lauantai 19. heinäkuuta 2014

Syrjähyppy



Koska en ehtinyt ommella reissuun asuani valmiiksi (miehen työmatka juuri ennen lomamatkaa jätti ompeluajan minimiin), joudutte tyytymään tällaiseen reissupostaukseen. Näitä lomajuttuja ei ole jatkossa luvassa (ellei uutta vaatetta ole esiteltäväksi :D), joten blogi kyllä pysyy edelleen käsityöpainotteisena.



Levi - Saariselkä - Nuorgam - Norjan puolella ajelua - Levi - Oulu. Tällä akselilla vietimme viime viikolla lomamatkaa. Mukaan mahtui ulkoilua, leikkipuistoja, herkkuja, hieman virkkausta, kylpylöitä, Tietomaata jne. Levillä hytykät (pojan pienenä käyttämä sana on jäänyt kaikkien läheisten käyttöön eli hyttynen/itikka) saivat maistaa savolaisverta, Saariselällä ruokimme paarmoja.



Jotain käsityöaiheista tietenkin lomaan mahtui, piipahdimme ensi alkuun Rovaniemellä Ottobren myymälässä. Voi teitä onnellisia, jotka siellä lähettyvillä asutte! Ostin vain paria kangasta, vaikka ihanuuksia olisi voinut hamstrata enemmänkin. 



Poika alkoi jo kyllästyä äidin kiertelyyn, joten tänne on ehdottomasti päästävä uudelleen kunnon ajan kanssa. Jos joskus menette tähän kauppaan, varatkaa aikaa!! (kuvia ei valitettavasti ole) Kävin myös Kempeleessä Metsolan myymälässä, mutta mitään sieltä ei tarttunut mukaan.



Nyt pesukoneessa pyörii kankaat, joskin reissusta ostetut eivät pääse vielä ompelukoneeseen. Ompeluaikaa ei nyt heti ole, sillä pihalla alkaa suuri kaivuriavusteinen urakka. Mutta lupaan yrittää loma-asuni saada jälkijunassa pian valmiiksi.



Loppukevennykseksi näette, miten käy tämän ikäiselle syntyjään vahinkoalttiille ihmiselle Angry Birds Activity Parkissa. Tosin miehen sanoin kukaan muu ei onnistu potkaisemaan jalkapalloa pelatessaan omaan nilkkaan omalla kantapäällä näin tehokkaasti :D. Ei hätää, pystyn jo kävelemään, nilkka on vain aika hillittömän mustelman peitossa. Jotta saadaan edes hitusen käsitöitä mukaan, on kylmäpussi solmittu kiinni äidilleni ompelemalla kauppakassilla. Loma oli oikein mukava (jos nilkka-vahinkoa ei lasketa), äitini oli meillä viihdyttämässä takapenkillä poikaamme. Se olikin tarpeen pitkien ajomatkojen aikana.

Ihania kesäpäiviä!



10 kommenttia:

  1. Hauska postaus! Ei tällainen syrjähyppy minua ainakaan haittaa, ihan kiva kuulla kaikista potentiaalisista vierailukohteista koto-Suomessa :). Itse en ole käynyt noissa kummassakaan kaupassa, netistä aina silloin tällöin tulee valikoimaa selailtua, Metsolasta olen vuosien varrella silloin tällöin tilannutkin jotakin. Hyvä, että nilkka on jo parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Ottobren kauppaan kyllä voisi lähteä vaikka ihan asioikseen (jos matka olisi hieman lyhyempi), niin huikean paljon kaikkea ihanaa. Ja loistava palvelu, niin iloisia nuoria naisia töissä <3. Metsolassa sattui olemaan vähän väsynyt myyjä, ja en tällä kertaa osannut mitään ostaa. Montaa kangasta kyllä pyörittelin, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla.

      Poista
  2. Noniin, minä oon elokuun puolivälissä suuntaamassa työreissuun Rovaniemelle ja jos hyvin käy, saattaisi olla aikaa käväistä tuolla Ottobrella. Edes ihan pikaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos aikaa jää. Kiitoksia Aarnilintu!

      Poista
  3. Upeita maisemia! Monta vuotta sitten on tullut tuollapäin kierrettyä ja joskus haluisin päästä käymään uudelleen :) Itelläkin on tullut välistä Metsolasta tilattua, on ollut ihan laatukankaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Meillä on tullut käytyä oikeastaan joka vuosi pohjoisessa, appivanhemmilla on siellä lomaosake ja kaverimme on Kittilästä kotoisin. Tänä vuonna jo toisen kerran olimme. Norjassa ajelimme jokunen vuosi sitten ihan kunnolla. Siellä on todella ihanat maisemat. Tällä kertaa ajoimme vain Tenojoen reunamilla lyhyemmän pätkän Norjan puolella.

      Poista
  4. Mahtavia maisemia! Olipa huono tuuri kun loukkasit, mutta onneksi ei pahemmin sattunut. Itselläkin reistaili toissapäivänä reissussamme alaselkä ja vielä kun olimme tutustumassa Suomenlinnaan. Mutta onneksi seuraavana päivänä vaiva oli häipynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kipeä selkä ei kyllä ole koskaan mikään mukava seuralainen. Onneksi vaivasi jäi lyhyeen. Vähän alkuun pelkäsin nilkkaan käyneen pahemminkin, kun en voinut varata ollenkaan ja nilkka turposi välittömästi. Kylmä on onneksi moneen vaivaan oiva apu ja parin päivän sisällä jo alkoi kävelykin paremmin luistaa. Kiitoksia Kanneli kommentistasi!

      Poista
  5. Hei,mahtavaa! Huippumaisemat! Hienoa,että vaivasi ei ollut pitkäikäinen ja kauppakasseja on minuakin pyydetty tekemään. Psst, kiva,kun blogissa jotain muutakin kuin ompelua-kuka sitä tällä helteellä jaksaa ommella...paitsi minä eilenillalla. Ihanaa Suomen Suvea Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Milmajohanna! Minulla on tullut kauppakasseja ommeltua kaikille muille, yhtään itse tehtyä ei ole omaan kaappiin eksynyt :D. Kauniita kesäpäiviä sinullekin!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).