keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Jee, minä tein sen! (osa 1, neulonta)


Neulonta, se onkin tosi hauskaa! Turhaan olen pelännyt puikkoihin tarttumista ohjeiden ja useamman puikon kanssa. Tähän asti olen neulonut kahdella puikolla ainaoikealla tossuja (klik), joustinneuleella kaulaliinoja (klik) ja yhden kerran testasin palmikkoneuletta pupuun (klik). Pojalle tein ensimmäisenä suljettuna neuleenani pipon (klik). Neulonta kuuluu yhtenä osana tämän vuoden 'opinto-ohjelmaani', aion oppia ymmärtämään neuleiden mallikuvioita ja mahdollisesti jopa soveltamaan erilaisia kuvioita itse. Kunhan nämä perusteet palautuvat ensin mieleen. Toki peruskoulussa jotain neulottiin ja jotkut lapaset syntyivät senkin jälkeen, mutta neulominen ei ole ollut vahvin lajini koskaan.

Palmikkosäärystimet olivatkin kiva työ. Alkuun tarvitsin kurkkia ohjetta jokaisella kierroksella ja varmistusta, että ymmärsin mallin kuviot oikein. Helmineulekin oli kivan helppoa. Toinen säärystin menikin jo ihan ulkomuistista ja aloin löytää hyvän rytmin neulomiseen. Aluksi suunnittelin näistä valkeita, mutta harmaa oli turvallinen valinta. Loska ja lika ei ihan niin voimakkaasti näy näistä :). Tällaiset pidemmätkin säärystimet voisivat olla kivat.

Ohje Moda 10/2014 35 Naisen palmikkomyssy ja säärystimet (kyllä minä sen myssynkin joskus vielä teen :))
Lanka Novita 7 veljestä (langanmenekki kahteen säärystimeen n.250g)
Puikot joustinneuleessa 4, palmikko-osuudella 3

Olen saanut niin ihania ilahdutusposteja blogikavereilta, että niistä on tulossa ihan oma postauksensa, kunhan ehdin kuvailemaan :). Ne osuivatkin meidän harmaimpiin päiviin, joten niistä tuli oikein lämmin ja hyvä olo. Kiitoksia teille kaikille täällä vieraileville, ilahdutatte suuresti päiviäni! 

38 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu yksi säärystinihminen! Tosi kauniit, laitanpa heti omalle to do -listalleni. Ei kai säärystimiä voi olla koskaan liikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän naisella voi mitään asusteita tai vaatteita liikaa olla ;). Kiitoksia Aarnilintu!

      Poista
  2. Vaude! Älyttömän kauniit säärystimet! Tuolla varrella tulisi tosi kauniit villasukatkin. Mulla on ollut muuten vähän sama, etten ole joitakin vuosia sitten uskaltanut neuloa muuta kuin peruspipoja. Ja sitten vielä ajattelin, että neulominen ihan tylsää. Ja onhan se aika tylsää tehdä peruspipoja ja perus villasukkia. Mutta jotenkin itsensa haastaminen tekee työstä kuin työstä mielekästä ja toisinaan se neulominen on suorastaan rentouttavaa (tarkoitan mieltä, en niskoja ;D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Tosiaan, tällä varrella tulisi kauniit villasukat. Toista säärystintä neuloessa alkoi jo hieman kyllästyttää saman jutun toistaminen, minä ainakin kaipaan neuloessa(kin) vaihtelua. Sellaiset helpot perustyöt ovat ihania tv:n ääressä, kun ei tarvitse keskittyä itse tekemiseen. Käsillä tekeminen on terapeuttista. Niskat eivät kyllä tykänneet yhtään neulomisesta, kun ei malta riittävästi niitä lepuuttaa välillä :).

      Poista
  3. Hienot säärystimet. Väri on ihana, sopii kaikkiin sävyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nämä menee monen värisen vaatteen kanssa :). Kiitos Hieno tar!

      Poista
  4. Nämä on kyllä kauniit! Olisi ihana osata neuloa hyvin, ja kai sitä oppisikin kun vain kärsivällisyys riittäisi...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos VillaKiana! Minä olen aina ihaillut neulojien tekemiä upeita sukkia ja muita. Silläpä sitä halusikin oppia paremmin. Eikä tarvitsisi aina tätiä hätyyttää neulomispuuhiin, kun osaisi jotain itsekin :).

      Poista
  5. Vautsi vau miten hienot säärystimet! Mahtavaa, että olet ottanut neulomisesta haasteen itsellesi. Neulominen onkin tosi kivaa :) Siistiä jälkeä olet tehnyt. Hyvä Hanna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin miten hyvin se rytmi alkoi jo löytyä, kyllä minä vielä tämän taidon opin :). Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  6. Ihanat! Miulla ei vaan tuo neulonta lähde, ajatuskin tökkää, vaikka kaikkia ihanuuksia näkee blogeissa ja pinterestissä. Ehkä joskus vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Minullakin oli neulomisen suhteen tismalleen samat ajatukset kuin sinulla. Kyllä näitä ohjeita sai tavata, mutta alkoi se sujua loppua kohden. Kokeile vaan joskus, kyllä sinä opit :).

      Poista
  7. Minä en ole koskaan oppinut pitämään säärystimiä, mieluummin laitan jalkaani villasukat.. :) Mutta tosi kauniit säärystimet olet kutonut! Harmaa sopii melkein kaiken kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tajusin vasta tänä talvena tarvisevani säärystimet :D. Villasukkaihmisia siis ollut minäkin. Kiitos Raisa P!

      Poista
  8. Ihanat! Kannatti kokeilla :) Tosi kiva kuviointi ja lämpimän näköiset ovat :) Itsestä tuntuu, että palmikkotöissä neulominen sujuu nopeampaa kuin muuten, jotenkin aina ajattelen, että neulonpa vielä seuraavaan kuviokertaan ja sit taas yllättäen jatkaakin jo seuraavaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Peppi! Kieltämättä tuli aina neulottua juuri tuolla ajatuksella, että vielä tämä kuviokerta. Yllättävän nopeasti nämä valmistuivat siihen nähden, etten ole kovin paljoa neulonut. Kanatti tosiaan kokeilla :).

      Poista
  9. Voi ei, aivan valtavan ihanat säärystimet! Tuli sellainen "nämä on pakko saada-tunne", lienee tuttu sinullekin? Pitääpä kirjastosta etsiskellä tuota lehteä. Minua kun kiinnostaisi myös se palmikkopipo. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, "nämä on pakko saada- tunne" on liiankin tuttu :). Jos et löydä lehteä kirjastosta, niin ilmoittele minulle ;). Kiitos Oman näköinen!

      Poista
    2. Varasin lehden eilen kirjastosta. Laitan sulle viestiä jos tulee jotain yllättäviä mutkia matkaan. :-)

      Poista
    3. Kiva, jos saat lehden itsellesi :). Mutta ilmoittele tosiaan, jos se ei jostain syystä ilmaannu sinulle!

      Poista
  10. Voi sinua, miten taitavasti olet luonut kauniit säärystimet:) Ei uskoisi, ettet ole paljon neulonut:) Hameen kanssa todella kauniin näköiset ja varmasti kapeiden housujenkin kanssa. Niin onnistuneet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Kanneli! Kärsivällisyys palkittiin näissä :). Uskon, että näille on vielä käyttöä paljon. Täällä vielä talvea riittää!

      Poista
  11. Ihanat! Aika ei tahdo millään riittää kaikkeen ihanaan. Neulomiseen, virkkaamiseen, ompeluun, kodin sisustamiseen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ajanpuute on krooninen sairaus :D. Minulla onkin nyt ompelukoneet lepäilleet, kun ei ole ehtinyt sinne huoneeseen suunnata. Enkä ole jaksanutkaan, jos ihan rehellisiä ollaan. Kiitos Pikku Akka!

      Poista
  12. Todella kauniit säärystimet!

    VastaaPoista
  13. Niin kauniit!! Helmineule on mun ikisuosikki ja palmikot toimivat aina :) Luulisi tosiaan tämän perusteella, että olisit neulonut enemmänkin, niin upeasti olet onnistunut! Minä myös haluaisin oppia neulomaan ja virkkaamaan paremmin, lähinnä pikkujakkuja ja sellaisia tytöille ja miksei sitten joskus eläkeiässä jopa jo itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyys palkitaan :). Kun jaksoi vaan tarpeeksi rauhallisesti työskennellä, niin sai ihan hyvän lopputuloksen vaikkei paljoa ole neulonutkaan. Olen niin monet kerrat katsellut kaikkia ihania neulomalla tehtyjä juttuja ja todennut, että kun en minä osaa :D. Oppiihan sitä, kun vaan tarpeeksi haluaa ja niin on päättänyt :). Ehkä minäkin sitten eläkeiässä niitä paitoja alan neuloa. Kiitoksia Krista!

      Poista
  14. Todella kauniit tuli! Ja niin lämmittävät...

    VastaaPoista
  15. Ompa ne kauniit! Sopivat monenlaisen asun kanssa. Aivan loistavan kaunista jälkeä olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Vaadeviidakon Pirjo! Neulominen on innostanut viime aikoina, huomasin ettei se niin vaikeaa ole, kuin kuvittelin :).

      Poista
  16. Vau, todella kauniit :) Itselläni ei neulominen onnistu vaikka kuinka yritän...mutta onneksi ei kaikkea tarvitse osata itse. Siksi minulla onkin sisko taitava neulomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kun on joku, jolta voi niitä neulomuksia "tilata" :). Kiitoksia Aino-maria!

      Poista
  17. Hei. Ne säärystimet ovat niin ihania että heti haluaisin aloittaa uusi projekti, mutta ohjeita ei löydä mistään ;( Todella kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia onnea! Oletko koettanut kirjastosta, löytyisikö sieltä tuo lehti?

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).