keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Pussilakanamekko



Terveisiä äidille: tällainen tästä mekosta nyt tuli. Äiti laittoi viime kerralla siellä käydessäni mukaani pussilakanan, jotta ompelisin hänelle suunnilleen samanlaisen mekon (saunakäyttöön) kuin itselleni.  Otin vähän vapauksia, ja tein tästä erilaisen kuin omani. Joudutte nyt tyytymään mekon sovituskuviin minun päälläni, en yhtään tiedä milloin ehdimme äidin kanssa kuvaamaan.


 Käytin pohjana Yoshiko Tsukiorin Kauniit puserot ja mekot -kirjan E-kaavaa (minimittainen essumekko), josta alkuperäisenä oikeastaan säilyi vain pääntie ja hihat. Kavensin (kaava on aika leveälle ja lyhyelle mekolle) ja pidensin kaavaa aikaa roimasti, jotta tästä tulisi tällainen pitkä mekko. 



Vyötärölle lisäsin nauhakujan antamaan vähän muotoa. Kujan leikkasin samasta kankaasta ja tikkailin tuohon vyötärölle. Nauhana on ihan leveää kanttinauhaa, jota paikalliselta kirpparilta olen joskus haalinut. Näissä vanhoissa pussilakanoissa tuppaa olemaan jo haurastumista, joten väljyyttä on hyvä olla, ettei mekko ratkea sopimattomalla hetkellä. 


Ohhoh, olenpas saanut nämä pääntien nauhat aika höpsösti pujoteltua :D.

Käytin tuota samaa kaavaa omaan puseroon, jonka tein kaavan kokeilumielessä ennen tätä mekkoa. Kuvia siitä tulee varmasti joskus, kunhan saan keskeneräiset farkkuni ommeltua loppuun paidan kaveriksi.  Sitä ennen täytyy kuitenkin ommella muutama lahjaompelus loppuun, ja uhkaavasti näyttää että aika käy vähiin. Virkannutkin olen, mutta ne raasut odottavat lankojen päättelijää.


Onneksi aurinko on hellinyt meitä, vaikka sää kylmä onkin. Pojan kanssa olemme puuhailleet kaikkea kivaa kesätouhua. Käyneet leikkitreffeillä, kirjastossa, leikkipuistossa ja jätskillä (vaikka kylmä onkin). Uimaan ei vielä uskalla, vedet on meillä päin aika kylmiä. 

Ihania kesäisiä hetkiä!

18 kommenttia:

  1. Onpa hempeäsävyinen mekko, sopii varmasti äidillesi kivasti :) Hyvä yksityiskohta tuo nauhakuja ja halkio pääntiellä. Täytyisi itsekin ihan tutustua tuohon käyttämääsi kirjaan! Mukavaa viikonjatkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on ihan kivoja mekkoja ja puseroita. Aika väljiä malleja, poimutukset tai yksinkertaisuus korostuvat näissä. Minulla on aina aika ajoin kirjastosta ollut lainassa tämä kirja, omaksi ei ole tullut hankittua. Kiitoksia Krista!

      Poista
  2. Lähi-Fidassa oli viimeksi siellä käydessäni ihana Marimekon punasävyinen pussilakana: tummaa ja kirkasta punaista sekä fuksiaa, värit olivat kerrassaan upeat. Vähän syyhytti napata se mukaan mekko-ompeluaikeissa, mutta jäi sitten kumminkin toistaiseksi ostamatta kun hintaa sillä oli 28 e. Lakanana käytössä ollut kangas on kyllä ihanan pehmeää, joten tuo on varmasti ihan unelma päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on aivan mielettömän ihanan tuntuinen päällä! Tuossa hinnassa lakana kirppiksellä tuntuu kallille, vaikka kankaasta maksaa monta kertaa enemmän kaupoissa. Itselläni ei tule 5e enempää maksettua kirpputorilakanoista :).

      Poista
  3. Aivan ihana idea -saunamekko. Kuulostaa aivan houkuttelevalta ja just paras pehmeästä kankaasta. Sitähän käytetty lakana on:-). Mekko on ihanan herttainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Mikäs sen mukavampaa, kun saunan jälkeen nauttia kauniista kesäillasta ihana mekkonen päällä :).

      Poista
  4. Kaunis,kiitos! Ihanalta mekko näyttää, toivottavasti ilmat lämpenisi, vois istuskella terasilla tai savusaunan kuistilla. Rakkain terveisin: äityliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas! Toivotaan ilmojen lämpenemistä. Yritän ehtiä soittamaan sinulle tänään!

      Poista
  5. Kaunis ja varmasti mukava saunamekko. :)

    VastaaPoista
  6. Olen ihan koukussa näihin sinun oivalluksiisi ja uusiokäyttöön. Nuo japanilaiset kaavakirjat ovat itsellänikin hankintalistalla. Onnea vaan äiti hienosta mekosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :)! Ainakin tuossa kirjassa olen tykännyt siitä, että hihat ovat yleensä lähteneet hieman alempaa olkapäälinjasta. Jättää tarpeeksi tilaa meikäläisen leveille hartioille, tietenkin normaalisti ne lähtisivät selkeästi olkavarren puolelta, mutta minulle ne istuvat paremmin kuin nämä Burdien yms. kaavat :D. Eihän ne silloin ihan mallien mukaisia vaatteita ole, pitäisi laskea hartialinjaa sitten alaspäin omiin kaavoihini. Kiitoksia Sanne-Maija!

      Poista
  7. Kaunis! Minulla tuolla odottaa useampi lakana uutta tulemistaan, kun vain löytäisi sen täydellisen kaavan. Vanha lakana lienee yksi mukavimmista materiaaleista kesähelteillä (jos nyt sellaisia saadaan...!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiana! Täydellisen kaavan metsästys on kyllä työlästä, minulla ei vielä(kään) ole sitä yhtä ainoaa oikeaa itselleni. Kroppa on vuosien saatossa muuttunut niin paljon, ettei aikoinaan piirretyt peruskaavat enää istu. Itseään on hankala mitata kunnolla, joten ei ole tullut uusia peruskaavoja piirrettyä. Olisipas mukava nähdä sinun lakanamekkojasi :).

      Poista
  8. Ihana mekko ja niin kaunis kangas :)

    VastaaPoista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).