keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lomailla voi kotonakin (pitkä hame ja trikoopaita itselle)


Onnea kaikille tällä "naisten"viikolla nimipäivää viettäville! Sain rakkailta miehiltäni (siltä isommalta ja pienemmältä) kimpun ihania ruusuja maanantaisen Hannan-päivän kunniaksi.



Tämän asun piti valmistua jo matkallemme, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt ompelemaan sitä loppuun. Lisäksi tälle on toinenkin käyttötarkoitus elokuun puolella, mutta siitä sitten tarkemmin lähempänä ;).



Koko asu on aika simppeli, mutta perusvaatetta puuttuukin omasta kaapista jonkin verran. Kaapissa oli tilaa vielä pitkälle hameellekin. Pitkään pyörittelin mielessäni ajatusta valkeista tikkauksista hameeseen, mutta päädyin tylsään mustaan. Nyt hame käy kaikkien paitojeni kanssa. Takana on halkio helpottamassa liikkumista.




Hameessa on suuret paikkataskut. Vyötäröllä nyörikuja. Ja tunnustan, ei ollut tarkoitus laittaa purjerenkaita näin neljän kappaleen voimin. Väsyneenä ei kannata alkaa naputella mitään! Naputtelin ekan parin taskun kohdalle, mikä lie ajatuskatkos. No, lisäsin sitten toiset samalla tavoin. Itseasiassa tämä on ihan toimiva systeemi. Nyöri ei helposti lähde luisumaan kujan sisälle ja pysyy paremmin menossa mukana.



Paidan hihoja täytyy vielä kaventaa, minulla on jäänyt menneiden kilojen myötä jokin kummallinen väljyyksien lisääminen vaatteisiin. Aina saan kaventaa ompeluksia, kun kaikki näyttävät leikkausvaiheessa siltä, että eivät voi millään mahtua päälleni ja lisään saumanvaroja liikaa :D.




Paidan kaava oma (samalla kaavalla olen tehnyt aiemmin tämän ja tämän <-klik mekon )
Hameeseen ei kaavaa ole, tein hameen neljästä suorasta kappaleesta (yhden kaitaleen leveys on sama kuin lantion levein kohta jaettuna 4:llä + saumanvarat)



Paidan kangas Majapuu
Hameen pellava Karnaluks (äiti toi joku vuosi sitten)
Nyöri ja purjerenkaat Nappi ja Nauha


Pihaurakoinnit jatkuvat. Yrttilaatikoiden yrttejäkin täytyisi keräillä ja laitella kuivuriin. Marjoja alkaa kypsyä tasaiseen tahtiin, ensimmäiset vatut on syöty. Herukat, karviaiset ja pensasmustikat ovat onneksi vielä kypsymisvaiheessa. Metsämustikoita löytyy jo, niitä olisikin tarkoitus poimia kunhan nämä suurimmat urakat hoituvat. Syksy siis lähenee, mutta kesäompeluksia on vielä tulossa :).

Ihania hellepäiviä!

12 kommenttia:

  1. Tyylikäs ja hieno perusasu, niin kuin perusvaatteet saavat ollakin, ei kotonakaan tarvitse kulkea kulahtaneissa kuteissa (remppa-asut yms. on sitten erikseen)! Olen aina pitänyt vesiputouspääntiestä, se on kaunis! Kasvimaata ollaan täälläkin tutkittu, salaatteja syöty, herneitä on tulossa vino pino ja punajuuriakin saa kohta maasta. Marjapensaissa hieman jo väriä näkyy, mutta vattuja me ei olla vielä päästy maistelemaan! Mukavaa myöhästynyttä nimpparia, mun vuoro huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Minulla tuppaa olemaan voita vesiputouspäänteitä aika monessa vaatteessa, antaa ihan yksivärisiin vaatteisiin pientä lisää. Meidän pihan vattupuskissa on jo muutamia yksilöitä ollut kypsinä, metsävattuja ja - mansikoita on syöty myös. On se vaan mukavaa tämä sadonkorjuuaika. Kaikkea herkkua saa omasta pihasta.

      Poista
  2. Myöhästynyttä nimipäivää täältäkin! Kyllä tuossa asussa kelpaakin juhlia. Pitkä pellavahame kuulostaa juuri oivalliselta kesävaatteelta. Pellava on niin hieno ja mukava materiaali päällä. Pienet rypytkin vain kaunistavat sitä ja tekevät vaatteesta sopivan rennon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellava on kyllä yksi suosikkini kesämateriaaleista, housutkin tein siitä. Kunhan saisin vaan kuvattua :D. Kiitoksia Aarnilintu!

      Poista
  3. Kivannäköinen, raikas raitapaita! Hameeseen humpsahtanut ylimääräinen rengaspari näyttää vaan hyvältä (tosin ei se taida tuolta paidan alta edes näkyä ;) ). Hienot yrttilaatikot sulla! Onko ne valettu betonista? Näyttää ainakin kuvasta katsottuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eerika! Ei näy rengaspari ainakaan tämän paidan kanssa, mutta varmasti kaapista sellainenkin paita löytyy, jossa nämä näkyvät. Jos en olisi ollut illalla niin umpiväsynyt, olisin paukutellut näitä koko etukappaleen nauhakujan täyteen. Yrttilaatikot ovat itseasiassa Kuopion yliopistollisen sairaalan vanhat istutusaltaat, ja ovat betonia, kuten arvelitkin. Saimme ne, kun tekivät sinne uusia. Maalasimme ne silloin 6 vuotta sitten, mutta kaipaisivat jo uutta maalia pintaan. Hirvittävän näppärä hakea yrttejä ja salaattia ruokiin (ei tarvitse kumarrella paljoa) ja kasvuolosuhteet pysyvät kyllä hyvinä, kun betoni varaa jonkin verran lämpöä itseensä.

      Poista
  4. Kauniin klassinen asu. Minustakin pääntien vesiputous on kaunis malli. Tykkän kun metallirenkaita on tuolla tavalla. Aivan kuin olisit tarkoittanutkin näin :) Kaunis piha istutuksineen sieltä taustalta näkyy:) Onnittelut myös nimipäivän johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en onnistunut renkaita saamaan kymmeniä senttejä väärään paikkaan :). Piha on oikeasti aika pahassa jamassa, kiviä siirretty ja istutuksia kaivettu ylös. Multa- ja murskekasoja pitkin poikin. Parhaillaan kaivuri kaivelee isompaa kuoppaa, jospa tämä joskus valmistuisi! Pitäähän sitä lomalla jokin kunnon urakkakin olla :D. Kiitoksia Kanneli!

      Poista
  5. Hyvää myöhästynyttä nimpparia kaimalle <3 Kaunis asu, tyylikäs ja raikas. Raidat ja musta toimii aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Hannariina! Musta ja valkoinen on vaan niin perusvärejä, että niitä tulee suosittua ehkä liikaakin :). Tuleepahan varmasti käytettyä.

      Poista
  6. Varsin tyylikäs asukokonaisuus, juuri tuollaisen aukko on omassakin kaapissa. Hameen sirkkarenkaat ovat juuri noin hyvät! Ja minulla on tuo sama syndrooma lisätä vähän väljyyksiä ja sitten taas kavennellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkoja olisi kiva laitella koristeeksi enemmänkin, mutta minulta puuttuu kunnon työvälineet. Jospa ne joskus saisi hankittua. Kiitoksia Sanne-Maija!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).