tiistai 14. heinäkuuta 2015

Ompeluhuoneeni (My sewing room)



Olen oikein onnellisessa asemassa. Minulla on oma huone, johon voi jättää ompelunsa tai muut käsityönsä keskeneräisinä odottamaan. Lapsena haaveilin prinsessa-huoneesta, katos-sänkyineen. Sänkyä katoksella ja ihanilla verhoilla en sentään toteuttanut ompeluhuoneeseen, mutta aikalainen prinsessahuone tästä tuli.



Kahdeksan vuotta sitten muutimme tähän itse rakennettuun taloomme. Silloin ompeluhuoneeni tuntui hulvattoman suurelta ja säilytystilaa oli enemmän kuin riittävästi (3kpl 60cm leveitä kaappeja, joista yksi tangollinen). Ompelukone ja saumurikin mahtuivat kaappiin säilytykseen. Tarvitsin vain yhden pöydän. (yllä olevat kuvat on otettu kahdeksan vuotta sitten joulun aikaan, joten laatu on sen mukainen).

Kahdeksan vuotta hamsterointia ja sukulaisilta saatuja lahjoituksia. Uusia käsityökursseja joissa oppi uusia juttuja ja tottakai niihin piti myös tarvikkeita hankkia. Kirjoja, käsityölehtiä, kaavoja, kansioita, kankaita, nappeja, helmiä, rautalankoja, huovutusvillaa, maton kuteita, lankoja, nauhoja, kaikkea pientarviketta ompeluun jne.jne.. Karmivaa. Kaapit pursusivat, ompelukonetta ei ollut toivoakaan saada enää sinne takaisin. Pöytätila loppui aina kesken, kun toisessa päässä oli jokin keskeneräinen projekti.

Ensimmäisenä hankin Jyskistä lipaston, siellä majailee nauhani, kuvioleikkurit, leimasimet, liimat, teipit, askartelutarvikkeita. Seuraavaksi muutin tangollisen kaapin hyllylliseksi (itseasiassa kaikissa kaapeissa on nyt Ikeasta hankitut ulosvedettävät korit). Mies teki lisää hyllyjä seinille, jotta saan käden ulottuville eniten tarvitsemani tarvikkeet. Vuosien saatossa säilytystilan tarve taas kasvoi, joten Ikeasta hankin kaksi kaappia. 

Mies teki minulle koko seinän mittaisen pöytälevyn viime vuonna ja ompelukoneelle oman pöydän (jonka jalat ovat menossa lyhennykseen). Lisäksi sain häneltä joululahjaksi lankatelineen, jonka hän teki. Onnea on puutyötaitoinen mies! Pöydän alla olevat laatikot ovat myös hänen käsialaansa. Ne olivat alkujaan edellisessä asunnossa eteisessä istuinjakkaroina sekä säilytyslaatikkoina (kansi avautuu). Siellä säilön huovutusvillat sekä täyttö- että levyvanut.

Siivoan kaapit kunnolla n. 2krt vuodessa ja aina lähtee isot läjät tavaraa kierrätykseen tai suoraan roskiin. Ja jostain ihmeestä niitä tulee aina lisää. Tunnustan etten ole niitä ihmisiä, jotka osaavat ostaa kankaita vain ja ainoastaan tarpeeseen. En voi vaan kävellä kirppiksellä edullisen kangaslöydön ohi, jos kyseinen kangas vaikuttaa käyttökelpoiselta. Aina on mielessä jokin projekti, johon voin tämänkin kankaan käyttää.

Kaappien päälle on toki myös laitettu tavaraa. Ikean säilytyslaatikot ovat ompelun pientarvikkeille oivia paikkoja, tällä hetkellä niissä on myös saumurilangat, jotka odottavat uutta telinettä itselleen. Koreista löytyy lankoja, matonkuteita, pahveja.

Huoneeseen olen jemmaillut rakkaimmat lapsuusajan muistoni sekä muutamia muistoja muuten vuosien varrelta. Ensimmäisiä pieniä vaatteita (äidin ja tädin tekemiä), leluja, kortteja. Ukin tekemän nuken kehdon, kummitytön ompeleman ketun, vanhoja (ja uudempia) rasioita, lasipurkkeja joissa oli ukkini partavaahtoa ja enojeni hiusvahaa, mummolta perittyjä vanhoja lankarullia, jotka toimivat somisteena (eihän niitä raaski käyttää).

Tuolin näittekin jo aiemmin pojan vaate-postauksen (<-klik) yhteydessä, mutta tässä se on ennen kuvanakin (ensimmäinen kuva veljeni luota). Päällystin istuinosan uudelleen ja käsittelin puuosat. Niin ihana kuin tämä ukkini tuoli onkin, niin ompeluhuoneeseen on hankintalistalla uusi pyörällinen tuoli. Helpottaa siirtymistä ompelukoneelta saumurille ja pöydän toiseen päähään.

Itseasiassa huone on vieläkin keskeneräinen, hankin sinne uusia laatikoita ja yhtenäistän ilmettä pikkuhiljaa. Innostuin kuitenkin kuvaamaan sen, kun huomasin Majapuun facebook-sivulla arvonnan, jossa voi voittaa 50€ lahjakortin julkaisemalla kuvan ompeluhuoneestaan tai -tilasta, jossa ompelee. Käykää ihmeessä osallistumassa kisaan (perjantaihin 17.7 saakka on vielä aikaa osallistua) ja inspiroitumassa sekä tykkäämässä ihanista kuvista!

Millaisissa tiloissa te ompelette? Mikä teille on tärkeää ompelu/käsityöhuoneen toimivuuden kannalta? Mukavaa alkanutta viikkoa ja innostavia hetkiä!

48 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kammari!! Tahtoisinpa samanlaisen :) itse ompelen keittiön pöydällä ja kaikki rojut on ympäri kämppää, ihan kamalaa :p Ja miekin olen hamsteri, tykkään kaikesta ihanasta liikaa, joten kyllä sitä kamaa kertyykin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Hamsterointi on paha vika. Joskus tulee ryhtiliikkeitä, enkä käy moneen kuukauteen kirppiksillä (sieltä mulle eniten tarttuu mukaan käsityötarvikkeita). Kyllä näitä kankaita pitäisi enemmän tuhota, mutta "mistä aikaa lisää sais?".

      Poista
  2. Voi hyvänen aika miten ispiroiva ompelutila! Ollappa itsella samanmoinen huone, missä olisi säilytystilaa yllinkyllin ja kunnon pöytä :) Minä kun ompelen meidän makkarissa ja kieltämättä välillä iltaisin alkaa melkein ahdistaa kun siirtää katseen pöytään (ja lattiaan) joka tursuilee konetta, kangaskasaa ym ym... No onhan se tietty makkarikin parempi mitä keittiön pöytä, kun sielläkin olen joutunut ompelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä uusi pyötälevy on kyllä huikean hyvä juttu, voi neulata siinä ja varsinkin pojan vaatteita tehdessä kankaiden leikkuu ja kaavojen piirto onnistuu helposti. Unelma olisi joskus saada niin suuri huone, että sinne sopisi kunnollinen leikkuupöytä. Kiitoksia Eerika!

      Poista
  3. Olet kyllä sisustanut huoneen kauniisti. Itsellä on myös sama projekti vaiheessa. Jostain syystä tavaraa kertyy aina nurkat täyteen ja säilytystilaa ei ole koskaan riittävästi. Itsellä on vielä niin monta eri käsityöharrastusta, ei vain ompelua, ja kaikkiin pitää olla tarvikkeita. Niin ja sitten vielä ne kaikki keskeneräiset projektin, jotka odottavat jotain sopivaa tarviketta tai inspiraatiota ;-) Niin ja tarve välillä ottaa tarvikkeita mukaan muualle, niin kaikki pitää olla myös liikuteltavissa ja helposti mukaan pakattavissa ... Huoh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos LeenaH! Minulla on ihan sama juttu, kun muihin käsitöihin tarvitsee välineitä ja tarvikkeita myös. Pojan askartelutarvikkeet ovat pääsääntöisesti hänen huoneessaan, mutta äipän tavaroita piisaa. Lisäksi minä en ihan noin vaan pääse ostamaan perustarpeita, joten esimerkiksi tukikankaita on aina oltava reilusti varastossa.

      Poista
  4. Aivan ihana! Ehkäpä minullakin voisi joskus olla tuollainen. Nyt ompelen ikkunattomassa vaatehuoneessa,josta kyllä on ulkoistettu suurin osa muuta säilytettävää kamaa pois. Lisäksi vaate/ompeluhuoneessa on tyttäreni kepparitalli. Varsinaine tehoneliähuone siis. Olen ollut siihen tyytyväinen,ompelukset voi jättää aina kesken. Mutta voisiha sitäkin vähän sisustaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ompelua harrastavalle se huone kutsuu ihan ilman sisustamistakin :D. Kiitoksia Paula!

      Poista
  5. Voi että miten upea ja persoonallinen ompeluhuone! Kuvastaa varmasti käyttäjäänsä, koska siellä on niin paljon tärkeitä henkilökohtaisia juttuja mukana:) Kiva päästä kurkkimaan minkälaisessa ateljeessa sinun ompelut/käsityöt syntyy:) Minulla on noita samoja valkoisia ikean säilytyslaatikoita, myös mustana isompana. Niihin on kiva jemmailla kaikki napit, nepparit, nauhat ym..En ole kovin järjestelmällinen ihminen, joten yleensä tavarat on levällään, mutta tiedän tasan tarkkaan sekamelskan keskeltä missä mikäkin on:D Tällä hetkellä olen vallannut meidän ruokasalin. Tulevaisuudessa saan sitten tyttären tämän hetkisen huoneen omaan käyttöön, kun tytär saa huoneen yläkerrasta. Hyvä puoli tässä on se, että nyt käytössäni on 12 hengen jatkettava ruokapöytä. Mahtuu piirtelemään kaavoja ja leikkaamaan kankaita. Tai no, lattiallahan minä yleensä nuo teen, koska sitäkin alaa meiltä löytyy..Sain omaan käyttööni myös massiivisen antiikkikaapin, jossa säilytän kankaita. Itseasiassa olen ottanut kuvia omista ompelutiloista, ajatuksena varmaan takaraivossa oli että tekisin joskus aiheesta oman jutun blogiin:) Kursseista vielä sen verran, yritän syksyllä päästä seutuopiston ompelukurssille, jos sieltä saisin apua kaavoituksiin, tarvitsisin ainakin housujen peruskaavat omilla mitoilla ja vaikka hameenkin. Teitpäs kerrassaan mukavan postauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Teillä on ilmeisesti aika hulppeat tilat ommella, vaikka erillistä huonetta ei vielä ole siihen tarkoitukseen :). Meilläkin kyllä käsityöprojektini joskus leviävät ruokailutilaan (12 hengen pöytä meilläkin), varsinkin jos on paperiaskarteluista/maalaamisista kyse. Kolmen hengen perheessä pöytään mahtuu mainiosti vielä syömäänkin ilman tavaroiden siirtelyä. Tee ihmeessä postaus ompelutiloistasi, ne ovat varmasti ihanat! Mahtavaa, että olet innostunut lähtemään kurssille. Siellä saa varmasti hyvää apua kaavoitukseen.

      Poista
  6. Vitsit miten ihana huone ja niin siisti. Meikäläinen ei todellakaan kykene pitämään ompelutilaa siistinä vaikka miten yritän ja miten paljon saan laatikoita ja koreja tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin kiireisinä aikoina leviää tavarat. Jos aikaa ei ole ommella kuin sauma silloin toinen tällöin, niin väkisin sen siivoamisen jättää väliin. Muuten olen kyllä aika järjestelmällinen ihminen luonteeltani, inhoan kotonani tavarakasoja :D. Mutta se on hassua, etten koskaan kenenkään luona kiinnitä sellaisiin huomiota. Ystävä kerran sanoi, että hänen pitää siivota kunnolla ennen minun tuloa, kun meillä on aina niin siistiä. Onneksi hän luopui tavasta ;). "Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan". Kiitoksia Nelli L!

      Poista
  7. Voi mahotonta! :) Keittiönpöydän ääressä itse ompelevana, kankaita ennenstäänkin täydessä makuuhuoneessa pahvilaatikoissa säilövänä ei tuota voi kun ihastella ja vähän kateellisenakin katsella.. :) Omasta ompeluhuoneesta haaveilen, vaan nykyiseen kotiimme en sellaista tule saamaan kun tilaa on muutenkin liian vähän. Mutta on kiva haaveilla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P! Aina on hyvä haaveilla. Minulla on ollut niin paljon onnea, että ainoastaan kaksiossa asuessamme minulla oli ompelupöytä olohuoneessa. Muuten olen saanut tälle harrastukselle oman huoneen kaikissa asunnoissamme. Taloa suunnitellessa harrastetilat taisivat olla ensisijaiset :D. Miehelle oma paja puutöille, minulle käsityöhuone.

      Poista
  8. Mukavan näköinen tila sinulla! Eniten ihastelen kykyäsi siivota kaksi kertaa vuodessa - itse saan siivottua ehkä kerran. Sitten lähtee kyllä tavaraa poiskin ja osa palaa takaisin kierrätyskasseista. Sit on keskeneräisiä odottamassa valmistumista ;) Pyörällistä tuolia olen itsekin miettinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ärsyynnyn nopeasti kaappien sotkuun, joten sillä tulee siivottua useammin. Saatan toki järkkäillä jonkin kaapin tai hyllyn isompien siivouksien välissäkin. Kun on paljon tavaraa, on "pakko" siivotakin useammin, että ne pysyvät kohtuullisen hyvässä järjestyksessä. Kiitos Hieno tar!

      Poista
  9. Tämä on ihanan inspiroiva ja visuaalisesti kaunis postaus kaikille ompelua harrastaville! Oma nykyinen 6 neliön ompeluhuoneeni (kodinhoitotila) on osoittautunut aivan liian pieneksi näin massiiviselle käsityöharrastajalle, kun edellisessä kodissa tilaa oli hurjan paljon enemmän. Paikat ei tahdo pysyä kunnossa millään ja siivoan/järjestelen siellä usein. Sukulaisilta viimeisen vuoden aikana saaneet lahjoitukset (3 laatikkoa) ovat räjäyttäneet kaapit niin, että joudun varmasti toistaiseksi kieltäytymään lahjoituksista. Tai sitten ei saisi itse ostaa mitään uusia kankaita ;). Keväällää sain kangashyllyyn tilaa, mutta nyt se on taas täynnä! Ompeluhuoneen piensisustaminen on kesken, haluaisin sinne mielelläni kivoja pieniä yksityiskohtia niin kuin sinullakin on. Huone pitäisi vaan ensin saada pysymään järjestyksessä niin sitten ne kivat yksityiskohdatkin erottuisivat sieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Oi, oi, se onkin paha paikka, jos ei voi itse ostaa kankaita ;). Minäkin sain jossain vaiheessa todella hyvin tilaa kaappeihin, taisi olla sen kierrätyshaasteen myötä. Sitten sainkin, kuten sinäkin, lahjoituksena tavaraa ja *kabum* paikat täyttyi. Onneksi niistäkin on nyt suurin osa tuhottu ja uusia lahjoituksia en uskalla ottaa vastaan ennen kuin saan käytettyä viimeisemmäksi ostetut kankaat. Ja muutamia vuosia kaapeissa pyörineitä.

      Poista
  10. Aivan ihana!!! Tosi inspiroiva ompeluhuone, tuota lankatelinettä oon ihaillut aiemminkin, taitaa olla aika vilauttaa sitä siipalle :D Ja noiden rakkaisen omien juttujen säilyttäminen sopii just tuohon miljööseen niin hyvin. Suloinen tuo pieni villatakki, joka roikkuu verhotangosta! Sun oma kammari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villatakki on taattua 70-luvun lankalaatua. En ole varma onko tämän neulonut mummoni vai isotätini vai kenties lapsuuden kodin naapurin rouva, mutta minulla se on päällä ollut :). Pinterestistä löysin idean lankatelineeseen, mies sitten sovelsi sen mukaan, mitä tarpeita löytyi. Kaikki ompelijat tarvitsevat lankatelineen, eikö vaikka ;)? Joten vilauta vaan kuvaa. Kiitoksia Ellis <3!

      Poista
  11. Eipä tässä voi muuta kuin huokailla ja ihastella!!! En ole koskaan ennen nähnyt noin kaunista ompeluhuonetta. Sinulla on kyllä sisustamisen taitoa:-) .
    Minulla on ompeluhuone, joka on samalla lasten askarteluhuone. Usein se on enemmän täynnä lasten työn jälkiä kuin omia. Olemme puhuneetkin, että ko. huone on talomme käytetyin huone. Tavaroille pitäisi enemmän suunnitella säilytyspaikkoja. Sain kyllä sinulta nyt inspiraatiota siihen. Kiitos kauniista postauksestasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia Kanneli <3! Olen toki opiskellut sisustussuunnittelua, mutta en ole siinä mielestäni mitenkään kovin vahva ja opinnoista alkaa olla aika kauan. Tämä huone on tällainen sisälläni asuvan pienen tytön toteutunut unelma :). Toki monen tyylisistä sisustuksista pitävänä voisin uudistaa huoneen joskus tulevaisuudessa täysin toisenlaiseksi. Mukavaa, jos sait inspiraation säilytyksien miettimiseen!

      Poista
  12. Voi huokaus miten kaunis ompeluhuone! Vaikka tavaraa on paljon on kaikki niin siististi ja kauniisti järjestyksessä. Erityisesti ihailen noita piensäilytysratkaisujasi. Minulla on ihan reilut tilat käytettävissä ompeluun ja Ikeakin ihan vieressä, mutta en ole saanut mietittyä kunnollisia säilytysratkaisuja käsityötavaroilleni. Tästä tuli kyllä roppakaupalla inspiraatiota ja esimerkkiä. Jospa sitä vielä jonkin siivouspuuskan saisi lomallansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä huone on ainoa meidän talossa, jossa on näin paljon tavaraa esillä :). Poikkeaa aika tavalla muusta sisustustyylistämme. Tykkäisin kyllä, kun kaikki tavarat olisivat kaapeissa ja erityisesti pöytätasot saisivat olla ihan tyhjillään. Mutta minkäs teet, kun hamsterointi valtaa mielen ;D. Ihana kuulla, että sait inspiraation. Ikea pelastaa monesta säilytyspulmasta. Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  13. Sinulla on valtavan kaunis ompeluhuone! Minä ompelen kellarissa, kodinhoitohuoneessa. Tila on sopivan kokoinen ja käytännöllinen, mutta ei varsinaisesti kaunis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erja! Käytännöllisyys onkin se tärkein asia ompeluhuoneessa. Turhauttavaa se olisikin työskennellä epäkäytännöllisessä tilassa.

      Poista
  14. Vallan ihana ompeluhuone! Myös minulla on toiveena oma ompeluhuone, mutta toistaiseksi saan tyytyä ruokapöydän nurkkaan (ja muu perhe syömään vähän ahtaammin...) Erityisesti ihailin lankatelinettä, omat langat on sykkyrällä ja mykkyrällä missä milloinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankateline on kyllä ollut minulle todella mieleinen, kaikki näppärästi käden ulottuvilla. Kiitoksia Mandariinimania!

      Poista
  15. Tämä sun ompeluhuonehan on ihan käsityöläisen/ompelijan/askartelijan taivas! (huokaus!) Ihana kaikkinensa!

    VastaaPoista
  16. Kertakaikkisen ihana ompeluhuone! Kauniisti olet sisustanut. Tykkään kun tilpehööri on esillä js ihania yksityiskohyia. Piti moneen kertaan palata katselemaan kuvia. Tuollaista lankarullatelinettä olen itsekin haaveillut, nyt ne rullat on laatikossa sikin sokin ja se jos mikä on ärsyttävää.
    Itse ompelen olohuoneessa, joten ompelutarvikkeet ja kankaat on mikä missäkin ja aina niitä joutuu etsiskelemään, kun ei tuohon ompelupisteeseen paljon mahdu. Ja vielä kolmatta konetta suunnittelen ostavani, mihinköhän ihmeeseen se mahtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä riittääkin haastetta, että saat mahtumaan kolmannen koneen ;). Lankarullien säilyttäminen laatikoissa oli itselleni kanssa yksi iso ärsytyksen kohde. Nyt on helppoa etsiä oikean sävyinen lanka, kun ei tarvitse laatikosta penkoa. Kiitoksia mARa!

      Poista
  17. Voi mahdoton mikä unelmahuone <3 Sinulla on upeita ideoita ja hienoa,että kaikki tarpeellinen mahdollisimman näkyvillä. Itse tahdon unohtaa missä nauhat ja napit ovat. Itselläni on kaksio ja 3 ompelukonetta sentään mahtuvat olemaan esillä eteisen ja olohuoneen kummassa välitilassa. Olen kyllä kateudesta vihreä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne tavaroiden olinpaikat joskus minultakin unohtuvat, en ole vielä ehtinyt nimetä kaikkia laatikoita :). Kiitoksia Milmajohanna!

      Poista
  18. Voi oispa mullakin! Näyttää sellaselta paikalta, mihin ois kiva päästä hipelöimään kaikkea. Tuolla varmasti inspiroituu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 9-10! Pari käsitöitä harrastavaa ystävääni käy kyllä joka kerta kyläillessään huokailemassa ja hipelöimässä tarvikkeita :).

      Poista
  19. Jaa, minun koko asunto taitaa olla minun käsityöhuone :) yltympäriinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma-asunto sinulla! Kiitos Jokke kommentista.

      Poista
  20. Ompeluhuone on aivan sinun näköisesi. Upea järjestys ja insipiroiva tunnelma :)

    VastaaPoista
  21. Sinun ompeluhuonesi on aivan ihana! Tosi kiva postaus. Minulla on ollut jo muutama viikko koneella puolivalmis postaus minun ompeluhuoneesta, mutta jotenkin emmin sen julkaisussa. Pitäiskö julkaista? Tosin minun huone ei olenkaan niin hieno kuin sinun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaise toki postauksesi, kaikenlaiset ompeluhuoneet ovat niin mielenkiintoisia. Kiitoksia Lenok!

      Poista
  22. En kestä! Sulla on just sellainen jokaisen ompeluharrastajan unelma työtila! :) Oon kyllä vähän kade. Mä ompelen keittiön nurkassa ja osin keittiön pöydällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Keittiön pöydällä minullakin tulee tehtyä askartelujuttuja, huonetta olen pitänyt aika lailla vain ompelua varten :)

      Poista
  23. Vau, niin ihastuttava työhuone <3 Omani on vielä aika kaukana siitä mistä haaveilen, mutta ajan kanssa sitä on sisustettava, muuten siitä ei tule mieluinen jos hätäpäissään alkaa sinne hankintoja tekemään. Ensimmäiseksi minun olisi bongattava jostain joku kiva lipasto kaikelle pienelle sälälle jotka nyt lojuu pahvilaatikoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaa hyvää tulee! Minäkin olen 8 vuotta sisustanut tätä, eikä vieläkään valmista ole. Säilytyksen yhteinäistäminen on vielä työn alla, samoin työtuolia tarvitsee jnejne. Aika moni sisustus taitaa elää paljon vuosien saatossa :). Kiitoksia aino-maria!

      Poista
  24. Onpa ihanan näköinen huone. Mun täyteen ahdettu portaiden alaosan ompelunurkkaus alkoi just ahdistaa :D Toisaalta onpa edes se.

    Ekaa kertaa tulin sun blogiin kurkkaamaan ja täälläpä kyllä näyttää muutenkin tosi kauniilta.

    Sinikka
    Cause to Wear

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sinikka, mukavaa kun kävit :)! Minä en ole vielä ehtinyt vierailla teidän muiden Onni-bloggaajien blogeissa, mutta varmasti tulen lukemaan ;).

      Hyvähän se on, että ompelulle on edes jokin paikka. Se on kumma vaan, että aikojen saatossa kaikki tilat tuntuvat käyvän liian pieniksi. Ihanteellista olisi niin suuri huone, että sinne mahtuisi kunnollinen leikkuupöytä.

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).