maanantai 15. joulukuuta 2014

Kloriittileikkejä (pipo ja paita ommellen, neulottu huivi)


Joulun läheisyydessä meillä on paljon myös syntymäpäiviä, joten lahjoja saa tehdä ja hankkia useita :). Rakas äitini vietti viime viikolla syntymäpäiviä. Hänelle tein lahjaksi paidan, pipon ja huivin.



Äitini valitteli pitkin syksyä ettei hänellä ole trikoopaitoja, joita voisi neuletakkien kanssa pitää. Tietenkin tarkat korvat tallensivat toiveen muistiin. Etuosa paidasta on kokonaan vuoritettu, takakappale on ommeltu sivusta etukappaleen ja vuorin väliin. Vesiputospääntie ja ylipitkät hihat ilmettä tuomaan.(paita on ruttuinen, kun se lahjapaketissa ehti aikansa olla eikä meillä ollut aikaa sitä silitellä ennen kuvausta)


Paitaan halusin tehdä jotain pientä jujua, joten kloriittipullo kehiin. Sekoitin vanhaan kasvovettä aikoinaan sisältäneeseen sumutepulloon kloriittia ja vettä, n.1 osa kloriittia ja 9 osaa vettä suhteella. Olen aiemmin käyttänyt tavallisia sumutepulloja, mutta niissä sumua ei saa hienoksi ja tasaiseksi. Kasvovesipulloni sumuttaa ihanan hienojakoisesti ja tasaisesti, joten se oli paras tähän projektiin. Kirppikseltä löysin kauniin pitsiliinan, jonka asetin paidan sivusaumaan ja sumutin kloriittivesiseosta päälle. Liina pois, samantien nopeasti huuhtelu vedellä ja suoraan pesukoneeseen. Tässä kaikessa yritin työskennellä mahdollisimman nopeasti, jottei kloriitti ehdi haurastuttaa elastaania. 



Pipoon käytin samaa kloriitilla värjäyksen konstia kuin paidassa. Huivi on neulottu käsivarsia apuna käyttäen. Helmoja ja hepeneitä-blogin Kristalta idean sain, ohjevideo löytyy tästä linkistä. Neuloin ihan puikoilla pienen yksityiskohdan huiviin. Lankana huiviin käytin kaksinkertaisena Novitan Keloa.



Paidan ja pipon kaavat omat
Paidan ja pipon kangas Eurokangas (palalaari)

Huivin lanka Novita Kelo (Citymarketista)


Muistutuksena vielä kaikille, jotka kokeilevat kloriittia; muistakaa huolehtia hyvästä ilmanvaihdosta sekä ihon suojaamisesta. Kloriitti tulee sekoittaa kylmään veteen (kuuma tai lämmin vesi saa aikaan sen, että kloorista vapautuu hengitykselle vaarallisia kaasuja. Kloorin vaikutuksista voi lukea lisää täältä). 

Meidän seudulle on lupailtu valkeaa joulua. Toivotaan, että nämä lumet pysyvät ja saamme vielä lisääkin. Joululahjapaja jatkaa vielä tämän viikon toimintaansa, ensi viikko sitten hiljentää koneet. Ompeluaikaa ei tosin kovin paljoa ole, mutta eiköhän sitä perinteisesti myöhäisillat käytetä koneiden parissa :).

Mukavaa viikonjatkoa ja joulun odotusta!


35 kommenttia:

  1. Kaunis ja hyvin istuva paita! Sopivan hillitty tuo kuviokin. Kiitos kloriittivinkeistä. Tekisi mieli kokeilla joskus, mutta arveluttaa juuri tuo kun se on kauheaa myrkkyä. Voiko kloriittiveden huuhtoa suoraan viemäriin? *tietämätön*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Epäonninen puutarhuri! Kyllä kloriitin voi huuhtoa viemäriin, ainakin Klorin-merkkisen pullon kyljessä sanotaan, että "oikein käytettynä aine muuttuu luonnossa lähes täysin tavalliseksi keittosuolaksi, vedeksi ja hapeksi". En ole itseasiassa tarkemmin tutustunut aineen ympäristöystävällisyyteen ja ekologisuuteen, kun olen sitä käyttänyt vain näihin värjäilyihin. Syytä kyllä olisi ottaa asiasta enemmän selkoa :).

      Poista
  2. Ihanasti onnistunut kloriittikokeilu. Tosi kaunis pitsikuvio :) Milloinkohan mä saisin sen verran itsestäni irti että pääsisin kokeilemaan tuota myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on niin monia juttuja, joita tekisi mieli kokeilla, mutta eihän sitä kaikkeen aika mitenkään riitä. Kiitoksia SaarA!

      Poista
  3. Todella onnistunut kloriittikokeilu, itse en saanut riittävästi vaalenemaan,vaikka suihkutin miltei täyttä kloriteeta ja annoin vaikuttaa pitkään. Miten IHANA paita,ottaisin heti itselleni ja miten kaunis äiti Sinulla <3 Koko setti- minulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miullakaan ei ensin omissa kokeiluissa vaalentunut tarpeeksi, joten olen käyttänyt ihan raakaakin kloriittia! Sitten rivakka huuhtelu heti, kun sävy on sopiva. En ole huomannut kankaan kärsineen mitenkään :)

      Poista
    2. Kiitos Milmajohanna! Äiti on kaunis, niin sisältä kuin ulkoa :). Hannariinan konstilla minäkin olen joillekin kankaille tehnyt kokeiluja, joihinkin en saanut mitään suurta muutosta aikaiseksi vaikka raakana laitoinkin. Kaikkiin kankaisiin ei toimi. Yhden elastaania sisältävän trikoon sain hapertumaan, mutta muuten en ole minäkään havainnut kummempia muutoksia kankaan laadussa kloriittikäsittelyn jälkeen.

      Poista
  4. Ihana pitsipaita ja myssy! Tulipa kivan värinen tuohon tummanliilaan kankaaseen :) Pitääkin jossain vaiheessa taas kaivella kloriitti esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kloriitilla on hauska tehdä kokeiluja, kun lopputulosta ei voi varmaksi ennakoida. Kiitoksia Hannariina!

      Poista
  5. Onpa onnistunut kokonaisuus! Tykkään kovasti paidan mallista ja värikin on minun mieleeni :) Tosi kivan näköiset nuo kuviot! Mukavia lahjatehtailuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Minäkin pidän violetista, ja taitaa olla yksi äitini lempiväreistä. Ainakin sen sävyisiä vaatteita häneltä löytyy.

      Poista
  6. Täydellisen setin olet tehnyt, pidän tosi paljon. Huippu idea tuo paidan ja pipon värjääminen kloritilla, pitää joskus itsekin kokeilla, niin hienoilta nuo näyttävät :-)
    Mukavia iltoja joululahjapajaan, täälläkin saman suuntaiset puuhat menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjapajailu on hauskaa. Ihana odottaa, pitävätkö lahjansaajat lahjoistaan. Mukavaa pajailua sinullekin ja kiitoksia kommentista Oman näköinen!

      Poista
  7. Todella kauniita, kaikki! Ja miten siististi ja tarkasti olet saanut liinakuvion onnistumaan, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia VillaKiana! Tasainen, hienojakoinen sumu ja hieman kostea pitsiliina (pysyy paikoillaan paremmin), niillä tämä onnistui.

      Poista
  8. Wau! Uusi oivallinen tapa hyödyntää pitsiliinoja. Kaunis kuvio! :)

    VastaaPoista
  9. Tosi hieno ja kauniin värinen setti. Pitsiliinalla tehty kuvio on minusta kauniimpi kuin että ompelisi sen pitsiliinan koristeeksi, ne kun välillä minusta jäävät tönköttämään rumasti, pitäisi olla niin ohuesta langasta virkattu liina. Minäkin tein viime viikolla yhden huivin käsillä neuloen, mutta mietin, että olisiko lanka pitänyt laittaa nelinkerroin, joten saattaa mennä purkuun vielä, onneksi nuo on nopeat purkaa ja tehdä uudestaan. Tosi hyvä idea muuten tuo yksityiskohta huivissa! Tänään on suunnitelmissa vähän lasten kanssa painaa joululahjoja , tuntui että eilen vasta tuli se kunnon joulufiilis kun oltiin päiväkerhon joulujuhlassa ja tuli joululauluja siellä lauleskeltua :) Kivoja lahjatontun puuhia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että joskus ne pitsiliinat jäävät tönköttämään. Varmasti juuri langan paksuus vaikuttaa ja kankaan myös. Kovin laskeutuvassa kankaassa ne helposti jäävät vähän hassusti. Minulla oli suunnitelmissa virkata kukkasiakin johonkin huiviin koristeeksi, mutta en vielä ainakaan ehtinyt tekemään tähän. Meilläkin on pojan kanssa kankaanpainantaa luvassa, tuleekohan meiltä samanlaisia kuin teiltä :D. Joulufiilis vähän minullakin kasvaa, kun lunta on ihan mukavasti ja kuunnellaan joululauluja. Kauneimmat joululaulut vielä kun käy kuuntelemassa, niin eiköhän se tunnelma kasva. Kiitoksia Krista!

      Poista
  10. Kloriittia en vielä ole itse uskaltanut kokeilla, mutta näyttää niin kivalta että joskus tätäkin lajia täytyy uskaltautua kokeilemaan! :) Minulla on yksi kaupasta ostettu vesiputouspäänteinen t-paita ja olen niin tykästynyt kaulukseen että sekin on minulla kokeiltavien listalla.. :) Huivi on myös kiva, tuo tekniikka onkin mielenkiintoinen. Puuhakasta viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa P kommentista! Kokeile ihmeessä, mukavaa puuhaa tämäkin! Tosin niitä kokeiltavia asioita on itsellä ainakin listalla vaikka ja kuinka :). Puuhakasta viikkoa myös sinulle!

      Poista
  11. Kekseliäs kloriittikuvio, ei ole tullut mieleen käyttää sapluunan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sapluunalla saakin monenlaisia kuvioita. Kiitoksia Jokke!

      Poista
  12. On kyllä kaunis paita. Justiinsa sopivan huomiotaherättämätön, mutta silti ihana yksityiskohta tuo kloriittipitsikuvio. Kerrassaan kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pikku Akka! Minustakin tästä paidasta tuli oikein mukava, ja istui äidin päälle hyvin. Onneksi olen hänelle vuosien saatossa ommellut juttuja, niin mitat löytyvät jo muistista.

      Poista
  13. Aivan ihanan setin äitisi sai. Todellla kaunis kokonaisuus :) Mahtavasti sait onnistumaan kloriittikukkasen. Minä olen kerran vasta kokeillut kloriitin käyttöä ja silloin kankaaseen ei tarttunut mitään, mutta harjoituksen kauttahan sitä oppii. Huivin neulottu yksityiskohta on piste iin päälle ja sopii huiviin todella kauniisti. Mukavia ompeluhetkiä ja joulunvalmistelupäiviä sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onkin aika monet tilkut kertynyt kokeiluista, mutta se on ihan hauskaa puuhaa. Saa nähdä keksisikö epäonnistuneista kokeiluista jonkun tilkkutyön, vai jäävätkö vain kaapin täytteeksi :). Kiitoksia Kanneli, mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  14. Todella kaunis kokonaisuus! Violetista itse tykkään ja pitsiliinakuvio on onnistunut todella hyvin. Mielenkiintoinen tuo huivin toteutus.
    Minun ensimmäinen kloritekokeiluni meni jotakuinkin harakoille. Ehkäpä sitä täytyy uskaltautua uudestaan läträilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mARa! Kokeile vaan uudestaan. Monella on kommenttienkin perusteella käynyt niin ettei kaikki materiaalit ole toimineet kloriitin kanssa.

      Poista
  15. Aivan ihana lahja! Tosi kivan mallinen paita ja mielettömän hieno kuvio tuli liinasta. Yritin joskus farkkua vaalentaa niin ei tapahtunut mitään. Ja sen jälkeen en ole uudelleen kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkkuun en ole itse vielä kokeillut, sitäkin voisi testata. Kiitoksia Heidi!

      Poista
  16. Ihanat vaatteet! Kloriittivalkaisu näyttää tosi onnistuneelta ja kaikki yksityiskohdat erottuvat hienosti. Itselläni kloriitti kokeilut joskus onnistuvat ja toisinaan eivät... tuurilla tuntuu olevan paljon osuutta asiaan :) Täytyy joskus koittaa näillä sinun ohjeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mandariinimania! Minustakin tuntuu, että tuurilla on osuutta asiaan :D. Sillä nämä ovatkin niin mielenkiintoisia, kun ei voi koetilkkujenkaan jälkeen olla onnistumisesta aivan varma.

      Poista
  17. Upeat koristeet, tekee ihan mieli itsekin kokeilla! Hyvä sumutepullo taitaa olla kadoksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hieno tar! Kannattaa kokeilla :). Kaupan perussumutepulloilla saa hauskoja erilaisia täpliä ja epätasaisempaa lopputulosta aikaiseksi, lopputulos ei ole ihan niin arvattava. Erilaiset sumutettavat kasvovesipullot antavat aika tasaisen lopputuloksen, oma pulloni on Frantsilan Midsummer Rose -sarjan ruusuinen kasvovesi ;). Ja ei ole mitään blogiyhteistyötä :D!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).