maanantai 9. joulukuuta 2013

Työmiehelle liivi


Poika leikkii usein työmiestä, kuvan huomioliivi (ulkokäyttöön meillä on omansa, tämä on tarkoitettu ihan rooliasuksi) tietenkin päällä, kuten työmiehillä kuuluu ollakin. Työkalut kulkevat mukana milloin missäkin laukussa. Heikun Keikun –blogin(<-klik) Anni oli tehnyt kankaasta liivin, ja heitti ajatuksen, että samaan tarkoitukseen sopisi myös valmiina saatavat huomioliivit.




Pojan puuhatessa mummonsa kanssa ulkona nappasin liivin lelujen joukosta ja aloin puuhaan. Kaapista löytyi pala oranssia kangasta. Oivallista taskuihin! Brodeerattu traktori Traktoriurakointi- tekstillä on saatu yrityksestä, jossa äitini teetätti pojalleni t-paitoja. Myös pojan nimi on myös brodeerattu, mutta suttasin sen kuvasta pois.


Takakappaleeseen laitoin pätkän kuminauhaa, jonka tikkasin muutamasta kohdasta pystysuuntaisesti. Vasara ja vatupassi pysyvät hyvin paikallaan. Sovituskuvia ei valitettavasti ole luvassa, tämä sujahtaa sitten aikanaan Norbertin (<- klik) pussiin ja jonain joulukuun aamuna ilahduttaa pientä (siis isoa, omasta mielestään) työmiestä. Vielä poika ei ole huomannut huomioliivinsä katoamista. Katsotaan, mikä hämminki asiasta syntyy.

4 kommenttia:

  1. Tosi hieno liivi, kyllä tällä kelpaa leikkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on jännä, miten itse odottaa innoissaan pojan ilmettä, kun näkee lahjansa! Luulen, että liiviä tullaan käyttämään entistä enemmän nyt.

      Poista
  2. Tyylikäs liivi! Hyvin käy tuo valmis liivi tähän työmiehen liiviin :)

    VastaaPoista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).