lauantai 6. kesäkuuta 2015

Ihan vaan villasukat!

Pihapuuhailua. Kitkemistä. Katteiden levittämistä. Uusia istutuksia.
Villeinä kasvavista kasveista puna-ailakit, orvokit ja voikukat kukkivat. Muut luonnonkukat vielä odottelevat lämpimiä säitä. Lempikukkani kielo saisi jo ilahduttaa kukillaan.
Hetken voi istahtaa ihailemaan pihaa ja toivomaan, että uudet taimet jaksavat kasvaa. Erityisessä suojeluksessa on kirsikkapuun taimi. Toivon, että se kasvaa suureksi ja ilahduttaa meitä kauniilla kukilla ja toivottavasti herkullisilla kirsikoilla.

Sukat jälleen Novitan 7 veljeksestä
Ohjeena Novitan Piirakkasukka

Aika kiva malli. Helppokin.

Ompeluiden kanssa on tuhrattu tämä päivä. Joskus ei vaan kaikki mene putkeen ja ratkoja on paras kaveri. Mutta kyllä sieltä itselleni syntyi mekkonen sekä pojalle farkkucaprit. Niistä toivottavasti mahdollisimman pian lisää täällä blogissa.

Mukavaa loppu viikonloppua kaikille!

Jalat eivät tämän tummemmiksi muutu. Pahoittelen valkoista hyppäystä silmille kuvien reunassa :D.

30 kommenttia:

  1. Aivan ihanat villasukat ja minun lempiväriä! Tarvetta olisi kovasti villasukille, kun jokaisessa sukassa kantapää puhki. Ei kyllä onnistuisi meikäläiseltä noiden neulominen, sen verran huonot kokemukset jäi sukan ompelusta ala-asteelta:D Ratkoja on kyllä ollut kovassa käytössä myös täälläkin, turhankin paljon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Villa Pipo! Voi ei, sinullakin on ratkoja viuhunut. Ratkojan kanssa työskentely on turhauttavaa. Varsinkin, kun on tehnyt kaikenmaailman tikkaukset ja muut, ja virheen huomaa siinä vaiheessa :(.

      Poista
  2. Aivan ihanat sukat ja kaiken lisäksi vielä niin kauniin väriset! Ihanalta näyttää teidän puutarha. Ahkerana olet ollut pihatöissä. Toivottavasti ratkojaa ei enää tarvittaisi ompelukaveriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, kyllä meillä mies ne raskaimmat työt teki :). Minä keskityin kitkemiseen. Ratkoja voisi jäädä kesälomalle ;). Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  3. Kauniit villasukat! Meillä on myös puuhattu pihalla. Kerrankin kävi niin, että miehen innoittamana pitää tehdä tänä kesänä yksi uusi kukkapenkki ;-) Tähän saakka on lähinnä toteutettu meikäläisen ideoita ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos LeenaH! Se on aina mukavaa, kun siihen puutarhan suunnitteluun osallistuu joku muukin :). Meillä mies on innokas erityisesti yrttien kasvatuksessa sekä kasvimaan kanssa, minä sain kasvimaata hoitaa koko lapsuuden (eikä ne silloin mitään pieniä olleet, kun 4H:ssa mukana olin), joten siihen en niin paljoa osallistu. Marjat ja kukat ovat sitten enemmän minun heiniä.

      Poista
  4. Aivan ihanat sukat minustakin, malli näyttää mahdottoman tutulta, voisin vaikka vannoa, että äidillä oli tuollaiset sukat, mutta vihreät väriltään. Täytyykin laittaa ohje muistiin, jos kerran helppo, onnistuisi sitten minultakin ehkä :). Täälläkin on touhuiltu pihalla kasvien parissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sinä osaat nämä neuloa, olet niin taitava siinäkin! Minäkin olen tällaisia sukkia nähnyt jokunen vuosi sitten jollakin (ei ihmisen pää kaikkea muista). Yleinen alkukesän puuha, pihan laittoa :). Kiitoksia Krista!

      Poista
  5. Onpa nätit sukat! Jonkun tämmösen mallin vois itsekin ottaa työn alle, kun kuitenkin lämpiminä päivinä pitää lapsia valvoa uimarannalla. Siellähän on hyvä samalla neuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pikku Akka! Huvin ja hyödyn yhdistäminen on aina kannattavaa :). Toivotaan vaan niitä lämpöisiä uimakelejä!

      Poista
  6. Kiva malli, olen varmaan joku vuosi sitten tehnyt samaisella mallilla, vaikka tuo piirakkasukka olikin ihan vieras nimitys.. :) Ja kivan väriset sukat. Minulla neulominen kuuluu yleensä syksyyn ja talveen, keväällä ja kesällä ei vaan riitä kiinnostusta. Paitsi viime kesä oli sikäli poikkeus että neuloin kyllä vauvanpeiton alusta loppuun kevään ja kesän aikana ja syksyn ja talven aikana en saanutkaan sitten mitään neuleita edes aloitettua.. :) Poikkeus vahvistakoon säännön! Nyppimistä ja kitkemistä on harrastettu täälläkin, vaan työmäärä ei tunnu yhtään vähenevän. Onneksi on koko kesä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä saman tyylistä mallia taitaa olla monella eri nimellä liikkeessä, olen muihinkin nimityksiin törmännyt netissä. Minä virkkaan/neulon ympäri vuoden, kädet kaipaavat tekemistä. Telkkaria en osaa katsoa, ellei ole jotain käsityötä meneillään :D. Kitkeminen ei lopu meilläkään, varmasti koko kesäksi riittää sitä "lystiä". Kiitoksia Raisa P!

      Poista
  7. Itse en ole jaksanut tikuttaa yhtään mitään...Aivan ihanan herkulliset sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelli L! Mulla on pitkästä aikaa virkkaustyö menossa, olikin ihan mukavaa ottaa se koukku käteen.

      Poista
  8. Ihanat, ihanat sukat! Sä olet pro :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on matkaa siihen pro-titteliin :D. Kiitoksia Hieno tar!

      Poista
  9. Ihanat sukat ja kivalta näyttää nuo pihan kiviset yksityiskohdatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vaateviidakon Pirjo! Meillä on itseasiassa suurin osa pihaa kivikkoa. Nurmikkoa hyvin pieni pläntti, sen verran, että jalkapalloa pääsee vähän potkimaan. Kivikkopuutarha meillä oli jo rivitalossa asuessamme, silloin se oli kylläkin japanilaisempi kuin tämä nykyinen. Kyllä tänne muutama rekkakuorma kiviä tuotiin, suuret kivet löytyivät tontilta.

      Poista
  10. Muistatko enää sitä aika kun neuloit vain "aina oikeilla-tossuja"? Mieti miten paljon olet oppinut ja kuinka taitava puikkojen heiluttelija susta on tullut! :-) Näitä sukkia on kiva neuloa. Laiskana uuden opettelijana minulla on näitä sitten useammat. Mutta mitä siitä - pääasia on että ovat lämpöiset ja kauniit.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muistan :)! En olisi koskaan-ikinä-milloinkaan uskonut, että oppisin neulomaan oikeasti. Minustakin tämä malli oli hauska neulottava, mietin jo toisien tekoa. Tosin minun luonteenpiirteelle ei saman asian toistaminen montaa kertaa sovi, kyllästyn :D. Kiitoksia ihanasta kommentista Oman näköinen!

      Poista
  11. Ihanat ovat ja mahtava väri! eihän se neulominen niin vaikeaa olekaan ;D Sellainen kiva perusrusketus olisi tosiaan kiva ympärivuoden, vaan minkäs teet. Kovin vaaleita ollaan täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi! Kyllä sen neulomisenkin näköjään oppi :). Minä olen valkea ihan aina. Korkeintaan ravun punainen ulkomaan reissujen jälkeen. Jonain (turhamaisuuden) kesänä käytin itseruskettavaa, mutta en ole pariin vuoteen koskenut niihinkään.

      Poista
  12. Ihanat sukat! Mulla taitaa olla tuolla ufo-laatikossa yksi samanlainen valmiina. Oiskos ollut tarkoitus toissa jouluna tehdä jollekin lahjaksi... Sukkien kanssa iskee aina se sama, että ensimmäisen tekee innolla, toisen tekeminen sitten tökkii.

    Puutarhanlaitto on täälläkin vienyt mennessään ja ompelukset jää sen takia vähemmälle. Ehtii sitä sitten taas syksyllä paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla käy ihan samoin, ensimmäinen sukka on mukavaa neulottavaa ja toisessa iskee kyllästyminen siihen samaan malliin. Pihalla on mukava näin kesäisin puuhailla, kun vaan saisi vähän lämmintä. Tai jos ei tuulisi ihan niin kovaa. Tosin poika ilahdutti positiivisella ajattelullaan: onhan tuulessa se hyvää, että voi paremmin lennättää leijaa ja väkkärätkin pyörivät paremmin. Kiitoksia Ompiainen!

      Poista
  13. Sinä oletkin jo mestarineuloja :) Onnittelut taas kauniiden sukkien valmistumisesta. Kuvat on muuten ihanat, niin sievästi sävyt sointuvat toisiinsa. Valkoinen hyppäys on just tuttua ;) Ei siis hypännyt minun silmille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Taitaa suurin osa suomalaisista olla aika vaaleaa sakkia :).

      Poista
  14. Jaa nämä on nimeltään piirakkasukat! Joskus varmaan 20 vuotta sitten sain tämän näköiset mummilta joululahjaksi. Olivat ihan parhaat, kunnes hiutuivat rikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummojen neulomat sukat ovat parhautta! Kiitoksia Piia H kommentista!

      Poista
  15. Kaksi puutarhurin lempparia samassa: villasukat ja kesäinen puutarha! Tulin hyvälle tuulelle :) Mukavaa Juhannusta Hanna Mi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :), mukavaa juhannusta sinullekin Epäonninen puutarhuri ja kiitoksia kommentista!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).