sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Sinistä vaatetta itselle (farkut ja paita)



Tänä vuonna minuun on iskenyt suunnaton piheys. Kaikki tuntuu kamalan kalliille, enkä muka raaski ostaa mitään. Valmiita vaatteita en ole itselle kaupasta juuri ostanut, ulkoiluvaatteita lukuunottamatta. Kankaatkin usein jää kangaskauppaan ja suuntaan kirpputoreille. 


Tämän paidan kankaasta maksoin 1e, housujen farkkukankaasta 0,5e. Halpaa, eikö totta!? (ja työllehän ei koskaan kannata laskea hintaa, kun harrastuksena tekee :D). Molemmista kankaista jäi kovin pienet suirot tähteeksi.



Pääntielle pujotin samoin kirpputorilta ostettua puuvillanauhaa ja laitoin pienet muoviset helmet pojan askartelutarpeista.



Kiva kesäpusero tästä tulikin.



Pillifarkut eivät sinällään minun kropalleni sovi. Tykkään käyttää kuitenkin niitä pidempien paitojen kanssa. Minulla on ns. ratsastushousureidet, joten hyvä olisi suosia suorempi lahkeisia farkkuja. Mutta ei se minua haittaa, näiden muhkuroiden kanssa olen aina elänyt :). 



Muutenkin istuvien farkkujen löytäminen on äärimmäisen vaikeaa. Vyötärön ja lantion välillä on sen verran suuri ero, että kaupan valmiit farkut tahtovat olla liian väljiä vyötäröltä (tai tiukkoja lantiolta). Harvoin farkkuja tulee kuitenkaan ommeltua, joten päätin vihdoin tehdä sen. Näistä farkuista nyt edelleen puuttuu takataskut. Asiasta kävimme mieheni kanssa keskustelua, hän oli vahvasti sitä mieltä ettei niitä tarvitse :). Itse kyllä vähän kaipaan niitä, joten lisään ne varmaan jossain vaiheessa. Lupaan laittaa kuvan sitten tänne blogiin!

Pidän korkeavyötäröisistä farkuista, koska viime vuonna pudotin lähemmäs 25kg painoa ja vatsa ei valitettavasti pysynyt tahdissa. Tällaiset mukavasti litistävät sen löysän roikun sisäänsä :D. Lisäksi farkuissa tykkään ylipitkistä lahkeista.




Paidan kangas ja nauha kirpputorilta
Housujen kangas ja vetoketju kirpputorilta

Paidan kaava Yoshiko Tsukiorin Kauniit puserot ja mekot -kirjan E (minimittainen essumekko) kavennettuna (vyötärö-lantio) ja lyhennettynä (samalla kaavalla tehdyn mekon löydät täältä <- klik)
Housun kaava oma

Ihanaa, miten aurinko on hellinyt tämän päivää. Aurinkoista tulevaa viikkoa ja leppoisaa sunnuntai-iltaa! Tervetuloa uusille lukijoille, on ihanaa saada teidät mukaan!

22 kommenttia:

  1. Onpa kivan mallinen paita ja sopii noiden housujen kanssa todella nätisti. Minä kanssa oon sitä mieltä, että omat reidet ovat liian paksut julkisesti esiteltäviksi, joten erinäköiset tunikamalliset paidat ovat täälläkin kovassa huudossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus mietin, miten sitä onkin niin kriittinen omaan kroppaansa. Onkohan sellaista ihmistä olemassakaan, joka olisi joka kohtaansa tyytyväinen ;). Kiitoksia Aarnilintu!

      Poista
  2. Ihailtavaa tuollaiset löydöt ja niistä tehdyt vaatteet. Kankaat ovat todellakin kalliita, pitäisi käydä vähän tutkailemassa enemmän kirppareiden antimia. Tosin voisin laittaa ihan oman myyntipöydänkin. On kaikenlaista kertynyt.
    Farkut ovat tosi hyvän malliset,tykkään myös korkeasta vyötäröstä. Millaista mitoitusta nuo japanilaiset kaavat ovat? Kirja lainassa kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanne-Maija! Kankaat ovat kalliita, mutta ah niin ihania! Kangaskaupassa työskennellessäni niitä tuli ehkä liikaakin hamstrattua. Muutamia uutuuksia on kyllä pakko hankkia, ovat niin herkullisia :D! Kirjan kaavat ovat mielestäni aika väljiä mitoitukseltaan. Tosin ne vaatteet, mitä olen tuosta tehnyt, ovat malliltaankin jo aika väljiä. Aika sopivasti ne kyllä ovat menneet yläosaltaan muuten, mutta vyötäröä olen jonkin verran kaventanut.

      Poista
  3. Ihan tosi hienot housut, mitään muhkuroita näy! Hyvät on jalat ja ihanan taitava olet kyllä noissa kierrätysjutuissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Hannariina! Kyllä ne vuodet ovat vaan tehneet tepposiaan kropassa, tosin nuo ratsastushousureidet ovat olleet aina olemassa ja siitä ne eivät muuksi muutu :D.

      Poista
  4. Hienot vaatteet! Farkkuja ja housuja on hankala saada ommeltua sopiviksi, kun sovitus itselle on vaikea. Tosi kauniisti olet saanut housut istumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, itselle on äärimmäisen vaikea saada housuja ommeltua kunnolla. Varsinkin sieltä takaa on hankala asetella neuloja. Kiitoksia Mandariinimania!

      Poista
  5. Kauniit vaatteet olet ommellut! Mielestäni housutkin istuvat täydellisesti.

    VastaaPoista
  6. Asu sopii sinulle kauniisti kuten myös sävyt! Minäkin tykkään korkeavyötäröisistä housuista (ja hameista). Liikuntaa kun ei tule harrastettua niin eipä se tämän ikäisellä ja neljä lasta synnyttäneellä tuo vyötärönseutu ole enää niin kuin nuorena ;) Täytyisikin ottaa opiksi tuosta sinun pihiydestä, säästyisi monta euroa, mutta kuten tuossa jo vastasitkin, niin kankaat vaan ovat niin ihania ja liian usein vastustamattomia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ikä ja lapset vaan tekee omat jälkensä kroppaan. Minulla ei maha kyllä pysynyt aktiivisesta liikunnasta huolimatta tahdissa mukana, mutta nopeasti se painokin silloin putosi joten ei ihme :). Onneksi vaatteilla saa montaa itselle epämieluista kohtaa peitettyä. Ihailen aina ihmisiä, jotka uskaltavat pukeutua juuri niinkuin haluavat huolimatta vartalon epäkohdista, eli siis he ovat todennäköisesti sinut itsensä kanssa :). Huomasin, että olen tuota sinistä nyt viljellyt vaatteisiini aika tavalla. Välillä voisi muutakin väriä kaivella. Kiitoksia Krista kommentistasi!

      Poista
  7. Kaunis asu, sininen sopii sinulle! Tykkään kovasti paidan mallista ja housut istuvat tosi hyvin. Mitäpä sitä kaupasta ostamaan, jos kirpparilta löytää tuollaisia aarteita ja osaa niitä käyttää yhtä hyvin kuin sinä. :) Minä en kauppojen vaateosastoilla enää paljoa pyöri, mutta kankaiden ostelusta en ole vielä päässyt eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Manda! Kankaiden ostelusta ei varmasti koskaan pääse eroon, eikä tarvitsekaan. Saahan niistä ihan eri tavalla itselleen (ja muille) vaatteita kuin kaupasta valmiina. Ja ne kaikki ihanat kuosit! Ja ostettuahan se kirppiskangaskin on :D. Heikkous kankaisiin on vain siirtynyt eri euroluvuille ;).

      Poista
  8. Siis niin hienoja ja istuvia ja mukavan näköisiä vaatteita! Oot kyllä taitava ompelija! Koska itse en osaa enkä ymmärrä ompelusta mitään, en voi ottaa kantaa. Tyydyn siis vain ihastelemaan :) Mutta tuo kierrätys on just
    piste ii;n päälle. Ihan loistavaa!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Marika! Kyllä minä olen virkannutkin, mutta ne raasut odottavat edelleen päättelyä. Pikkuhiljaa aina jonkun langan pujottelen :D. Eli luvassa on kyllä siltäkin osalta postausta ;). Kierrätys on kyllä hauskaa puuhaa, sitä koettaa tehdä parhaansa mukaan.

      Poista
  9. Olet ommellut upean setin. Paidan kangas on tosi kaunis ja malli niin sievä. Kivasti sopii nyöri ja helmet koristeeksi. Housut on kyllä todella onnistuneet ja olet tehnyt ne niin hyvin istuviksi, että... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia paljon Kanneli! Housujen kanssa on tosiaan aina riskinsä, saako niistä hyvin istuvat. Olen itsekin ihan tyytyväinen näiden istuvuuteen.

      Poista
  10. Todella kauniita molemmat! Ihanat kankaat olet löytänyt näihin ja ihailen kovasti kekseliäisyyttäsi/taitojasi säästää kangasostoksissa. Huippusuoritus tuollainen painonpudotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pizzicato! Kirpputoreilta joskus tekee uskomattomia löytöjä. Painonpudotus oli loppujen lopuksi helppoa, kun sen vain aloitti. Tosin jokunen kilo on jo takaisin tullut, mutta ei se niin enää haittaa :).

      Poista
  11. Nuo farkuthan ton tosi hyvännäköiset sun päällä!! 25 kg, herran jestas mikä suoritus! HATUNNOSTO!
    Ei pihiys ole aina pahasta. Miksi maksaa paljon, kun saa itse tehtyä halvemmalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei ole vaan aikaa tai intoa pihistellä, ja silloin onkin ihana, kun löytää valmiina sopivaa! Kyllä niistä kiloista tosiaan on takaisin tullut, mutta entisiin kiloihin en enää halua. Muutaman voisi taas nipistää, kun pääsisi kunnolla liikkumaan. Kiitoksia Mia!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).