lauantai 14. kesäkuuta 2014

Kierrätyshaasteen viimeiset – farkkuhame ja toppi


Sain kuin sainkin tämän farkkuhameen vielä valmistumaan haasteen aikana. Tosin menin tällä kertaa hieman siitä, missä aita on matalin. Vyötärönä toimii vanhojen farkkujen yläosa (hitusen ovat väljät, mutta päällä pysyy). Helmaosaan yhdistin farkkujen lahkeita, saumat on laitettu limittäin ja tikattu vain päältä. Helman jätin tasaamatta, kappaleet ovat sen mallisia mitä kaapissa sattui olemaan.  







Ompelin helmaan pitsiä kauttaaltaan. Brodyyrin pätkä taskun suuhun ja vyöksi pitkä pitsipätkä solmittuna taakse. Mummolleni sinne jonnekin taivaan ääriin kiitos näistä pätkistä, mistä lie ne aikoinaan ne säästänyt.



Topissa ei ollut mitään vikaa sinällään, h&m:n perustoppi sai vain koristeeksi vanhasta tyynyliinasta reunapitsin pätkän pääntielle.




Kierrätyshaaste oli mielettömän ihana, inspiroiva ja mielenkiintoinen. Kiitokset Kristalle siitä! Haasteen aikana ompelin kyllä monta tuotetta, enemmän kuin normaalina viikkona. Blogiin eivät ole vielä päätyneet pojalle kauluspaidoista tehdyt paita ja housut sekä shortsit, minun topista hänelle tehdyt shortsit sekä itselleni tekemä paita miehen kauluspaidasta. Ihmeen paljon sitä saikin aikaiseksi. Tosin nipistin aikaa mm. ikkunanpesusta, joka nyt odottaa ensi viikolla :D. Uusiakin kierrätysteemaisia juttuja pyörii päässä, mutta huomenna siirryn äitini mekon kimppuun. Siitä saatte tietää toivottavasti vielä ensi viikolla!



Mandan blogissa olikin kivasti vielä laitettu kaikkien haasteeseen osallistuneiden blogien linkit, tässä teille muillekin vilkaistavaksi huikeita blogeja! Oli huikeaa nähdä, mitä kaikkea ihanuutta muut keksivät.





Leppoisaa lauantai-iltaa teille kaikille!

16 kommenttia:

  1. Ihan mahtava maksihame ja toppikin sai kivan piristyksen. Olet kyllä saanut kahden viikon aikana paljon aikaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Nyt vähän rauhoittuu ompelutahti, pitää pestä ne ikkunatkin ;).

      Poista
  2. Sinä olit kyllä ahkera haastelainen, osaat ajatella kierrätysjuttuja hyvin luovalla tavalla, kuten tästäkin hameesta näkee, ihana yksityiskohta tuo pitkä rusettinauha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon rusetin voi helposti siirtää myös vaikka sivulle. Tai ottaa sitten johonkin muuhun tarpeeseen :). Kiitoksia sinulle Krista tästä haasteesta, tuli oikeasti otettua asiakseen tehdä näitä!

      Poista
  3. Vau, kuinka luovasti (kuten Kristakin mainitsi ) toteutat ideoitasi. Upeaa ja uniikkia !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia Kanneli! Nyt siirrynkin hetkeksi ihan kaupan kankaiden pariin.

      Poista
  4. Hauska hame! Eri väriset farkut käy hyvin yhteen.

    VastaaPoista
  5. Ihanan paljon luovaa kierrätystä/uusio käyttöä :)

    VastaaPoista
  6. Ihania tuunauksia, tämä farkkumekko & toppi yhdistelmä on oikea helmi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia SaarA! Tykkään kyllä itsekin tuosta hameesta, toppia ei paljoa tule käytettyä ilman jotain villatakkia tms., kun käsivarret eivät pysyneet viime vuoden roimassa painonpudotuksessa :D.

      Poista
  7. Tosi mahtavia juttuja teit kierrätyshaasteeseen! Tämä farkkuhame on kyllä mun lemppari :)

    VastaaPoista
  8. hieno on! tuollaiset haasteet on hauskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella kiva haaste. Tuli samalla käytyä omatkin vaatekaapit läpi. Kiitos Unikuu!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).