torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015/Year 2015



Please, scroll down for English. Vuosi 2015 alkaa olla takana päin. Paljon kivaa onkin tähän blogivuoteen mahtunut. Päällimäisenä tietenkin te kaikki siellä, kannustavat kommentit ja ihanat tapaamiset blogiystävien kanssa. Kiitoksia teille kaikille jakamastanne inspiraatiosta, järjestämistänne haasteista ja upeista töistä, joihin olen saanut tämänkin vuoden aikana tutustua. Merkittävä tapahtuma oli myös Onni-blogeihin pääseminen, olen saanut sitäkin kautta tutustua uusiin tuttaviin ja päässyt osaksi mukavaa yhteisöä, joka toivottavasti kehittyy vielä lisää. Uusia juttuja olivat myös Instagram sekä blogin facebook-sivut. Instagramin puolella myös vilahtaa tulevista blogipostauksista kuvia, joten siellä näette ensimmäisenä uudet jutut (linkistä Instagramia pääsee katsomaan myös ilman kirjautumista).

Koska vuoteen on mahtunut monta käsityötä, koostin tähän postaukseen tämän vuoden luetuimmat jutut. Nämä kiinnostivat teitä lukijoita ja kävijöitä kaikkein eniten.





1. Virkattujen lasinalusten ohje vuodelta 2014 on tämänkin vuoden luetuin postaus. Mukavaa, että se jaksaa kiinnostaa vieläkin.





2. Myös helpon neulotun/virkatun pupun ohje edelleen kiinnostaa teitä. Näitä onkin niin mukava tehdä, etten yhtään ihmettele, miksi postaus on niin suosittu.




3. Pääsiäismunan virkkausohje jatkaa myös luetuimpien listalla. Leikkiruuaksikin näitä on kiva tehdä, joten kurkatkaa ihmeessä ohjetta uudemmankin kerran.




4. Mekkotehtaan Aino-mekon kaavalla tehty trikoo tunika on tänä vuonna tehdyistä jutuista ykkösenä. Sinänsä hieman yllättävästi, sillä se on toki kaunis, mutta kovin yksinkertainen malliltaan.





5. Listalla nopeasti kiiri ylöspäin myös marraskuussa kirjoittamani 28 DIY vinkkiä joululahjoiksi. Itsekin tykkään kaikista vinkeistä lahjoihin, kun se on kuitenkin joka vuonna edessä: lahjojen miettiminen :).




6. Pojalle tekemäni farkkuasu oli myös kovin tykätty, osana tässä auttoi Eurokankaan blogibongauksessa postauksen nostaminen facebookissa.





7. Kesällä pohdin kuuluuko naisen näyttää joltain tietyltä, että voi julkaista kuvia netissä. Edelleen se on henkilökohtaisimpia tekstejäni, ja hyvä muistutus itselleni. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on tärkeää ja samalla äärimmäisen vaikeaa.





8. Kylpytossut olivat tämän vuoden kierrätysompeluista luetuimpia, ohjeet (kaavoitus ja ompelu) niihin myös. Toivottavasti näillä on syntynyt hauskoja tossuja!





9. Tein äidilleni viime keväänä monta mekkoa, tämä Vimman lettikankaasta tehty kiinnosti monia.




10. Kirjoitin myös turvapaikastani, paikasta, jossa on hyvä unohtaa maailmaan kiireet. Se teksti on saanut monia lukukertoja.

Mitä ensi vuosi sitten tuo tullessaan blogissani? Edelleen käsitöitä ja pohdintaa elämän ilmiöistä ja itsestäni. Mutta koskaan en lyö lukkoon mitään varmaksi, mikään ei ole kiveen hakattua. Blogi elää elämäänsä minun tahdissa. Oma elämäni määrittää sen, minkä verran aikaa blogille jää ja mitä haluan kirjoittaa tai kuvata. Se on varmaa, että pyrin kirjoittamaan vähintään yhtä usein kuin viime vuonna. 





Suuret kiitokset teille kaikille kuluneesta vuodesta, toivottavasti näemme ensi vuonna monet kerrat! Olkoon tuleva vuotenne juuri sellainen, josta saatte itselleni voimia ja iloa. Oikein inspiroivaa ja onnellista uutta vuotta teille kaikille! ps. kierrän hissukseen teidän muiden blogeja, täällä on eletty sairastelujen ja kotiongelmien parissa (ihan vain hiiret päättivät pakkasilla vallata talon ja niiden kanssa on tapeltu pari päivää. Hurjapäisin kaveri teki benjihypyn ilman köyttä ilmalämpöpumpusta lattialle. 8 kaveria on päässyt autuaammille juustomaille, ja vastahyökkäys on täydessä käynnissä.).

In English: Year 2015 was interesting, I got many new friends trough blog and had great time with all of you. Here are some of the most read posts in my blog in year 2015 and some of my favorite sewings and other DIYs. Next year I hope I have also time to write more in English. Happy New Year to all of you!


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää joulua! Merry Christmas!




Please scroll down for English. Huomenna onkin jo jouluaatto! Tänä vuonna toteutin muutaman vuoden takaisia suunnitelmiani joulukoristeisiin. Vihdoinkin! Jouluiset viirit ovat olleet listalla varmaankin viisi vuotta ja tänä jouluna (lahjakankaita odotellessa) otin tämän urakan tehtäväksi.




Huovasta leikkasin kolmiot, joihin silittämällä kiinnitin kirjaimet. Applikointiin käytettävällä silitettävällä paperilla homma oli helppoa. Kiinnitin ensiksi paperin kankaaseen. Paperiin oli helppo piirtää kirjaimet (kun vaan muisti kääntää peilikuvaksi muutamat kirjaimet) ja leikata ne irti. Paperi irti ja kirjainten silitys huopaan. Tällaisessa koristeviirissä kirjaimet pysyvät hyvin kiinni ilman ompeluakin. Lopuksi kanttinauhaa ylös ja muutamat pompomit nauhaan lisäksi. Tein myös toisen viirin Hyvää joulua -tekstillä, se roikkuu eteisessä. Valon vähyyden vuoksi en saanut sitä kuvattua (lue, eteisessä oli palanut 6 poltinta lampusta ja niiden vaihtoa sai odotella).





Minä tykkään tästä viiristä paljon. Laitoin sen keittiön ikkunaan roikkumaan. Tämä verhokangas on myös odottanut kaapissa varmaan sen samaisen viisi vuotta. Nyt päätin ommella valmiiksi. 




Samaan syssyyn tein myös sohvalle uudet tyynynpäälliset. Toissa vuonna tekemäni tyynynpäälliset olivat jo aika kärsineen näköiset (fleece ei sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi laadukasta vaan nyppyyntyi vähäisessäkin käytössä rumaksi). Verhokankaan alkuperästä en ole lainkaan varma, saatoin ostaa tämän Eurokankaasta tai sitten Anttilasta. Valkoisen tyynyn kangas on vanhaa kudottua pöytäliinaa, johon oli tullut kestotahroja. Ne sai hyvin kierrettyä. Punaisten tyynyjen kangas on pellavaa, pienet tyynyt syntyivät näppärästi vanhasta hameestani :).




Viime jouluna tein ensimmäistä kertaa osiin lahjoista kankaiset pussit. Tänä jouluna tuhosin loput kaapissa olleista jouluisista kankaista (vanhoja verhoja, kangaspaloja jnejne) näihin jouluisiin lahjapusseihin. Joulupaperithan menevät sekajätteeseen pinnoitteiden ja mahdollisten teippijäämien vuoksi, joten näillä pusseilla vähennän osaltani syntyvää jätteen määrää. Pikku Akka oli myös tehnyt ihania jouluisia lahjapusseja kankaista. Niissä olikin niin kauniita jouluisia kankaita, että taidan ensi vuodeksi yrittää metsästää kirppiksiltä kivoja jouluisia liinoja tai verhoja :). 





Vielä yksi 'tämä idea on muhinut viisi vuotta' -toteutus. Varasin itselleni sopivasti harmaantuneen laudan silloin, mutta en ollut tarpeeksi selvästi sitä merkannut, joten mies oli sen polttopuiksi pilkkonut. Onneksi luonto hoitaa tehtävänsä ja vihdoinkin yksi lauta sopivasti harmaantuneena löytyi meidän puukatoksesta. 




Mies kiinnitti ruuveilla ylös ketjun kiinnitystä varten. Minä kuumaliimalla liimasin Suomalaisesta kirjakaupasta löytyneet pyykkipojat lautaan. Nopeaa ja näppärää! Tein pari vuotta sitten kauniin oksan joulukorteille, mutta osa joulukorteista oli niin painavia, ettei rautalankasydämet jaksaneet niitä pitää paikoillaan. Nyt kortit pysyvät!



Meillä alkaa olla jouluvalmistelut tehtyinä. Laatikot paistuvat uunissa, koti on siivottu, koristeet paikoillaan. Ja mikä tärkeintä, meillä on ainakin kovin jouluinen mieli ja iloa ilmassa! Nyt hiljennymme joulun viettoon ja nautimme yhteisestä ajasta perheemme kanssa. Tahdon toivottaa teille kaikille ihanaa, rentouttavaa ja rauhallista joulua! Tapaamme vielä tänä vuonna :).





In English: There is only one night to the Christmas Eve! I made few decorations for this Christmas. Garland is made from felt and fabric (letters). It says: Christmas Joy (joulu iloa). Curtain and pillowcases are super simply, but these do bring little bit of Christmas spirit into our kitchen. This year I decided to make less garbage so I sewed pouchecs for christmas presents. Card holder is made from old wood. I glued the clothespins with hot glue. Merry Christmas to all of You!

maanantai 14. joulukuuta 2015

DIY: Tuikkukynttilöitä ja tulitikkurasioita (tealight candles and matchboxes)

Scroll down for English. Joulu, joulu. Sehän siellä ovella kovasti koputtelee. Nyt on viimeistään aika taas pohtia mitä viedä kyläilypaikkoihin, rakkaille ystäville ja läheisille joulun alla. Suklaata, kukkia, vai jotain ihan muuta? Minut pelasti pohtimiselta Kaikki Paketissa - blogin adventtikynttilät. Inspiroiduin tuikkujen koristelusta teipeillä. Helppoa, nopeaa, hauskaa. Kaiken lisäksi jotakin pientä viemistä, joka ei jää (toivottavasti) kenelläkään nurkkiin pyörimään. Ja jälleen kerran puuhaa, johon voi ottaa lapsenkin mukaan. 




Ensimmäiset teipit ostin pienestä lähikaupastamme, kuuset, joulun toivotukset ja nuotit. Niillä pääsikin alkuun ihan hyvin. Ja kotoa löytyi vielä muutakin kivaa, mitä halusin näihin kokeilla. Pojan kanssa teimme jokunen vuosi sitten tyhjiin tuikkukuppeihin rairuoho-istutuksia. Kupit koristelimme silloin puuhelmillä. Kaksipuoleista teippiä kupin ympärille ja helmiä siihen kiinni. Aika kivoja.




Citymarketista löysin vielä pitsisiä teippejä. Niistäkin tuli kauniita. Kotona kaappien kätköistä löytyi reilut 10 vuotta sitten hankittuja kukka- ja sydänkoristeita. Näitä kuulkaas liimasin kaikkiin meidän häiden papereihin; kutsuihin, kuoriin, lahjarasioihin (annoimme vieraille heijastimet), menuihin, ohjelmiin. Pikaliima ja pinsetit apuna :D. 170 häävierasta. Kyllä huokaisin sen urakan jälkeen, että ei ikinä enää ;). Ja ei ole tarvinnut häitä suunnitella uusiksi, tammikuussa tulee jo 10 vuotta siitä tapahtumasta sekä 16 vuotta yhteiseloa miehen kanssa <3!




Kaupungissa joululahjaostoksilla ollessani huomasin Suomalaisessa kirjakaupassa tällaista ihanaa mustaa blingblig teippiä. Olihan sitäkin vielä ostettava. Nälkä kasvoi syödessä. Tähtitarranauhat tarttuivat mukaan samasta paikasta ja isommat koristetimantit hyppäsivät koriin Tokmannilta. Rokahtavat tuikut saivat alleen mustaa eristysteippiä (jota löytyy monessa värissä kotoa pikku projekteihin). Paljettejakin laitoin muutamaan tuikkuun. Koristeluideoita olisi loputtomasti!




Nyt on meillä valmiina pienet viemiset. Näillä aiomme tänä vuonna lahjoa myös pojan esikoulun opettajia ja hoitajia. Oman kiitoksensa saavat myös keittiöhenkilökunta sekä siistijät. Hekin tekevät arvokasta työtä, joka usein jää huomaamatta.




Kivat paketit tein tällä kertaa tylsästi (ja epäekologisesti) pienistä pakastepusseista. Kaunista nauhaa ja sydänkortit erilaisista koristepapapereista. Nyt on eri tyylisiin sisustuksiin, tai persooniin sopivat kynttilät valmiina :). Näitä on kiva muuten viedä vaikka pitkin talvea, kun valitsee teipit ja koristeet ajankohtaan sopivaksi. Ystävät varmasti ilahtuvat sydämellisistä tuikkukynttilöistä ystävänpäivänä :).

Täällä eletään kovin kiireistä aikaa. Ja hieman stressaantuneena. Tilasin kaksi viikkoa sitten kankaita joululahjoja varten. Mitään ei tilauksesta kuulunut (vaikka toimitusaika on 2-4 arkipäivää, ja muutoksista luvattiin imoittaa). Soitto paljasti, ettei tilausta ole vielä aloitettua pakkaamaankaan. Seuraavaksi sain sähköpostia, jossa kerrottiin osan tarvikkeista loppuneen varastosta. Juuri ne kankaat, joihin minulla oli suunnitelmat. Voitte varmaan arvata, että hieman alkaa tuntua jännitys. Ehdinkö saada kaiken valmiiksi? Mutta onneksi se joulu tulee, vaikka kankaat ei :D. Laitetaan sitten jälkitoimituksella lahjat. Kotiin on ilmestynyt uudet verhot ja tyynynpäälliset, niistä ehkä seuraavalla kerralla :).

Millä mallilla teillä muilla alkaa joulun laittaminen olla? Hyöryääkö pää tekemisen määrästä, vai menettekö rennolla otteella?

Viettäkää oikein mukavaa viikkoa! Ja muistakaahan myös pysähtyä välillä hengittämään ;) (minä ainakin koetan).




In English: It's time to remember all of those who has been in our lives this year: relatives, friends, pre-school teachers etc. This year I decided to give decorated tealight candles with matchboxes. This was so much fun! I used some decorative tapes, wooden beads, glue etc. My son loved this too, it's easy for kids to put those little beads in the tealight candles. I used little plastic bags for gift wrapping, some ribbons and little cards for finishing touch.

Have a nice week!