lauantai 25. lokakuuta 2014

Pommi tulee! (huppari ja housut pojalle)


"Äiti, näihin mustiin housuihin sopisi niin hyvin sellainen musta Pommi-huppari. Siinä voisi olla silmät ja nokka ainakin, sellainen että voisin sitten laittaa naamiaisiinkin. Sinähän varmaan teet sen nyt heti?" Ei nyt ihan heti, mutta mahdollisimman pian. Huppari valmistui kylläkin jo viime viikonloppuna, mutta meillä ei ole yhteistyö kuvauksen kanssa pelannut.

Pommin "antenni" on tehty pojan velourhousuista jääneistä paloista sekä miehen vanhasta t-paidan helmasta, josta tein myös nokan ja kulmakarvat. Silmissä on samaa harmaata joustocollegea kuin mahaosassa. Tällä kertaa menin sieltä missä aita on matalin, saumuroin silmän ympäri ja tikkasin suoralla ompeleella kiinni. Valkoisen osan leikkasin silitysarkista ja piirsin mustuaisen ihan tekstiilitussilla.







Huppariin tikkasin päälle harmaasta vatsaosan, johon jätin molemmille sivuille taskuille aukot. Huppuun tein myös vuorin samasta trikoosta, tämä on sen verran ohutta ettei hupusta tullut liian painavaa alhaalla ollessaankaan.


Housuista piti alkujaan tulla vanhanaikaiset pussihousun tapaiset,  aivan toiseen paitaan sopivat, mutta kangasta pyöritellessä nurjan puolen pinta ja värit kiehtoivat. Halusin hyödyntää niitä ja tein toiseen lahkeeseen päällitikkauksella kaitaleet kiertämään lahjetta.



Joustocollegen nurja puoli toimii loistavasti myös lahkeensuun ja vyötärön resoreina. Vyötäröllä on lisäksi leveää kuminauhaa. Tein toisen lahkeen puolelle kolmion mallisen taskun.






Hupparin kaava Ottobre 3/2014 22. Dinosaur

Housujen kaavan pohjana Ottobre 1/2014 20. Relaxed fit, sivusaumat yhdistetty sekä kokoa muutettu hieman isommaksi (kaavan suurin koko 128cm)

musta trikoo ja harmaa college Eurokangas palalaari
valkea silitysarkki Pikku-Piltti


Blogi on ollut nyt kovin hiljainen, pahoittelen. Tämä syksy on niin kovin kiireinen, että tälläkään viikolla en ole maanantain pikaista miehen kukkaron korjausta lukuunottamatta koskenutkaan ompelukoneeseen. Toivottavasti tänään koneet pääsevät tositoimiin :). Kuvaukset takkuavat, en vaan yksinkertaisesti näillä hämärillä säillä osaa käyttää kameraa saadakseni tarpeeksi valoisia ja tarkkoja kuvia :D. Harjoitellaan, harjoitellaan, sillähän sitä oppii ;).

Mitä teidän muiden viikonloppuun kuuluu? Ehdittekö käsitöiden pariin vai vietättekö sitä jotenkin muuten? Joka tapauksessa ihanaa viikonloppua kaikille!

22 kommenttia:

  1. Hauskat housut, ja voi miten upea huppari! Tykkään tuosta että on monikäyttöinen, monta kertaa naamiaisvaatteet menee ihan "hukkaan" kun niin harvoin pääsevät käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kiana! Minäkin tykkään, kun vaatteella on mahdollisimman paljon käyttöä. Rooli- ja juhlavaatteet ovat monesti ne, mitkä jäävät parille käyttökerralle.

      Poista
  2. Onpa hauska, varmasti ihan pojan lemppari. Housut on tosi kivat yksityiskohtineen, huisin hyvä idea tuo kolmiotasku! Meillä on toisaalta kiva, mutta minulle aika työteliäs viikonloppu, vielä on kahdet juhlat järjestettävinä ja juhlittavana. 3 juhlajärjestelyt 9 päivän aikana lähes yksin 4 lapsen kanssa miehen ollessa reissutöissä tuntuu aika haasteelta, mutta jotenkin kai siitä selvitään :). Eilen illalla vähän neuloin, kun halusin saada ajatukset pois leipomisesta, siivoomisesta ja muista juhlajärjestelyistä ;). Mullakin on ongelmia kuvaamisen kanssa, taidot loppuu hämärässä kesken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin käyttää ylijääneitä tilkkuja housuihin mahdollisimman alkuperäisissä muodoissaan. Siitä se kolmiotaskukin syntyi. Monta kertaa niitä leikkaamisesta jääneitä pikkutilkkuja jää kaappeihin pyörimään, nyt sain aika hyvin tuhottua ne yksiin housuihin. Samasta kankaasta on kyllä työn alla itsellekin housut. Onpas sinulla paljon touhua! Miehen työreissut tekevät jo arjesta vähän haastavampaa, siihen vielä juhlajärjestelyt, ei ihme jos ei jää vapaa-aikaa. Kiitoksia Krista!

      Poista
  3. Tosi upea setti! Huppari on aivan mahtava! Mulla olisi toiveena (huom! vaan toive ;) ), että tänään pääsisin aloittelemman isoimman neidin talvitakkia. Ilmat alkavat olla nääs aika kylmiä ja neiti on ilman parempaa talvitakkia... Niin ja muutenkin olisi niin kivaa päästä pitkästä aikaa surruuttelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eerika! Onkin mielenkiintoista sitten nähdä parempaa talvitakkia, kunhan pääset ompelemaan. Talvitakki pitäisi minunkin itselleni ommella, mutta se on ollut listalla monta vuotta. Ja taitaa olla vielä pitkään, aloittamisen vaikeus ;).

      Poista
  4. Mahtava huppari ja ihanat venkulahousut. Meillä on sairasteltu, niin ei ole ehtinyt ommella. Noshin paketti tosin tuli juuri ja hiukan kuumottelee tuolla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olette jo toipuneet. Noshin paketti varmasti kutkuttaa :). Kiitoksia Epäonninen puutarhuri!

      Poista
  5. Upeat yksityiskohdat paidassa ja housuissa!
    Meidän viikonloppu on täynnä menoja, mutta aina sitä pienen hetken kankaille löytää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne edes pienetkin hetket oman rakkaan harrastuksen äärellä auttavat jaksamaan arkea ihan eri tavalla. Kiitos mARa!

      Poista
  6. Hieno huppari! Ja housuissa on hienoja yksityiskohtia. Viikonloppu menee aina vähän liian nopeasti, mutta ehkä sitä vähän kerkeää ommellakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mandariinimania! Viikonloppuihin on varmaan asennettu jokin erilainen aika, kun ne tuntuvat hujahtavan niin nopeasti.

      Poista
  7. No jopas on pommi paidaksi! :) Tuo hupparin kaava on tosi kiva. Housutkin on aika hauskat. Meillä syysloma lähenee loppuaan. Oltu viikonloppu mummulassa ja isommat päässeet Duudson-parkkiin touhuilemaan.. Sellaisia tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti mukava viettää lomaa! Nekin tuppaavat aina loppumaan liian aikaisin. Kiitoksia Raisa P!

      Poista
  8. Voi mitä taituruutta! Mahtavia ideoita ja toteutuksia molemmat :) Mahtaa olla poika ikionnellinen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Hannariina! Kyllä poika mielissään lähti kerhoon, kun sai laittaa uuden hupparin päälleen. Tosin sain häneltä kriittistä palautetta, kun nokan väri oli kuulema väärä ;).

      Poista
  9. Aivan mielettömän taidokkaat vaatteet ja paras palaute on se, että käyttäjä on onnellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se vaatteen saajan tyytyväisyys palkitsee eniten :). Kiitoksia pikkupippuri!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).