sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lapsen silmin katsottuna (as seen through the eyes of a child)


Viimeinen reissupostaus, tällä kertaa joillekin teille kovin tutulla tavalla valmistetut shortsit pojalle. Miehen kauluspaidasta sivusaumattomat housut. Kuminauhavyötärö. Ihanan ohuet ja keveät. Helteiden parhaat housut!


Otsikkoon palatakseni, koska valokuvaus on omalta osaltaan myös kädentaitoja ja erityisesti visuaalisuutta, saatte tällä kertaa muutaman kuvamaistiaisen poikani kamerasta. Luin joskus jostain (erittäin pätevä lähde), että 2-vuotiaan lapsen motoriikka riittää hyvin kameran käyttöön. Niinpä minä sitten annoin pojalle valvotusti käyttöön meidän digi-pokkarin, kun hän alkoi lähentyä sitä kahta vuotta. Tämän postauksen otsikko oli itseasiassa suunnitteilla jo vuosia sitten toisen blogin nimeksi, tarkoitus oli tehdä pojan ottamista kuvista omaa blogia. Ajanpuutteen vuoksi se on jäänyt täysin ajatustasolle, mutta ehkä pojan innostus kuvaamiseen säilyy ja hän itse päättää isompana julkaista kuviaan. 

Jokaisella reissulla pojalla on ollut kamera omassa käytössään ja ilahduttavaa katsoa, miten lapsi näkee maailmaa linssin läpi. Kuvat ovat herättäneet minut monta kertaa; nämä asiat lasta kiinnostavat, näin hän näkee ja kokee ympäröivää maailmaa. Toki fyysiset rajoitteet estävät kuvaamasta ihan kaikkea, aidan yli ei aina voi nähdä ilman apua :). Lapsi pysähtyy ja huomaa sen pienimmänkin kauneuden. Me vanhemmat katsomme samalla suurempaa kokonaisuutta. 



Miten paljon maailmassa onkaan niitä pieniä ilon aiheita, pieniä asioita, joista voisi koostaa hyvää mieltä. Ei pelkästään se suuri hieno maisema, vaan myös ne pienet hämmästyttävät kivet ja kukat. Mistä ne ovat syntyneet, miten ne voivat kasvaa sellaisessa paikassa, jossa mikään muu ei kukoista? Miten tärkeää onkaan välillä oikeasti pysähtyä ja ihmetellä yhdessä pieniä asioita, opetella yhdessä uusia juttuja luonnosta ja maailmasta.



Suosituimmat pojan kuvauskohteet ovat omat varpaat ja kasvot. Selfietä selfien perään. Tähän emme ole mieheni kanssa paljoa vaikuttaneet omalla esimerkillämme. Meille selfien ottamiset ovat vielä aika uusi asia (nimimerkillä ensimmäinen vuosi älypuhelimen omistajana takana). Koko perhe tykkää meillä kuvata ja varsinkin reissuilta ja juhlista löytyy paljon kuvamateriaalia kotialbumiin.





Onko teillä muilla lapset innokkaita kuvaamaan? Kuvataanko teillä eri tapahtumia, arkea ja kaikkea muutakin? Vai onko valokuvaus vain blogia varten, vähän pakkopullaa?

Työt ovat pitäneet minut kovinkin kiireisenä, blogikierroksille en ole ehtinyt entiseen malliin :). Blogikin ehti täyttää kaksi vuotta ja arvonta on vielä suunnitteilla, mutta tämän vuoden puolella se varmasti tulee! Tossujen kaavoituksesta ja ompelusta olen saanut paljon kyselyjä, se on tulossa lokakuun aikana (ohjeiden työstäminen vie enemmän aikaa kuin tavallinen blogipostaus, joten tässä elämäntilanteessa ihan kovin nopeasti se ei synny). Pysykäähän kuitenkin kuulolla, arvonnan ja tossu-ohjeen lisäksi on tietenkin vielä muutamia valmistuneita töitä kuvaamatta :).

Lämpimästi tervetuloa kaikille uusille lukijoille, hienoa, että olette löytäneet tänne! Mukavaa huomenna alkavaa viikkoa kaikille!

ps. Sain myös tämän viikon perjantaina tavata mahtavia naisia! Helmoja ja hepeneitä sekä Villa Pipo blogien kirjoittajien kanssa vietimme päivän Jyväskylässä. Krista oli suunnitellut meille ohjelmaa, kävimme kangaskaupoissa, ihailimme museon tarjontaa ja söimme hyvin. Ja juttelimme, mistäpä muusta kuin käsitöistä sekä elämästä muutenkin. Krista oli tehnyt meille valloittavat neulatyynyt muistoksi päivästä, ja tämä päivä jää varmasti muutenkin mieleen. Kiitoksia vielä tätäkin kautta teille molemmille.

36 kommenttia:

  1. Ihanan kesäiset shortsit! Upeita kuvia joissa on hauska taiteelinen kuvakulma. Lapsilla on mielenkiitoinen tapa lähestyä maailimaa :) Siitä voisi itsekin kuvaajana oppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten tapa kuvata ja nähdä on niin erilainen kuin aikuisten. Kyllä siitä voisi itsekin hyviä vinkkejä saada kuvaukseen, erityisesti kuvakulmiin :). Kiitos Vaateviidakon Pirjo!

      Poista
  2. Ihana näkökulma valokuvauksessa. Kyllä lapset osaavat katsoa kauniita asioita, niinkuin näistäkin kuvista näkyy :) Niin suloista. Meilläkin osa pienistä on innokkaita kuvaajia, varsinkin kolmasluokkalainen tyttönen.
    Teillä oli varmasti ihana päivä. Olitte mielessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kanneli! Sinäkin olit meidän mielessämme, seuraavalla kerralla sitten toivottavasti näemme kaikki <3! Jaksamista sinulle :).

      Poista
  3. Oi teillä on varmasti ollut ihana päivä!! Hyvä idea tuo kamera, pitääpä kokeilla pojan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, meillä oli ihana päivä :). Kokeile ihmeessä pojan kanssa kameraa, ne ensimmäiset kuvat ovatkin mielenkiintoisia. Monen kuvan kohdalla sain miettiä aika kauan, ennen kuin tajusin mistä kohden kotia se on otettu. Oli mielenkiintoisia näkökulmia arkisiin asioihin. Kiitoksia Hannariina!

      Poista
  4. Hienoja kuvia, taitavasti lapsi osaa jo kameraa käyttää. Minä olen huonosti antanut lasten kuvata, järkkäriä en ole uskonut kuin esikoisen käsiin, mutta pokkari olisi sopiva tyttöjenkin käyttöön. Täytyypä ryhdistäytyä tässä asiassa. :) Tosin on ekaluokkalainen räpsinyt joka puhelimen muistikortit täyteen otoksiaan...
    Minä itse kuvaan paljon silloin kuin kamera on mukana, vaikka aika suuri osa nykyään on niitä blogikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Manda! Poika on nyt neljä vuotta saanut kuvata, pikkuhiljaa sieltä alkaa tulla entistä tarkempia ja harkitumpia kuvia. Järkkäriä en minäkään ole antanut pojan käyttää, ainoastaan jalustan kanssa, jos olen blogikuvauksiin tarvinnut apua :). Painaa kuitenkin sen verran, että ei kauaa jaksa lapsi pitää käsissään (ja tottakai pelottaa, jos kamera tippuu).

      Poista
  5. Ihanat, kevyet kesähousut! Jos joskus kamera unohtuu pöydälle, löytää sieltä ainakin miljoona kuvaa varpaista, lähikuvaa nenistä ja silmistä ja usein lego-ukkeleistakin.. :) Haaveilen itse järkkäristä.. Kun se haave toteutuu, saavat lapset digipokkarin käyttöönsä. Aika vähän on viime vuosina tullut muuten kuvattua kuin blogiin. Tänä kesänä olen koittanut aina samalla kun blogikuvia otan, räpsiä myös kotialbumia varten. Kukahan ne kuvat joskus teettäis ja laittais sinne albumiin..? :) Teillä on varmasti ollut ikimuistoinen päivä! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olisi ihan mukavaa kuvata sitä tavallista arkeakin enemmän. Niitä hetkiä kuitenkin eniten on, mutta eihän sitä koskaan muista :). Lapsi on ahkerasti kyllä kuvannut arkeakin, mukava nähdä niitä kuvia aina. Meillä oli kyllä ikimuistoinen päivä, vieläkin hymyilyttää, kun oli niin mukavaa :). Kiitos Raisa P!

      Poista
  6. Ihanan raikkaat shortsit! Taas yksi mainio idea sinulta kauluspaitojen uusiokäyttöön! :) Ihan tosi hienoja kuvia teidän poika on ottanut! Mainio ajatus antaa lapsen tallentaa omat reissumuistot. Meillä on aika painava järkkäri ja sillä lapset ovat kuvanneet ainoastaan jalustan kanssa, eikä se ole sama juttu, kun kuvakulmat ovat minun määrittämiäni. Pitääkin kaivaa vanha kamera esiin ja antaa lasten harjoitella sen käyttöä. Puhelimilla ovat kyllä napsineet monia huvittavia otoksia :) Jostain luin jutun valokuvaavasta äidistä, joka huomasi tuskin koskaan itse esiintyvänsä kuvissa. Minä olen ihan samanlainen. Tämä äiti oli alkanut korjata tilannetta sillä, että pyysi lapsiaan ottamaan äidistään kuvia. Ajattelin kokeilla samaa. Huippukivalta kuulostaa teidän kolmen tapaaminen. Tuollaisesta riittää iloa ja muisteltavaa vielä pitkäksi aikaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Minäkin olen huomannut, että blogikuvia lukuunottamatta minua ei juuri meidän perheen kuvissa näy. Jouluisinkin kamerasta löytyy kyllä kuvia kaikista muista :). Yhteiskuvia pojan kanssa olisi myös mukavaa saada. Hyvä idea, että antaa lapsen kuvata äitiä. Minäkin voisin pyytää samaa (muutamissa pojan kuvissa kyllä esiinnyn, mutta voisi niitä olla joku lisääkin). Mukava päivä meillä oli, molemmat naiset ovat yhtä ihania mitä blogeistakin välittyy :).

      Poista
  7. Vallan mainiot kesähousut, tosi hieno idea käyttää kauluspaitaa housuihin, eipä kyllä olisi tullut itselle heti mieleen! Kun ostimme tämän nykyisen kameran, niin annoimme lapsille vanhan kamerani käyttöön. Tykkäävät räpsiä sillä niin kovasti, että akkua saa ladata jatkuvasti ja riita meinaa tulla, kun eivät malta odottaa vuoroaan:) On se kyllä hauskaa katsella lasten kanssa kuvia, ja aika monta otosta nähty varpaista:D Kiitoksia sinullekin aivan huikeasta päivästä, mukavaa tekemistä päivä täynnä ihanassa seurassa, toivottavasti nähdään uudestaan<3 Ja kiitos kortista, tarkkaan olit miettinyt värit:) Tsemppiä töiden pariin, ja yritähän huilailla välillä myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varpaat, lasten suosikki kuvauskohde :D. Meilläkin on kameran akku latauksessa jatkuvasti. Digikamerat on kyllä siitä ihania, ettei tarvitse miettiä ihan niin tarkkaan napin painamista. Muistan itse, miten lapsena jollekin leirille sai kameran mukaan ja aika tarkkaan sai miettiä, mitä kuvaa, että filmirulla varmasti riittää koko leirin ajaksi. Toivottavasti tosiaan näemme pian uudelleen <3! Kiitoksia muistutuksesta, ajattelin loppuviikon lomailla pojan kanssa, tuleekin huilaaminen tarpeeseen :). Kiitos myös kommentista <3!

      Poista
  8. Oi, hienot shortsit on:) Itse tein molemmille pojille bermudat miehen vanhoista pyjaman housuista. Niissä oli kyllä jo sen verran kulunut kangas, että vanhemman pojan pöksyt olivat risat aika nopeasti. Oon vähitellen opettelemassa, että ihan kaikista kierrätysmateriaaleista ei kannata ommella uutta. Tai ainakin tarkkaan pitää miettiä mihin käyttää. Miesten paidat on siitä hyviä, että ne on usein todella hyvässä kunnossa vuosienkin jälkeen :)

    Ja onpa muuten mahtava kuvaaja kasvamassa teidän perheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sinikka! Muutamat kierrätysvaatteet on minullakin parin käyttökerran jälkeen menneet rikki, aika tarkkaan saa tutkia kankaan laadun ennen ompelua. Miesten paidoissa suurin ongelma taitaa olla pääntien/kauluksen ja kainaloiden huonoksi meneminen. Mutta senkin jälkeen niihin jää paljon käyttökelpoista materiaalia.

      Poista
  9. Onpa hyvännäköiset. Sopii pojalle hyvin ja varmasti mukavat matkalle. Kivoja matkakuvia olet jälleen onnistunut ottamaan. Niin pääsi fiilikseen täällä kotimaan lokakuisessa pakkasaamussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojan lemppareita on kaikki nämä miehen vanhoista paidoista tehdyt housut. Onhan niissä tunnearvoakin pienelle. Mies reissaa paljon työkseen, joten näissä kierrätetyissä vaatteissa on isi aina "lähellä". Kiitoksia Suvituulia!

      Poista
  10. Hyviä kuvia poikasi on ottanut. Voisin lainata häntä joskus ottamaan ompeluksistani persoonallisempia kuvia :) Hyvin on muuntunut paita housuiksi, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saija! Poika on hyvä apuri blogikuvissa, osaa myös ohjata kuvattavaa (äiti, ota vähän iloisempi ilme! nyt ei sinun jalat näy. menepäs vähän toiseen suuntaan). Pitäisikin antaa pojan ottaa ihan pelkkiä tuotekuvia, ne voisivat olla mielenkiintoisia.

      Poista
  11. Lasten ottamat kuvat on usein samalla tavalla ihan älyttömän hienoja, kuin heidän piirroksensa. Vähän sellaisia karskin kauniita. Niinkuin nämäkin otokset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuvasti kuvailtu! Karskin kauniita <3. Kiitos Piia!

      Poista
  12. Pojalla on selvästi taiteellista silmää - mahtavia kuvia. Meillä lapsilla on oma kamera käytössä. Kesän ajan kuvasivat erityisesti perhosia. Paljon tuli kauniita otoksia.
    Mahtavat shortsit olet tehnyt. Ihan tuli tuulahdus kesästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pikku Akka! Perhoskuvat ovat varmaan olleet todella kauniita. Digikameroilla onkin mukava antaa lasten kuvata niin paljon kuin ehtivät :).

      Poista
  13. Kivan näköiset shortsit! Kuvat on mielestäni upeita :) Ihanaa, että lapsi saa opetella asioita mistä on kiinnostunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ilahduttavaa, miten innostunut poika on kuvaamaan. Kohta saan jättää kaikki kuvaukset pojalle ;). Kiitos Unelmallinen!

      Poista
  14. Onpa ihanan väriset nuo pojan sortsit ja mainio tuo malli, taisinkin sinun kauluspaitahousuista tiedostamatta saada idean muuten siihen tekemääni housuhameen kiinnitykseen :).

    Meillä tykätään kuvata, varsinkin isommat tytöt. Kesällä ottivat kanssa kuvia reissussa ja olin ihan hämmentynyt joidenkin kukkakuvien kauneudesta. Yleensä tytöt räpsivät kännykällä kuvia ja niissä ei nyt laatu ainakaan sisällä otettuna ole kovin häävi. Sitten välillä ottavat keskenänsä "muotikuvia ". Minä olen myös ollut ahkera kuvaaja, erityisesti ekasta vauvavuodesta on jokaisesta lapsesta paljon kuvia, kun ne kasvavat ja kehittyvät niin huimasti ensimmäisen vuoden aikana. Lapsuuden ystäväni aikanaan sanoi kun odotin esikoista että ota joka viikko kuva vauvasta ja niin minä tosiaan tein ja taisin ottaa esikoisesta vähän useamminkin ;). Arkea meillä tuli enemmän kuvattua ennen blogia, mutta nykyäänkin kamera laulaa lomareissuilla, juhlissa, jouluna jne. Valokuvat on itselle tosi tärkeitä, niiden avulla on myös jotenkin helppo kertoa lapsille omista isovanhemmista sekä äidistäni jotka eivät enää elä tai juttuja omasta lapsuudesta tai vaikka lemmikeistäni. Meidän lapset katselee tosi mielellään valokuvia ja jos joskus kävisi niin kamalasti että tulisi tulipalo niin yrittäisin varmaan valokuvat pelastaa myös.

    Olihan meillä kiva päivä! Et usko kuinka hymyssä suin keittiönkin vielä siivosin illalla kun oli niin mukava tavata teidät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Krista! Hymyssä suin saakin muistella sitä päivää vielä pitkään :).

      Minullakin tuli pojasta vauvaikäisenä otettua enemmän kuvia, nytkin voisi ottaa ihan muutenkin kuin blogia varten. Valokuvia meilläkin tykätään katsella, niistä välittyy niin paljon muistoja, joita ei välttämättä muuten edes muistaisi. Teillä on varmasti tytöillä hauskat muotikuvaukset :). Minäkin pienenä pidin muotinäytöksiä ihan kaikille, ketkä jaksoivat vähänkin seurata. Erityisesti poikamies-enolle niitä tuli pidettyä, kun hänellä oli aina aikaa istua ja katsoa :D. Kuvia ei tietenkään itse saanut silloin ihan niin paljoa ottaa, kun se kehitys maksoi aika paljon. Minä välillä ihan yksinkin vietän valokuva-albumeiden parissa aikaa ja muistelen tapahtumia vuosien varrelta. Koneeltakin kuvia tulee selailtua aina silloin tällöin.

      Poista
  15. Oi mitä kuvia! Tahtoo reissuuuuuun HETI :D Ja tuo shortsi idea oli loistava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissuun voisin minäkin lähteä heti uudestaan :D. Kiitos Satu!

      Poista
  16. Ihania kuvia ja nuo pöksyt ovat aivan valloittavat :)

    VastaaPoista
  17. Kivat shortsit! Napituslistan laittaminen sivuun antaa hauskan säväyksen. Lapsen ottamat valokuvat ovat ihanan valloittavia, hänellä on selvästi silmää yksityiskohdille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti monen lapsen huomio kiinnittyy niihin yksityiskohtiin. Monta kertaa meillä ainakin on meinannut mennä joku upea yksityiskohta ohi, ellei poika olisi huomattanut siitä ja vinkannut meille vanhemmille :). Minä itse tykkään kuvista, joissa näkyy yksityiskohtiakin. Tosin lomalla sellaisia kuvia tulee vähemmän otettua, kun haluaa kokonaisuudenkin tallentaa. Kiitoksia Mandariinimania!

      Poista
  18. Voihan lapset <3 Näkevät maailmaa niin eri tavalla kuin aikuiset. Ja se on kyllä jotakin täysin korvaamatonta :) Täytyypä pitää mielessä että tytölle voisi jonain päivänä antaa tuon vanhan digikameran käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia aino-maria kommentistasi! Lasten maailmaan sukeltaminen on ihanaa, ja samalla siinä itsekin oppii kaikkea uutta :). Anna vaan kamera käyttöön, kuvista tulee upeita. Muutamia meidän pojan otoksia olen ajatellut teetättäväni tauluiksi saakka :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).