tiistai 8. marraskuuta 2016

Ihana joulun odotus - vinkkejä stressittömään jouluun



Joulu, minulle vuoden ihanin juhla. Lämpöistä tunnelmaa, läheisten kanssa vietettyä aikaa ja rakkaiden muistamista lahjoilla. Olen jo vuosia pyrkinyt siihen, etten stressaa joulusta. Joiltakin osin se on onnistunut; olen oppinut tuntemaan omat toimintapani ja tekemään asiat siten, ettei viime hetken paniikkia synny. Oranssia-blogin Veera haastoi minut mukaan viettämään stressitöntä joulua ja tänä vuonna aion siihen panostaa vielä enemmän :). Yllä oleva kuva on Veeran omaisuutta ja luvalla käytössäni.




Tärkein vinkkini rauhalliseen joulun viettoon on omien toimintatapojen tunteminen. Mieti, mitkä asiat sinua stressaavat, mikä aiheuttaa kiireen tunnun? Miten voisit toimia toisella tapaa, ettei stressiä synny? Mistä sinun oma joulufiilis syntyy? Itselleni tärkeimmät asiat olen listannut alle.

1. Suunnittelu. Veeran blogista löytyy mainio suunnittelupohja tähän hommaan! Listaan itse kaiken mahdollisen vessan pesuja myöten, joten tiedän tarkkaan, minä päivänä "pitää" tehdä mitäkin. Varaan jokaiselle hommalle useamman mahdollisen toteutuspäivän, jolloin mikään yllättävä este ei kaada joulun valmisteluja. Jaan tehtävät pieniin osiin pitkin joulun alusaikaa; joka päivä kun tekee jonkun pienen jutun valmiiksi, ei tarvitse viettää öitään puuhatessa. Pyrin aina siihen, että kaikki on tehtynä paria päivää ennen aattoa. Ruokia toki tehdään vielä senkin jälkeen, mutta muuten voi keskittyä rauhoittumaan. Pikainen imurointi riittää ennen aaton juhlintaa, kun perusteellisempi siivous on tehty aiemmin.




2. Tehtävien jakaminen. Yksin ei tarvitse tehdä kaikkea. Jos joulun viettoon osallistuu muitakin, voi huoletta esimerkiksi ruuan valmistelut jakaa useammalle. Joku tuo piirakat, joku laatikot. Ensimmäiset joulut tässä kodissamme vietimme suurella porukalla, ja silloin oli erityisen mukavaa, ettei kaikkea tarvinnut tehdä itse. Nykyään olemme kutsuneet vain omat vanhemmat, jolloin pääsääntöisesti olemme itse vastanneet ruokatarjoilusta.




3. Ruokapöytä ei kaipaa miljoonaa eri sorttia. Välillä voi myös kokeilla uusia juttuja. Meidän joulupöytään valitaan vain ne jutut, jotka meidän mielestä pitää ehdottomasti olla tarjolla. Lisäksi kokeilemme joka joulu jotain uutta. Riisipiirakat, kinkku, jokin kala ja porkkana- sekä lanttulaatikko ovat ne, jotka meidän perhe haluaa ehdottomasti pöytään. Keitetyt perunat, palapaisti, rosolli ovat mm. tippuneet pois omasta herkkutarjonnastamme. Niitä toki voi tuoda vieraat tullessaan, jos ne ovat heidän herkkujaan. Tee itsellesi lista, mitkä herkut kukin perheenjäsen joulupöytään tahtoo ja toteuta vain ne. Helppoa?




4. Lahjalistat. Maailman paras keksintö! Aikuinenkin voi kirjoittaa joulupukille. Me itse haluamme ostaa/tehdä lahjat myös sille omalle rakkaalle puolisolle. Lahjalistan avulla on helppo löytää toiselle tarpeellisia juttuja, jos ei ole vuoden aikana ollut viisas ja kirjoittanut kaikkia toisen kertomia haaveita ylös. Kysyn myös mielelläni lahjatoiveet ennalta muilta lahjottavilta, tällä vähentää huomattavasti niiden ns. kaapintäyte lahjojen määrää. Lahjakortit toimivat myös aina niille, jotka eivät osaa/uskalla toiveitaan ääneen sanoa. Teatteriliput, hieronnat, liput urheilutapahtumiin, kauppojen lahjakortit. Näppäriä lahjoja, joilla lahjansaaja saa varmasti mieleistä tavaraa tai kivan elämyksen. 



5. Lahjojen hankinta ajoissa. Ostan itse kaikki lahjat yleensä marraskuussa. Varaan erikseen shoppailupäivän, jonne lähden valmiiden listojen kanssa. En haahuile ja etsi lahjoja enää kaupassa, vaan tiedän, mitä olen ostamassa. Jos kaupasta ei löydy, niin vielä ehtii tilata netistäkin, ja ei tarvitse stressata paketin ajoissa saapumisen kanssa. Lapsen lahjamäärä on onneksi pysynyt kohtuullisena. Pyrimme toteuttamaan sen kaikkein mieleisimmän toiveen joko itse tai sitten minun vanhempani, pojan varaisovanhemmat ja veljeni ostavat yhteisen lahjan. Kimppalahjana jokin suurempi toive on järkevämpää toteuttaa. 



6. Joulukortit voi ostaa valmiinakin. No okei, voisi, jos ei olisi minä. Tämä on yksi oma kompastuskiveni, pieni stressin aiheuttaja. Joka ikinen vuosi olen päättänyt, etten tee itse joulukortteja. Ja joka vuosi löydän itseni askartelemasta hiki hatussa muutamaa päivää ennen joulupostimerkillä lähetettävien korttien lähetyspäivää. Huh. Tänä vuonna aion panostaa tähän osioon ja tehdä kortit hyvissä ajoin. Jos sinä haluat askarrella tänä vuonna kortteja, niin kurkkaa viime vuotinen postaukseni, josta löytyy monta kivaa ja helppoa askartelumallia.




7. Tee itse lahjoja vain, jos niiden tekeminen ilahduttaa sinua. Varaa niille aikaa kalenterista, ole realisti. Parempi, jos lahjojen tekoon on varattu liikaa aikaa. Ota huomioon myös se, että aina koneet eivät toimi toivotulla tavalla. Tilaa tarvikkeet tai osta ne hyvissä ajoin, tee myös varasuunnitelmat valmiiksi. Itse tilasin viime vuonna lahjakankaat marraskuun alussa, enkä silti saanut kaikkia jouluun mennessä. Paniikki iski, sillä kaikkein eniten tarvitsemani tuotteet puuttuivat. Kannattaa siis tilata vain sellaisesta yrityksestä, jonka tunnet, ja tiedät olevan luotettava. Pieniä jouluviemisiä olen listannut 28 DIY vinkkiä jouluviemisiksi/lahjoiksi -postaukseen. Myös viime vuonna tehdyt koristellut tuikut ja tulitikkurasiat ovat kivoja pieniä muistamisia, jotka eivät toivottavasti jää kenenkään kaapin perälle pyörimään.




8. Tee joulusta sellainen, että voit nauttia. Jätä tekemättä ne asiat, joilla ei ole merkitystä. Keskity siihen, miksi joulua vietät ja mikä saa sinut onnelliseksi. Kun mielessä on selkeä visio joulun vietosta ja siihen liittyvistä asioista, on helpompi löytää se ihana rauhaisa joulunfiilis.

Lähtekää tekin ihanat lukijat mukaan, tehdään jo tästä joulun odotuksesta rauhallinen ja seesteinen :).

Tällä kertaa haastaisin vielä erikseen hurmaavat naiset Kanneli-blogin Kannelin että Cause to Wearin Sinikan kertomaan stressittömän joulun viettoon oman näkemyksensä.

20 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta. Niin kaunis asia kuin joulunvietto onkin, kaupan alalla työskentelevänä siihen tahtoo tulla liikaakin sitä kaikkea pään täyttävää höttöä jo työn puolesta. Kotona haluan keskittyä perusasioiden äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Kaupassa työskentelevät saakin siihen jouluun erilaisen latauksen. Varmasti voi tulla joillekin jopa yliannostus koko juhlaa kohtaan.

      Poista
  2. Ihania ja hyviä vinkkejä! Mä niin sympatiseeraan sua kohdassa 6 - olen itsekin tuskaillut samaa asiaa ja vaikka koskaan ei ole mikään pakko, niin joulukortithan vain on tehtävä itse. :D

    Hauska muuten huomata, miten etenkin tässä joulustressaamisessa näkyy hyvin, miten toisille listat ja suunnitelmat tuovat mielenrauhaa ja toisia ne stressaavat hirveästi. Ihana lukea aina, että on muitakin tarkkoja ihmisiä, jotka tykkäävät suunnitella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole siis ainoa korttien kanssa :D. Se on ihan totta, että joillekin listat aiheuttaa stressiä. Silloin onkin hyvä jättää ne tekemättä. Minä taas rakastan listoja, ne helpottavat omaa elämääni :). Kiitoksia Veera kommentista ja haasteesta ❤

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä. Se on varma, että jos joulusta liiaksi stressaa, joulumieli kärsii. Itse olen yrittänyt monia asioita tehdä jo ennakkoon, että ehtii nauttia kiireettömästä joulusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jani kommentista :). Ennakkoon tekeminen on viisasta, mutta se kieltämättä joskus unohtuu itselläni. Aikakupla ottaa helposti haltuunsa ja sitä kuvittelee ehtivänsä tehdä enemmän kuin oikeasti ehtii.

      Poista
  4. Tämä on hauska aihe. Mullekin joulu on ykkösvuodenaika. Teen paljon ja värkkäilen, mutta en minä siitä stressiä ota. Tai sanotaanko, ettei siitä tule mulle stressiä. Olen monena vuonna ommellut kummilapsille jotain lahjaksi, mutta nyt päätin, etten ompele. Ihan vain siksi en ompele, kun se toisille tekeminen on stressaavaa. Sitä miettii, onko työnjälki riittävän siisti. Miettii sitäkin, että onko se mieluinen. Ja että onko koko oikea. Se on ollut mulle sellainen stressi. Sen jätin pois. Pienestä mukavasta hässäkästä tykkään joulun alla. Ja salaperäisyydestä ja touhun tohinasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaperäisyys ja pieni tohina kyllä kuuluu jouluun :). Kaikkein hienointa onkin, kun niistä tekemisistä ei tule stressiä. Ja juuri niin kuin sinäkin teit, jättää pois ne asiat, jotka stressaa itseään. Nauttii siitä tekemisestä ja touhusta, niitä asioita aion itse tänä vuonna korostaa. Kiitoksia Pikku Akka.

      Poista
  5. Minä olen vähän kuin Pikku Akka; tykkään touhuta ja värkkäillä kaikkea jouluun liittyvää, mutten ole stressannut juurikaan tekemisilläni. Minulle jouluun valmistautuminen on hiljentymistä kuin myös sitä, että saan konkreettisesti touhuta ja laittaa. Mutta esimerkiksi juuri siivouksessa olemme tietoisesti karsineet. Ennen joulunpyhiä teemme vain perussiivouksen, ei mitään sen kummampaa. Tietenkin muutamat päivät ennen aattoa on täynnä säpinää ja touhua ja ne on kieltämättä välillä vähän haastavia, mutta kun juuri pikkuhiljaa laittelee ja sen verran kuin sinä vuonna tuntuu hyvältä ei viimeisille päiville jää kuin ne pakolliset viimepäivän touhut, mitä ei voi oikein ennakkoon tehdä. Me ollaan aloitettu jouluun hiljentyminen jo aatonaaton iltana. Lopetettu hössöttäminen, syöty vähän parempi iltapala ja vietetty koko perheen yhteistä aikaa. Se jotenkin auttaa laskeutumaan jouluaaton tunnelmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Eerika kommentista! Minä olin aiempina vuosina aikalainen stressaaja, mutta ikä vai mikä lie tehnyt tehtävänsä. Nykyään jätän suosiolla monia asioita tekemättä, jotta voisin nauttia siitä juhlasta. Suursiivouksia en enää ennen juhlapyhiä harrasta, vaikka nautinkin suuresti siitä, että koti on juhlissa puhdas. Joulun aikaan kuitenkin sitä roskaa ja pölyä kertyy, kun on kuusi ja lapsi ja kynttilöitä poltetaan. Tuo onkin hyvä vinkki, että hiljentyy jo ennen aattoa joulun viettoon.

      Poista
  6. Hyviä vinkkejä! Joululahjaostosten kanssa minäkin teen ajatustyön hyvissä ajoin ja menen valmiin listan kanssa kaupoille.. Samoin meillä on jouluruuista karsittu ja vain niitä tehdään mistä oikeasti tykätään.. Jokaiselle kuitenkin jotakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listan kanssa jouluostoksilla ei menetä niin helposti hermojaan :). En tykkää hirveän paljoa shoppailusta, joten sillä olen listojen kanssa käynyt ostoksilla. Toki joskus ostan jotain kivaa yllätystä läheisille, jos sattuu sopivasti silmään. Kiitoksia Raisa!

      Poista
  7. Aika monet riidat perheessä/parisuhteessa vältettäisiin, jos lopetettaisiin turha stressaaminen :D lahjarumba itsetehden on aina vaikeaa, mutta ainakin joulun vietto helpottui itsellä silloin, kun tajusi ettei niitä kaappeja ja joka kulmaa tarvitse siivota joulun takia. Eihän sitä joulua siellä kaapeissa vietetä. Pitää ottaa rennommin niin stressaa vähemmän :) ja tietty suunnittella ajoissa :) Hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Madam B.C.! Tuo on niin totta, että ei niissä kaapeissa sitä joulua vietetä :D. Minulla tosin on käynnissä suurempi kaappien siivousurakka, mutta se ei liity mitenkään jouluun. Stressi kyllä kiristää kaikkien perheenjäsenten hermoja, joten stressitön juhla on tavoittelemisen arvoista.

      Poista
  8. Ihan vallattoman ihana joulupostaus! Löysin blogiisi Veeran blogin kautta. Tuo joulupukille kirjoittaminen on kyllä hyvä keksintö ja lahjalistan teko. On helpompaa kun tietää mitä aikoo ostaa ja paljon aikoo käyttää lahjoihin rahaa.

    Ihailin kauniita korttejasi ja oli jäätävä seuraamaan kivaa blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, suuret kiitokset Teresa ja tervetuloa lukijaksi! Meillä on jo vuosia miehen kanssa tehty näitä lahjalistoja. Vaikka ollaankin oltu tosi kauan yhdessä, niin ei sitä aina tiedä, mistä toinen tykkää ja mitä toivoo. Ja varsinkin vaateostoksia helpottaa, kun on väritoiveet ja koot tarkasti kirjattuna. Mukaan toki usein sujahtaa jokin yllätyspakettikin ;).

      Poista
  9. Minä olen ahkera stressaamaan, mutta tänä vuonna haluan kokeilla listan kirjoittamista. Kirjoitan siihen kaikki tehtävät ja viivaan yli sitä mukaa, kun on tullut tehdyksi. Tänä jouluna minulla on niin vähän lomaakin, että aion tehdä valmisteluja ajoissa, enkä jätä siivoiluja viime hetkeen, kuten tapanani on. Minusta on ollut ihana aloittaa joulun vietto vastapestyillä lattioilla, mutta kuulostaa paljon stressittömämmältä siivota pikkuhiljaa ja ajoissa ja vain heilauttaa imuria ennen aattoa. Kiitos hyvistä vinkeistä ja ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minäkin nautin siitä, että saa aloittaa juhlan vieton pestyillä lattioilla. Mutta ajan kanssa sen olen huomannut, että se on oikeastaan aika turhaa ja aikaaviepää pestä lattiat edellisenä iltana. Yleensä olen jakanut siivouksenkin niin, että siivoan pienemmät huoneet hyvissä ajoin etukäteen juhlakuntoon ja keittiö-olkkarin sitten lähempänä. Aaton alla riittää sitten pienempi siivous, oikeastaan siistiminen, kun kuusikin on kannettu ja ruuat laitettu melko valmiiksi. Oikeasti kyllä tykkäisin siivota aatonaattona kunnolla, mutta aikapulan vuoksi on ollut pakko jakaa :). Ja hyvin on joulut sujuneet. Joillekin listat tuntuvat toimivan, toisilla ne aiheuttaa lisää stressiä. Toivottavasti sinulla on apua listoista :). Itselläni ne ainakin toimivat. Kiitoksia Pizzicato!

      Poista
  10. Hyviä vinkkejä! :) Itselle meinaa tänä vuonna ensimmäisen kerran iskeä kunnon joulu stressi tai oikeastaan ahdistus. Joulu kun tulee olemaan kaikinpuolin erilainen.. Kun yksi on poissa ei mikään ole kuten ennen.
    Mulla olis sulle tunnustus blogissa <3 http://unelmallinen.blogspot.fi/2016/11/makeaa-violettia-ja-blogger-recognition.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Unelmallinen! Sinulla on varmasti ihan erilainen joulu, tunteet nousevat niin helposti pintaan juhlien aikaa. Paljon voimia sinulle <3! Ja kiitoksia tunnustuksesta, olen oikein otettu :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).