maanantai 27. heinäkuuta 2015

Perhosia (butterflies) sekä Kolme erilaista blogia että Q & A Liebster Blog Award -haasteet

Pitkä postaus haasteineen tulossa :).


Sain Leenalta Leenan käsityöt-blogista haasteen, jossa esitellään kolme suosikki-blogia. Leena kirjoitti blogistani näin:Hannalla on blogissaan kaikenlaisia hyväntuulen ompeluksia, virkkailuja, neulomuksia ja askarteluja. Hannan blogistakin tulee luettua kaikki postaukset läpi, vaikka ei aina muka ennätäkään niitä kommentoimaan. 


Leena itse on monitaitoinen nainen, joka ompelun ja pehmeiden käsitöiden lisäksi tarttuu epäröimättä niin sahaan, vasaraan kuin pensseliinkin. Facebookin ompeluryhmän kautta tuli tutustuttua Leenan inspiroivaan blogiin ja monet ideat ovat sieltä jääneet päähän muhimaan :).

Jotta tämä tehtävä ei liian helppo olisi, on haasteessa esiteltävä omat kolme blogisuosikkiansa. Voiko vaikeampaa tehtävä ollakaan, kolme blogia vain? Haluaisin kertoa, että niitä on hurjan monia. Yritin hieman kurkkia, ketkä lukemistani blogeista eivät vielä ole haastetta saaneet, hihkaiskaa, jos haaste on kohdallenne jo tullut. 

Punatukka ja kaksi karhua! Hämärän peitossa, milloin aloin blogia lukemaan, mutta tänne palaan monta kertaa uudestaan. Hannariinan ihanat ompelukset niin lapsille kuin itselleen antavat paljon vinkkejä ompelun mahdollisuuksiin, vaatteiden yksityiskohdat ovat aina mielenkiintoisia. Blogissa on mukavasti myös pohdintaa elämästä yleensä, viisaita sanoja ja lämpöä kanssaihmisiä kohtaan.

Ellis. Nainen, jonka kuvat ja teksti antavat minulle paljon. Pysäyttäviä hetkiä, itkua, naurua, lämpöä. Farkku ja kierrätys olivat syyt, miksi alkujaan blogiin löysin tieni, mutta sieltä paljastui paljon suurempaa. Elliksen tapa kirjoittaa osuu minuun, se saa rauhoittumaan ja huomaamaan elämän kauneuden. Lisäksi Elliksen ihanat kuvat ja käsityöt hemmottelevat silmiä.

Hommahuone. Sanne-Maijan uskomaton kyky luoda vaatteisiin mielenkiintoisia yksityiskohtia ja kaavoittaa mitä erilaisempia vaatteita on hämmästyttävää. Luova nainen, jonka ompeluissa yhdistyvät kauniit kuosit ja persoonallisuus. Inspiroiduin hänen töistään usein. Lisäksi meillä on monissa jutuissa kovin samanlainen maku, jonka huomaa erityisesti Pinterestissä.

Lisäksi sain Hannariinalta Punatukka ja kaksi karhua -blogista sekä Kätsältä Kätsän käsistä -blogista kysymyshaasteet. Kiitoksia teille molemmille mielenkiintoisista kysymyksistä, joihin vastailen molempiin tässä samassa.

Haasteen säännöt menevät näin:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

Hannariinan kysymykset tulevat tässä:
1. Millainen on mielestäsi hyvä blogi?
Blogi, josta näkyy myös kirjoittajan persoona. 

2. Mikä on bravuurisi keittiössä? 
:D. En ole kovin kummoinen kokki, perusruuat taipuu hyvin. Jos perheeltä kysytään, niin lasagne ja makaroonilaatikko. Myös pinaattipasta on yksi sellainen, jossa onnistun aina. Mies on meidän perheessä se kokeilevampi kokkaaja ja viikonloppuisin saammekin nauttia ihanista uusista makuelämyksistä.

3. Mihin tahtoisit matkustaa ja miksi?
Monet maat ja kaupungit on näkemättä. Seuraavaksi voisin innostua vaikka Islannista. Sen luonto olisi mielenkiintoista nähtävää.

4. Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
Perhe, rakkaus ja terveys.

5. Mikä olet ammatiltasi?
Tällä hetkellä olen työtön.

6. Mikä tekee sinut iloiseksi?
Lapsi, hänen ihanat kommentit. Pienet asiat elämässä; ohikulkijan hymy, kaunis sana (luettuna tai kuultuna), aurinko, luonto. Ilahdun helposti :).

7. Mitä ekologisuus sinulle merkitsee?
Arjen valintoja ekologisempaan suuntaan. Kierrätän paljon ja pyrin hankkimaan uusia vaatteita tai tavaroita vain tarpeeseen. Aina voisi tehdä enemmänkin.

8. Millainen olisi unelmien päiväsi?
Voi apua! Saisin aamulla kerrankin nukkua pitkään (meidän perheessä herätään kuuden maissa), ehtisin ommella koko päivän ilman keskeytyksiä ja kaikki sujuisi siinä kuin vettä vaan :).

9. Onko sinulla lemmikkiä? 
Ei ole. Toivoisin kyllä koiraa, mutta poika on allerginen, joten emme ole uskaltaneet hankkia lemmikkiä. Luopumisen tuska olisi liian suuri, jos poika ei voisi viettää aikaa koiran kanssa. Onneksi kaikilla meidän läheisillä on koiria, joten niitä kyllä pääsemme hoitamaan.

10. Ketä ihmistä ihailet?
Äitiä ja nuorinta tätiäni. Samanlaisen elämän asenteen, mitä nämä kaksi omaavat kaikkien vaikeuksien keskellä, toivon vielä tulevan itselleni. Heidän lämpö ja huomioonottavuus toisia ihmisiä kohtaan on sellaisella tasolla, että voin vaan ihailla.

11. Mitä toivot tulevalta syksyltä?
Suurin toive olisi, että ehtisin paneutua blogiin enemmän. Toivon myös, että syksyn uudet kuviot perheessä sujuvat hyvin ja saamme arjen rullaamaan helposti.

Kätsän kysymykset tulevat tässä:

1. Mistä blogisi nimi tulee?
Omasta etunimestäni ja sukunimen alusta

2. Miksi aloitit bloggaamisen?
Päiväkirjaksi omista käsitöistä. Nyt on helppo tarkistaa, mitä kaavaa mihinkin käytin ja mistä lehdestä kaava löytyy. Nyt on muutenkin enemmän ajan tasalla siitä, mitä kaikkea on tullutkaan tehtyä vuosien saatossa.

3. Minkätyylisiä blogeja seuraat/minkätyylisistä pidät?
Kaikenlaisia, tietenkin jollain tapaa käsitöiden näkyvyys kiinnostaa eniten. Eniten pidän blogeista, joissa kirjoittajalla on jokin persoonallinen tapa kirjoittaa.

4. Miten yleensä työstät blogijulkaisusi?
Ajatustasolla useamman päivän. Suunnittelen yleensä etukäteen eniten sen, mihin ympäristöön ja tyyliin vaate sopii kuvissa. Kuvaus vie paljon aikaa, varsinkin jos kuvaan itseni. Kuvia käsittelen hieman, lähinnä kohinan poistoa ja rajausta sekä mahdollisesti valoitusta joutuu joskus säätämään (uusi objektiivi tosin pelastaa tältä). 
Tekstin kirjoitan joskus nopeasti, joskus työstän sitäkin useamman päivän. Kirjoitan ajatukset ylös ja muokkaan jonkin verran tekstiä. Kirjoittamiseen voisin panostaa enemmänkin, mutta arjen kiireessä se tahtoo jäädä helposti.

5. Suurin unelmasi tällä hetkellä?
Saada oma elämä järjestykseen ja tavoittaa siinä rauhallisuus.

6. Mitä kieliä osaat?
Suomen lisäksi englantia sekä jotenkuten ruotsia. Ranskasta alkeet.

7. Paras matkakohde?
Jos puhutaan kohteista, joissa olen käynyt, niin ehdottomasti New York.

8. Joulu vai syntymäpäivä, valitse suosikki ja perustele.
Joulu. Sen tunnelma, koristeiden ja lahjojen suunnittelu etukäteen vievät aina mukanaan.

9. Kerro jokin hauska kömmähdys, mikä sinulle on joskus käynyt. Aihealue vapaa!
Minulle sattuu usein kömmähdyksiä. Viimeisimmäksi pesin kankaita ja laitoin perinteisesti etikkaa huuhteluaineeksi. Jokin lipsahdus kävi ja etikkaa hulahti vahingossa myös pesuainelokeroon. Pesun aikana kone täyttyi vaahdolla ja vaahtoa tursusi koneesta ulos. Pesu seis ja vaahdon lappaminen kauhalla. Huuhtelua huuhtelun perään, onneksi koneelle ei käynyt mitään :).

10. Mikä on ammattisi?
Työtön tällä hetkellä.

11. Mitä Sinulle kuuluu?
Kiitoksia kysymästä, ihan hyvää :). Reissusta palailtu kotiin ja pyykkihuoltoa riittää.

Haastan mukaan seuraavat blogit: (toivon, että ette ota haastetta pakkona vaan teette, jos se tuntuu kivalle ajatukselle :)).


11 kysymystä seuraaville:
1. Mitä uutta haluaisit oppia käsitöissä tänä syksynä?
2. Mikä omista tänä vuonna tehdyistä käsitöistäsi on vaatinut sinulta eniten? Miksi?
3. Mikä käsityöliike/kangaskauppa on sinun suosikkisi?
4. Mitä käsityötä teet tällä hetkellä?
5. Millaiset blogit saavat sinut innostumaan ja kokeilemaan uutta?
6. Mikä blogisi postauksista on ollut suosituin? Miksi luulet sen kiinnostaneen ihmisiä?
7. Millaiset kuvat ovat sinun mielestäsi blogeissa parhaita?
8. Mikä on oma kuvasuosikkisi blogissasi? (kuva olisi kiva :))
9. Entä mikä blogissasi julkaistuista töistäsi on sinulle tunnearvoltaan tärkeä? Jos haluat, kerro mikä tekee siitä tärkeän.
10. Onko sinulla tapana tehdä yksi käsityö kerrallaan loppuun, vai teetkö monta yhtä aikaa? 
11. Millainen olisi käsitöille/ompelulle varattu huoneesi, jos sinulla olisi mahdollisuus toteuttaa se juuri siten kuin unelmoit? (unohdetaan realiteetit hetkeksi)


Tyynynpäälliset ommeltu tyynyliina-tekniikalla. Perhoset leikattu huovasta ja tikattu kiinni suoralla ompeleella keskeltä. Kankaat ja huovat kirppikseltä. Verhojen perhoset kiinnitetty nuppineuloilla. Kiitoksia äidille ja isälle, että sain kuvata kotianne.

Sateinen päivä lapsuuden maisemissa. Joen liikkeen katsominen vangitsee joka kerran yhtä paljon. Täällä aika pysähtyy. Täällä voin hengittää vapaasti ja unohtaa kaiken harmin ja kiireen. Tämä on minun voimaannuttuva paikkani.


Mukavaa alkanutta viikkoa teille kaikille!




33 kommenttia:

  1. Näitä on aina todella kiva ja mielenkiintoista lukea! Nyt on kyllä haasteita paljon liikkeellä, mutta olen samaa mieltä kuin sinä, että niitä ei auta ottaa pakkona vaan laittaa eteenpäin, jos siltä tuntuu :). Nyt kyllä ihastuin noihin verhoihin ihan täysin, todella kauniit ja herkät ja tyynyt sopivat kauniisti verhojen pariksi! Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Haasteita tosiaan on nyt paljon liikkeellä. Ompeluhaasteisiin en millään ehdi osallistua ihan niin paljoa kuin haluaisin, välillä onkin kiva osallistua näihin erilaisiin kysymyksiä sisältäviin.

      Poista
  2. Voi mikä ihana perhosidea! Toteutukseen menee! KIITOS!
    Tällaisia kyselyjä on kiva lukea ja vastailla. Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että perhoset inspiroivat sinua :). Kiitoksia Viltsu!

      Poista
  3. Voi miten ihania perhosjuttuja! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat verhot! Kiva kun otit haasteen vastaan. On niin kiva tietää blogaajista vähän pintaraapaisua pidemmälle :)
    ja verhot = ihanat! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa oli vastailla, kiitos haasteesta ja kommentista Kätsä!

      Poista
  5. Ihanat verhot! Kiva kun otit haasteen vastaan. On niin kiva tietää blogaajista vähän pintaraapaisua pidemmälle :)
    ja verhot = ihanat! ♡

    VastaaPoista
  6. Voi sinua ihanaa <3 Kiitos haasteesta ja siitä, että olen saanut tätä kautta tutustua sinuun! Kun saman taajuuden ja aaltopituuden löytää ihmisten joukosta - oli se sitten livenä tai täällä netissä - se aina sykäyttää... on niin iso ilo, kun osaa lukea ne rivien välitkin. Kiitos myös aivan ihanasta runosta, jonka laitoit kommenttiin! <3

    VastaaPoista
  7. Mie olen ihan tippa linssissä, kiitos ihanista sanoistasi ♥♥ Kiva myös kun vastasit haasteeseen! Tykkään noista perhosista, verhoihin tuo idea on ihan loistava :) Millähän kuviolla sitä itse kokeilisi... Odotan tosi innolla, että ensi viikolla nähdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan ensi viikkoa innolla, mukavaa nähdä sinut ❤ ! Minäkin jo suunnittelin erilaisia kuvioita eri vuodenaikojen mukaan, syksyn lehdet, sydämet jne. Kiitoksia Hannariina!

      Poista
  8. Tuo kolmiuloitteisuus perhosessa on valloittava. Graafinen ja herkkä yhtäaikaa :).
    KIITOS ja kumarrus kauniista sanoistasi blogini suhteen, olen hieman hämmentynyt. Ja varsinkin nyt kun tuntuu aika menevän paljon muihinkin asioihin kuin ompelemiseen ja funtsimiseen.

    VastaaPoista
  9. Ihania nuo perhoset tyynyissä ja verhoissa. :) Monia mukavia haasteita näyttäisi olevan nyt menossa mukana. Kiva oli lukea sinunkin vastauksiasi. :)

    VastaaPoista
  10. Mukava oli lukea ajatuksiasi. Nämä haasteet on kyllä kivoja. Niiden kautta pääsee ehkä jopa syvemmälle blogin sisälle. Kauniit nuo verhot ja tyynyt. Niin söpöt pikku perhoset:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet tosiaan voivat antaa vähän enemmän tietoa kirjoittajasta ja blogin ajatusmaailmasta. Kiitoksia Kanneli!

      Poista
  11. Kiitos haasteesta :) Jospa sitä tällä kertaa saisi itsekkin tartuttua tuohon... Toisten vastauksia kun on niin hauska lukea! Ihania perhosjuttuja olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Haasteissa onkin se mukavaa, että niitä voi tehdä, jos se tuntuu itsestä hyvälle. Minulle nämä haasteet toivat nyt mahdollisuuden kirjoitella blogiin, kun ompeluihin ei ole ehtinyt/pystynyt.

      Poista
  12. Todella kauniit verhot ja tyynyt! Idea on kyllä tosi hieno, täytyy laittaa tämäkin muistiin:) näitä haasteita on myös kiva lukea, ja näitä tosiaan onkin liikenteessä:) ja kiitos haasteesta, tämä onkin jo toinen saamani liebster award haaste, vastailen ja laitan eteenpäin tässä kun ennätän. Olin laittamassa jo sinulle, mutta en ihan ehtinyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullekin siis jo toinen haaste, minullekin näitä tuli kaksin kappalein :). Tätä koristeluideaa voikin hyödyntää monenlaisella kuviolla, pitäisikin omiinkin valkoisiin verhoihin keksiä jotakin. Kiitoksia Villa Pipo!

      Poista
  13. Kiitos Hanna <3 Mielelläni otan haasteen vastaan! On mukava lukea lisää ja oppia tuntemaan ihmistä siellä ruudun toisella puolella :) Aivan ihanat perhoskuvioinnit! Niin herkät ja kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Mukavaa, että otat haasteen vastaan. On mukavaa tosiaan tietää hieman kirjoittelijasta, varsinkin käsityöblogeissa ne käsityöt ovat kuitenkin se pääasia ja kirjoittaja jää hieman taka-alalle (vaikka toki persoona aina näkyy, käsitteli blogi mitä tahansa aihetta).

      Poista
  14. Perhosia, herkkiä, keveitä, ihania. :) Meillä on sekä keittiössä että olohuoneessa ohuet valkoiset verhot, taidanpa napata tästä idean niiden piristeeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, jos idea lähtee lentoon :). Ihanaa "nähdä" sinua Manda täällä blogimaailmassa pitkästä aikaa, ja kiitoksia kommentista!

      Poista
  15. Ihania perhosia, täytyy pistää muistiin :)
    Kiitos haasteesta, vastailen tässä lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia mARa, mukavaa lukea vastauksiasi sitten :).

      Poista
  16. Ihan pakkaa naurattamaan. Olen viettänyt totaalista blogilomaa. Arkeen palattuani bongasin nyt neljännen heitetyn haasteen. :-D Kiitos, otan tämänkin vastaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Oman näköinen! Hauskaa, minullakin on nyt tullut kaksi tätä haastetta lisää, joten neljä haastetta kaikkiaan vastattavana :). Kahteen palaan myöhemmin.

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).