puutarhuri! Muuten voisin laittaakin tällaisen oveen, mutta ruoste tahraa aika tavalla kostuessaan :(.

      Poista
    2. Juu, sisäoveen mieluummin :)

      Poista
  6. Wau, onpa upea ja uniikki pöytäkoriste, kaikkea sinä keksitkin! Minä olen kovin huono noiden kovien materiaalien kierrättämisessä. Kiitos myös omppuohjeesta, mies tulikin juuri omppupussin kanssa kaupasta, näitä voisi vaikka innostua kokeilemaan, kun ei vaikuta liian vaivalloiselta. Pikkujoulumekko sinulle kuulostaa kovin mielenkiintoiselta, odotan innolla postausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauta- ja piikkilankaa on tullut väänneltyä ennen enemmänkin. Kävin myös yhdellä viikonlopun mittaisella punontakurssilla jokunen vuosi sitten, siellä vääntelin piikkilangasta koristeita. Mekko osoittautui aika hmmm... epäonnistuneeksi :D. Katsotaan saanko muunneltua sitä mieleisemmäksi vai päätyykö kotoilumekoksi. Pitäisi pysyä joustamattomissa kankaissa mekko-ompeluissa, trikoo ei ole minun ominta materiaalia :D. Kiitoksia Krista!

      Poista
  7. Kaunis asetelma ja näyttää niin ihanalta tuo kranssi. Liina on kyllä ihana, kaunis käsityö:-). Toivottavasti. saat mekosta mieluisan! Kiva nähdä se:-) . Noita kuivattuja omenia söisi kyllä joulunakin paljon mieluummin kuin karkkeja. Mukavaa viikonloppua sinulle:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Äiti on kutonut useita todella ihania liinoja, onneksi minäkin olen saanut näitä :). Mekko on vieläkin työn alla, osoittautui oikeaksi haasteiden mekoksi :D. Pikkujouluihin piti laittaa ihan vanhoja vaatteita päälle. Jospa saan mekon pian valmiiksi asti, vielä pitää purkaa aikatavalla. Omenat ovat kyllä ihania herkkuja karkkien sijaan.

      Poista
  8. On todella kaunis pöytäkoriste!
    Kuivattuja omenoita täytyykin kokeilla, vaikka joulun tuoksuisin maustein. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  9. Ai, että miten kaunis kynttiläalusta ja nuo omenaviipaleetkin menevät kokeiluun. Sullahan on täälla vaikka mitä ihanaa jouluista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pikku Akka! Ihania herkkuja omenaviipaleet ovatkin :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).