Varamummon tossut

Kerroin taannoin pojalleni, miten lapsena minulla oli kaksi varamummoa. Molemmat tarjoutuivat tehtävään itse. Meillä varamummo tarkoittaa naishenkilöä, joka haluaa olla mummona lapselle, jos lapsen omat mummot esimerkiksi kuolevat. Toki varamummo on lapsen elämässä muutenkin mukana, omien halujensa ja pystymisensä mukaan. Omien varamummojeni kanssa näin satunnaisesti, ehdin jo pitkälle aikuisikään ennen omien mummojeni kuolemista, ja varamummotkin jo molemmat ovat kuolleet.

Poika innostui suunnattomasti varamummo-jutusta, ja mietti olisiko hänellä ketään, joka siihen voisi suostua. Kauaa ei tarvinnut miettiä, kun hän ilmoitti pontevasti pyytävänsä tätiäni, äitini nuorinta siskoa. Eipä valinta olisi voinut parempaan osua! Mielettömän ihanan tätini sydämessä on paikka kaikille lapsille. Hänellä ei vielä ole itsellään lapsenlapsia, ja poikani on joka tapauksessa rakastunut tätiini. Poika askarteli kortin, johon kirjoitti pyyntönsä ja minä väkersin vielä nämä tossut mukaan. Jokainen mummohan tarvitsee vähintään yhdet tossut!

Tossujen ohje on japanilaisesta Lämpimät lapaset ja tossut - kirjasta. Pitkästä aikaa neuloin! Tein kyllä täälläkin mainitsemani vuosia sitten aloittamani neulotut tossut loppuun, mutta ehdin jo kuluttaa pohjat rikki ennen kuvaamista. Ohje näihin tossuihin oli ihanan helppo ja nopea, kaksinkertaisella langalla aina oikeaa. Reunus ja koriste virkataan. 

Lankana minulla oli 7 veljestä ja napit mummoni peruja. Hitaasti, mutta varmasti, olen lähtenyt neulomisen tielle uudestaan. Josko sitä innostuisi vaikka ihan perussukat neulomaan. Viimeksi neuloin villasukat 19 vuotta sitten kummitytölle!

Elämän suuntaviivat

Tuleeko teille jostain kuosista tai vaatteen mallista mieleen vahvasti jokin tarina, laulu tai tunnetila? Minulle käy aina niin. Syynä voi olla sekin, että opiskeluaikoina kaikille suunnitelluille tuotteille rakennettiin tarinat, kohderyhmään sopivat ja mainontaa tukevat. 

Tämä kuosi sai pohtimaan elämän suuntaviivoja, onko niitä ja tuleeko niitä seurattua?  Joskus suuntaviivat kulkevat ristiin toistensa kanssa, katkeavatkin. Mutta tilalle tulee aina uusia viivoja, joita seurata. Joskus viivat sotkeentuvat ja tulee mustia hetkiä, kun tuntuu ettei mikään etene. Välillä on vain tyhjiä hetkiä. Elämä voi tuntua myös tyhjälle taululle, uudelle alulle, johon voi aloittaa uusien viivojen piirron. Näitä pohdiskelin tätä kangasta käsitellessäni, ja sen viivoja ja valkeita alueita katsellessani.

Trikoopaidan kaava Burdasta 1/2014, malli 122. Jälleen kerran huomasin, etteivät valmiit kaavat istu minulle. Raglansauma ei ole siellä mainkaan missä pitäisi. Jotain positiivista tässä kaavassa muihin valmiskaavoihin verrattuna; kerrankin hihoja ei tarvinnut pidentää! Minulla on leveät hartiat ja pitkät kädet, joten kaupankin paidoissa saa hihojen kanssa olla tarkkana. Rakastan tätä nykyistä muotia, kun ylipitkät hihat ovat se juttu. Kerrankin minun käsiini hihat eivät näytä naperoilta! 

Viivakangas Kangas ja sisustus IN:n alesta, musta trikoo Eurokankaan palalaarista. Vaikka itsestä tämä paita ei tuntunut istuvan, tuumasi mies, että tosi kiva! Ja sehän tarkoittaa suomeksi yhtä kuin todella upea.

Koivumäki-enkeli

Koivumäki, äitini lapsuudenkoti, minun mummolani. Mummola, jossa asui rakas mummoni. Käsitöitä ahkerasti tehnyt suurperheen äiti, joka jossain näki kaunista ruusukangasta, ja ajatteli siitä tehdä neljälle tyttöselleen mekot. Mekoista jäi yli kangasta, joka 50 – 60 vuotta myöhemmin pääsi uudelleen mekoiksi. 

Pieniksi, kauniiksi enkelien mekoiksi. Neljän enkelin ylle. Jokainen enkeli sai käteensä sydämen, jonka nimi kertoo enkelin saajan.  Äiti ja kolme tätiäni. Kiitoksena siitä, että olen saanut 2000 – luvun alussa edesmenneen mummoni aarteita itselleni. Toinen toistaan ihanampia nappeja, nauhoja, kankaita ja pientä tilpehööriä.

Tone Finnangerin jonkin Tilda- kirjoista pohjalta tehdyt enkelit. Mekkokangas 1950 – 1960 luvulta (mietin aika monta kertaa ennen leikkaamista... onneksi tätä ihanuutta jäi vieläkin), lakanakangas siivissä ja vartalossa jonkin verran nuorempaa, mummoni peruja sekin. Pellava ja pitsit ihan tältä vuosituhannelta, kirpputorilöytöjä. Sydämien silkkikangas Eurokankaasta. Helmet ja koristeet jo edesmenneestä Tiimarista. Tossut ja silmät tehty kangasväreillä. Hiukset villalangasta, satiininauhat mummon peruja. Näissä oli tietenkin näpertäminen, mutta voitte uskoa, että tein sen suurella sydämellä. Kiitos rakkaat tätini, enoni ja äiti!