torstai 27. maaliskuuta 2014

Helpon virkatun/neulotun pupun ohje



Tästä ohjeesta en ota mitään kunniaa itselleni, sillä alkuperäinen ohje löytyy täältä (<-klik). Ja aivan ylisuloisia pupuja! Koska ohje on puolaksi, ja pelkkä kuva ei välttämättä kerro kaikkea, lisäilen tähän muutamia kohtia. Juttelin taannoin ystäväni kanssa, joka harmitteli että monissa ohjeissa hypätään ns. helpot vaiheet yli ja silloin aloittelija ei uskalla edes koettaa. Toivottavasti tämä ohje innostaisi kokeilemaan!




Virkkaa tai neulo neliön mallinen lappu. Esimerkissä lapun koko on n.10 x 10 cm, jolloin pupusta tulee n. 8cm korkuinen. Virkkasin itse 25 ketjusilmukkaa, ja virkkasin kiinteitä silmukoita (silmukan teon voi tarkistaa esim. täältä), kunnes lappu oli neliö (tämän voi tarkistaa ilman mittanauhaa taittamalla kulmat kohdakkain, kuva oikealla). 

Pupun ja neliön kokoon vaikuttaa valittu lanka, koukun paksuus ja oma käsiala. Tässä minulla on jokin jämälankakerä ja koon 4 koukku. Vastaa varmaan paksuudeltaan 7 veljestä. Olen joskus tehnyt pupuja myös paksusta langasta, esim. Novita Kelo.



Seuraavaksi tehdään ompeleet päätä ja korvia varten. Nuoli kuvassa osoittaa lähtö- ja paluu kohtaa (n.1/3 lapun korkeudesta), kolmio ompeleen paikkaa. Voit jättää lapun langan päättelemättä, ja pujottaa sen reunan silmukoita pitkin ompeleen aloituskohtaan. Tee pieni solmu, ettei lanka vedä lapun reunaa rutulle. Pujottele sitten neulalla lankaa silmukoiden sisällä. Aseta esimerkiksi nuppineula keskikohdan merkiksi, jotta näet minne ompeleen täytyy mennä. Kiristä vetämällä lankaa. Aseta syntyneeseen kuoppaan vanua. Kiristä lankoja lisää, kunnes vanu on kokonaan sisällä. Voit kiepauttaa ja solmia langan vielä pupun kaulan ympärille.


Pään pitäisi näyttää nyt tältä. Ompele selän sauma kiinni. Itse käytän koko kokoonompeluvaiheessa samaa lankaa, otan vain tarpeeksi pitkän pätkän.


Täytä pupu vanulla (itse käytän huonoiksi menneiden tyynyjen sisälmyksiä). Ompele täyttöaukoon kiinni. Itse pujotan langan kuvan tavalla koko kierroksen ja kiristän langan lopuksi sekä solmin. Sauman voi myös ommella samoin kuin selän sauman.


Pupu näyttää nyt tältä. Seuraavaksi tehdään häntä. Itse käytin häntään huovutusvillaa, jonka pyöritin pieneksi palloksi ja tökin kiinni huovutusneulalla. Häntään voi myös tehdä vaikka tupsun langoista.


Silmät ja suun voi toteuttaa myös valmiina askarteluliikkeistä löytyvillä silmillä, helmillä tai nuppineuloilla. Ompeleiden aloituksen ja lopetuksen saa hyvin piiloon pujottamalla neulan korvien välistä olevasta aukosta (kuva vasemmalla).


Valmis. Pupulle voi laittaa myös sievän nauhan kaulaan. Työn alla on erilaisilla neulepinnoilla (aina-oikeaa, sileää neuletta jne) vastaavia pupuja, hauskoja niistäkin tulee. Pupun pään ja korvien kokoa voi muuttaa tekemällä pään kolmio-ompeleen suurempana, esimerkiksi ompeleen aloitus puoleen väliin lappua.

Hauskoja virkkaushetkiä!

28.3.2014 ohjetta hieman muokattu

8 kommenttia:

  1. Ihana! Kiitti ohjeesta! Tämä on pakko joskus kokeilla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Huomasin, että virkattuja pupuja ei saa niin hyvin muotoiltua kuin neulottuja. Jotenkin on laput jäykempiä (tai sitten pitäisi tehdä tosi löysää). Kokeilemaan vaan, vielä ehtii ennen pääsiäistä tekemään pupuarmeijan.

      Poista
  2. Enpä olisi uskonut, että puput noin helposti syntyvät, tosiaan kokeilemisen arvoinen ohje. Kiitos siitä :) Upea ja niin raikkaan näköinen pääsiäiskattaus oli tuossa edellisessä postauksessa, täytyisi itsekin panostaa vähän enemmän tuohon kattamiseen - ihan vaikka viikonloppuisinkin joskus eikä vain juhlapyhinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäinen ohje kyllä inspiroi välittömästi ottamaan pupun testaukseen. Kerrankin todella nopea tapa saada virkattua (tai neulottua) pupu. Ei minullakaan kovin usein tule katettua paremmin omalle väelle. Voisihan sitä joskus edes ne servetit laittaa ja jättää talouspaperirullan keittiöön :). Loppujen lopuksi aika pienellä vaivalla saisi ruokailuhetkestä erilaisen. Kiitoksia Krista!

      Poista
  3. Kylläpä oli selkeät ohjeet !! Näitä pitää kyllä kokeilla ja tulee niin suloisia pupuja. Kouluikäisetkin oppisivat varmasti aika nopeasti tekemään näitä, kunhan saavat vain virkattua ensiksi neliön. Kiitos paljon ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Itsekin ajattelin, että voisi lasten kanssa olla kiva tekeminen. Kouluikäinen varsinkin jo osaa ommella sujuvasti. Ja lappuhan on helppo ensimmäinen virkkaustyö. Meillä poika 4v. innostui jo harjoittelemaan sormivirkkausta. Piti saada Turtleseille vihollisten sitomisköysiä :).

      Poista

Pieni kommentti sinulta, iso ilo minulle :).