lauantai 26. huhtikuuta 2014

Vessaan sisustusjuttuja



Olemme asuneet tässä talossa n. 7 vuotta. Jo alusta asti on ollut suunnitteilla vessaan jokin merkki siitä, mikä on käsipyyhe. Kaupoissa ei ole tullut mielestä vastaan. Nyt sitten vihdoin ja viimein syttyi ajatuslamppu ja teimme yhdessä pojan kanssa tällaisen merkin. 



Akryyliväriä lapsen käteen ja käsi kartonkiin. Maalin kuivuttua leikkasin käden ääriviivoja myöten. Kasvopyyhkeeseen emme mitään laittaneetkaan, kai tästä ymmärtää mikä on käsille tarkoitettu? 



Tein myös tällaiset pyyhkeet, mutta eivät jotenkin istuneet meidän vessaan, joten kaapissa odottelevat sopivaa kyläpaikkaa jonne ne voisivat matkustaa. Samaa ideaa voisi toki käyttää toisen sävyisiin ja tyylisiin pyyhkeisiin, kunhan sitä AIKAA olisi :D. Näissä käytin ihan vohvelikangasta, puuvillaista ruutukangasta sekä kangasvärejä. Teksti on tehty ihan kirjainsabluunoilla.


Vessapapereille virkattu kori. Trikookude on hankittu Päivin Kudepuodista. On muuten todella tasalaatuista, ei ole tullut vielä vastaan suuria paksuuseroja vaikka olen kohta 10kg:n satsin tätä tuhlannut.


Tämä kori kylläkin meni äidilleni, hänellä on vessassa hylly, johon koreille oli tarvetta. Seuraava kori on työn alla, mutta siihenkin saan menemään aikaa. Aika raskasta näin suurten korien virkkaaminen, joten pikkuhiljaa valmista tulee. Tätäkin virkkailin muutaman kerroksen päivässä. Hyvä, jos kolme kerrosta jaksoin kerralla tehdä. Kaksi vessapaperirullaa mahtuu päällekkäin, noin 12 rullaa tämä kori siis vetää sisälleen.

Mukavaa viikonjatkoa!

4 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä hyviä ideoita askarteluun! Nuo pyyhkeet ovat minusta kauniit, hieno idea painaa niihin nuo tekstit, sopisivat kyllä meidän yläkerran vessaan mainiosti ;) Minä olen pysytellyt vielä pienten korien virkkauksessa, en ole vielä rohjennut aloittaa tuollaista isoa. Komeahan tuollainen kyllä olisi. Ehkä jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tuota koria ennen yhden suuren tehnyt, taitaa olla vielä suurempi kuin tämä. Minulla ei nivelet kestä virkata kuteita, muuten voisin harkita matonkin virkkausta. Pikkuhiljaa tehden valmista syntyy. Kiitoksia Krista!

      Poista
  2. Hyviä ideoita ja kauniita toteutuksia :)

    VastaaPoista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).