keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Hui hai! Help, it's a shark! (DIY viltti/blanket)



Scroll down for English. Ihana lauantain ompelupäivä. Minun oma päiväni. Koko päivän vain minä ja koneet ja kankaat. Pää täynnä ideoita menin viime lauantaina omaan ompeluhuoneeseeni. Kaivelin kankaita, mittailin, mietin. Selasin kirjoja, lehtiä. Jotain sinistä olisi nyt ommeltava, että ehdin mukaan Hommahuoneen värihaasteeseen (kliketi klik). Ompelussa oli ollut jokunen viikko taukoa, tai korjausompeluita kyllä oli riittänyt (haalarien paikkausta, toppatakkiin uusi vetskari jne.). Ja minulle iski jumi. Ahdistus. Mikään sininen ei napannut. Mikään ei tuntunut sillä hetkellä tarpeelliselle ommeltavaksi. Tylsiä perusvaatteita pojalle tai itselle kotitunika. Nääh.



Kello raksutti jo iltapäivän puolella. Luovutin. Istuin tietokoneen äärelle ja ajattelin selata nettiä ja blogeja. Kurkkaanpa pitkästä aikaa Pinterestiin, jos olen sinne jotain pinnannut muistiin. Silmille rävähti kuva hai-makuupussista. Kutkutti kovasti. Poika kääriytyy iltaisin vilttiin telkkaria katsoessaan. Voisiko hauskempi yllätys ollakaan, kun siihen olisi tänä iltana hurja hai tarjolla? Äkkiä etsimään tarvikkeita. Viltti löytyi nopeasti (niitä on meillä useampiakin kappaleita). Mittailin ja mietin. Samasta kankaasta ei saisi eviä ja pyrstöä. Pussi mahtuisi ehkä nyt, mutta entä sitten parin vuoden päästä? Sopivaa harmaata kangasta ei tietenkään löytynyt. Onneksi (?) ompeluhuoneen hyllyllä on pino vanhoja vaatteita, joista miehen paita pääsi käsittelyyn.



Mies oli joskus saanut jostakin lahjaksi punaisen viltin, joka oli niin onnettoman pieni ja kaiken lisäksi ohut, ettei sitä kukaan ollut koskaan käyttänyt. Siitä riitti sopivasti hain suuhun. Valkoisesta Ikean viltistä leikkasin hampaat ja samasta myös silmät. Selkäevän jätin kokonaan pois, sillä se olisi käytössä aika hankala (joko vatsan puolella tai selän puolella painamassa ja ilman kovikkeita ei näyttäisi miltään).



Hyvä äiti pisteet nousivat edes hetkellisesti ;). Ei ollut yllätys, että poika rakasti uutta vilttiään. Ja kieltämättä on hauskan näköistä katsoa, kun sohvalla napottaa pieni hai. Ja jumikin humahti samassa hävitä. Nyt on työn alla sinistä vaatetta pojalle, koska ainahan se on se viime tippakin :D. 



Tänään illalla ajelenkin kaupunkiin uutta oppimaan! Syksyllä ilmoittauduin digijärjestelmäkameran käyttökurssille. Jospa sitä oppisi käyttämään kameraansa paremmin. Opiskeluaikana toki kävin useammankin valokuvauskurssin, mutta siitähän on jo 15 vuotta aikaa. Olisi pitänyt jo silloin hommata järjestelmäkamera, niin ei opit olisi unohtuneet. Toivottavasti näemme viimeistään sunnuntaina värihaasteen merkeissä :). Kekseliästä keskiviikkoa!



In English: Saturday is my sewing day. Whole day just for me and my sewing machines. Last saturday I went into my sewing room and started watching fabrics. Nothing inspired. Nothing. It started to be afternoon and I didn't have any good ideas for my next sewing project. Ok. That's it. Maybe I should watch something from internet. I clicked Pinterest open and there it was! Shark sleeping back! Wow, my son would love this. He uses blankets when watching tv, so this would be nice suprise for him. From reflection to action.

Old blanket and one old shirt. Another old blanket (red) for sharks mouth. White blanket is good for teeth and eyes. (yes, we have many blankets :D). There it is! New shark blanket for my son. It sure felt warm in my heart when he saw this. He was so happy and delighted. There is no better thanks than seeing your kid smiling :)!

57 kommenttia:

  1. Tämä on valtavan hieno. Voisi toimia meilläkin. Pinterestiin on näitä ilmestynyt vaikka kuinka paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nelli! Sinne kyllä tulee paljon uusia juttuja, jos jaksaisi vaan enemmän seurata ja hakea :).

      Poista
  2. Tää on kyl niin hauska! :) tulee tosi hyvälle tuulelle sitä katsellessa. Edelleenkin mietin visiota jossa koko perheellä on nuo haiasut. Sais hauskan perhepotretin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haiperhe olisi ihana. Miestä ei vaan saisi minkään viltin sisään, ehkä kerran vuodessa sattuu kotona olemaan liian kylmä hänen mielestään :D. Mutta valokuvaan varmaan suostuisi haiasussa ;). Kiitoksia Sanna!

      Poista
  3. Aivan huikea idea!! Kyllä meilläkin olisi jonoksi asti käyttöä hai-viltille :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadja :)! Teillä olisikin yhdesta haiviltistä jo kinaa, aika monta tosiaan tarvittaisiin :).

      Poista
  4. Tämä on kyllä niin mainio!! Aivan ihana pikkuhai! Tällä samalla ideallahan saisi vaikka minkälaisen villieläinlauman olohuoneen sohvalle! :) Antoisaa kuvauskurssia sinulle ja mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän kaikkia eläimiä näin saisi toteutettua, varmaan aika montaa lajia ;). Tarvetta ei tosin toistaiseksi ole kuin yhdelle. Ehkä näitä voisi tehdä lahjoiksikin, eihän ne viltit esimerkiksi Ikeassa paljoa maksa. Kiitoksia Piziicato (kurssi oli antoisa jo heti ekalla kerralla, kullanarvoisia vinkkejä)!

      Poista
  5. Tää on ihan huikeen hieno!! Tätä on ehkä joskus apinoitava, mahtava! <3

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava haipussi! Tuli kyllä hymy huulille jo silloin kun laitot tästä kuvan instaan :) Huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä minullekin tulee aina hymy huulille, kun poika kömpii pussiin ja heiluttelee käsillään eviä :). Kiitoksia Eerika!

      Poista
  7. Apua kuinka ihana! Mäki haluun, mulle itselle ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nora! Minäkin kaipaisin itselleni jotain vastaavaa (ainainen vilukissa).

      Poista
  8. Voi, kateus! Minäkin tarvisin sen digijärkkärikurssin. Miksi täällä ei ole semmosia tarjolla? Jotain nettikurssejakin olen miettinyt, mutta uskon, että oppisin paremmin kädestä pitäen -menetelmällä. Iloa ja onnea kurssillesi!

    Mutta tuo hai! Niin valloittava! Tuollainen hailapsi olisi illalla ihana kaapata kainaloon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana kaapata kainaloon :).

      Olisiko siellä kiinnostuneita tarpeeksi ja toivotte yhdessä joltain opistolta kurssia? Myönnän kyllä, että paljon paremmin minäkin opin, kun opettaja kiersi jokaisen luona henkilökohtaisesti näyttämässä asian. Toki kaikilla oli niin erimerkkisiä ja -mallisia kameroita, että pakkokin oli :). Aiemmin yritin opetella kirjoista, mutta en jaksanut paneutua tarpeeksi. Hyvä, kun on joku, jolta kysyä myös vinkkejä. Kiitoksia Pikku Akka.

      Poista
  9. IIIHANA! UPEA! MIELETÖN! Just sopivan pelottava :D

    VastaaPoista
  10. No ihan mahtava hai! Heti alkoi mullakin ajatustyö käydä, mitä mereneläviä meillä olevista peitoista saisi askarreltua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä olisi hauska tehdä erilaisia, kirjavat kalatkin olisivat lapsista varmasti hauskoja ja toisivat väriä kotiin. Kiitoksia Piia!

      Poista
  11. Tää on niin huippu. Vallattoman hauska idea. Olet varmasti nauttinut tekemisestä ja nyt on ilo lapsen ilahtelusta. Hyviä kuvia onnistuit ottamaan haista. Vielä parempia siis vielä luvassa 😄.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvituulia! Kyllä nautin tästä ompelusta, mukavaa välillä tehdä jotain, mikä oikeasti inspiroi kunnolla. Kuvat olivat tässä hitusen tummia ja epätarkkoja, kun ilta-aikaan kuvattiin :). Aina voi onneksi kehittyä ja oppia uutta. Toivon osaavani kurssin jälkeen hallita kameraa täysin, ja tiedän tarkkaan mitä tehdä missäkin kuvaustilanteessa. Nopeasti ne muistiin asiat varmasti palautuu.

      Poista
  12. Huippu! :) Ja näyttää mukavalta, paljon mukavammalta mitä ne sellaiset virkatut versiot, ne näyttää "kovilta". Tämä on paljon toimivampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkattuna voisi olla myös aika painava. Tämä on kyllä toiminut hyvin ja poika on lämmitellyt joka päivä viltin sisällä. Kiitoksia Madam B.C.!

      Poista
  13. Hah :D Nää on hauskoja ja lapset tykkää varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia 9-10! Lapsille ja lapsenmielisille aikuisille just sopivia ;).

      Poista
  14. Huihai kuinka hauska! Jos meillä asuisi poikia niin jotain tällaista täytyisi kyllä toteuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merenneito-vilttejä on kanssa näkynyt paljon, sellainen olisi tytöille varmasti hauska :). Kiitoksia Katja!

      Poista
  15. Super super kiva!!! Niin hauska toteutus! Olisipa kiva aikuisten kokonakin. Koko perhe sohvalla omissa haiasuissaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Saija! Koko perheenä olisi tosiaan hauskaa istua haiasussa sohvalla :D.

      Poista
  16. Tämä on kyllä niin huippu, suorastaan nerokasta! Sait hyödynnettyä ja yhdisteltyä käyttämättömäksi jääneet viltit ja puseron, jumi hävitetty ja tekijä sekä saaja ovat tyytyväisiä, täydellinen lopputulos siis:) Tuohon on kyllä niin mukava kääriytyä sohvalla köllötellessä. Mitähän eläinaiheista mahdat seuraavaksi keksiä pojalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumi lähti, turhaan yritin niitä tarveompeluita väkertää, kun ei innostanut ;). Nyt ei taida heti tulla eläinaiheisia juttuja pojalle, varmaan joku naamiaisasu täytyy tehdä keväämmällä. Jos saisi noita omia vaatteitakin joskus kuvattua tänne puolelle, taitaa joku paita ja housut ainakin olla kuvaamatta. Kiitoksia Villa Pipo!

      Poista
  17. Hei ihan mahtava hai! :) Tuo jumi ja ahdistus kuulostaa tällä hetkellä niin tutulta.. Kun pääsisi alkuun.. :) Minä haaveilen digikamerasta ja sen toteuduttua juuri tuollaisesta kurssista. Tällä hetkellä kun ei ole edes toimivaa tietokonetta, joudun kuvata tabletilla mikäli haluan saada kuvat blogiin.. Kamerassa onneksi muut kuvat säilyvät muistikortilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Raisa! Välillä niitä jumihetkiä väkisinkin tulee, onneksi ne ajan kanssa häviävät. Tabletillakin saa ihan hyviä kuvia. Kyllä tuo kurssi palautti mieleen niin paljon asioita, mitkä on päässyt unohtumaan. Ja muutamia uusiakin vinkkejä jo tuli.

      Poista
  18. Aivan mahtava hai! Ja toteutus. Mulla aina sydänyä lämmittää kierrätysmateriaalien uusi elämä <3 Vitsi pitäis itsekin enemmän orientoitua tekemään lapsille kaikkea hauskaa. Oon vaan semmonen tylsien perusjuttujen ompelija. Poika on pitkään puäyytänyt multa batma-paitaa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa taas kirjoitusvirhe poikineen, mutta jospa asia tulis kuitenkin selväksi XD

      Poista
    2. Hyvin sai selvän :). Minusta on niin hauskaa kierrättää, vaikka nyt on taas hieman hiipunut kierrätysompelut. Olisi taas isot kasat farkkuja, jotka pitäisi jotenkin hyödyntää, että saisi kaappiin lisää tilaa. Olen saanut noita farkkuja lahjoituksina sukulaisilta ja ystäviltä. Enimmäkseen minäkin ompelen vaan perusjuttuja, välillä on kivaa tehdä pojalle jotain hauskaa. Innostun ehkä itse niistä eniten :D. Kiitoksia Sinikka!

      Poista
  19. Ai makia miten hieno haihaalari. Oli varmasti mukava nähdä pojan ilmeet kun hän tämän sai.
    Mikähän ompelujumi on levinnyt? Minullakin on sellaista ilmennyt. Yksi päivä ompelin pienimmälle peruspaitaa ja oli niin mukava huristella. Minulla olisi intoa tehdä monenlaista, mutta en ilmeisesti ole osannut aikatauluttaa päivää, sillä aina on tullut ilta vastaan ja ompelut on jäänyt.

    Huippua kun olet lähtenyt kurssille. Itsekin ole vastaavaa miettinyt. Helpottaisi paljon monissa asioissa ja ei tarvisi kaikkea kantapään kautta opetella :D

    Mukavaa loppuviikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Kyllä oli pojalla leveä hymy :). Äitiä sellainen tottakai lämmittää suuresti. Aika monella on tosiaan ollut nyt ompelujumia, olisiko joku yleismaailmallinen ilmiö ;). Minulla onneksi helpotti, kun sain korjausompelut alta pois.

      Kurssi on kyllä hyvä. Meillä opettaja vielä kiertää jokaisen luona neuvomassa, jos omasta kamerasta ei meinaa löytää opetettuja säätöjä. Helpottaa suuresti, kun ei kaikkea tietoa tarvitse itse etsiä kirjoista tai netistä. Jonkin verran meillä on onneksi vielä kotitehtäviä, niin saa harjoitella opittuja asioita ja saa palautetta kuvistaan.

      Poista
  20. Täälläkin on korjausompeluita tehty urakalla, ihmettelin oikein, että mitä kummaa, kun monet housut korjasin alkuviikosta ;D. Tämä hai on kyllä hirvittävän hieno ja mikä parasta, että kaikki materiaalikin löytyi kotoa valmiiksi. On siellä ollut onnenpoika, rupesin miettimään kun mainitsit tuossa värikkään kalan, että sellainen olis kyllä kans tosi hieno.

    Minäkin olen yhden kamerakursiin käynyt kouluaikana, eikä siitä kyllä juuri ole mitään muistikuvia ;). Eikä minulla siihen aikaan ollut edes kovin hääviä kameraa. Yksi kameraopas on minullakin nyt ollut kirjastossa lainassa, mutta vähän laiskasti olen sitä lueskellut kun on iltaisin tullut lueskeltua romaaneja vain. Kurssi olisi minunkin haaveissa. Kaupungissa on joskus järjestetty yhden(kahden) viikonlopun tehokursseja, sellaisen saisin minäkin ehkä aikatauluihini mahtumaan. Mukavaa tuleva viikonloppua ja viime tingan ompeluja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikäs kala olisi mielenkiintoista toteuttaa, siitä tulisi niin hauska. Tilkkuilemalla vaikka. Saisihan näistä vaikka minkälaisia mielenkiintoisia eläimiä aikaiseksi, kun vaan alkaisi puuhaan. Korjausompeluissa on kyllä se jännä homma, että niitä on niin vaikeaa aloittaa, mutta eiväthän ne lopulta kauan aikaa vie.

      Meillä oli opiskellessa useita valokuvauskursseja, otin niitä valinnaisena lisää. Mutta eipä niistä enää mitään hyötyä ole, kun ei opiskelujen jälkeen käyttänyt opittua tietoa mitenkään. Silloin kameran hankkiminen tuntui liian kalliilta puuhalta. Tämä kurssi on yhtenä iltana viikossa, voi toki olla etten ihan kaikkiin pääse osallistumaan. Jatkokurssi olisi ollut keväämmällä sitten, mutta se täyttyi jo. Ja en ollut varma pääsenkö siihen osallistumaan. Viikonloppukurssit olisi kyllä aikataulullisesti helpompia.

      Kiitoksia Krista!

      Poista
  21. Nyt en kestä, kun tää on vaan niin maailman ihanin :) Eilen töissäkin esittelin kuvaa kaikille. Sä olet todella pro!

    VastaaPoista
  22. Voi apua, miten söpö hai! :D Ihana idea ja hieno toteutus!

    VastaaPoista
  23. Siis miten ihana hai! Mahtava idea!

    VastaaPoista
  24. Upea! Aivan mahtava idea! Varmasti oli poika tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äärimmäisen tyytyväinen kyllä on uuteen vilttiinsä :). Kiitoksia Unelmallinen!

      Poista
  25. Ai niin tosiaan voihan sen ommellakin! Minä olen vähän näillä linjoilla virkannut... Hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkattuja olen minäkin nähnyt, ne on hienoja. Kiitos Jokke!

      Poista
  26. En kestä, tää on sitten niin mainio.. :D Voin hyvin kuvitella meidän esikoisen tuollaisen sisälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Paulina! Vieläkin minua hymyilyttää, kun katson iltaisin lasta omassa hai-viltissään :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).