maanantai 25. marraskuuta 2013

Vieläkin farkkua…


Työn alla on taas monta projektia, ja monta on valmistunutkin. Kuvaamaan ei ole ehtinyt, joten jatketaan farkkuaiheella vielä. Lisäksi osa valmistuneista on sellaisia, ettei niitä edes ennen joulua voi julkaista. Liikaa uteliaita silmiä liikkeellä ;). Ja rakas veljeni voi jättää tämän postauksen väliin kokonaan.



Tämä kiikkutuolin matto sai sisäänsä vanhan petauspatjan. Onneksi äitini on oppinut, ettei mitään kannata heittää pois ennen kuin hamsteritytär on tavaran käyttökelvottomuuden todennut. Petariin oli tullut aikojen saatossa reikä, ja äiti muisti varmistaa tarvitsenko sitä johonkin. Olin jo aiemmin miettinyt veljelleni lahjaksi kiikkutuoliin pehmustetta, ja nyt tämä petauspatja pelasti tilanteen.

Parit farkut, joista lahkeet avattu, tarranauhaa ja puuvillanauhaa lisäksi, nyt ei veljeni tarvitse viritellä montaa kerrosta erilaisia peittoja kiikun päälle. Tein myös toisen päällisen ihan yksivärisestä sisustuskankaasta, mutta en sitä muistanut kuvata. Petarin päälle on ommeltu kiinteäksi ihan vanhasta pussilakanasta suoja, ajattelin kuitenkin tekaista samalla tiellä kaksi vaihdettavaa päällistä. On sitten pesun ajaksi kivannäköinen päällinen tilalle. (kuvausmallina toimiva kiikku on omani, veljen keinutuoli on hitusen kapeampi ja pidempiselkäinen)
Ja vaikka vannoin ettei näitä farkkulaukkuja tänä vuonna enää synny, niin kuitenkin yksi tupsahti. Sain soiton, että nuorelle neidille tarvitsisi joululahjaa, osaisinko auttaa. Tässäpä tämä blingbling-laukku.


Ihanaa, enää muutama yö joulukuuhun! Kovasti on tekeillä uusia koristeita kotiin sekä lahjoja on tullut myös tehtyä. Niistä sitten jatkossa.

2 kommenttia:

  1. Hieno keinutuolin matto! Eipä olis tullu mulle mieleen, että sen voi tehdä farkusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Päätin etten kankaita ostele ennen ensi vuotta, ja pakko oli keksiä jostakin veljen sisustukseen sopivaa kangasta. Onneksi näitä farkkuja sattui kaapissa olemaan laukkujen jäljiltä. Veljenkin yhdet farkut päätyivät tuotteeseen.

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).