lauantai 18. lokakuuta 2014

Haluun olla kuin isi! (neuleliivi, kauluspaita ja samettihousut)


Nyt tää istuis palaverissa ja sitten tän täytyy puhuu näille asiakkaille siellä ulkomailla. Sitten tää istuis koneella näpyttelemässä loppupäivän.



Kierrätysteemalla jatketaan. Pojan kaappiin siistimpää vaatetta syksyn ja talven tarpeisiin. Miehen vanhasta neulepaidasta leikkasin pojalle slipoverin. Pääntien säästin siltään, kädentiet huolittelin vinokaitaleella nurjalle ja tikkasin päältä. Helmasta leikkasin joustinneuleen osuuden ja saumuroin sen helmaan.


Kauluspaita on hyvinkin perinteinen ja mahdollisimman vähillä purkamisilla tehty. Napituslista, kaulus ja rannekkeet ovat suoraan vanhasta kauluspaidasta. Hihat vaan jäävät harmittavan väljiksi tällä konstilla, seuraavalla kerralla rannekkeet täytyy tehdä uusiksi.



Housujen materiaali oli ihanan pehmeää samettia. Säästin miehen vanhoista housuista vyötärökaitaletta sekä vetoketjua. Takataskut uusiksi. Tällä kertaa minnekään ei ole lisätty kuminauhaa, harvinaista minulta :D. Housuissa jätin väljyyttä, jotta sinne mahtuu tarvittaessa kylmillä säillä myös välihousut.


Kaikki vaatteet kierrätetty miehen vanhoista vaatteista
Kaavoja en käyttänyt, vaan leikkasin vaatteet vanhoja housuja ja paitoja apuna käyttäen (lähinnä kädentiet vaativat itselläni jonkin "kaavan").

Nyt ei ole vihjailtavaksi seuraavia postauksia. Monta juttua on taas työn alla ja jotain niistä varmasti valmistuukin :). Pojalle on useammatkin collegehousut tehtävä, mutta niiden suhteen iski kyllästyminen. En ole nimittäin löytänyt mieleistä erilaista housukaavaa. Olisiko teillä vinkata jokin hauska kaava?

Hauskoja viikonlopun hetkiä teille kaikille!

22 kommenttia:

  1. Niin tyylikäs asu ja ihana, kun pikkuinen haluaa olla kuin isänsä <3 Tässä asussa kelpaa kyläillä ja juhliakin! Sulla on kyllä loistavia kierrätysideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Taitaa olla se ikä, kun isi on hittijuttu. Kierrätysideoita olisi hurjan paljon, mutta niitä kaikkein erikoisempia ei ehdi kokeilemaan.

      Poista
  2. Voi että miten ihana asu. Kyllä sinä oletkin mestari tuunaaja. Nämä vaatteet on niin uusiokäytetty, että eipä sitä edes huomaakaan. En kyllä osaa antaa vinkkiä kaavan suhteen. Vähän olen testaillut vielä lökäripöksyn kaavaa ja ihan ok :lta ne vaikuttaa. Pitäisi jossain vaiheessa blogata ne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaa vain, jospa minä innostuisin niistä sitten. Kierrätysteemalla olisi kiva tehdä enemmänkin, mutta kankaita pitäisi tuhota kaapista. On se kumma, kun ne tuntuvat itsestään siellä lisääntyvän ;). Kiitoksia Kanneli!

      Poista
  3. Hienoa kierrätysompelua!
    Kiitos inspiraatiosta, kaapissa odotteleekin muutama vaate tuunausta.

    VastaaPoista
  4. Tyylikäs nuori mies! Tykkään erityisesti tuosta slipoverista :). Kaavavinkkejä pojille ei minullakaan valitettavasti ole antaa. Sinulla on niin paljon luovuutta, että kun laitat mietintämyssyn päähän niin etköhän kehittele kivan housukaavan itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin halunnut tuohon slipoverin kädenteille joustinneuletta myös, mutta sitä ei riittänyt helmasta enää. Housukaavan kehittely pyörii kyllä päässä, jospa keksisin hyvän idean. Pojille on loppujen lopuksi aika vähän erilaisia kaavoja valmiina. Leikkauksia muuttamalla saa tietysti nopeasti erilaisia, mutta jotenkin kaipaan jotain aivan uutta ja erilaista :). Kiitoksia Krista!

      Poista
  5. Vähänkö tyylikäs nuori herra!! Siistiä työtä olet tehnyt. Fiksua uusiokäyttää siistit vaatteet näin. Kaavaa en kyllä osaa vinkata kun teen kaikki vanhoista vaatteista mallaten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Epäonninen puutarhuri! Miehellä jää paljon näitä siistimpiä vaatteita, kun käyttää niitä töissä päivittäin. Ainahan niihin jotain sellaista vikaa tulee, ettei niitä voi enää käyttää. Niistä onneksi vielä riittää pojalle materiaalia vaatteisiin.

      Poista
  6. Oo, jo on tyylikäs nuori mies!
    Relaxed fit on housukaava mihin olen itse ihan ihastunut, en nyt tähän hätään muista missä ottobren numerossa se olikaan. Koot oli 128cm asti, mutta helposti muokattavissa isommaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Relaxed fitillä taisinkin tehdä yhdet housut, se on ihan mukava vähän erilainen kaava. Minä nykyään kyllästyn näköjään helpommin samoihin kaavoihin, vaikka helppoa onkin käyttää niitä yhä uudestaan. Taidan aloittaa suunnittelutyön housujen osalta, en olekaan vuosiin tehnyt mitään kaavoitusprojektia alusta asti. Kiitoksia Kiana!

      Poista
  7. Onpa tyylikkäät, oikein herrasmiehen vaatteet! Tässä sen näkee miksi aikuisten vanhoja vaatteita ei kannata menemään heittää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Raisa P! Toisaalta kaappien täyttymisen kannalta on huonoa, ettei mitään enää tule heittäneeksi pois ennen kuin on 100% varma ettei siitä saa mitään tehtyä :D.

      Poista
  8. Onpas todella tyylikäs nuorimies! Ei minullekaan nyt muistu mieleen sopivaa housukaavaa, mielenkiinnolla odottelen mitä kehittelet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa vaan kaavan kehittely vaatia useamman kuukauden, on sen verran muita projekteja nyt työn alla :). Kiitos Manda!

      Poista
  9. Tähän nyt joku muu adjektiivi kuin tyylikäs... Komealta näyttää! :) Itse olen tehnyt tasan yhden kauluspaidan ja senkin joskus yläasteen kässäntunnilla. Pitäisipä kokeilla taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SaarA! Kauluspaidan ompelu taisi kuulua monessakin koulussa joskus opinto-ohjelmaan. Yläasteella muistan itsekin sellaisen ommelleeni.

      Poista
  10. Hieno asu! Hauska idea tehdä koko asu kierrätysvaatteista. Ihailen tapaa, millä olet saanut hyödynnettyä paljon vaatteiden vanhoja yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksityiskohtia on mukava yrittää säästää, joskus taas on hauska laittaa kaikki rakenteet uusiksi. Kiitoksia Mandariinimania!

      Poista
  11. Loistokokonaisuuden olet ommellut kierrätysperiaatteella. Tyylikäs ja siisti! :-) Ps. Ja ihailen teitä jotka osaatte ommella ilman kaavoja - mulla tuo taito on hakusessa! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oman näköinen! Ilman kaavoja ompelun oppii yllättävän nopeasti, en minäkään ole sitä vielä kovin montaa kertaa tehnyt. Rohkeasti vain kokeilemaan, minäkin jostain omasta lepakkohihaisesta paidasta aloitin.

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).