tiistai 5. tammikuuta 2016

Kuningaskobra pehmolelu/ King Cobra soft toy




Please, scroll down for English. Aloitetaan uusi vuosi joululahjalla :). Pojan lahjalistalta löytyi pehmokäärme. Kysyin, sopiiko, jos minä ompelen sen. Poika oli epäileväinen. Päätin kuitenkin koettaa. Suunnitelmissa kävi neulominen, tilkuista kasattu käärme, yksivärisestä trikoosta ommeltu, kangasväriä ehkä vielä lisäksi. Onneksi Eurokankaassa käydessäni silmiini sattui kangas, jonka kuosi ja nimi sopivat tähän hommaan. Kobra-trikoo ei voisi paremmin sopia pojan toiveeseen.






Työtunteja en jaksanut laskea. Mutta kyllä tällainen aikaa vei. Metrin kangaspalasta tuli reilu kolmemetrinen käärme. Käärmeen yläosaan ja huppuun (sivuille olevat lärpäkkeet) käytin tukemisessa huopakoviketta. Hampaat tein lakanakankaasta täyttämällä ne vanulla. Kieli on leikattu huovasta. Käärmeen täytin vanulla (n. kahden vanhan tyynyn täytteet ja kolme vanhaa tyynyliinaa silppuna meni sisälle).







Käärmeen suu ja yläosa on vuoritettu yksivärisellä trikoolla ja sinne mahtuu hyvin tunkemaan hiiren (jee, tällainen käärme olisi tervetullut syömään hiiriä meidänkin taloon, vaikka kuningaskobrat eivät hiiriä syökään vaan toisia käärmeitä ja joskus liskoja). Hiiri on tehty villakankaasta, nahkaa häntään ja mummoni vanhoja nappeja silmiksi ja nenäksi.






Aattoaamuna poika sai tämän käärmeen joulukalenterista. Tai itseasiassa järjestin aarrejahdin. Joulukalenterista löytyi hiiri ja vihje, minne pojan täytyy mennä hiiri mukanaan. Näitä vihjeitä oli talomme eri huoneissa ja lopulta sohvan alta löytyi tämä käärme. Paras palkinto oli tietenkin pojan vilpitön ilo ja onni. "Miten sinä äiti osasitkin näin hienon tehdä!". Ainoa kriitikki tuli siitä, etten ollut tehnyt suuhun Jacobsonin elintä. Ja totta kai siitä, että kuningaskobrat eivät syö hiiriä :D. Olen huomannut, että jään auttamatta toiseksi tiedoissa kaikista matelijoista. Toki katsomme yhdessä pojan lempiohjelmat Animal Planetilta (Gator Boys ja Austin Stevensin seikkailut) ja luen hänelle aiheesta kirjoja, mutta eihän minun päähän tieto niin tartu.






Joululahjoja ompelin muutaman, äidilleni yöasun (jonka toivottavasti ehdin jossain vaiheessa kuvaamaan tänne blogiin), miehelle pipon sekä uuden likavaatepussin pul-kankaasta. Muutama suunnitelma jäi tekemättä, mutta teen ne sitten joskus :). Joulun aikaan ompelukoneet saivat kuitenkin levätä. Neuloin toki ihan perussukkia itselleni, niitä kuluu aika paljon. Itselleni on syntynyt nyt pyhien jälkeen vaatteita, aika peruskauraa, joten tuskin niitä tänne blogin puolelle montaa ilmestyy :D.



Miten teidän uusi vuotenne on lähtenyt käyntiin? Oletteko lomailleet käsitöistä vai joko on päästy niiden makuun? Mukavaa alkanutta vuotta ja inspiroivaa viikkoa!



Käärme/snake
Kangas/fabric Kobra trikoo Eurokangas
Suun kangas/fabric in snakes mouth vanha t-paita/old t-shirt
Kaava/pattern oma/my own

Hiiri/mouse
Kangas/fabric Eurokangas
Kaava/pattern oma/my own






In English: My son wished a soft toy snake from Santa Claus. I asked him if it's ok that I sew it. He doubted it. Well, I decided to try. Luckily I found this amazing fabric from Eurokangas. What would have been better fabric to this project than fabric called Kobra (cobra in English)? Little mouse to snake, so my son can feet the King cobra with it.

And what my son did like about this snake? He was delighted. "Mom, how did you managed to sew so amazing snake!" Only he pointed out that I didn't sew Jacobson's organ in snakes mouth and King cobras don't eat mouses, they eat other snakes. I have to admit that he's knowledge of reptiles is better than mine.



Have a nice week!

61 kommenttia:

  1. Hiukan upea kobra! :) Ei ihme jos poika oli onnessaan tästä. Täällä ompeluloma jatkuu. Odotan jo vähän malttamattomana ensi viikkoa että koulut ja kerhot alkaa, että olis vähän rauhallisempaa suunnitella ja valmistella seuraavaa projektia (jota en vielä itsekään tiedä mikä se on).. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Raisa! Poika on käärmeelle jo nimenkin antanut ja haluaisi sen joka paikkaan mukaan :D. Onhan se paljon helpompi ommella, kun ei ole lapset kotona ;).

      Poista
  2. Hui, miten huikea käärme! Onpa niin käärmemäinen kangas, että voisin melkein säikähtää tuota ihan oikeaksi.

    Minä olen täällä aloitellut kevätsiivousta. Pari kaappia ajattelin siivota, ennen kuin aloitan ompeluhommat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappeja minunkin pitäisi siivota, tosin siivoan aina silloin tällöin jonkun kaapin. Nyt olisi kyllä paikallaan ihan täydellinen kodin kaappien läpikäynti ja miettiminen, mihin minkäkin laittaa :). Kiitoksia Pikku Akka!

      Poista
  3. Aika huikee! Mä joskus halusin oikean käärmeen, mutta ystävät ja läheiset torppasivat ajatuksen. Eivät kuulemma tule kylään, jos sellaisen hommaan. Ehkä tällainen pehmolelu vois olla parempi vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! Kyllä meilläkin ipana kovasti käärmettä toivoo, tai liskoa. Meillä olisi suuri ongelma vaan eläimen hoidon kanssa, luulen ettei kovin moni läheinen innostu matkojen aikana käärmettä hoitamaan :D. Pehmolelu onneksi edes hieman tyydyttää lemmikkieläimen tarvetta.

      Poista
  4. Siis niin mahtava tämä! Meillä asuu käärmefanit 4 ja 9 veet, ja näitä pitkiä "marketti"pehmokäärmeitä meiltä löytyy kotoota vähintäänkin 5kpl, lisäksi 4 vee sai pukilta nyt uuden tulokkaan värikkään pehmotoukan :D Ja se on ollut nyt tosi pop :)
    Tätä en viitsi edes meidän poitsuille näyttää, tulisivat varmaan kateudesta vihreiksi :D Niin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niitä kauppojen valmiita aluksi katselin, kun olisi päässyt helpommalla. Mutta oli kyllä kiva ilahduttaa poikaa tällä, vaikka aikaa veikin ompeluineen. Meillä on lisäksi niitä kauppojen muovisia käärmeitä, ne on kanssa tykättyjä. Kiitoksia Nadja!

      Poista
  5. Aivan mahtava kobra :) Toimisi meilläkin hyvin tuommoinen kaveri.

    VastaaPoista
  6. Uuuh, on niin oikean näköinen! Voin kyllä hyvin kuvitella pienen miehen riemun, kun sohvan alta on tuollainen matelja paljastunut. :)
    Täällä on käsityöt olleet telekalla koko joulun ajan, kun talo on ollut enemmän ja vähemmän täynnä jouluväkeä. Nyt, kun arki taas alkaa ja torppa hiljenee, voin minäkin lämpimikseni alkaa polkea ompelukonetta.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta Hanna, paljon paljon ilon hetkiä ja hyvää mieltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluna onkin mukava hieman viettää lomaa ompelusta, vaikka täytyy myöntää, että hieman haikeana katselin tapaninpäivänä koneiden perään :D. Mutta kyllä se perheen kanssa vietetty päivä oli mukavampi. Kiitoksia Ellis <3!

      Poista
  7. Liikuttava reaktio pojalta :) Itsekin täällä samaistuin lukijana teiän aarrejahtiin :D Ja täytyy kyllä sanoa, että harvinaisen upea käärme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Piia! Aarrejahti oli kyllä kiva juttu, poika oli todella innoissaan siitä. Täytyy ensikin jouluna järjestää samanlainen, siinä saa aattoaamuun kivaa puuhaa (kun ei ne lasten ohjelmat ihan silloin klo 5 ala telkkarista).

      Poista
  8. Ihan mahtavan magee! :D Ihana poika, apuva mä en ees tiedä mikä se elin on -> googlaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jacobsonin elin on eräänlainen hajuelin, jolla käärme aistii eri hajuja. Mielenkiintoinen tuo matelijoiden maailma :). Kiitoksia Johanna!

      Poista
  9. Hyi kamala... Siis onpa todellinen taidonnäyte. On meinaan niin aidon näköinen että ihan kylmät väreet meni kun kuvia alaspäin rullasi. Voi mieletöntä. On kyllä mainio lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Suvituulia! Parasta tässä onkin pojan vilpitön onni ja ilo lahjasta :).

      Poista
  10. Wautsi mikä käärme! Tosi hieno!
    Meillä on lapsilla ollut toiveena omat käärmeet jo viime syksystä asti, nyt ne on vihdoin työn alla :) koneet lomaili pyhät ja tällä hetkellä on hieman verkkainen ompelutahti, kun suuria tarpeitakaan ei ole. Toki voisi näin pakkasten keskellä alkaa kesävaatteita suunnittelemaan ja ompelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesävaatteiden ompelu olisikin nyt hyvä aloittaa, ei jäisi viime tippaan :D. Kiitoksia mARa!

      Poista
  11. Pelottava kärmes! onneksi on vaan leikkisellainen! Vihdoin kun sain ompelukoneen taas laulamaan, en ole taukoja pidellyt. Onneksi on lomaa, kun päivä on vielä niin lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista Hieno tar! Mukavaa, että sinulla on ompeluinto päällä :). Varmaan pian bloginkin puolella pääsee näkemään, mitä olet puuhaillut ;).

      Poista
  12. On kyllä mahtava käärme, varsinkin tuossa pojan selkäpuolelta otetussa kuvassa näyttää suorastaan pelottavan aidolta. Mahtavan kangaslöydön teit! Noin taitavasta äidistä saa olla ylpeä, vaikkei matelijatietous ihan täydellistä olisikaan ;). Lapsilla on sitten uskomaton kyky imeä itseensä tietoa, joka heitä kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä omista ompeluista vielä: Ennen joulua olin pitkän aikaa lähes ompelematta. Tauon jälkeen on ollut taas kova into tehdä vähän kaikkea, kunpa vain osaisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan :).

      Poista
    2. Minulla kävi viime vuonna joulun jälkeen niin, etten osannut enää tauon jälkeen aloittaa ollenkaan. Venyi ja vanui se ompelun aloitus. Nyt ei ollut onneksi sen suhteen ongelmia :D. Lapset ovat kyllä oikeita sieniä tiedon kanssa, hetkessä jää päähän paljon kaikkea. Kiitoksia Manda!

      Poista
  13. Oh hoh mikä käärme! Aivan huikee! Eihän kaupoista löydy edes näin hienoja.Tämä EK:n kobratrikoo tuli kyllä edullisemmaksi, kuin ne nahat mitä Tampereen kässämessuilla ihasteltiin, huvittaa se tilanne edelleen:D Pojan reaktio kyllä kertoo kaiken, että lahja oli todellakin mieleinen. Eikä se hajuelimen (luin Wikipediasta) puuttuminen ei häiritse ollenkaan:) Hmm.seuraavaksi sinun täytyy varmaan ottaa selvää, mitä liskoja nämä kobrat syövät ja ompelet sitten sellaisen..Pikku hiljaa täällä on päästy keskeneräisten ompeluiden pariin. Toivottavasti selätän takkiompelussa ilmenneet ongelmat ja saisin vihdoin jotain valmistakin aikaiseksi:) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Villa Pipo! Kieltämättä mielessä kävi tätä ommellessa muutamankin kerran se nahka-episodi :D. Olisi tullut käärmeelle kova hinta. Onneksi poika ei ole juurikaan murehtinut noita puutteita. Sai matelijoista kertovan kirjan vasta, joten täytyy tutustua ruokavalioon paremmin ;). Toivottavasti saat takin tehtyä, siitä tulee varmasti taas niin upea!

      Poista
  14. Huikea käärme! Ei ihme vaikka poika oli tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eerika! Poika on kyllä tykännyt todella paljon tästä käärmeestä, ja se riittää minulle :)

      Poista
  15. Hui hai mikä lahja ja mikä käärme. Käsittämätän upea, vaikka käärmeet ei kyllä mitenkään henkilökohtaisesti kuulu suosikkeihini millään tavalla ;). Tästä on varmasti kaveritkin jo kateellisia, eihän noin hienoja kaupasta löydy, toivottavasti ek:ssakin bongaavat tämän postauksesi :).

    Minä en joulun aikaan tehnyt juuri mitään käsitöitä, ihan pikkuisen virkkausta aina silloin tällöin. Olen nukkunut pitkään aamuisin ja lukenut paljon, tuntui, että sellaiselle kunnon huilaamiselle (käsitöistäkin) oli kova tarve. Eilen ja toissapäivänä sitten alkoi ompeluttaa ihan yhtäkkiä ja tekaisin tytölle asun, joka on syksystä saakka roikkunut. Paljon on kaikkea ideaa mielessä, mutta yritän opetella ottamaan vähän rauhallisemmin tämän ihanan harrastuksen kanssa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhoittuminen tekee kyllä hyvää! Välillä onkin hyvä jättää käsityötkin vähemmälle, ainakin minusta tuntuu siltä. Vaikka kyseessä onkin ihana harrastus, niin pieni irtiotto antaa tilaa uusille, ehkäpä selkeämmille ajatuksille. Minulla siis :). En minäkään erityisemmin pidä käärmeistä, mutta ne ei onneksi tule sisälle :D. Kiitoksia Krista ❤ !

      Poista
  16. Tää on kyl kaikessa pelottavuudessaan tosi hieno! Hiiriä ja käärmeitä... ei mikään heikkohermoisen koti! ;) Mut ei ihme et poikasi tykkäsi. On oikean oloinen. Täytyy heti käydä googlaamassa, mikä on Jacobsonin elin... never heard... että et ole ainoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sanna! Poika on innoissaan pelotellut mummeja näillä :D. Joulupukkikin pelkäsi käärmettä ja sekös olikin pienestä hauskaa. Jotain näistä matelijoista olen nyt oppinut, kyllä tähän maailmaan mahtuu monen moista eläintä!

      Poista
  17. Mahdottoman hieno!!! Kangas on napakymppi valinta. Tuo hiiren syövä kitapussi on ihan paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussin tekeminen vaatikin aivotyöskentelyä ;). Ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen juttu, mitä kuvittelin. Kiitoksia Saija!

      Poista
  18. Upea käärme! Aivan mahtava! Ei varmasti ole kaupoissa näin hienoja! :)

    VastaaPoista
  19. Joka ikinen kerta, kun törmään näihin kuviin, nousee ihoni kananlihalle. En voisi asustaa tuon kanssa saman katon alla :D. Ihanaa joskus löytää oikea kangas työhönsä ilman sen kummempia remppoja. Hyvää uutta vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D käärmeet ja hiiret on monelle aika hirvityksiä. Oikean kankaan löytäminen on lottovoitto! Kiitoksia Sanne-Maija!

      Poista
  20. Tämä on kyllä hurja kaksikko! Ihan "kamalan" aidon näköinen tuo käärme :) Ihan varmasti oli poika mielissään tällaisesta ylläristä! Täällä on uusi vuosi lähtenyt käyntiin pakkasia pidellessä ja neuloessa. Innostuin välipäivinä neulomaan itselleni huivin ja sain sen eilen pingotettua. Seuraavaksi pitäisi rykäistä keskeneräiset sukat valmiiksi ja neuloa pipo itselleni huivin pariksi. Muutoin meidän tammikuuhun kuuluu synttäriputkeen valmistautumista (meidän koko perheen synttärit ajoittuu tammi-maaliskuulle) ja minulla koulukiireitä. Mukavaa pakkasviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Teillä riittääkin sitten juhlia :). Minullakin oli suunnitelmissa huivin neulominen, kunhan saan nuo villasukat loppuun. Odotan kuvia sinun huivista innolla :).

      Poista
  21. Ooh, todella kamalan ihana käärme! Ja ihan mahtava tuo suu/kita/vatsasysteemi.

    VastaaPoista
  22. Aivan mahtava, oikeasti hiukan pelottavakin käärmepehmo. Syötävä hiiri on todella hyvä idea :)

    VastaaPoista
  23. Superhieno käärme - WAU! Onnea Sinulle Uuteen Vuoteen 2016!

    VastaaPoista
  24. Ihan pelottavan aidon näköinen käärme :D Hieno!

    VastaaPoista
  25. Hui! Aika huikea lahja. En tosin tiedä uskaltaisinko nukkua samassa talossa noin hurjan otuksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D, minun on vaan nyt pakko nukkua, kun menin tämän ompelemaan. Kiitoksia Kirsi!

      Poista
  26. Hui, aivan puistatti tuo eka kuva kun en ekaksi tajunnut kyseessä olevan pehmokäärmeen! :D Ihan mieletön ja varmasti mieluinen lahja. Niin se tahtoo olla että lapsilla on aina lempiasioissaan niin hyvät nippelitiedot ettei niille voi pärjätä. Minä olen nyt alkanut ompeleen uudella innolla. Joulukuussa oli joniin sortin ompelumasennus ku ei kiinnostanut eikä huvittanut minkään ompelu. Mutta tauko teki vain hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten nippelitietous lempiasioistaan on kyllä todella runsasta. Tällä iällä päähän on jo tungettu niin paljon kaikkea, että osan tiedon on pakko 'pudota' pois ;). Minullakin on välillä kausia ettei ompelu innosta, eihän se kivakaan harrastus voi ihan joka päivä inspiroida :). Kiitoksia aino-maria!

      Poista
  27. Huii, kylmät öreet meni tuosta! Hieno se on! :D

    VastaaPoista
  28. Oi wau!! Aivan mahtavan upea käärme! Hienoa!!

    VastaaPoista
  29. Ooh, onpa magee! vaikka käärmeet aika puistattavia ovatkin :D En ihmettele, että poika oli innoissaan. Suukin noin hienosti toteutettu. Kyllä tämän rinnalla tilkkukäärmeet kalpenevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on tullut yksi pojan lempileluista, ei haluaisi antaa kavereiden edes koskea, ettei mene rikki :D. Kiitoksia 9-10!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).