perjantai 13. kesäkuuta 2014

Höpsöt pöksyt



Hullutkin ideat on tehty toteutettaviksi. Niin kävi näiden pöksyjen kanssa. Kierrätyshaaste antoi oivan mahdollisuuden kokeilla myös niitä hassuja ideoita. 



Pojalle ommeltujen hiha-housujen (klik) jälkeen oli pakko kokeilla, josko kauluspaidan hihoista saisi aikuisellekin housut. No joo, sai. Tuli niin hupsut, että nämä jäivät tähän kertaan päällä :D. 



Toki näistä olisi saanut istuvammat tekemällä haarasaumat :). Yritin saada mahdollisimman paljon käytettyä paidan osia, joten en juuri pätkinyt pois kuin kauluksen (joka oli kellastunut ikävästi). Vyötäröllä jälleen kerran kuminauhaa :D!



Pienistä pätkistä poisleikattua nappilistaa tein molemmille sivuille rusetit, joihin nappivarastosta löytyi mummoni jostakin vaatteesta purkamat napit.



Tähän olin tekemässä myös yläosaa, mutta voihan framilon! Sitä ei ollutkaan kaapissa ja suunnittelemani trikoopaita jäi leikattuna odottamaan.

Kierrätyshaasteen tiimoilta toivottavasti ehdin vielä yhden vaatteen ommella loppuun. Mutta siitä sitten huomenna, jos aikaa jostain löytyy :). Mukavaa viikonlopun alkua!

16 kommenttia:

  1. Sinulla on aivan huippuja kierrätysideoita! Hienot ovat nämäkin housut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Laura! Itseasiassa idea näihinkin lähti alkujaan swantseista, kiitos niiden esittelystä sinulle :)

      Poista
  2. Voi hyvä tavaton, että olet kekseliäs, minulla ei tulisi edes mieleen käännellä noin noita vaatekappaleita, että saisin niistä housut aikaiseksi! Sää ansaitset kyllä varmaan tämän haasteen innovatiivisin kierrättäjä- tunnustuksen (jonka keksin juuri). Nämä ovat höpsöt ja uniikit - ja juuri siksi aivan mahtavat! Ja kuvat tuli muuten perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia Krista! Kuten tuossa yllä mainitsin Lauralle, niin swantsit olivat alkuperäisellä suunnitelmalistalla, mutta näin kesäompeluna ne eivät inspiroineet. Lauralta niistä ensimmäisen kerran sain vinkin.

      Poista
  3. Hauska idea, vaikka vaatiikin vähän jalostusta :) Ja kivoja, höpsöjä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sitä joskus ihan kunnolla jaksaa paneutua ajatukseen kauluspaitahousuista, saisi tolkun näköisetkin :). Periaatteessa tuo yläosan istuvuus olisi helposti korjattavissa ja muut pienet kohdat, silloin tulee tietenkin sitä hukkapalaa (mutta niillekin on kyllä aina jotain käyttöä :D). Tosiaan jalostuksella näistä voisi saisi ihan toimivat housut. Kiitos Mandariinimania!

      Poista
  4. Hihi, näähän on mainiot! Ei sitä tiiä vaikka lähtis joku buumi liikkeelle näistä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna S.! Siitä vaan tekemään pöksyjä :D.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitoksia Manda! Olkoon nämä hyvän tuulen pöksyt, niitä ommellessa ainakin nauratti. Tulin siihen tulokseen, että ei kaiken aina tarvitse olla niin viimeisteltyä ja pilkulleen istuvaa. Joskus voi kokeilla rajojaan ja ideoitaan vapaasti.

      Poista
  6. Joo! Onpas monta hienoa kierrätysideaa.

    VastaaPoista
  7. Huh, kun sä oot ollut tehokas kierrättäjä :) Kauluspaidoista on näköjään moneksi!! Hauskat housut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Eerika, ja kiitoksia kommentistasi!

      Poista
  8. Voi sinua kun oletkin kekseliäs :-). Näistä tuli hauskat ja uniikit housut! Tuunaaminen antaa kyllä mahdollisuuksia moneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuunamisessa tuntuu oma luovuus pääsemään eniten kukoistukseen. Ehken uskalla kauniita ostettuja kankaita niin luovasti käsitellä :). Kiitos Kanneli!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).