sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kestosuodatinpussit + ohje


Viikko sitten sunnuntaina suodatinpusseja biojätteeseen laittaessani jäin miettimään, että olihan minulla kahvinkeittimeen myös kestosuodatinpussi, joka tuli keittimen mukana. Muistelin sitä joskus käyttäneeni, ja ihmettelin miksi en sitä pidempään käyttänyt silloin. Uudestaan kokeiluun, ja ei ihme, että jäi käyttämättä. Sehän laskee sakkaa läpi, sama kuin pannukahvit joisi kotona. Nettiselailu antoi saman tuloksen, monen keittimen mukana tullut kestosuodatinpussi (siis sellainen muovinen härpäke) laskee ikävästi sakkaa. Ajatustyö käyntiin ja pikaisesti lakanakangasta saumuriin. Olen nyt viikon verran käyttänyt näitä ommeltuja kestosuodatinpusseja ja toimii! Suodantinpussithan ovat aika edullisia, mutta paperin käyttöä itse pyrin välttämään. Säästö ei ole vuositasolla hirveän suuri, mutta jokainen säästetty euro on säästetty. Olkoon tämä lisäksi tällainen pieni ekoteko!



Suurinosa teistä varmasti hallitsee tämän ompelun, mutta laitan kuitenkin ohjeen tähän heille, jotka eivät ole vielä paljoa ommelleet. Materiaaliksi suosittelen 100% puuvilla tai pellavaa, mielellään ei kovin harvasidoksista (etteivät kahvinporot tule kahviin). Kangas kannattaa pestä ihan käsiastianpesuaineella ja huuhdella hyvin. Omat versiot pesin pyykinpesukoneessa ja sain kahviin "mukavan" sivumaun pyykinpesuaineesta. Olisi ehkä kannattanut käyttää lisähuuhtelua pesussa ;). Jos haluaa välttää kahvin värjäämiä pusseja, kannattaa väriksi valita jokin tumma sävy. Näin pieneen ompeluun on ihana käyttää niitä puuvillaisia jämäpaloja tai vanhoja lakanoita. Kunhan materiaalissa ei ole keinokuituja mukana. Ne eivät yleensä kestä kuumuutta niin hyvin kuin puuvilla tai pellava.



Kaavana käytin omaan kahvinkeittimeen sopivia suodantinpusseja. Saumanvaroiksi riittää saumurilla ommellessa n.0,5cm. Jos yläreunasta haluaa todella siistin, voi siihen varata esim. 1,5 cm ja tehdä kaksinkertaisen käänteen. Itse huruuttelin saumurilla, helppoa ja nopeaa! Leikkasin yhden sivuista taitteelta, mutta tämän voi tehdä myös kahdesta erillisestä kappaleesta.


Avattuna kappale näyttää tällaiselta.


Ompelin ensin yläkäänteen ihan vain saumurilla.


Taitoin kappaleen nurjat puolet vastakkain ja ompelin sitten pohjan ja sivun yhdellä kertaa. 


Päättelin langat (jokaisella on varmasti omat tapansa tähän, minä pujotan langan neulalankojen väliin).


Ja valmista tuli!

Käyttö on helppoa, kippaa vaan käytetyt kahvinporot biojätteeseen, huuhtelee pussin kuumalla vedellä (ettei kahvin rasva jää pussiin) ja antaa kuivua. Omassa käytössäni on riittänyt kolme pussia, pesaisen niitä välillä käsiastianpesuaineella. Meillä kahvia juon vain minä, ja en kovin montaa kertaa päivässä, joten hyvin ehtii kuivua pesussa ollut. Tarvittava pussien määrä riippuu tietenkin siitä, kuinka usein kahvia juo ja haluaako pestä näitä ihan pyykinpesukoneessa. 

Mukavia kahvihetkiä!

20 kommenttia:

  1. Oletpa sinä kekseliäs, ei ole itsellä tullut tuollainen kangasversio mieleen, tosin enhän minä kyllä juo sitä kahviakaan ;) Kiva, kun laitoit ohjeen tänne, varmasti siitä saavat monet hyötyä! Nätin kankaan olet pussiin löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpommin sitä tulee keksittyä juttuja, jos itse niitä tarvitsee :). Kangas on muuten Kangas ja Sisustus Innistä ostettu. Kiitos Krista!

      Poista
  2. Kylläpäs on kaunis suodatinpussi. Usein ne paperisetkin loppuvat aivan yllättäen kesken. Ei haittaisi, vaikka olisi varalla kestopussi. Eipä ole tullut mieleenkään, että näitä voisi tehdä itsekin :) Olet sinä näppärä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Nämä ovatkin hyviä varalle, jos tykkää enemmän käyttää paperisia.

      Poista
  3. No, todellinen ekoteko! Minä tunnustan olevani näissä asioissa keskiverto. Ihailen tuota säästeliäisyyttäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun säästeliäisyys loppuu kangaskaupassa tai kirppiksellä :D. Kiitos Sanne-Maija!

      Poista
  4. Hyvä idea! Jos joisin kahvia, tekisin varmasti tuollaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Näitähän voi tehdä viemisiksikin, aika nopeaan valmistuu muutama kappale.

      Poista
  5. Hauska! Kuinka monta kestopussia tarvii olla? Eli meneekö pussi joka käytön jälkeen pesuun? Miten sinä säilytät likaisia pusseja? Ehkä niitä ei kuitenkaan voi heittää sellaisenaan likapyykkikoriin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä juon kahvia n. 3krt/pvä, joten 3 on ollut riittävä. Varaisin itselleni varmaan 12kpl, jos pesisin välillä koneessa. Huuhtelen jokaisen käytön jälkeen pussin ja jätän astiankuivauskaappiin kuivumaan, joten en pese joka käytön jälkeen. Huuhdellun pussinhan voi hyvin heittää pyykkikoriinkin. Pesen pussit joka toinen - joka kolmas päivä ihan käsiastianpesuaineella. Se on helppoa huuhtelun lomassa suihkauttaa hitunen ainetta ja huuhdella. Nämä kuivuvat niin nopeasti, että yhdelläkin pussilla pärjäisin päivän. Kiva, kun kävit Pikku Akka!

      Poista
  6. Kätevä olisi varapussina, kun meillä ainakin aina ajoittain suodatinpussit tuppaa loppumaan.. Kiva idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Nyt vaan muutama varapussi ompelemaan :)

      Poista
  7. Onpa hauska ohje! Minäkin olen aikamoinen kahvikissa :) En ole ikinä ennen nähnyt missään, tai tullut edes ajatelleeksi kankaisia suodatinpusseja. Blogin uusi ilme on kiva ja onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mandariinimania! Itseasiassa palasin blogin ilmeessä alkuperäiseen, tämä minulla oli jo aiemmin, mutta et varmaan ehtinyt sitä silloin näkemään. Vaaleanpunainen taustani oli niin tunkkaisen oloinen. En ollut minäkään törmännyt kankaisiin suodatinpusseihin aiemmin. Googlailin vähän ja Ruohonjuuren putiikista on joskus voinut ostaa hamppuisia, 5e/kpl. Joten nyt vaan huruuttelemaan :).

      Poista
  8. Tämähän on hyvä idea! Taidanpa ottaa harkintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suit sait sukkelaan näitä syntyykin :). Kiitos Sanna!

      Poista
  9. Täällä on melkoinen kahvikissa ;) Pitää kokeilla tämmöistä kestoversiota suodattimeen, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Hieno tar! Kokeilemaan vaan! Itse olen näihin tykästynyt, vaikka paperisen käyttö on toki helpompaa, kun pystyy koko satsin kippaamaan biojätteeseen.

      Poista
  10. Wow,loistava joululahjaidea! Itselläni kahviautomaatti,mutta joululajhapusseihin näitä voisi tutuille surrutella. Kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että sait idean joululahjoiksi tästä! Kiitos sinulle Milmajohanna!

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).