lauantai 23. marraskuuta 2013

Ostoksilla

Huh, nyt se on vihdoin ja viimein tehty. Vuosia asia on pyörinyt mielessä, ja vuosia sitä olen siirtänyt. Tänään sitten uskalsin ostaa itselleni uuden ompelukoneen! Hurraa! Entinen koneeni on Husqvarna optima 190, joskus 1980 - 1990 äitini hankkima. Hyvin palvellut, ahkerassa käytössä ollut. Peruskoneena ihan toimiva, tosin alkaa jo vähän takkuilla ja säätöjä saa tehdä kesken ompelunkin. Tänä vuonna kone on surissut siihen tahtiin, että oman mielenterveyden kannalta oli jo järkevää hankkia uusi. 
 

 
 
 
Nyt investoin Berninan Aurora 450! Tarkkaan tätä tuli harkittua ja puntaroitua monien koneiden väliltä. Tiistaiksi kone luvattiin toimittaa, ja sitä odotetaan innolla. Tarkemmin koneesta sitten myöhemmin, kunhan pääsen uudella päryyttelemään. Poikakin tuumasi ostoksilla, että on se hieno! Tässä tosin ei ole päheetä vaaleanpunaista autotarraa, kuten vanhassa. Poika joskus sen liimasi, mutta äkkiäkös me tähän samanlainen koristus saadaan. Olkoon tämä synttäri- ja joululahja itselleni. Kuva Berninan sivuilta.
 
 

2 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta ompelukumppanista! Yhteistyö tulee varmasti olemaan antoisaa. Minulla ompeluhuoneessa avustaa uskollisesti Bernina Activa ja on ollut kyllä jokaisen tikkinsä arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin on kone pelannut, tämän päivää olen sillä huruutellut. Vielä pitää miettimällä miettiä, mutta ihme ja kumma miten kaikki palautuu mieleen. Kuten polvinostin! Viimeksi opiskeluaikoina sitä käytin, ja jotenkin vaan se tuntui heti luontevalta, vaikka viimeiset 10 vuotta olen käsikäyttöisellä pelannut.

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).